Salaa naimisiin! Mielipiteitä?
Suunnittelemme miehen kanssa naimisiinmenoa. Molemmat haluaisimme mennä naimisiin ilman vieraita, mutta loukkaantuuko siinä sitten vanhemmat, kun heitä ei kutsuta?
Mutta toisaalta tuntuu niin " turhalta" kutsua heitä maistraattiin seuraamaan muutaman minuutin pituista vihkimistä. Mitään hääjuhlia emme kuitenkaan aio järjestää.
Kommentit (7)
Riippuu tietysti vanhemmista. Joka tapauksessa olisi parasta sitten mennä ihan kahdestaan, ei edes ystäväpariskuntaa tms. mukana.
kaikilla oli juhlavammat vaatteet ja sen päälle mentiin syömään.
Yleensä niin tehneet puolustautuvat sanomalla, ettei kukaan loukkaantunut. Useimmat normaalilla tunne-elämällä varustetutt sukulaiset kyllä pahoittavat mielensä, mutta eiväthän he sitä tietenkään näytä! Sehän nyt olisi epäkorrektiuden huippu.
Jos ette halua järjestää juhlia (mikä ei tietenkään ole pakko), niin kutsukaa edes vanhempanne paikalle, tai vähintään kertokaa heille etukäteen, että aiotte mennä vihille. En usko, että kovinkaan moni niitä pippaloita kaipaa, mutta salailu on turhanpäiväistä ja loukkaavaakin.
Puhun sillä kokemuksella, että sekä suvussa että kaveripiirissä on ollut sekä naimisiin " karanneita" että heidän läheisiään. Olen aika monen kanssa asiasta jutellut.
Mukana oli vain poikamme, kolme vee. Todistajatkin oli virkamiehiä ja -naisia...Kortteihin panostimme, kuvaututimme itsemme jo hyvissä ajoin ennen häitä ja hääpäivänä pistimme kortit postiin.
Lopputulos: vanhemmat olivat hieman nyreissään ja onnistuivat sen verran nostamaan meissä syyllisyyden tunnetta " tempauksestamme" , että painostuksen alla suostuimme pitämään " hääkahvit" . Nämä kahvit tietysti paisuivat ruokajuhliksi kun äiti ja anoppi innostuivat...
Jos nyt saisin valita toimisin näin: vanhemmat (ehkä sisarukset) mukaan maistraattiin ja sen jälkeen ravintolaan syömään. Ei mitään yllätys momenttia " tadaa olla naimisissa" , vaan kertoisin jo etukäteen että koska vihkiminen on ja että nimenomaan emme halua juhlia.
Toisaalta oli ihanaa olla vihkimistilanteessa vain kahden: täydellinen keskittyminen siihen ainutlaatuiseen hetkeen ja toisiimme. Tätä tunnetta jo muutaman sukulaisen läsnäolo olisi ehkä häirinnyt minun kohdalla.
Minä ainakn tuntisin surua, jos lapseni ilmoittaisi vasta jälkeenpäin menneensä naimisiin :(. Kyllä sitä useimmat vanhemmat haluaa osallistua siihen päivään vaikkei mitään juhlia järjestetäkään. Voisi kuitenkin olla kiva mennä vaikka kahville yhdessä sen jälkeen.
Mekin aiomme mennä " salaa" sitten kun vihille menemme. Olen ollut aiemmin naimisissa enkä halua enää isoja juhlia.