Mitä eroa on HOJKS-keskustelulla verrattuna tavalliseen vanhempainvarttiin?
Meillä on keskustelu ensi viikolla ja vähän jännittää. Pitäiskö meidän olla jotenkin valmistautuneita tavoitteiden asetteluun tai muuthun sisältöön?
Kommentit (9)
Menee aikaa kun ne käydään läpi ja keskustellaan myös vanhempien näkemykset.
virallinen, kirjallinen suunnitelma kuinka ainekohtaisesti lapsen opetus eteneen lukuvuoden aikana. HOJKS päivitetään vuosittain ja huoltajat allekirjoittavat sen. Näin lyhyesti.
HOJKS= henkilökohtainen opetus- ja kuntoutussuunnitelma.
Ja kyllä HOJKSeissa yleensä on varattu oma sivu vanhempien toiveille ja ajatuksille.
Ja HOJKS voi olla kymmeniä sivuja pitkä (joissain kouluissa kyllä typistetty muutamaan sivuun), joten kyllä sen läpi käymiseen menee aikaa.
Tällä hojksilla ja b-lausunnolla voi hakea kelan vammaisetuuksia, joten se on oltava asianmukaisesti laadittu. Kaikissa oppilaitoksissa ei tähän kylläkään ole pätevyyttä. Hojksiin tulee nimenomaan kirjata erityisopetuksen tukitoimet ja niiden lisäksi hops-osuus, josta oppiaineiden sisällöt ja henkilökohtaiset tavoitteet ilmenevät. Hojksista voi tulla myös esiin joidenkin terapioiden tarve, tietenkin lääkäri/muu kuntoutustaho sitten arvioi tarkemmin.
t. valmentavan koulutuksen työntekijä
Se tosin tehdään silloin, kun lapsella on erityisopetuspäätös, ei välttämättä mitään erityistä oppimismäärää missään aineessa. Oppilas voi siis opiskella erityisluokalla ihan yleisopetuksen oppimäärien mukaisesti. HOJKS kuitenkin tehdään, jos on tuo erityisopetuspäätös.
Tätä ap ei tosin kysynyt :-). Ap varmaankin tietää, miksi lapselle HOJKS tehdään.
HOJKS-keskustelu on ihan rento keskustelutilaisuus, jossa keskustellaan lapsen koulunkäynnin sujumisesta ja mietitään keskeisiä tavoitteita ja apukeinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Meidän lapsen kohdalla keskustelut ovat olleet aina tosi antoisia ja niistä on jäänyt oikein hyvä mieli.
Sehän on vain suunnitelma opetuksen järjestämiseksi. Niin ja kyllä erityisopettajilla on koulutus sen tekemiseen eli en ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla, ettei kaikilla oppilaitoksilla ole pätevyyttä sen tekemiseen... Taidat nyt hieman halkoa hiuksia.
Vierailija:
Tällä hojksilla ja b-lausunnolla voi hakea kelan vammaisetuuksia, joten se on oltava asianmukaisesti laadittu. Kaikissa oppilaitoksissa ei tähän kylläkään ole pätevyyttä. Hojksiin tulee nimenomaan kirjata erityisopetuksen tukitoimet ja niiden lisäksi hops-osuus, josta oppiaineiden sisällöt ja henkilökohtaiset tavoitteet ilmenevät. Hojksista voi tulla myös esiin joidenkin terapioiden tarve, tietenkin lääkäri/muu kuntoutustaho sitten arvioi tarkemmin.t. valmentavan koulutuksen työntekijä
Voi ehkä tuntua hiusten halkomiselta, mutta olen vuosien mittaan työssäni nähnyt, miten perusopetuksen hojks-työskentely voi olla hyvin eritasoista kunnasta/koulusta/opettajasta riippuen. Toisille sitten myönnetään kelalta vammaistukia jne ja toisille ei. Lääkärien aika on varsin rajallista, ja hyvin tehtyä hojksia voi hyödyntää esim. lausuntoja kirjoitettaessa. t. 8
keskustelua. Näin meillä. Ei niihin keskusteluihin tarvitse mitenkään valmistautua ellei opettaja ole pyytänyt miettimään mitään etukäteen. Kyllä me ainakin luotetaan täysin opettajan näkemykseen. Kerrotaan jotain omia toiveita, jos niitä on tai ne ovat sopivia.
kun menette avoimella ja yhteistyöhaluisella mielellä, pääsetty yhdessä hyvään lopputulokseen lapsen parhaaksi.
ope