Äiti uhkailee itsemurhalla

Ja ilmoita, että olet kyllästynyt marttyyrin kruunuihin.



Narsistien tuki ry

Narsistin tapa syyllistää on usein totaalinen ja siihen liittyy myös uhkailuja. On tietysti ensiksi selvitettävä itselle onko vaara todellinen ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin viranomaisten tai asianajajien avustamana, mikäli pelkää oman tai lastensa hengen puolesta. Jokainen tällainen uhkaus on syytä ottaa vakavasti. En tässä artikkelissa anna neuvoa siitä miten tulisi toimia, koska en ole asiantuntija juridisten kysymysten suhteen, mutta tämä uhka on syytä aina arvioida vakavasti. Toinen äärimmäinen muoto on itsemurhalla uhkailu ja syyllistämällä kumppani ja usein myös lapset kantamaan mahdollista syyllisyyttä koko loppuelämänsä. On kuitenkin muistettava että jokainen ihminen kantaa itse vastuuta omasta elämästään, kukaan ei voi tehdä päätöstä itsemurhasta toisen puolesta.

Siinäpähän sitten tappaa itsensä tai aikuistuu.

Äiti ei koe itseään masentuneeksi (hoitaa työnsä ok, harrastaa, lukee ym. mitä ennenkin) ja kokee avun turhaksi (" Ei ne mitään auta ja kuka vanhaa ämmää hoitaisi?" ).

Ihan joka päivä ei sentään asialla uhkaile, mutta nyt on ottanut esiin asian tavallista tiheämpään tahtiin.

Viime jouluksi halusi kaikki sisarukset luokseen, koska " ei sitä tiedä, nyt minäkin vietän näitä viimeisiä jouluja..." (äiti ei ole edes 60v.). Me menimme, mutta koko joulu oli valitusta stressistä ym. vaikka emme olleet passattavina emmekä menneet tyhjin käsin.



Jotenkin tuntuu, että ikinä mikään ei ole hyvä. Äiti on upea ihminen ja hauskaa seuraa ollessaan valoisalla tuulella, mutta nämä marttyyrikohtaukset rasittavat aika paljon =((



ap

vie äitisi vaikka päivystykseen ja vaadi saada hänestä lääkärin arvio.

Mulla on kans äiti, jolla on lievä taipumus marttyyrin kruunun kiilloittamiseen. Huomautan heti ja hyvin suoraan, että nyt loppuu toi. Ja kerro, että elämä on hänen ja valinnat ovat hänen.



Hän valitsee, miten suhtautuu elämään.

Ennen ajattelin että tasapainoton kuvaa ehkä parhaiten mutta olenkin alkanut kallistua ton marttyyrin puoleen.



Tosin oli mun nuoruudessa vielä tosi ihana ja jopa hyvä kaveri mutta meni avioeronsa jälkimainingeissa ihan mahdottomaksi. Ei vielä ole uhkaillut itsemurhalla onneksi mutta odottelen sitä päivää sillä pelkään että siihen suuntaan ollaan selvästi menossa. Ollaan siskoni kanssa ehdoteltu ulkopuolista apua ja jotain kelle jutella mutta ei ole ottanut tulta alleen, kuulemma liian kallista jne..



Mun niskaan kaataa aina millon minkälaista p**kaa kun taas sisko ja veli ei koskaan tee mitään väärää. Suuttuu kummallisista asioista ja mököttää ilman että mä edes tajuan että on taas vihainen, liioittelee ja ylireagoi ja joskus mun tekee mieli vaan nauraa sille ja mennä pois.. Vaikka eihän sitä yksin voi jättää :(



En valitettavasti osaa tarjota hyviä neuvoja mutta tiedän kurjan tilanteesi ja olen pahoillani. Luulisin kuitenkin että ainakin meidän äiti samanlaisessa tilanteessa puhuisi itsemurhasta vain saadakseen huomiota, ei niinkään tosissaan. Toivottavasti tästä on kyse sinunkin tapauksessasi.

Onnellisuus ei ole niin kovin monimutkainen asia; yksi tekijä mikä siihen tarvitaan on positiivinen elämänasenne. Taitaa kuitenkin olla niin, että toisten onnellisuus ärsyttää ja olisi helpompi elää, jos saisi muutkin katkeriksi ja kateellisiksi.

Itse olen saanut apua kriisipuhelimista todella paljon alkuun, omakin huolenaiheeni koskee äitini hyvinvointia :( Yksin on raskasta pähkäillä asioita, ja läheisten kanssa se on vaikeaa, kun kyseessä on oman äidin yksityisyyteen liittyvä juttu. Voimia!



Muista: sinä et voi pelastaa äitiäsi, voit korkeintaan ohjata hänet avun äärelle, esim. terveyskeskuksen lääkärille tai mielenterveystoimistoon.

Äitisi on itse haluttava muuttaa oman elämänsä suuntaa ja opeteltava kantamaan vastuu tunteistaan, sanoistaan, teoistaan ja ylipäänsä koko elämästään muita syyttelemättä. Sinun tai sisarustesi ei kuulu kantaa taakkaa äitisi hyvinvoinnista, vaikka silmien ja korvien sulkeminen onkin vaikeaa (jollei mahdotonta). Asioilla on tapana järjestyä, ja kaikella on tarkoituksensa. Tsemppiä!

Pitäisi kai vain kerätä rohkeutta ja sanoa, että marttyrointi saa riittää.



ap

ovatko puheet oikeita itsetuhoajatuksia. Jos ne ovat todellisia menette heti lääkäriin ja kyllä sinne voisi mennä jos tuota alakuloisuutta on jatkunut pidempään ja elämässä on ollut muitakin lisärasitteita.