Onko tällä suhteella toivoa? Pariterapia ei onnistu, tahto puuttuu.

Jos toinen tai kumpikaan ei tahdo, niin sitten tuo parisuhde on kyllä tuhoon tuomittu.



Mieti ihan ensin, mitä itse haluat. Oletko valmis tyytymään kotikoneen osaan taataksesi lapsillesi ehjän perheen? Yritä myös puhua miehen kanssa tilanteestanne. Kysy mitä hän haluaa. Ehkä pääsette jonkinlaiseen kompromissiin.

Ei se millään onnistu. Tavarat jakoon vaan.

Jos haluat lapsillesi ja itsellesi jotain muuta, ehdotat vakavasti pariterapiaan, hankit siivoojan ja palkkaat muutamaksi tunniksi viikossa lasten" plikan" niin pääset yksin ja yhdessä harrastamaan.

t. ap.

Vierailija:

Jos haluat lapsillesi ja itsellesi jotain muuta, ehdotat vakavasti pariterapiaan, hankit siivoojan ja palkkaat muutamaksi tunniksi viikossa lasten" plikan" niin pääset yksin ja yhdessä harrastamaan.

Miettiä ne suuret ongelmat siellä pienten kinasteluiden taustalla.

Suhde vaatii töitä, tämä pätee myös mahdollisiin tuleviin suhteisiin. Myös niissä tulee eteen ongelmia, vaikka eivät samoja olisikaan ja olisi hyvä ainakin tosissaan yrittää ne selvittää.

kotityöt hoitaaksesi, ja miehesi on töissä kodin ulkopuolella. Eli työn jako on harvinaisen selvä. Yritä asettua miehesi asemaan, ja siihen että olisit tehnyt tavallaan hänen mieltymysten mukaan, eli mies olisi jäänyt kotiin ja sinä mennyt töihin. Töissä olo on ihan yhtä raskasta kuin kotona, kotitöissä ei tule toisaalta sitä orjentoitumista työstä kotiin, mutta kotityöt taas ei lopu koskaan, molemmat on ihan yhtä raskaita.

Tällä suhteella on on paljon enemmän toivoa kun uskotkaan. Älä ole vaan äiti, ole myös sinä, älä vaan anna kokoajan kaikille, vaan etsi mahdollisuuksi olla oma itsesi, valtaa enemmän tilaa, ja yritä miettiä mitä olisi kiva tehdä, aloita pienestä. Miehesi ei mennyt kanssasi naimisiin sanoen että haluaa jonkun raatamaan, olemaan marttyyri, ja uhraamaan itsensä, vaan koska rakastaa ja haluaa juuri sinua. Anna itsellesi aikaa, ja muista että olet maailman paras äiti ja puoliso perheellesi.

t. ap

Turhaa te sanotte että valtaa tilaa itsellesi. Miten ap tekee sen sellaisen miehen kanssa joka ei välitä lapsia hoitaa. Lastenko kanssa ap. harrastaa?? Eiköhän se nyt töissä käynnistä huolimatta olisi ap:n miehen otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava kantamaan myös henkistä vastuuta?

ap.

Mielestäni ratkaisu on väärä, jos asioita ei olla edes yritetty ratkoa, mutta omapahan on elämäsi.



Sinun pitäisi oikeasti tiedostaa mitä sinä teet suhteessasi väärin ja puhua sitten miehesi kanssa. Muuten raahaat niitä samoja ongelmia aina vain eteenpäin.

oikeat sielunsisarukset. Haista huilu.



ap.

äitini oli ja on edelleenkin uhrautuja koko perheelleen, vaikka on koulutusta ja arvostettu ammatti(arkkitehti). Pitää vaan kokoajan uhrautua, ja saada kaikille syyllinen olo kaikesta. Itse olen samanlainen kuin äitini vaikka kuinka yritän olla toistamatta samaa kaavaa perheestäni. olen ollut naimisissa 5 vuotta pitempään, kokoajan kotona, ja lapsia paljon.

Vierailija:

Sinun pitäisi oikeasti tiedostaa mitä sinä teet suhteessasi väärin ja puhua sitten miehesi kanssa. Muuten raahaat niitä samoja ongelmia aina vain eteenpäin.

Kukaan järkevä mies ei ala seurustelemaan vakavissaan jonkun 3-4 lapsen yh:n kanssa.

t. ap

Rahalla vaan ratkoisit kaiken? Entäs jos ap:n mies on sitä mieltä että siivousta ei osteta kodin ulkopuolelta. Niin sinä tulet kiukuttelemaan tähän ketjuun että ap on läpimätä?? Huh huh.

Vierailija:

Kukaan järkevä mies ei ala seurustelemaan vakavissaan jonkun 3-4 lapsen yh:n kanssa.

ap:n pitäisi miettiä mitä hän tekee väärin.... Siis mies saa olla millainen ääliö tahansa vaikka maailman tappiin asti mutta naisen täytyy sitten vääntyä tuhannelle mutkalle ja koittaa jotenkin vaan selvitä ja uhrautua että pysyisi perhe kasassa. Paskat, sanon minä! Kun toinen ei kerran suostu mihinkään, ei tee mitään, ei ilmeisesti edes ymmärrä että jossakin mättää niin miksi ap:n pitäisi jäädä tollaseen suhteeseen??? Hyvänen aika sentään, ei yksi tunnin harrastus yhtenä arki-iltana tota suhdetta pelasta, varsinkin jos ap:n pitäisi tyyliin palkata lapsenvahtikin siksi aikaa. Ei hyvänen aika teitä naisia, kunnioitatteko te edes itseänne vai elättekö samanlaisessa suhteessa ja olette jo niin alistuneet tilanteeseen ettette tajua sen olevan törkeää hyväksikäyttöä. Miksi miehen pitäisi saada kaikki ja naisen tyytyä olemaan se joka miehelle sen kaiken tarjoaa....

Hassua, että tuhahdit noin. Jotkut asiat ON vaikeita, ne on sitä ilman, että niistä väkisin väännetään vaikeita.

Jos ei malta yhtään asettua toisen tilanteeseen ja tukalaan oloon, niin ei kai sitä sitten muuta voi kuin tuhahtaa noin.



Tsempit ap:lle. Me ollaan miehen kanssa oltu naimisissa 7 vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta. Nyt viimesen vuoden on tilanne menny HIUKAN tuohon suuntaan kuin ap kuvaili omaansa. Meillä mies kyllä osallistuu tosipaljon kotitöihin, mutta se keskinäinen lämpö on vähentynyt huomattavasti. Tuntuu, että arki ja asioiden hoitamiset vie liikaa voimia ja pinna on tiukalla. Katsookohan kumpikin meistä liikaa omaa napaansa..



t. naimisissa vajaat 10v

Melkein kuin oma kirjoitukseni voisi olla. En tiedä miten, mutta asiat vaan muuttuivat vähitellen. Ensin itkin ja aloin olla silminnähden pahoillani tilanteesta kaiken aikaa. Menimme avioliittoleirille. Vähitellen tilanne alkoi parantua. Suurin muutos on se, että olemme henkisesti lähellä tosiamme ja haluamme pitää välimme rakkauden täyteisinä puolin ja toisin.

Mä kanssa ihmettelen sitä että miksi minussa on aina se vika?

Onko asiallista vastata asiallisesti esitettyyn kysymykseen että " VITTUAKO MULTA KYSYT, EN MÄ NIISTÄ ASIOISTA TIEDÄ" . Mieheni mielestä hänen ei tarvitse tietää mistään mitään. Lasten hoito on muijan hommia. Se tietää ja kantaa vastuun.



Vaan entäs vastavuoroisuus parisuhteessa?

Toisen mielipiteen kuuleminen ja kertominen?

asioiden jakaminen?

perheen kanssa vietetty/viettämätön aika?



Aika moni on täällä sitä mieltä että mun pitäisi yksin hoitaa meidän parisuhde ja olen outo mörökölli kun en yksin jaksaa enää henkisesti suoriutua tästä. Mieheni kokee kaikki ehdotuksetkin ***tuiluna. Ja hänellä koitetaan teettää asioita. Olisiko liikaa jos jotain tekisikin, edes joskus?