Toisen lapsen myötä mun elämä muuttuu helvetiksi, esikoinen liian vaativa

se uhmaikä menee ohi kyllä. Mikä teilä tulee olemaan ikäero? Meillä ikäero on 1v3kk ja pojat ovat kyllä kuin paita ja peppu. Toki välillä saa olla erotuomarina mutta ihanasti ne toisistaan huolehtivatkin. Meillä esikoinen on oikea herra aurinkoinen ja nuorempi se hankalampi tapaus.

siinä jää kakkoseksi isä ja muut perheenjäsenet

se voi aluksi olla hankalaa, mutta kannattaa ottaa se lapsi mukaan vauvan hoitoon ja antaa vähän isojen tyttöjen/poikien tehtäviä niin lapsi tuntee ettei jää huomiotta. Ja tokihan sille lapselle täytyy sitten selittää, että vauva ei pärjää yksin ja äidin pitää huolehtia vauvasta. isähän voisi nyt alkaa jo hieman enemmän osallistumaan esikoisen hoitoon jne niin asia ei ole niin outo pikkusisaruksen synnyttyä.

Lapsi ei ole hankala tai liian vaativa vaan teidän on opeteltava lukemaan lasta ja toimimaan sen mukaan...



Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.

Asiaa vielä vaikeuttaa oma väsymys yms. mutta kyllä meidän vanhempien vaan on pyrittävä jaksamaan lastemme kasvatusta ja ymmärtämistä.

Ensinnäkin nyt yrität miettiä mistä se hankaluus johtuu. Jos kyseessä vain kausi jolloin ylipäänsä koetellaan rajoja ja kapinoidaan niin koita ymmärtää lasta vaikeassa vaiheessa ja ota käyttöön vaikkapa kiltteys talukko. Kun 10 rastia täynnä niin lapsi saa jonkun pienen palkinnon.



Älä jää siihen kierteeseen että lapsi nyt vaan on hankala ja sillä siisti. Se ei välttämättä korjaannu itsestään jos sinä otat sen asenteen että lapsesi vaan nyt on hirveä kakara ja sillä siisti! Ota ennemmin se asenne että lapsellasi on nyt raivostuttava kausi ja siitä on selvittävä. Jos jätätte negatiivisen vuorovaikutuksen jylläämään niin sinä et pärjää lapsesi kanssa eikä lapsi sinun kanssa. Ihanampaa olisi kun äiti ja lapsi olivat läheinen tiimi.



Meillä 3 lasta. Esikoinen 5,5v, keskimmäinen 2,5v ja kuopus 3kk.

Olemme tässä viime viikkoina käyneet läpi esikoisen vaikeaa kautta. On raivoistuttanut niin että korvissa soi mutta tässä sitä aikuisena olisi vaan jaksettava jotenkin. Olen huomannut meillä että kyse on siitä että perhekoon kasvaminen ja huomion vähentyminen on osallisena tässä pulmassa.

Välillä tulee raivottua mukana kuin 5v lapsi itsekin mutta pääasiallisesti sitä yrittää vaan jaksaa ja ymmärtää. Antaa positiivista huomiota, käyttää kiltteys taulukkoa tsemppaamaan kiltteyteen, keskustella huolista, sylitellä, halia, suukottaa ja kertoa kuinka tärkeä hän minulle on jne.

Nyt on selvästi pahin alkanut helpottaa ja lapsi on oppinut kertomaan mikä mieltä milloinkin painaa.



Tsemppiä ja jaksamista sinulle!

Muista ajatella että lapsesi on ihana ja ainutlaatuinen vaikka hän välillä raivostuttaisi hermoromahduksen partaalle ja tekisi antaa mieli lahjoittaa hänet naapuriperheeseen kiukkuamaan. He tarvitsevat meiltä perushoidon lisäksi rakkautta ja turvaa kun omassa mielessä myllertää.

Ja mukavaa joulun aikaa!

mutta pelkään että univelkaisena en jaksa olla kärsivällinen Asperger-piirteitä omaavan vaativan lapsen kanssa.



Lapseni on todella kaavamainen ja kaikki pitää tapahtua tietyn järjestyksen mukaan, mitään äkkinäisiä muutoksia esikko ei siedä tai siitä seuraa hysteerinen itkukohtaus. Kaikki pitää tehdä lapsen vaatimalla tyylillä tai vaihtoehtona on se että mikään ei suju.



Eikä päiväkotikaan suostu lapselle sitä AS-diagnoosia vahvistamaan ja auttamaan jatkotutkimuksiin pääsyssä.

Toivottavasti näin ei käy teillä.

Esikoinen oli valtavan mustasukkainen vauvasta ja imetys ei sen vuoksi onnistunut. Sain suojella ja saan suojella yhä kuopusta.

Onneksi kuopus on luonteeltaan erinlainen ja kiltti. Yllättäviä tilanteita tuli mm. kaupassa kun ostokset ja vauva kainalossa ja esikoinen heittäytyy mahaan huutamaan. Ynm. kivaa.

On toki hyviäkin puolia siitä, että on 2 lasta, mutta kyllä sen huomaa kun jompikumpi on hoidossa jossain ja olen kahden yhden lapsen kanssa, niin tällöin elämä on niin helppoa ja ihanaa.

Meinaan mieleneterveys mennä noiden kanssa. Ja ovat jo kohta 8v ja 6v.

Esikoisella uhma päällä, ikäeroa 3v. Tarkka päivärytmi auttaa pitämään päivät kasassa ja vanhemmalle kun laittaa hetkeksi videot päälle, ehtii ehkä joskus tekemään omiakin juttuja. Yleensä en ehdi edes netissä pyörimään, mutta nyt esikoinen sairaalassa (hoidon päivityksessä) , niin ehdin joitakin kirjoittelemaankin. Mutta tsempit ap:lle, kyllä se varmasti helpottaa kun pienempi kasvaa ja heistä alkaa olla toisilleen seuraa. Otat vain esikoisen mukaan päivätouhuihin mukaan (ruuan laittoon, pyykkäykseen, siivoukseen), hitaammin tulee hommat tehtyä mutta saa olla toinen mukana touhuamassa.

ennen toisen lapsen hankintaa....

perheneuvolaan (sieltä saatte apua jokatapauksessa tilanteeseenne, oli syy mikä tahansa), omalääkärille, yksityiselle tai neuvolaan hakemaan sitä jatkolähetettä.

...mutta eikös sen jo pitäisi olla tiedossa???



Miksi nykyään halutaa kaikki kerralla? Upea talo, perhe lapsineen, ura, matkustelua, omaa aikaa ja omaisuutta.

Todella hankala yhtälö nimittäin! Tuota kokonaisuuta ei pysty hoitamaan niin etteikö se aina olisi pois joltakin.



Ja sinä joka sanoitettä elämä muuttuihelvetiksi kun toinen lapsi syntyi. Helvettiä se sinun asenne ja käytöskin taisi lapsille olla kun tarvitsee nyt mieleterveystoimistoakin miettiä... :(

Lapsia pitäisi osata kohdella jaymmärtää oikein. Voin hyvin ymmärtää miten esikoisesi käyttäytyi kun hänelle todennäköisesti hoettiin koko ajan "älä koske vauvaan", "mene pois minä imetän vauvaa" jne...

Lapsi tunsi olonsa varmaan sellaiseksi että äiti rakastaa vain vauvaa ja näin lapsi tunsi että hän inhoaa vauvaa joka vei häneltä äidin. Ja kun lapsi käyttäytyy negatiivisesti kun ei pieni ymmärrä positiivista tunta niin äiti vaan toistuvasti sulkee ilkeän esikoisen pois ja koko vuorovaikutus ja läheisyys katoaa.

surullista miten monessa perheessä näin käy :(



Meillä ollaan alusta asti annettu pikkusisrusta isommille sisaruksille syliin. Sanottu että vauva on hänen ikioma pikkuveli/sisko. Annetu tutustua, suukottaa, koskea ja hoivata. Olemme ottaneet isompia lapsia syliin ja huomioineet vauvan hoidon yhteydessä ja lomassa. Joskuson saanut vauvakin hetken odottaa kun on autettu isompia ensin. Lisäksi ollaan järjestetty kahdenkeskeistä aikaa ja anettu syliä, halia, pusua ja kerrottu sitä kuinka rakkaita lapset meille ovat.

Meillä ei ole koskaan esiintynyt rajua mustasukkaisuutta joka olisi kohdistunut vauvaan. Vaan huomion puutteesta ollaan ärjytty meille vanhemmille ja me ollaan yritetty tunnistaa mistä tuulee. Vauvojen liikkeellelähtö on tuottanut pientä närää mutta siitäkin ollaan yli päästy sovulla.

ole yllätys jos ei omaa aikaa hirveästi ole kun talossa on pieniä lapsia. Jos haluaa vaan omaa aikaa, niin silloin jättää lapset tekemättä. Vai luulitteko että ne pärjää yksikseen. Ihme kitinää aikuisilta naisilta

Mulla on esikoinen ollut aina muutoksiin kovasti reagoiva lapsi. Vauvan tulo oli tosi rankka juttu niin kun uumoilinkin. Ikäeroa on 2,5v ja isompi puri yms. vauvaa ihan yllättäen vaikka olin aina itse vieressä. Hetkeksikään ei voinut jättää lapsia kahden. Mutta kun saatiin arki rullaamaan(joo oli koliikkia kakkosella yms. rankkaa joten kesti jonkun aikaa)niin elämä helpottui kovasti. Luulen että sitten isompi huomasi että meidän päivät sujuu samalla tavalla kun ennenkin, vauva vaan hengasi mukana. Nyt pienempi on jo yli 2v ja tossa noi enkelit leikkii yhdessä. Mustasukkaisuutta ja huomionhakuisuutta on ajoittain mutta nyt kun yhteiset leikit sujuvat on tosi kivaa. Isompi on tosi solidaarinen pientä kohtaan ja pitää hänen puoliaan jos on muita lapsia myös ja pienempi palvoo isompaa.



Omaa aikaa vois tosiaan olla enemmänkin ja avioliitossakin on ollut ongelmia joista on toistaiseksi selvitty. Isompi on edelleen välillä agressiivinen kun on vaikea kausi, nyt agressiot kohdistuvat minuun eivätkä pienempään. Näistä on kuitenkin selvitty ja jos nyt jo tiedostat ongelmakohtia olevan niin voithan käydä juttelemassa esim. perheneuvolassa jos asia mietityttää. Useimpiin asioihin auttaa aika. Tietysti siinä kun on tosi vaikea vaihe, ei sitä jaksa ajatella mutta sitten kuukauden päästä huomaakin että hei, me päästiin ulos ilman itkuja ja vielä aamupäivän aikana;-).

kuin vaativa erityislapsi. Jos ei ole kokemusta tällaisesta lapsesta, ei kannattaisi antaa ohjeitakaan.



Sinulle, jonka empatia riitti sen toteamiseen, että olisiko pitänyt miettiä asiaa ennen toista lasta: itse odotin kehitysvaihe ja vuosi kerrallaan, että lapsi seestyy vain hitaammin, koska kaikki hokivat, että kaikki lapset kiukuttelee, juoksevat kuin päättömät kanat, sanoo rumasti, iskee hiekkalaatikolla lapiolla päähän jne. Lapseni ärtyisyys ja levottomuus näkyi jo synnytyslaitoksella, mutta vasta jälkikäteen on tullut varmistus siitä, että hän on huomattavasti haastavampi kuin esim. pienempi sisarensa.



Nyt kun lapsi on eskarilainen ja mietitään kouluun lähtöä, on asiaan alettu paneutua ja lasta lähdetään todennäköisesti tutkimaan. Tämäkin lapseni on rakas ja korvaamattoman arvokas, mutta kun vertaan häntä pikkukakkoseen, huomaan rauhoittumiskyvyssä ja käytöksessä eron kuin yöllä ja päivällä. Jos minulla oli vain kuopuksen kaltaisia lapsia, selostaisin rinta rottingilla, että lapsen käytös on vain kasvatuksesta, rajoista, johdonmukaisuudesta, vuorovaikutuksesta kiinni - vika on vanhemmissa ja kasvatuksessa, jos lapsi ei sopeudu perheen tapoihin, sääntöihin ja yleisiin käyttäytymisnormeihin.

Omat lapseni ovat 5v, 2v ja 3kk.



He eivät ole erityislapsia vaikka meille ovatkin todella erityisiä. Esikoinen on isolla tempperamentilla varustettu kiivas sisupussi joka on hellä ja rakastava ja luova poika. Hänellä on kausittain erilaisia kriisejä, uhmaa, raivoa, pelkoa, kiukkua jne.



Keskimmäinen lapsi on herkkä, kovapäinen, tunteikas ja läheisyyttä ja hellyyttä pullollaan oleva poika. On hurjia uhmakausia, takertumista ja kovaa kiukkua jne.



Kuopus on niin pikkuinen että hänestä ei osaa sanoa muuta kuin että aurinkoinen ja sosiaalinen vauva on.





On totta että neuvoni kuullostavat varmasti asiaa tuntevalle typerältä. Mutta joskus sitä vaan haluaa sanoa rohkaisun sanoja ikävässä tilanteessa oleville vaikka ne eivät aina ihan onnistuisikaan. Tunnen lähipiirissäni dysfasia lapsen ja asperger lapsen, mutta en tiedä millaista arki täysin on.



Jokatapauksessa olen varma että me kaikki koemme eri tavalla lasten vaativuuden. Toiselle joku vaativa lapsi saattaisi tuntua ihan tavalliselta tapaukselta kuin toiselle. Ja jollekin toiselle helpolta tuntuva lapsi saattaisi tuntua vaativalta. Nykyään myös helpommin pohditaan että lapsen hankaluudelle on aina olemassa diagnoosi (En todellakaan nyt yleistä tai syytä tässä ketjussa ketään siitä).

On melko vaikeaa keskustella tästä aiheesta ilman väärinkäsityksiä ja tunteen kuumenemisia sillä tämä on monimutkainen juttu.



Joka tapauksessa oikein paljon jaksamista jokaiselle äidille jokaisen erityisen lapsen kanssa ja paljon onnellisia hetkiä. Ihanaa joulun aikaa ja rutkasti onnea tulevalle vuodelle!

oli äärimmäisen söpöä kun perhekerhossa n.4v poika hoiti 6kk ikäistä pikkusiskoaan, niin nätisti silitti hiuksia ja antoi pusun poskelle. :) eiköhän teidänkin muksu rauhoitu kunhan pikkusisarus syntyy...

Onneksi olkoon vaan, veit täydet pisteet ääliöin äiti -kisassa.

Ne vedättää siellä niitä lässytys kerhojaan ja kuppaa sillä lähetteen antamisella. Oma lapseni on adhd tai as tai kumpaakin. Soitin peneen ja kiitin palvelusta ja sanoin, että lapsi tutkitaan yksityisellä. Asutaan Tampereella, mutta tutkitaan Helsingissä.

Hetken päästä lastenpsykiatri soittikin penestä ja sanoi, että palaveri pidetään ja henkilökunta päiväkodista tulee mukaan ja lapsi luultavasti pääsee tayssiin.

Lapseni saanut raivokohtauksia jo kolme vuotta ja paljon adhd piirteitä ja ääni välillä kimeä. Lisäksi kielellistä lievää ongelmaa.

Adhd lapsille on niin hyviä lääkkeitä, joita ei saa ilman diagnoosia. Käytetään myös asperger lapsille.

Joka tapuksessa lapseni tutkitaan eskari vuonna, joka ykstyisesti tai Tayssissa, mutta minä määrään tästä lähtien miten tämä peli etenee.

T. Eräs sivusta seurannut.

En tiedä, kenelle tämä reipas kannustus oli osoitettu, mutta se varmaan voitti Vuoden superempaattinen -kisan.

Mistä tämä naisten/ äitien välinen nälviminen? Ei tarvitse ihmetellä, miksi maailma pyörii miesten ehdoilla, kun naiset eivät pysty yhdistämään voimiaan ja tsemppaamaan toisiaan tiukoissa tilanteissa.

Ja nämä äidit kasvattavat seuraavaa sukupolvea... Ihanaa!

Ai että syytät omaa lastasi omasta elämänhallinnan puuttestasi? Onneksi olkoon vaan, veit täydet pisteet ääliöin äiti -kisassa.

asperger ja adhd lapsi jumiutuu ja se on hiukan eriasia kuin normaali lapsi. Mikäli as lapsi saa tehdä asiat tietyn kaavan mukaan, niin se rauhoittaa häntä, eikä ole oleenkaan kiellettyä, vaan suotavaa.

As diagnoosin saa yleensä vasta 9-10v. ja adhd tutkimuksille on alaikäraja 5v. ja sitä ennen lähetettä ei saa laittaa.

Kummallakin lapsilla ongelmia tarkkaavaisuuden ja tunteiden säätelyssä.

Ensimmäinen piirre, jonka lapsessani huomasin, niin oli erilaisuus ja äänen käyttö. Lapseni täyttää kohta 5v. ja tilanne edelleen sama.

Ammattilainen kyllä erottaa onko kyseessä normi vai erityislapsi. Meillä psykologi sanoin jo pojan olessa 3v., että adhd.

samansuuntaista palautetta ja kouluun siirrtyttäessä / koulun alettua, todetaan, ettei kaikki sujukaan niin kuin pitäisi joko oppimisessa tai sosiaalisissa suhteissa. Ei tämän diagnosoiminen ole itsestään tarkoitus ja tilanteen pois hoitaja, mutta lapsella on myös oikeus saada tarvitsemaansa tukea/ erityishuomiota/ kuntotutusta ja sen tarve täytyy jotenkin todentaa.

Mä kyllä vähän epäilen näitä äitien omia diagnooseja tällä palstalla. Että meidän vilkas poika kun on aina niin hankala ja kiukkuaa, niin TÄYTYYHÄN siinä olla joku neurologinen vika! Enkä nyt sano, etteikö ap:n lapsella voi olla oikeasti niin, mutta täällä tuntuu olevan paljon äitejä, jotka selittää kaikki ongelmat lapsensa kanssa "diagnosoimattomalla adhd:lla" tms...

Itselläni on ihan normaali, äärettömän jääräpäinen ja omatahtoinen poika. Sellaisen lapsen kanssa täytyy olla erityisen johdonmukainen eikä antaa tuumaakaan periksi silloin kun kyse on uhmaamisesta. Lapsi myös vaatii niin paljon huomiota, että sitä ei voi kukaan yksi ihminen hänelle antaa. Täytyy vain antaa tarpeeksi ja sen jälkeen lapsen täytyy vain oppia sietämään pettymys siitä, ettei kukaan voi olla hänen viihdytyskeskuksensa 24/7. Pidemmän päälle se tekee lapselle vain hyvää.

Meillä oli suunnilleen sama tilanne kuin ap:lla nyt. Kuopuksen raskausaikana olin jatkuvasti väsynyt ja pettynyt itseeni äitinä, ja esikoisen uhma oli aivan kamalaa. Kummasti se kuitenkin helpotti muutaman kuukauden päästä. Itselläni helpotti ihan sekin, että synnytin ja sain hormonit tasaantumaan. olin itsekin paljon tasapainoisempi, enkä niin herkkä kaikelle, mitä esikoinen teki.