Lue keskustelun säännöt.
Tapaaminen vai ei?
13.09.2007 |
Olen pitänyt yhteyttä erään miehen kanssa kohta 3 vuotta puhelimitse ja sähköpostein. En ole koskaan tavannut häntä, mutta nyt olemme alkaneet miettiä, että tapaisimme toisemme.
Olemme kummatkin perheellisiä. Emme ole koskaan edes nähneet toisiamme (paitsi kuvissa), mutta pidämme yhteyttä vähintään pari kertaa viikossa. Asumme 20km päässä toisistamme ja toistaiseksi olemme jopa tarkoituksellisesti vältelleet fyysistä tapaamista. Sotkemmeko " kaiken" , jos tapaamme? Olisiko se lopun alkua? Vai alun loppua?
Onko kellään kokemusta edes vähän vastaavasta tilanteesta?
Kommentit (5)
Vierailija:
Missä tapasitte ja mikä muuttuu, jos tapaatte? Kai kaikki, jos tunteet mukana.
Hän selvitti nimeni ja yhteystietoni ja otti yhteyttä kertoakseen, että hymyni pelasti hänen päivänsä. Siitä alkoi yhteydenpito, joka nykyisin on siis melko tiivistä.
En tiedä, mikä muuttuu, jos tapaamme. En haluaisi minkään muuttuvan. Mutta silti tapaaminen houkuttelee. Olemme myös puhuneet tapaamisen " riskeistä" eli siitä, mitä jos se tuntuu " liian" hyvältä, oikealta tms..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en haluaisi antaa tuollaista " opetusta" miehelleni, enkä loukata kotiamme tai perhettämme. Ymmärrän kyllä, että tämä 3 vuotta jatkunut salainen ystävyys toiseen mieheen jo sinänsä loukkaisi, jos mieheni siitä saisi tietää. Toisaalta tapaaminen voisi lopettaa sen, jos toteaisin, että tämä ystävä onkin jotain muuta kuin se kuva, jonka olen 3 vuoden aikana hänestä saanut. Vai voisiko?
Ap
Kun kerran tiedät senkin miltä mies näyttää.. Jos tapaatte, viet pettämisen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Sillä pettämistä nykyinen toimintannekin on. Kysy vaikka mieheltäsi.
T: itsekin pettäjä
Vierailija:
Kun kerran tiedät senkin miltä mies näyttää.. Jos tapaatte, viet pettämisen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Sillä pettämistä nykyinen toimintannekin on. Kysy vaikka mieheltäsi.T: itsekin pettäjä
Se on minun mielipiteeni. Mutta mitä muuhun viestiisi tulee, niin olen samaa mieltä. Ei sitä tarvitse mieheltä kysyä. Tiedän sen. Ap
rakoili molemmilla. Ihastuimme toisiimme heti tavattuamme vielä enemmän ja tapailimmekin vähintään viikon välein. Rakastuimme toisiimme. Meillä oli suhde kunnes miehen vaimo sai tietää. Päätimme yrittää perheidemme takia omissa avioliitoissamme. Ikävöimme toisiamme välillä kovastikin. Yhteyttä pidämme lähes päivittäin edelleen. Kuitenkin olemme päättäneet, että perheitämme emme riko. En tiedä mitä tästä vielä seuraa, mutta en koskaan kadu, että tapasin tämän miehen. Olen hänestä niin onnellinen, vaikken häntä voi koskaan saada omakseni.
Se hyöty tästä sotkusta on ollut, että suunnittelin todella avioeroa ja sain mieheni tajuamaan sen. Hän säikähti ja päätti myös alkaa panostaa avioliittoomme ja hän muuttui kuin toiseksi (paremmaksi) mieheksi. Nyt avioliitossamme menee paremmin kuin vuosiin. Olisin varmasti hyvin onnellinen jos en kaipaisi tätä toista miestä... Siltikään en kadu, sillä olen varma, että mieheni ei olisi muuttunut jos olisin vaan tyytynyt vanhaan paskaan ja niin olisi käynyt jos minulla ei olisi ollut tätä suhdetta.