Kuinka kauan on " pakko" jaksaa tukea ystävää?

Ystävän 28v elämänhallinta on päin p..tä. Viinaa kuluu, opinnot menevät miten menevät, taloudellinen tilanne todella huono, rahaa ei ole ruoanostoon mutta bilettämiseen sitä tuntuu aina järjestyvän. Miestä vaihtaa kuin paitaa.



Tämä " vaihe" on kestänyt pian 3v, kaikki sai alkunsa kun tuli ero poikaystävästä, johon ystäväni oli kovin rakastunut. Olen omastani ja miehenikin mielestä ollut paljon ystäväni apuna. Olen lainannut rahaa, ystäväni on saanut nukkua öitään kotonamme (kun on taas eronnut jostakusta elämänsä miehestä), kuskannut kouluun jne. Ymmärrän sen että ystävälläni on mahd masennusta mutta hän ei itse ole halukas tekemään mitään sen eteen. Olen pariinkin otteeseen ehdottanut että koulussa voisi käydä juttelemassa vaikka kuraattorin kanssa, ei siellä heti leimata hulluksi. Mutta ei, ystäväni ei sinnekään suostu lähtemään.



Oma jaksamiseni alkaa olla lopussa hänen kanssaan. Entisestä parhaasta ystävästä on tullut täysin tuntematon ihminen, jonka mielessä pyörii kuka lähtisi hänen kanssaan viikonloppuna ottamaan kuppia. Kaikki entiset harrastukset ovat jääneet, uusia kohtaan ei mitään mielenkiintoa, joten yhteistä jutunaiheita ei juuri ole. Itse asiassa olen hänen mielestään täysi kaheli kun olen näin nuorena sitoutunut vakavasti (naimisissa ja 2 lasta), enkä elä elämäni parasta aikaa vapaana ja huolettomana (hänen sanojensa mukaan). Olen täysin neuvoton hänen suhteensa, ja kiinnostus koko ihmistä kohtaan on kohta pyöreä nolla. Olenko hirveä ihminen jos vain katkaisen välit häneen ja sanon että ainoa kuka häntä voi enää auttaa on hän itse?