Inho muiden lapsia kohtaan
Olen terve, normaali ja tasapainoinen, alle 30-v nainen. Olen vuosia tuntenut vastenmielisyyttä muiden ihmisten alle kouluikäisiä lapsia kohtaan. Joskus tunne muuttuu suoranaiseksi inhoksi, varsinkin jos lapsi käyttäytyy vallattomasti, itsekkäästi tai " lapsellisesti" - siis luonnollisella tavallaan omaan psykologiseen kehitykseensä nähden. Kun vastaani tulee lastaan kärräävä vanhempi, käännän päätäni pois etten irvistäisi pennulle kun äidin tai iskän silmä välttää... Olen pitänyt useimpia tapaamiani lapsia myös rumina, verrattuna vaikka kissanpentuihin, jotka ovat suloisinta mitä kuvitella voi.
Itselläni ei ole lapsia, mutta uskon että voisin rakastaa omaa lasta. Olen miettinyt alkaisinko ehkä inhota ehkä häntäkin? Oma tunne huolestuttaa, pitäisikö ehkä jutella psykologille..
Kommentit (43)
En minäkään kamalasti toisten lapsista pidä. Nuorempana se oli suoranaista inhoa. Siksi ehdinkin 32 vuoden ikään ennenkuin sain esikoiseni, koska pelkäsin sitä, osaisinko rakastaa omiani.
Ap. voin vakuuttaa sinulle, että omat lapset ovat aivan eri asia kuin muiden lapset. Tosin, minun käyttäytymiseni myös muihin lapsiin on tämän myötä muuttunut. Minulla on kaksi poikaa, ja pidän kaikkia pieniä poikia suloisina. Valitettavasti niitä tyttöjä en osaa vieläkään pitää, koska minulla ei ole siitä kokemusta.
Vierailija:
Olen terve, normaali ja tasapainoinen, alle 30-v nainen. Olen vuosia tuntenut vastenmielisyyttä muiden ihmisten alle kouluikäisiä lapsia kohtaan. Joskus tunne muuttuu suoranaiseksi inhoksi, varsinkin jos lapsi käyttäytyy vallattomasti, itsekkäästi tai " lapsellisesti" - siis luonnollisella tavallaan omaan psykologiseen kehitykseensä nähden. Kun vastaani tulee lastaan kärräävä vanhempi, käännän päätäni pois etten irvistäisi pennulle kun äidin tai iskän silmä välttää... Olen pitänyt useimpia tapaamiani lapsia myös rumina, verrattuna vaikka kissanpentuihin, jotka ovat suloisinta mitä kuvitella voi.Itselläni ei ole lapsia, mutta uskon että voisin rakastaa omaa lasta. Olen miettinyt alkaisinko ehkä inhota ehkä häntäkin? Oma tunne huolestuttaa, pitäisikö ehkä jutella psykologille..
Olet itsekin huolestunut tunteestasi, käy ihmeessä juttelemassa psykologina kanssa.
Se, että korostat olevasi normaali, viittaa minusta siihen, että epäilet sitä kuitenkin ja haluat vakuuttaa olevasi sellainen... Ja ei tuo inho todellakaan ole normaalia; että voisit irvistää pienelle lapselle tms! voi olla, että selviät arkipäivän askareista normaalisti, mutta aikuinen kypsä ihminen et ole. Tuon taustalla on varmasti oma lapsuutesi. Onko sinua inhottu, odotitko kovasti kasvavasi aikuiseksi? Luulen sinun siirtävän sen kohtelun omaan mahdolliseen lapseesi, huomaamattasi, ellet käy läpi aisiaa kunnolla.
Mieti nyt; mitä jos joku kirjoittaisi saman vaikka 50-vuotiaista, tai vanhuksista, tai miehistä? Aika sairasta!
Käännetäänpä asia toisin päin eli MIKSI se tekisi äidistä huonon omille lapsilleen jos ei välitä muiden lapsista?????
Ja kyllä, jos olisi sellainen kauhea tilanne, että joutuisin valitsemaan oman ja naapurin lapsen välillä, kumman pelastan varmalta kuolemalta niin aivan varmasti, takuulla ja silmänräpäystäkään miettimättä pelastan oman lapseni - sehän on kai kaikille selvää.
Toisia taas en kertakaikkiaan siedä. Silti osaan näytellä ystävällistä ja olla asiallinen, ilman sen suurempia tunteita.
Omiani rakastan kyllä, tietenkin!
Naapurin kahden lapsen äiti taas näyttää selvästi ettei pidä meidän lapsista eikä toisten lapset yleensäkään kiinnosta. Ei kyllä näytä omaansakaan sietävän kovin hyvin:(
Sit kun sain omat lapset (ekan 32v) niin aloin inhota muiden rumia, huonostikäyttäytyviä, rumasti puettuja äänekkäitä,ja tyhmiä räkänokkia :(((
Eli mikähän vika mussa oikeasti on.......
" Ei mikään ihme jos tässä maailmassa lapsille tapahtuu kaikenmoista kamalaa, joutuu raiskatuiksi ja ties kokemaan mitä kauhuja kun ap:n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Mistä teitä oikein sikiää?? "
muista aina että muut aikuiset eivät sinusta välitä yhtään vaan he näyttelevät pitävänsä sinusta sillä jokainen välittää vain omasta lapsestaan. Ja näin aikuisena huomaan että hän oli TAAS oikeassa. Tuohon voisi lisätä ainoastaan että muut aikuiset huolehtivat hädän hetkellä hetken mutta pakosta. Ja omat lapset tulevat ensin ja sitten vasta muut. Onhan niitä kasvatusperheitä ja adoptointia mutta kaikki haluavat oikein pienen lapsen. Kasvatusperheitä ei koskaan tiedä minkälaisia ne ovat. Monia tapauksia on tullu esille esim. hyväksikäytöstä tai pidetään lasta niin kauan kun on lehmiä jne.... maailma on näitä pullollaan ja suomi myös. Kaikki ei tule vain julkisuuteen.
mutta muiden lapsia ei. Itsekin tykästyn vain joihinkin lapsiin, mutta en kaikkiin.
MUTTA: Ap:n tuntema INHO ei mielestäni ole ihan normaalia eikä ole sama asia kuin se, mistä moni muu tässä keskustelussa on puhunut. Itse en ainakaan kehtaisi sanoa esim., että inhoan vanhuksia ja käännän pääni pois, etten irvistäisi inhosta, kun näen heitä.
Muistan myös mietiskelleeni, että voiko minusta tulla hyvä äiti, ja pitkään ajattelin, etten hanki lapsia. No, omien lasten syntymien jälkeen ei enää asiaa ole tarvinnut miettiä - lapset ovat tärkeintä elämässäni. Edelleenkään en automaattisesti pidä kaikista lapsista (tämä taas on näitä ihme odotuksia, että täydellisten äitien pitäisi täydestä sydämestään rakastaa kaikkia maailman lapsia ;) mutta totta kai sitä ymmärtää ihan eri lailla esim. uhmaikäisten kiukutteluja kun on itselläkin lapsia. Ja yleisesti lasten asema maailmassa koskettaa ihan eri lailla.
ei kaikista ihmisistä voi tykätä, olipa ne lapsia tai aikuisia. joskus toisten lapsista alkaa tykkäämään kun niihin tutustuu paremmin, joskus käy toisin päin. toisten lapsista on todella hankala pitää, ainakin mun. sitten on joitain mukavia lapsia, joista tykkää alusta alkaen paljon.
Siis ihan sama kuin aikuisten ihmisten kanssa.
Ihan sama että jotkut on eläinrakkaita, ja jotkut ei. Ei siinä sen kummempaa, en tajua, miksi jotkut ottavat tällaisen henkilökohtaisesti?? Itse olin vielä 25-vuotiaanakin aivan varma että en ikinä hanki lapsia, ne suorastaan ällötti (ja mieheni ajatteli samalla tavalla). Sitten ajatus alkoi kypsymään, ja niin vaan meillekin lapsi syntyi -ja toinenkin, ja ovat kyllä rakkaampia ja ihanampia mitä mikään voi ikinä olla! Nyt äitiyden myötä muutenkin olen oppinut jopa pitämään joistakin lapsista, en yleensä nyt vieläkään voi sanoa, että joku vieras vauva mussa mitään tunteita herättää, mutta esim. lasten kavereissa on ihan mukavia lapsia. Ennen ehkä ajattelin lapsia yhtenä " könttänä" , nykyään katson jokaista henkilökohtaisesti -toisista tykkään, toisista en. Ja tarkoitan siis tuttuja lapsia, vieraista lapsista en vieläkään pidä -en tosin inhoakaan. Ovat mulle yhdentekeviä.
Tämä lähinnä kommenttina 43:n kirjoitukseen. Ihminen on itsekäs eläin, ja kyllä ainakin minulla suhde omien lasten hyvinvointi menee kaiken muun edelle (siis jos pakko on valita).
jotkut on kivoja, ja jotkut on kamalia. Ihan niinkuin aikuisetkin.
Yleisesti ottaen muiden lapset eivät kiinnosta, kavereiden ja sukulaisten kyllä. Pihan (asumme kerrostalossa) lapsista juttelen niiden kanssa joiden jutut herättävät kiinnostusta.
Se, että yleisellä tasolla muiden lapset eivät kiinnosta ei kuitenkaan tarkoita että olisin täysin välinpitämätön heitä kohtaan. Kyllä minä heitä syrjäsilmällä sen verran vahtaan etteivät mitään älyttömyyksiä tee, ja autan avun tarpeessa olevaa lasta mutta siihen se jääkin. En siis tarkoituksellisesti hae kontaktia lasten kanssa.
Hänhän siis ei edes odota tai katso, miten lapset käyttäytyvät ja millaisia he ovat, vaan tuntee inhoa jo pelkästään siksi, että kyse on lapsista:
Vierailija:
Kun vastaani tulee lastaan kärräävä vanhempi, käännän päätäni pois etten irvistäisi pennulle kun äidin tai iskän silmä välttää... Olen pitänyt useimpia tapaamiani lapsia myös rumina, verrattuna vaikka kissanpentuihin, jotka ovat suloisinta mitä kuvitella voi.
On minusta outoa, että kissanpentu on ap:n mielestä ihana ja suloinen ja lapsi on inhottava. Mistä sellainen arvo kumpuaa?
Ei tuo ole normaalia, sanokaa mitä sanotte.
Tulee kummasti mieleen kirja, jota juuri luen esikoiselle, Roald Dahlin " Kuka pelkää noitia" ... ettei vaan ap olisi sellainen, joka käyttää aina käsineitä ja peruukkia jnejne. ;=)
(inside -vitsi niille, jotka ovat kyseisen kirjan lukeneet)
on eri asia olla erityisemmin pitämättä lapsista (mihin moni täällä viittasi) ja eri asia tuntea inhoa ja vastenmielisyyttä lapsia kohtaan - sitä ap kuvasi.
Jos joku ihmisryhmä herättää jossain ihmisessä voimakkaita inhon tunteita, siihen on yleensä jokin syy ihmisen omassa historiassa tai omaan minuuteen liittyvissä asioissa. Vai ap voi tietää, mikä se on.
Ja vaikka en noin yleisesti ole lapsirakas, niin se ei tarkoita, että olisin heitä kohtaan välinpitämätön. Jos esim. näen kaupassa eksyneen lapsen, niin tottakai autan häntä löytämään vanhempansa tai ilmoitan henkilökunnalle. Mutta kyllä musta eläimet vaan on ihanampia kuin lapset, toki lapsissakin on kamalasti eroja! Ero lapsirakkaaseen on siinä, että lapsirakkaasta kaikki lapset on ihania, mun mielestä ei todellakaan ole, mutta kaikki eläimet on kyllä mun mielestä ihania! Eli olen eläinrakas, en lapsirakas, mutta se ei tarkoita, etten voisi joistakin lapsista pitää. Joistakin pidän ja joistakin en.
Minusta tuollaisen taustalla on se, että eläimiin projisoidaan pettymystä ihmisiin. Ihmiset koetaan kieroileviksi ja ennalta-arvaamattomiksi - eläimet " viattomiksi" , puhtaiksi ja aidoiksi.
Mistä sellainen tunneprojisointi tulee? (Kannattaa muistaa, että aina, kun arvioimme jonkin ulkonäköä, teemme sen subjektiivisesti, tunteella.)
Vierailija:
" Ei mikään ihme jos tässä maailmassa lapsille tapahtuu kaikenmoista kamalaa, joutuu raiskatuiksi ja ties kokemaan mitä kauhuja kun ap:n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Mistä teitä oikein sikiää?? "
Tällaiset ihmiset kilvan korostavat rakkauttaan lapsia kohtaan.
Minä olen pikkulikasta lähtien tykännyt lapsista ja mielelläni sinkkuna hoidin ystävieni lapsia, joskus viikonlopunkin ajan. Sain esikoiseni 34 v. ja Vasta sitten on muiden lasten hoitointoni vähän lopahtanut ;) mutta lapsista tykkään edelleen.
Siis esim jossain juhlissa on aina täytynyt skarpata, että seurustelen myös aikuisten kanssa kun lasten kanssa olisi niin paljon hauskempaa.
Ja minusta ihminen joka inhoaa lapsia EI OLE SINUT oman lapsuutensa kanssa, sori vaan. Miten sinua ap on lapsena kohdeltu? Pidetty tyhmänä nulikkana ja odotettu kasvavan asialliseksi aikuiseksi mahdollisimman pian?