Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en voi olla vaan onnellinen siitä mitä minulla on? olenko masentunut?
16.03.2010 |
Tiedän, että minulla ON hyvä elämä. Minulla on mies jota rakastan, meillä yhteinen kiva koti, saimme mukavat häät, meillä on kaksi ihanaa lasta ja kolmas tulossa. Työtäkin olen aina saanut kun olen halunnut, vaikka en välttämättä ihan aina juuri sitä työtä mitä toivoisin.
Jokatapauksessa kun sain kuulla, että kolmas(kin) lapseni on poika niin se käynnisti jonkin näköisen masennuksen minulle. En näe hyvää enää missään asiassa elämässäni, Koen suurta harmitusta kun en taaskaan saa tyttöä jota olen koko elämäni toivonut ja huomaan,että yht äkkiä olen täysin tyytymätön koko perheeseeni ja elämääni joka ennen tätä tietoa taas oli aivan täydellinen ja täydellistä.
Tässähän ei siis ole mitään loogista! Eihän täydellinen elämä ole voinut muuttua yht äkkiä epätäydelliseksi, vain liittyen siihen mitä sukupuolta kolmas lapsi sitten on. En ole koskaan ennen ollut masentunut, joten en tiedä onko tämä nyt sitten sitä?
Aurinko ei piristä, sillä katselen vain kateellisena perheitä joissa on tyttölapsia. Lapseni ovat ihania, mutta kun olen heidän kanssa pulkkamäessa, niin ihailen pieniä tyttövauvoja. En nauti tästä raskaudesta yhtään, lakkasin odottamasta koko lasta kun sain kuulla, että poika on tulossa. On hyviäkin päiviä, mutta pääsääntöisesti näillä fiiliksillä mennään...
Miten tällaisesta pakkomieleteestä ja masennuksesta voi sitten päästä ylitse? Mitä minun pitäisi tehdä, että voisin taas nauttia elämästä?
Kommentit (27)
kaikki kävi hyvin nopeasti. Ensin itkin useita päiviä ja hautauduin sänkyyn kun sain tietää, että meille tulee poika. Seuraavaksi olin kiukkuinen kuin pieni ampiainen useita viikkoja. Nyt ne tunteet on ohitettu ja läheisten silmiin vaikutan varmaan jos iltä, että asia on käsitelty. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Tuo asia pyörii päässäni päivittäin ja oikeastaan joka hetki, jos ehdin mitään ylimääräistä miettimään. Se on viimeinen asia mielessäni kun nukahdan ja ensimmäinen asia mielessäni kun herään. Huoh.
Tosi raskasta tämmöinen. Pilaan hyvän elämäni moisella harmituksella. Jotenkin vaan vieläkin tuntuu niin epätodelliselta, että en kosaan saanutkaan tyttöä, vaikka sen piti ainakin olla selvä juttu elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toiset eivät saa lapsia ollenkaan ja sinä murehdit sukupuolta. Keskenmenon mahdollisuus on olemassa. Ole onnellinen että saat lapsen. toivottavasti terveen...että kehtaat!
Sinulla on oikeus surra "menettämääsi" tyttöä eikä se käy naps noin vaan, vaan vie aikaa. Anna itsellesi aikaa, sure, mutta muista myös iloita perheetäsi, niistä lapsista joita sinulla (teillä) jo on ja siitä joka on tulossa.
sinulle niin suuri että se vaatii aikaa. Ap:llä on oikeus tunteeseensa ihan siitäkin huolimatta, ettei joku ole muuta koskaan toivonutkaan kuin saavansa kymmenen poikaa.
Sinulla on oikeus surra "menettämääsi" tyttöä eikä se käy naps noin vaan, vaan vie aikaa. Anna itsellesi aikaa, sure, mutta muista myös iloita perheetäsi, niistä lapsista joita sinulla (teillä) jo on ja siitä joka on tulossa.
että en pääse ylitse. Entä jos olen näillä fiiliksillä vielä lapsen synnyttyäkin? Entä jos katselen kateellisena perheitä joissa myös tyttölapsia vielä viidenkin vuoden päästä? En vaan halua elää sellaista elämää. Oli paljon mukavampaa olla täysin tyytyväinen omaan elämäänsä. Ja sitä olinkin....ennen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuiseen elämään kuuluu tietoisuus siitä, että kaikkea elämässäsi et kykene hallitsemaan ja päättämään. Miksi ihmeessä halusit kolmannen lapsen, jos nimenomaan halusit tytön? Itse olen saanut kaksi poikaani rankkojen hedelmöityshoitojen avulla ja kyllä, tunnen jopa kiukkua siitä, että joku ei iloitse lapsestaan. Ei niin, ettenkö ymmärtäisi jollakin tasolla kaipuuta tytöstä kahden pojan jälkeen, mutta vielä tärkeämpää on se, että lapsi on terve. Koin myös yhden keskenmenon, ja olenkin sitä mieltä, että olet elämässäsi saanut kaiken aivan liian helposti ilman ponnisteluja tai todellisia suruja ja nyt kiukkuat kuin hemmoteltu prinsessa siitä, että on tämä yksi asia, jota et voi jalkaa polkemalla saadakaan... Ja vähän rakentavampi kommentti lopuksi: kyllä, tarvitset ammattiapua, olit sitten masentunut tai ei. Ja mielestäni taidat kyllä olla masentunut, aihe vain on niin lapsellinen...
Olet ehkä saanut aina kaiken jota olet halunnut. Nyt luonto opettaa sinua, että kaikkea ei vain voi saada, ja opettaa sinua arvostamaan sitä mitä sinulla on.
Elämänkoulua tämä vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ehkä saanut aina kaiken jota olet halunnut. Nyt luonto opettaa sinua, että kaikkea ei vain voi saada, ja opettaa sinua arvostamaan sitä mitä sinulla on.
Elämänkoulua tämä vain on.
En pysty selittämään tätä outoa masennustani millään tallaisellakaan. En todellakaan ole saanut elämässä kaikkea ja elämäni ei ole ollut helppoa. Isäni on kuollut ollessani lapsi, olen kokenut keskenmenoja, toinen lapsistani on syntynyt keskosena ja joutunut tehohoitoon... ym.
En todellakaan ole odottanut elämältä paljoa, olen monessa asiassa mielestäni tyytynyt hyvin vähään. Taloudellisesti en kaipaa paljoa, työssäkin tyydyn vähempään. Ajattelin, että ehkä perheessä saisin sen mitä todella haluan!
ap
En usko, että olet kateellinen tyttöperheille viiden vuoden päästä. Mutta sinun täytyy hyväksyä myös ne kielteiset tunteet.
Minua myös suretti kolmas poika, mutta hänen synnyttyään ei ole surettanut yhtään. Minä en saanut yhtään tyttöä, mutta ei se enään tunnu pahalta. Ehkä olin käsitellyt asian mielessäni raskauden edetessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistät surusi hyllylle ja välillä katselet haikeasti tyttöjen vaatteita tai leikkiviä tyttöjä tms. Ja jos vielä tuntuu vaikealta niin puhu ammatti-ihmiselle.
Sinulla on oikeus surra "menettämääsi" tyttöä eikä se käy naps noin vaan, vaan vie aikaa. Anna itsellesi aikaa, sure, mutta muista myös iloita perheetäsi, niistä lapsista joita sinulla (teillä) jo on ja siitä joka on tulossa.
että en pääse ylitse. Entä jos olen näillä fiiliksillä vielä lapsen synnyttyäkin? Entä jos katselen kateellisena perheitä joissa myös tyttölapsia vielä viidenkin vuoden päästä? En vaan halua elää sellaista elämää. Oli paljon mukavampaa olla täysin tyytyväinen omaan elämäänsä. Ja sitä olinkin....ennen.ap
olen kokenut keskenmenoja, toinen lapsistani on syntynyt keskosena ja joutunut tehohoitoon...
ehkä oikea issue ovatkin nämä asiat, joiden käsittely on jäänyt jotenkin kesken?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli oletko uskossa? Onko sinulla Jeesus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli oletko uskossa? Onko sinulla Jeesus?
enkä kyllä sille tielle rydy. ellei jeesus lupaa minulle tyttölasta :D
ap
ps. tämä oli sitten vitsi, ihan vaan tiedoksi niille jotka vetää herneet nenään
Uuden kriisin kohdatessa vanhat kriisit nousevat pintaan eli tod näk sinua vaivaa nyt myös nuo aikaisemmat kriisit. Puhu asiasta neuvolassa, taidat tarvita keskusteluapua.
Kaikkea hyvää sinulle!
Olet ehkä saanut aina kaiken jota olet halunnut. Nyt luonto opettaa sinua, että kaikkea ei vain voi saada, ja opettaa sinua arvostamaan sitä mitä sinulla on.
Elämänkoulua tämä vain on.
En pysty selittämään tätä outoa masennustani millään tallaisellakaan. En todellakaan ole saanut elämässä kaikkea ja elämäni ei ole ollut helppoa. Isäni on kuollut ollessani lapsi, olen kokenut keskenmenoja, toinen lapsistani on syntynyt keskosena ja joutunut tehohoitoon... ym.En todellakaan ole odottanut elämältä paljoa, olen monessa asiassa mielestäni tyytynyt hyvin vähään. Taloudellisesti en kaipaa paljoa, työssäkin tyydyn vähempään. Ajattelin, että ehkä perheessä saisin sen mitä todella haluan!
ap
Ja tässäkin ketjussa taas pari henkiseltä iältään 15-vuotiasta purkaa kiukkuaan.
niin ihmettelen ehkä vähän sitä, että kuinka harva kokee minun olevan masentunut. Lähinnä tyhmä tai lapsellinen, mutta ei kuitenkaan sairastunut ihminen.
Entäpä nainen joka on pakkomielteinen rintojensa kanssa, masentuu kun rinnat ovat pienet ja miettii mitä niille tekisi. Mielestäni aivan yhtä tyhmä syy masentua (ellei tyhmempikin) kuin minulla ja silti heidän masennus ymmärretään.
Eikös masennukset aina ole ihan typeristä syistä ja ulkopuolisista suorastaa naurettavista syistä? En tietenkään tiedä varmaksi, koska en ole koskaan ollut masentunut, niin ent iedä olenko nyttenkään!
ap
koet olevasi sairas, niin eikö ratkaisu ole hoitoon meneminen? Jos olet masentunut, niin ei sua kukaan täällä pysty auttamaan.
Itselläni oli samankaltaisia tunteita, kun odotin toista lastani, ja kuulin lapsen olevan poika. Esikoiseni on kyllä tyttö, ei siinä, mutta minä olin aina ajattelut, että saan vain pelkkiä tyttölapsia. Syytä tuolle ajatukselleni en tiedä, koska olenhan minä sen aina tiennyt, ettei syntyvän lapsen sukupuoli minusta riipu eikä roiku, mutta näin minä kuitenkin ajattelin. Sitten kuulin saavani pojan, enkä tiennyt miten elämää olisi pitänyt enää elää. Pelkäsin, etten sopeudu ikinä poikalapsen äitinä olemiseen, ja pelkäsin kaikkea mahdollista, paljon noita samoja teemoja kuin ap:kin kuvaa. Muistan, kun kerran perhekerhossa katselin yhtä äitiä, joka siinä touhusi kahden pienen tyttärensä kanssa, ja tajusin, että olen niin pirun kateellinen - minä en ikinä saa tehdä tuota, touhuta kahden tyttäreni kanssa. Mitä minä sitten teen, kun kotona on yksi prinsessaleikkeihin mieltynyt tyttö ja toinen puolivilli apina? Kuulostaa pahalta, mutta näin minä ajattelin.
Sitten se puolivilli apina syntyi, ja vaikka miten ajattelin, etten ikinä varmasti pysty sitä rakastamaan, niin se sulatti minun sydämeni ihan täysin, kun köllötti siinä sylissä ja tapitti minua niillä suurilla, viisailla silmillään. Aivan kuin se olisi tiennyt, mitä minä ajattelin vielä vähän aikaa sitten, ja yrittänyt sanoa, että "äiti, saat anteeksi". Kätilöt ja osaston hoitajat varmaan piti mua ihan hulluna, kun mä sen kaksi päivää siellä kyynelehdin vähän väliä, että voi miten mulla onkin suloinen lapsi.
Kyllä sun surusi on ymmärrettävää, ap. Sä olet toivonut tyttöä todella kovasti, ja kun teidän lapsiluku kerran on ilmeisesti tässä, on ihan normaalia reagoida tuolla lailla. Ei kukaan mielellään ja kevyesti tuuppaamalla laita omia toiveitaan ja unelmiaan syrjään, jokainen meistä tahtoo ne toteuttaa ja jos se ei onnistu, siitä tulee pettyneeksi, vihaiseksi ja surulliseksi. Mutta muista, ettei tuo suru tässä vaiheessa kerro yhtään mitään siitä, rakastatko tätä syntyvää lasta sen synnyttyä, tai oletko vielä joskus tyytyväinen elämääsi. Uskon kyllä, että olet, vaikka varmasti vielä tulevaisuudessakin tulee olemaan päiviä, jolloin haikailet sen tyttövauvan perään. Varmasti surusi helpottaa, mutta anna sille aikaa.
Alue: Aihe vapaa
Minulla masennus on usein patoutunutta vihaa. Oletko uskaltanut antaa itsesi tuntea vihaa siitä ettet saanutkaan haluamaasi tyttöä (ettekä ilmeisesti aio enää yrittää lisää?). Se ei siis tarkoita sitä että vihaisit lasta, vaan sitä että kyllähän tuollainen juttu aiheuttaa ensin kiukkua ja vihantunteita ja sitten hyväksynnän edetessä surua. Sitten kun on surrut menetyksen (kokemuksen tytön kasvattamisesta ja aikuisen tytön), voi jatkaa elämää.