Miksi ne eurolavat Käärijän showssa?
Miksi ne on ikinä laitettu lavalle? Oli kököt jo Turussa. Rumat eikä liity mitenkään mihinkään. Vai oliko siinä joku haloa sanaleikki-idea että eurolava-euroviisu? Ei aukea kyl kellekään edes toi suomen ulkopuolella.
Miksei se nyrkkeilylava? Ja se räjähtävä energia siitä videosta? Siihen mä rakastuin. Ymmärtän, että siinä videossa osaava kuvaus ja leikkaus olivat suuressa roolissa, mutta kai se jotenkin saataisiin toimmaan, onhan niitä ammattilaisua: koreografit, dramaturgit, ohjaajat en minä tiedä.
Entä miksi aloittaa esityksen kävelemällä erityis-kankeasti eka yhteen suuntaan, sitten toiseen? Miksei juokse raivokkaasti, syösyile nurkasta toisenn.
Näkisin mielrlläni myös sen peruukin, sen biisin ja hahmon "vaihtumisen". Onnistuu, jis hslutasn onnistuu.
Myös vieradtin sitä, että K ei laula sitä ksikkrin maagisinta eli kertosöettä, vasn se tulee nauhalta. MIKSI? Kamala antikliimaksi. Halyan laulaa sen yhdessä hänen kanssaan livenä yleisössä, tietenkin.
Ne tanssijat ja kirkkaanpunkit asut oli musta mahtava idea.
Biisi ja artisti mahtava, i LOVE Käärijä, mut nyt ei olla tekemässä esiintymistä keskisuurelle keikkapaikalle känniselle suomi-yleisölle.
Siihen videon versioon kaikki on rakadtuneet. Live ei saa ollavähemmän ja eurolavoilla ha katkokävelyllä se on vähemmän.
Kommentit (13)
Mäkään en ymmärrä eurolavojen yhteyttä biisiin. Tai mihinkään.
Joo ei sovi eurolavat jollekki suurelle hienolle lavalle näyttävien esiintymisten joukkoon. Ei voida mennä underground hiphopskenen kotikutoisuudella, joka sopii siihen maailmaan mainiosti, kun nää ei oo mitkään pienet hiphop-kisat vaan muuta. Käärijä niin karismaattinen, samoin biisi ja ne tanssijatkin, että hienompaa. Se nyrkkeilykehä, jonka naruist poukkoilla? Ehkä se ei toimi, en tiedä.
Toivon ainakin, etteivät ne tanssijat tanssi ihan käärijän vieressä, antavat hänelle tilaa riehua. Lisäksi olis aivan ihanaa jos tämä Miguel olisi tulkitsemassa biisiä viittomakielelle. Olis hienoa!
Halpoja ja puusta. Ihan toimivia. Muovirojut tms. vielä pahempia. Tai jotkut nyrkkeilykehän köydet tms. joiden taakse jäisi tai joihin kompastuisi helposti, toisin kuin kaatuviin lavoihin.
Takana voisi olla nyrkkeilykehän kulma, mutta entä silloin kun Käärijä pitää kiinni tanssijoista? Olisiko liikaa nyörejä joka suuntaan?
Minkä takana Käärijä olisi esityksen alussa?
Joo Miguel tulkkaamaan! Mahtava idea! Mielellään kaikki Euroviisujen biisit!
Vierailija kirjoitti:
Halpoja ja puusta. Ihan toimivia. Muovirojut tms. vielä pahempia. Tai jotkut nyrkkeilykehän köydet tms. joiden taakse jäisi tai joihin kompastuisi helposti, toisin kuin kaatuviin lavoihin.
Takana voisi olla nyrkkeilykehän kulma, mutta entä silloin kun Käärijä pitää kiinni tanssijoista? Olisiko liikaa nyörejä joka suuntaan?
Minkä takana Käärijä olisi esityksen alussa?
En tajua, miksi pitää olla jonkun takana? Ei ollut videossa eikä Turussakasn.
Se kontrasti riehujan nopean energian ja pehmyt-äänisen peruukkipään välillä on mulle henkkoht yks kulmakivi biisissä.
Miksi Käärijä liikkuu varoen lavalla versus pitelemätön riehakas (silti hallittu) syöksyily videolla? Tietty siinä videossa osansa taitavalla leikkauksella, mutta ei se nyt kokonaan sitä selitä.
Peruukkipään showpaini-hyppy alas kehän lattialle (lempeästi hymyillen) oli upea! Mut onko nää liian raskaita fyysisesti toteuttaa, kun samalla on laulettava. Toisaalta moni artisti vetää tunnin keikan laulaen ja tanssien intensiivisesti, kai se on treenistä kiinni. Euroviisujen esitys on vain muutaman minuutin.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/EUR-pallet
"Eurolava" on kyllä ihan Suomen ulkopuolellakin EUROpallet
Vierailija kirjoitti:
Jännitti koko ajan, että K saa tikun sormiinsa ja parahtaa spontaanisti "aih".
Kököt ne kyllä on.
"Aih --- mä lähden tanssimaan..." 😂
Vierailija kirjoitti:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/EUR-pallet
"Eurolava" on kyllä ihan Suomen ulkopuolellakin EUROpallet
Sekö se linkki on, että euroviisut, eurolava. Ainakaan se lava ei aukee, niinku Suomessa lava on myös esiintymislava.
Huono idea minusta, no toisaalta eipä oo mun päätös.
Hieno biisi ja edustaja, mutta videon energiaei ihan ollut Turussa mukana livenä. Äänestin silti, montakin maksullista kertaa.
No kai niillä sai äkkiä rakennettua "nyrkkeilykehän", joka on helppo tuhota ja avata esityksen aikana. Eiköhän Liverpooliin ole kehitelty joku muu nyrkkeilykehä, tai sittem ei, musta ne lavat sopii täydellisesti esitykseen. Samoin cha cha-tanssijat pinkeissä asuissa, mahtavia.
Koko paketti oli täydellinen siinä umk-esiintymisessä, toivottavasti sitä ei muuteta liikaa, olis täydellinen sellaisenaan.
Eurolavat ja euroviisut.
The Rasmuksen esityksessä oli Hullut päivät -henkistä keltaista. Eurolavat sentään parempia
Joku radikaali muutos voi vielä sekoittaa esityksen
Jännitti koko ajan, että K saa tikun sormiinsa ja parahtaa spontaanisti "aih".
Kököt ne kyllä on.