Matkailusta, apuja ensikertalaiselle.
Emme ole ikinä matkustelleet kummemmin edes Suomessa, mutta nyt yhtäkkiä hankittiin koko perheelle passit. Lapset 3 ja 4 vuotta. Ajateltiin ottaa joku äkkilähtö esimerkiksi Kanarialle tai Espanjaan tai jonnekin ei niin kauas. Onko äkkilähtö huono idea ensikertalaisille? Saako lentokoneessa istua silloin vieretysten? Mitä muuta kuin passi tarvitaan? Esimerkiksi jotain rokotuksia? Ollaan siis niin out matkailemisesta.
Toinen mahdollisuus on lähteä miehen kanssa kahdestaan ensin jonnekin kaupunkilomalle, että sais vähän tuntumaa matkusteluun, mutta silloinkin pitäis ottaa omatoimiloma, siis lento ja hotelli erikseen kun rahavarat ovat rajalliset. Vaarana on tietenkin se, että jäätäis hotelliin koko ajaksi, kun ei uskallettais kahdestaan missään kulkea. Rohkaisuja kaivataan!
Kommentit (11)
jäykkäkouristus on hyvä olla kunnossa ja hepatiittipiikit voi hommata jos haluaa.
Kaikki maakuljetukset on järjestetty ja oppaat ja retket tarvittaessa käytettävissä. Oppaalta kysymisessä ei ole mitään noloa, siitä kumminkin matkassanne maksatte. Hyvä opas on käytännön asioissa kultaa, huonojakin joskus sattuu kohdalle, mutta silloinkin saa hyviä vinkkejä muilta matkustajilta.
Rohkeasti matkaan.
Tämä on mummojen vaihtoehto en suosittele.
Osta koko perheelle all inclusive tasokkaasta hotellista Kanarialta
.
Saatte paikat koneessa lähekkäin. Ainakin 2 vierekkäin ja toiset kaksi käytävän toisella puolella tai takana. Tai sitten 3 vierekkäin ja yksi käytävän toisella puolella tai takana.
Hihii, eipä ole kauheesti mummoja näkynyt.
Meillä ainakin kaikilla kerroilla ollu lapsille ihanaa ohjelmaa ja illalla lapsille omat showt. Ruokaa ja herkkuja riittää.
Helppoaja vaivatonta, ennenkaikkea lämmin vesi altaissa ja lapsille isot omat altaat.
Tottase, että rahaahan ne vaativat enemmän, sitä ei ehkä kaikilla nuorilla perheillä olekaan.
Jos olette esim. talvella lähdöössä, niin Espanjassa ymv. on KYLMÄÄ(!), eli mitää rantalomaa siellä ei pääse viettämään.
Suosittelisin teille ensin jotakin pienempää kaupunkia, vaikkapa Krakovaa. Käytännössä kaupunki on niin pieni, että kävelemällä pääsee kaikkialle. Puolassa on myös varsin matala hintataso, eli pienelläkin matkakassalla pärjää. Myös vaatteet ja erityisesti kengät ovat edullisia, eli säästöä syntyy siitäkin jos (ja kun!:) ostaa esim. kesäksi kengät sieltä jne.
Kannattaa katselle vaikkapa ebookersin sivulta lentotarjouksia, niitä on usein Krakovaan, ja toki myös muualle, mutta Krakova on idyllinen pikkukaupunki, joka on vienyt monen sydämen ainiaaksi:) Joen ja Linnan kupeessa on usein myös erilaisia lasten tapahtumia.
Turvallinen kaupunki, jossa pääsee kävelemällä kaikkialle, ei tarvitse pelätä että eksyy metroon/bussiin/ratikkaan tmv.
Kannataa majottua mahdollisimman keskustaan, niin on lyhyt matka kaikkialle.
Ja lähellä on myös auschwitch ja suolakaivokset, jos historia kiinnostaa.
all inclusive on nimen omaan PERHEIDEN vaihtoehto. Perheet jossa on pieniä lapsia on suurin asiakaskunta,
Kuinka monessa olet käynyt?
Minä olen käynyt Kanarialla 4 kertaa eri Riu-hotelleissa,
Teneriffalla yhdessä.
Voin sanoa, että oikeasti olet väärässä.
Suosittelen, että käyt joskus sellaisella lomalla. Tai älä käy jos olet tähän asti lomaillut mummojen kera. Sinulle voisi tulla vieroitusoireita. =))))
Äkkilähdöissäkin löytyy hyviä, ei vain jämiä! Itse lähdimme syyskuun lopussa ekaa kertaa lasten 3v ja 9kk kanssa, Kreikan saaret ajatuksena. Seurailimme n. 3vkoa äkkilähtöpaikkoja ja lisäksi olimme yhteydessä suoraan toimistoihin. Se on jokaisen oma asia haluaako All Inclusive-tyyppisen vai riitääkö "tavallinen". Me halusimme enemmän käyttää lomarahojamme siellä paikan päällä, mm. vuokrata auton melki koko viikoksi. Emme halunneet viettää koko lomaa vain hotellilla ja siinä "lähellä". Ympäristöön ja nähtävyyksiin lomapaikan ulkopuolellakin pääsi tällä tavalla näppärästi.
Lähtekää vaan reippaasti koko porukka matkaan. Lapsetkin on silti noinkin isoja kuin 3 ja 4. Lapsilla on rokotukset neuvolan kautta ok, huolehtikaa te aikuiset että teillä on jäykkäkouristusrokotteet voimassa. Toki suosittelisin silti että ottaisitte A-Hepatiittirokotteet (tartunta ruoan ja juoman välityksellä), n. 1kk/ viimeistään 2 vkoa ennen lähtöä.
Lentokoneessa istumisesta ei tarvitse huolehtia, matkatoimistosta voi tarkistaa.
Kanarian saaret on oikein hyvä vaihtoehto ekakertalaisille, Teneriffa (Americas ja ympäristö) ja myöskin Gran Canaria. Noilla saarilla ainakin omasta puolestani puhuen voin sanoa että vähän huonommallakin englannilla pärjää. Ja liikenne turvallista, rauhallista. Tutustukaa netissä sivuihin joissa matkakokemuksia mm. napsu.fi ja matkalehti.fi. Siitä vaan, antaa palaa!!!
rahakassa on tosiaan aika rajallinen, että all-inclusive matkat joutuu kyllä unohtamaan. Mutta pitää katsella, ehkä keväämmällä päästään johonkin päin Eurooppaa.
Rokotukset löydät www.rokote.fi sivuilta.