Lue keskustelun säännöt.
Onko itsenäistyminen, henkinen kotoalähtö välttämättä aina vaikea paikka?
15.08.2006 |
Siis tarkoitan... onko jokaisen käytävä jonkinlainen " vapaustaistelu" vanhemmistaan, vai voiko todella olla niin, että toisilla on vaan helpompaa lähteä kotoa, eikä ole mitään kaiveltavaa menneisyydessä?
Mieheni on tällaine tapaus. Itselläni on varsin mutkikas menneisyys, ja joskus tuntuu käsittämättömältä, että hänellä on suhde vanhempiinsa ok, eikä siinä ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Mielestäni kyllä mies onkin vähän sellainen, että pitää suhdettaan vanhempiinsa itsestäänselvänä... aina siellä käydessä, kaikki on itsestäänselvää. Mistään ei puhuta. Mies tuntuukin joskus olevan sellainen koko suvun lemmikki, ja ärsyttää... On kuitenkin 27 vuotias.
En aio miehen asioihin sen kummemmin puuttua, mutta tuli vaan mieleen...
Kommentit (5)
siis kun teini olin niin matsattiin milloin mistäkin (kotiintuloajat, politiikka, poikakaverit jne jne). itselleni oli ihanaa muuttaa omilleni 18-vuotiaana valvovien silmien alta. tosin en mitään ihan älyttömyyksiä omilla asuessani tehnyt. normaalia nuoren kohellysta. ja suhde vanhempiin on ollut aina hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nautin siitä, että sain oman elämän ja äidin nalkutus etenkin kotitöistä loppui. SAmoin siitä, että sain oman talouden: ei tarvinnut enää roikkua vanhempien vähissä rahoissa kiinni, vaan tiesi tasan tarkkaan itse mihin on varaa ja mihin ei. Kotoa pääseminen oli helpotus, mutta itsestään selvä ei minun lähtö 17-vuotiaana ollut, 16-vuotiaana eivät olisi edes päästäneet, ehkä?
Veljelleni taas kotoa lähDÖT ovat aina olleet hankalia, psykoosiin asti: syitä en oikein tiedä.
Toisaalta tuollainen ap:n kuvaama itsestään selvyys saa hieman pohtimaan, onkohan mies aikuistunut kuitenkaan. Esimerkiksi oma mieheni on kivuttomasti lähtenyt kotoa, mutta toisaalta vanhemmat pitivät henkisessä otteessa aika pitkään, rajoja ei oikein tahtonut löytyä vaikka perhekin oli perustettu.
mies on muutenkin melko kivuttomasti irronnut kotoaan. hänen lapsuutensa on ollut mukavaa perhe-elämää ja olen saanut sen käsityksen, että hänen vanhempansa ei ole tehnyt virheitä koskaan. jotenkin tämä tuntuu oudolta. tuntuu että hän ei pääse irtoamaan lapsuudenkodin vaikutuksesta, kun kaikki on edelleen hänen mielessään niin auvoista. vai onko nyt niin, että olen kateellinen ja katkera, jos toisella menee hyvin?
on vaan joskus niiiiin omituista käydä hänen sukulaistensa luona, kun tuo hänen taustansa on niin erilainen kuin minulla. tulee vaan olo, että teeskenteleekö nämä :-)
ap
no kertokaa vaikka siitä