Puututko vieraiden lasten käytökseen?

Tietysti vaaratilanteissa ja jos lapsi selvästi tarvitsee apua. Ja jos vieras lapsi käyttäytyy niin, että omani kärsii.



Mutta muuten en kauheasti puutu, kun ei tiedä mitä sieltä saas ilmillee, joko lapselta tai vanhemmalta.

itse en halua muiden puuttuvan oman lapseni käyttäytymiseen. TÄmä ei johdu omasta murrosikäisyydestäni vaan siitä, että nämä sinänsä hyväätarkoittavat ihmiset usein pilaavat kaikki onnistumisen mahdollisuudet. Minulla on autistinen poika ,joka ulospäin näyttää ihan normaalilta. Hänellä on taipumusta käyttäytyä huonosti, koska hän ei osaa ymmärtää, että muut ihmiset ajattelevat erilailla kuin hän ja koska häntä pelottaa aina kun muita ihmisiä on ympärillä paljon. Nämä ovat taitoja, joita harjoitellaan koko ajan.



Niinpä esimerkiksi junassa hän saattaa yrittää kiivetä selkänojalle, kävellä käytävällä, laulaa ääneen jne.



Tilanne voidaan ratkaista ihan ok, jos saan selittää raushassa lapselle, että pitää pysyä omalla penkillä ja lukea kirjaa koska se häiritsee muita. Esimerikisi tuo täti haluaa nukkua ja tuo setä lukea noita papereitaan ja niin edelleen. PItää olla konkreettinen, lempeä ja ymmärtäväinen. Jonkun ajan päästä lapsi ymmärtää - ei todennäköisesti vieläkään sitä, että muista ei ole kiva kun hän leikkii, kun se kerran hänestä on kiva, mutta kuitenkin - sen, että hänen haluttaisiin uskovan niin. Pientä kiehnäämistä on kuitenkin siedettävä, ihan jo siksi, että tilanne junavaunussa vieraiden ihmisten keskellä on lapsesta sietämättömän hermostuttava.



Jos nyt joku näistä kanssamatkustajista päättää puuttua asiaan ja osallisuta kasvattamiseen karjaisemalla lapselle että pitää olla hiljaa ja paikallaan häiritsemättä muita, pahimmassa tapauksessa pitämällä aiheesta kunnon saarnan, lapsi menee autistiseen jumiin. Hän ei kykene ymmärtämään mitään seuraavaan kolmeen tuntiin, hän itkee kovaan ääneen, riekkuu, hakkaa päätään, satuttaa itseään ja muita, häntä joutuu pitämään kiinni jaseuraavan kerran hän ei junaan enää uskalla tullakaan. Se satunnainen ohikulkeva kasvattaja on todennäköisesti itseensä tyytyväinen, koska tuli samalla osoittaneeksi, kuinka huonosti vanhemmat lapsensa hanskaavat ja kuinka epäjohdonmukaisesti he käyttäytyvät, kun huonostikäyttäytynyttä kakaraa aletaan lohdutella ja sylitellä vaikka se selvästi kaipaa vain kuria. Meille varsinaisille vanhemmille jää sitten paheksunnan lisäksi jälkien korjaus, kun välikohtauksen takia on menty viikkoja tai kuukausia taaksepäin lapsen kuntoutuksessa, lapsi ei uskalla lähetä mihinkään julkisille paikoille, ei päästä kädestä, sulkeutuu omaan maailmaansa eikä puhu, ei opi yhtään uutta asiaa ja on kerta kaikkisen vaikea, kunnes jumisolmu jotenkin, ehkä viikkojen päästä, saadaan taas auki.



Että kiitos vaan, te satunnaiset erinomaiset kasvattajat.

ja sinä autistin äiti, kyllä, puutun sinunkin lapsesi käytökseen jos vaikka on juoksemaisillaan auton alle. Muuten toki yritän luodata tilannetta sisäisen tutkani avulla, kyllähän sitä aika äkkiä tajuaa, että lapsi ei ole ihan samanlainen kuin muut.

jos omat vanhemmat ei hoida hommaansa niin jonkun on hoidettava. Ja tuo muka autistin äiti tuosssa yläpuolella ontaas yksi esimerkki näistä wannabeekasvattajista, joiden lapset ovat hunningolla ja selitys haetaan jostain muualta, vaikka peiliin pitäisi katsoa. Jos lapsessa on oikeasti joku vamma niin kyllä sen näkee jo kauas, teillä on vain vanhemmat laiminlyöneet tehtävänsä.

saavat kun eivät välitä omista lapsistaan ja heidän käytöksestään. On usea äiti/isä/mummo hermostunut mulle, kun olen puuttunut heidän asioihin, mutta olen ajatellut lasten parasta.