Säntäileekö teidän 6v koko ajan edes takaisin, jos kävelette ulkona
olette puistossa tai teette kävelyretken? Siis tarkoitan, että juokseeko hän KIRJAIMELLISESTI koko ajan edestakaisin, siksakkia, rynnäten jokaiseen puuhun ja juosten karkuun, jos käskee vähänkin rauhoittua?
Mietin vain, että kun tuolla lapsella on ollut puheenkehityksessä viivettä ja vieläkin erityispäiväkodissa, niin voikohan tässä olla vielä joku muu sellainen juttu, joka ei ole tullut näkyville?
Lapsella ei ole vaarantajua muutenkaan, kiipeää vaikka kuinka korkealle. Puhe on ikätasoa hieman jäljessä vieläkin. Puhuu lyhyillä lauseilla.
Kommentit (14)
oletteko käyneet lastenpsykologilla? Kuka tuon diagnoosin puheenkehityksen viivästymisestä on tehnyt?
Kannattaa olla aktiivinen päiväkodissa ja ottaa yhteyttä lastenpsykologiin. Lisätutkimukset hyväksi ja auttavat poikaa. Mahdollisesti psykologi ohjaa eteenpäin esim. toimintaterapiaan.
Jos lapsi nyt jo erityispäivähoidossa, siellä varmasti toimintaterapeuttikin voi vierailla. Keskustele asiasta päiväkodin aikuisten kanssa myös.
No nythän sen näkee kun menee eskariin,onko jotain ongelmia keskittyä.
Vaikea sanoa netissä mikä lastasi voisi vaikata, mutta ainakin taitaa keskittymiskyvyssä olla puutetta. Voisit yrittää kasvattaa hänen keskittymiskykyään pienillä harjotuksilla. Aloittaen vaikka vaatimalla häntä pysähtymään rauhoittumaan hetkeksi, ja huodehdit siitä vaikka kiinni pitämällä. Järjestä lapselle liikunnallista aktiviteettia riittävästi, ja toisaalta vaadit rauhoittumista ja paikallaan olemista esim. 5 min kerrallaan. Ja kun puhut hänelle jotain tärkeää tai komennat tekemään jotain, ota lapsi kiinni mene kyykkyyn hänen tasolleen ja sano asiasi selkeästi huolehtien että hän katso sinua silmiin. Varmista että asiat menee perille, äläkä huutele tai kehoita tekemään asioita joita et kuitenkaan vaadi häntä tekemään loppuun. Eli jos jotain pyydät tekemään, niin katsot että lapsi tekee sen heti ja jos ei tee niin autat häntä fyysisesti kädestä pitäen tekemään asian. 6 vuotiaalta pitää jo voida velvoittaa tekemään asioita kuten kävelemään rauhallisesti.
Puheentuoton ongelmia myös,meillä on piiloutuminen varsinkin suosiossa tällä hetkellä=( ja todellakin ihan missä vaan.
Ei ole kivaa=(
Vierailija:
Vaikea sanoa netissä mikä lastasi voisi vaikata, mutta ainakin taitaa keskittymiskyvyssä olla puutetta. Voisit yrittää kasvattaa hänen keskittymiskykyään pienillä harjotuksilla.Eli jos jotain pyydät tekemään, niin katsot että lapsi tekee sen heti ja jos ei tee niin autat häntä fyysisesti kädestä pitäen tekemään asian. 6 vuotiaalta pitää jo voida velvoittaa tekemään asioita kuten kävelemään rauhallisesti.
2 vuotta nuorempi pikkuveli on paljon tottelevaisempi ja rauhallisempi. Ja muutenkin järkevämmän oloinen.
ap
Ikä kyllä auttaa, motkottaminen ei. Kokeile järjestää lapselle toinen tehtävä samanaikaisesti lisäksi. Laskette vaikka autoja tai juttelette jostain kiinnostavasta asiasta.
Ei ole kuitenkaan pojalla mitään erityisiä ongelmia/vaikeuksia.
mutta eipähän tuo olekaan kun ihan nätisti kävelee tietä pitkin eikä säntäile ympäriinsä... =/ varmasti todella huolestuttavaa vanhemmista tuollainen! ja vaarallistakin jos tekee sitä vaikka jossain autotien varrella... ehkä lapsi pyrkii niin ilmaisemaan itseään jos puheen kanssa on kerran ongelmia?
eikä ongelmana ole se vilkkaus, vaan tunne siitä ettei poikaan saa " otetta" . Hän on kuin pieni villieläin, aivan kuin välissämme olisi joku kuilu?!
Hän ei keskity kirjoihinkaan, ei satujen kuunteluun, ei mihinkään " akateemiseen" . Jatkuvasti show päällä, kotonakin säntäilee :/
Nuorempi on vastakohta - tai siis hänkin on tosi energinen ja pyrähtelee, kiipeilee, on liikunnallinen. Mutta hommassa on joku tolkku. Ja on kiinnostunut kirjaimista, numeroista, malttaa pysyä paikoillaankin. Tottelee, kun käsketään. Esikoinen taas " vauhkoontuu" käskystä ja ensimmäisenä lähtee juoksemaan päistikkaa, jos hänelle esim sanoo, että " rauhoitus vähän" (ihan nätistikin).
Mies laittaa kaiken vain vilkkauden piikkiin, mutta luulen että hänkin on pikkuisen huolissaan.
Kuulostaako kenenkään korvissa " normaaleilta" puheenkehityksessä viivästyneiden lasten toiminnalta? Vai voiko olla jotain MUUTAKIN taustalla? Vai onko tuo vauhkoaminen juuri vain sitä, ettei osaa ilmaista itseään verbaalisesti?
Pienempi veli puhuu epäselvemmin, mutta käsittelee vaikeampia asioita, lauseet ovat pidempiä yms.
Nykyään kaikelle valtavirrasta poikkeavalle käytökselle annetaan joku diagnoosi. Ap:n tapauksesta tulee mieleen tarkkaavaisuushäiriö ADD tai autismin muoto Asperger. Hyvää tässä nimilaputtamisessa on se, että vanhempien/lapsen syyllistäminen ehkä vähän vähenee.
Meillä on vähän Ap:n kuvaaman tapainen poika, josta miehen vanhemmat ja sisarukset sanovat, että on kuin isänsä pienenä. Poika on fiksu kuin mikä, oppi itsekseen lukemaan 4-vuotiaana, on kiinnostunut ja innostunut kaikesta mitä maailma päällään kantaa. Toisaalta uppotuu helposti omaan maailmaansa vaikka kesken ruuan pureskelun eikä silloin kuule eikä näe mitään muuta. Ja tosiaan saattaa säntäillä ihan hetken mielijohteessa ja kadota väkijoukkoon.
Oletan, että pojasta tulee vanhempiensa tapaan tutkija. Sinne maailmaan mahtuu monenlaista viheltäjää. Antaa kaikkien kukkien kukkia, ja iloitaan, kun edistyvät ja pärjäävät porukassa.
Vierailija:
Poika on fiksu kuin mikä, oppi itsekseen lukemaan 4-vuotiaana, on kiinnostunut ja innostunut kaikesta mitä maailma päällään kantaa. Toisaalta uppotuu helposti omaan maailmaansa vaikka kesken ruuan pureskelun eikä silloin kuule eikä näe mitään muuta. Ja tosiaan saattaa säntäillä ihan hetken mielijohteessa ja kadota väkijoukkoon.
Ja toinen juttu on se, että kun lapsella ei ole MITÄÄN vaarantajua.
Fiksu hän kyllä on, koska ymmärtää miten erilaiset vempeleet toimivat sekä osoittaa empatiaa.
Mutta kun hän siis ON erityislapseksi " laputettu" jo päiväkodissa - kehitysikätestien mukaan kielellinen kehitys on omaa ikätasoa jäljessä.
Sitähän kantaa huolta siitä, että nyt ongelmat näkyvät näin - mutta mitäs sitten, kun lapsi on sen ikäinen, että " pitäisi pärjätä" jo itsenäisestikin? Nyt vielä 6v pystyy ohjailemaan, vahtimaan ja valvomaan, mutta näissä olosuhteissa jo parin vuoden päästä pitäisi pärjätä yksin kotona.
Kuopuksesta ei ole ollenkaan samanlaista huolta, vaikka hänkin joskus säntäilee. Ongelma esikoisen kanssa on se, että hänen kanssaan tuntuu AINA siltä, ettei jotenkin sellaista " aitoa" kontaktia häneen saa. Ainakaan puheen avulla.
Kyllähän minä sen ymmärrän, että yksilöitä ovat. Esikoinen ei muuten muistuta isäänsä eikä sen puoleen meidänkään suvun puolta käytökseltään. Meidän molempien suvussa on ollut enemmän näitä " pohdiskelevia" ja " akateemisissa taidoissa" eteviä lapsia. Ei siis päätäjalkaa juoksevia, kotioloissa kirjahyllyyn kiipeäviä (siis jos vain silmä välttää).
Aina kun olen kuvitellut, että poikani joutuu apukouluun ja laitokseen (päiväkodin mielipide oli " asperger-piirteinen), on tapahtunut joku valtava kehitysloikka. Eli yhtäkkiä poika onkin alkanut syödä kunnolla, ottaa kontaktia ihmisiin (tosin omilla ehdoillaan, tämä kukko ei tosiaan laula käskien) ja jopa aktiivisesti koettaa leikkiä toisten kanssa.
Näin jälkeenpäin ajatellen minun yhdellä serkulla oli lapsena todella voimakkaita autistisia piirteitä. Hän tavallaan tuli tähän maailmaan vasta jossain varhaisteini-iässä. Muistaakseni hän alkoi vähän " valtavirtaistua" kun hänelle keksittiin harrastus savenvalannasta. Nykyään serkku on tietokonenörtti, mutta kuitenkin perheellinen jne.
Auttaisiko aika?
mutta se pelottaa, että teloo itsensä pahasti tuolla jatkuvalla koheltamisella. Jotenkin se puoli ei tunnu rauhoittuvan. Ja ero on ihan ällistyttävä kaikkien tuttujen lapsiin nähden.
monessa ei-verbaalisessa asiassa on kuitenkin fiksu, avaruudellinen hahmotuskyky tosi hyvä.