Lue keskustelun säännöt.
Lasten kotihoito tuhoaa naisen uramahdollisuudet ja ammatillisen pätevyyden.
07.08.2006 |
Aina toistellaan, kuinka kolme vuotta ei ole työurasta aika eikä mikään, mutta pitkä aika lapsen elämästä. Silloin iloisesti unohdetaan, että valtaosassa lapsiperheitä on enemmän kuin yksi lapsi. Kaksi lasta kolmen vuoden ikäerolla tekee jo kuusi kotonaolovuotta ja hyvin usein aika venyy pidemmäksikin, koska monilla on kolmekin lasta. Vuoden ikäerollakin (harvinaista) aika on neljä vuotta. Tuo aika on siis noin 10-15% työurasta (ja vähän alle 17% lapsen lapsuudesta.) Sekö muka ei mitenkään vaikuta uraan? Entä kuka oikeasti kuvittelee, että esim. yhdeksän vuotta sitten viimeeksi töitä tehnyt it-asiantuntija kolmen lapsen vanhempi on yhtä arvokas työntekijä, kuin sen ajan työssä ollut? Tai veroasiantuntija? Tai haluaisitko olla se ensimmäinen potilas, jota yhdeksän tai vain kuusikin vuotta kotona vaippoja vaihdellut hammaslääkäri alkaa porata?
Kommentit (90)
hammaslääkärit lastentekokieltoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä sitä joutuu työelämässä tiiviisti olevakin tietojaan uudistamaan ja jatkokouluttamaan itseään jos meinaa olla ajan tasalla.
Olen menettänyt mahdollisuudet saada töitä ja edetä urallani!
Mitä teen?
t. sh
mä en menettänyt uraani kun vuoron perään ollaan miehen kanssa kotona oltu! ja kolmas lapsi tulossa! vakiduuniin palaan sitten kun haluan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uraa voi yrittää luoda myöhemminkin.
Eiköhän se ole jokaisen ihan oma asia, jääkö kotiin vaikka 30 vuodeksi vai lähteekö uraa luomaan/jatkamaan heti lapsen syntymän jälkeen vai jääkö uran vuoksi kokonaan lapsettomaksi esimerkiksi.
Kyllä mä ainakin olen ajatellut asian niin, että lapsuus on niin lyhyt aika, että haluan lapsen siitä suurimman ajan viettävän kotona ja itse haluan sitä läheltä seurata olemalla kotona hänen kanssaan. Kyllä lapsi saa sitten olla " oravanpyörässä" kyllästymiseen asti (päivähoito - koulu - opiskelu - armeja - työelämä....), ettei sitä ihan heti pidä siihen joutua.
Uskon myös että vanhana mummona (jos luoja suo) muistelen ennemmin niitä aikoja kun olin kotona kuin niitä aikoja kun olin töissä..
Minulle työ ei ole elämän tarkoitus eikä päämäärä. Ammatteja minulla on kaksi ettei kyse ole siitä että olisin joku kouluttamaton moukka.. ;P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Uraa voi yrittää luoda myöhemminkin.
vakiduunissa eri asia kuin pätkätöissä alalla, joka tosiaan ei kestä vuosien poissaoloa ja pätätyöt enempi sääntö kuin poikkeus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa on ihan tavallisissa töissä ja niihin paluu sujuu varmasti ihan hyvin. Omassa lähipiirissäni naisilla ei ole ollut mitään vaikeuksia palata työelämään pitkienkään hoitovapaiden jälkeen.
Ja vielä jos muistetaan se, että suomalainen nainen synnyttää keskimäärin alle 2 lasta, niin ei ne kotona vietetyt vuoden nyt niin hirveän pitkä aika ole. Nuo ap:n kärjistämät esimerkit 9 vuodesta taitavat olla äärimmäisen harvinaisia.
Mutta kohtuu urankin voi luoda vaikka on lapsia... 28 hengen " pomo" ja kahden alle kouluikäisen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun lapsesi ovat vielä alle kouluikäisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloilla, joissa on työvoimapula, saa töitä vaikka olisi ollut välissä 9 vuotta kotona. Mutta muilla aloilla saa töihin palaamisen unohtaa ja lähteä koulun penkille ajanmukaistamaan koulutuksensa.
Jos työura menee perheen edelle niin silloin ei kannata tehdä niitä lapsia. Jos taas tekee lapsia, täytyy olla tietoinen sen tuomista muutoksista elämään.
miksi ihmeessä vain naisen pitäisi tehdä se valinta että meneekö työura vai lapset edelle. Meillä hoidetaan lasta (tätä ekaa ja seuraavaakin jos sellaienn siunaantuu) kotona puolet ja puolet (n. 2-vuotiaaksi asti) koska molemmat on alalla, jolta ei voi olla vuosikausia poissa tai saa mennä raapimaan työvoimatoimiston ovea...
hänellä oli kyllä ammatti (merkonomi), mutta ei vakituista työpaikkaa, kun jäi kotiäitiksi. Kun kaikki lapset oli hoidettu kouluikäisiksi, hän ois halunnut työelämään takaisin, mutta kävikin niin, että hänen koulutuksestaan oli niin pitkä aika, että siitä ei juurikaan enää hyötyä ollu ja kun ei ollut sitä työkokemustakaan. No tuttavani lähti opiskelemaan vähän lisää (2v.) ja valmistui ja haki uudestaan työtä, mutta kun sitä työkokemustakaan ei vielä ollu ja ikääkin kuulemma liikaa 40v. ???? työtä ei löytynyt. Vihdoin hän pääsi johonkin työllistämisjuttuun ja pääsi 1/2-vuodeksi töihin. Hän oli kyllä välillä tosi katkera, ja pahoillaan siitä, että oli väliinputoaja ja sai siitä kärsiä kun hoiti lapsensa kotona.
Väite on ehkä hieman kärjistetty, mutta suunnilleen näin kuitenkin. Siksi täytyykin tehdä kompromisseja ja yrittää luovia työn ja lasten välillä niin kuin parhaiten taitaa ja sulkea korvansa täydellisten äitien moitteilta ja täydellisten kollegojen vihjailuilta.
Ensinnäkään hoitovapaata ei suurin osa käytä kokonaan, mutta onhan siinä eroa lapsen kannalta aika paljon silti, meneekö hoitoon esim. vähän vaille 2-vuotiaana kuin 9 kk vanhana. Ja lisäksi ne, keillä on monta lasta, saavat ne usein pienemmillä ikäeroilla kuin 3 vuotta. Joten tuommoinen 9 vuotta on kyllä niin kärjistettyä...
jos ei ole ennen opiskeluja miestäkään vielä katsottuna...opiskeluaikanahan sitä aika monet vasta elämänkumppaninsa tapaa; yleensä ottaen teiniajan heilat kyllä häviää kuvioista, kun kumpikin osapuoli aikuistuu ja itsestäänselvästi muuttuu. On tietty näitäkin, joilla teinisuhde kypsyy ja ollaan onnellisesti naimisissa nuoresta iästä asti mutta paljon enemmän on ikävä kyllä niitä, joilla sitten kolmekymppisenä alkaa se uusi menovaihe ja nuoruudenmetsästys, siinä se nuoruudenrakkaus sitten tipahtaa kyydistä - ja ikävä kyllä myös ne nuorena tehdyt lapset kärsii.