Onko se synnytys nyt niin kauheata?

Minulla oli kivuton avautumisvaihe. Molemmilla kerroilla menin sairaalaan vasta, kun olin 8 cm auki. Nyt en enää uskalla raskautua, koska pelkään, etten tiedä, milloin vauva syntyy. Eli ole vain onnellinen kivustasi!



Lisättäköön vielä, että ponnistuvaihe oli kamala. Tiedän kyllä, mitä kivut on .

Tätä pohdin, kun luulen että yleensä liiotellaan sitä kipua. Kertokaa te jotka ootte kokeneet synnytyksen!

ensinnäkin olin jo siinä vaiheessa raskautta niin "koomassa" että pään sisällä ei tuntunut juuri mitään...

Supistukset tuntui lähinnä selkäkivuilta ja jossain vaiheessa aloin pyytää niihin särkylääkettä, en edes tiedä miksi, oli vaan niin tukala olo

En muista kokeneeni kipua, mutta äärimmäisen tukalaa se oli ja kun sai särkylääkkeitä niin kroppa hetkeksi rentoutui ja päästi irti kivusta

vauva loppujen lopuksi leikattiin kun ei ollut 2h ponnistuksen jälkeen edes laskeutunut...

Joo olen kokenut voimakkaamppakin kipua!

Kipu on kuitenkin suhteellista ja se riippuu siitä mitä asioita sä pidät kivuliaina.

ja on se ihan kamalaa, luulee kuolevansa. Molemmat olleet vielä aika nopeita, 3,5 ja 4,5 tuntia. Seuraava edessä keväällä ja pelottaa ihan sutena.

Kuvittele kaamea kipu ja kerro se sadalla.

Synnytyskipu ei ole vakio, vaihtelee todella paljon eri yksilöillä ja myös eri synnytyksissä.

Kipuun vaikuttavia tekijöitä on niin monia. Joillain kohdunsuu aukeaa lähes kivuttomasti, joillain avuatumisvaihe on monien tuntien helvetti. Ponnistusvaihe on sitten taas oma juttunsa.

Itselläni ollut kaksi synnytystä, ensimmäinen järjettömän kamala ja lapsi meinasi jäädä ainoaksi, toinen olikin yllättäen kuin "päiväkävely", kevyt ja nopea.

ei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Siis jos sulta on vaikka katkennut jalka, muistat varmaan, että silloin sattui todella kovaa, mutta synnytys on jotenkin niin monisäkeinen juttu, että ei se kipu siitä yksilöidy erikseen.

Se sekottuu niihin muihin tunteisiin ja koko tilanteeseen.

Se oma juttunsa ja kokonaisuutensa, josta on palkintona lapsi.



Ei sitä kipua kannata etukäteen pelätä, sitä on enemmän tai vähemmän ja tilanteen mukaan voit ajatella sitten ehkä kivunkievitystä tai sitten et tarvi sitä.



Ja kaikenlisäksi ne kivut oikeesti unohtuu, ku vauva on sylissä. Etukäteen panikoiminen ei auta, ota tilanne vastaan niin kuin se tulee. Selviät ihan varmasti.

avautuminen oli saakelinmoista tuskaa. kovat kivut ja pyörtyilin ja oksentelin kivusta. ponnistus oli helppo, siis tosi helppo. ja kun vauva oli rinnalla unohtui kaikki kipu. ottaa se pirun kipeetä, mut on sen arvosta

Itselläni on yksi lapsista syntynyt käynnistettynä. Sitä sanotaa, että käynnistyksessä supistukset ovat voimakkaampia ja kipeämpiä kuin luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä. Itse olin niin fiiliksissäni siitä, että homma lähti etenemään, että kivut tuntuivat alkuun hyvin siedettäviltä. Kyllä ne siitä kovenivat ja sitten pyysinkin epiduraalin. Toinen lapseni syntyi ilman mitään lääketieteellisiä kivunlievityksiä täysin siedettävin kivuin.



Synnytykseen kannattaa lähteä avoimin mielin ja tehdä ratkaisut sen mukaan mitä tilanne vaatii. Kannattaa muistaa, että synnytys kipu on ns. hyvää kipua: sillä on tarkoitus. Liikkumalla ja rentoutumisella edistää synntystä ja hallitsee hyvin kipuja.

hyvin kivulias. Toisaalta, voi se synnyttäminen olla helppoakin, se riippuu monesta asiasta.

vaan sen miten se kipu sai minut ihan hulluksi. Yritin kiivetä kipua pakoon seinää pitkin. Ei se ihan piknikki voinnut olla.

Mulla on ollut molemmat synnytykset oikeastaan ihan kivoja. Kipu ei ollut kauhean pahaa ja muutaman tunnin "toimituksia" olivat. Välillä vähän irvistelin mutta ei sen kummempaa. Olisi mukava päästä taas pian synnyttämään (en ole edes raskaana...)

ja omasta mielestä kipu on siedettävää, kun tietää lopputuloksen. Mä en ole turvautunut lääkkeisiin synnytyksen aikana vaan homeopatiaan, ja hypnoosiin ja täytyy sanoa, että kipu on pysynyt mulla näillä konsteilla täysin hallinnassa.



Mutta ihmiset kokevat kivun eri tavalla, joten joillain varmaan tuntuu kipu niin voimakkaana että luulee kuolevansa. Mulla taas kipu oli sen verran vähäistä, että uudelleen olen valmis kokemaan synnytyksen.

Ennemmin menisin synnyttämään kuin hammaslääkäriin porailtavaksi. Ekani synnytin epiduraalin avustuksella tuntematta yhtikäs mitään. En siis tuntenut kipua, enkä mitään muutakaan, koska epiduraali vei kaiken tunnon navasta alaspäin. Seuraava syntyi sitten täysin luomusti, vastoin omaa tahtoani. En siis ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystä. Näistä kahdesta synnytyksestä jälkimmäinen on kuitenkin yllättäen jäänyt mieleen parempana kokemuksena. Kipu oli kestettävissä, toipuminen oli huomattavasti nopeampaa ja vauva ihanan terhakka, toisin kuin esikoinen heti synnyttyään. Epiduraali "halvaannutti" minut vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun vauva oli jo ulkona. Se oli tosi inhottava tunne.

jos on oikeasti kipeä ei sellaisia ehdi ajatella vaan on keskityttävä tajuissaan pysymiseen.



ja jotain epiduraalin laittoa ei edes kivun keskellä tunne. sellaista ei tarvi jos sen laiton tuntee.



eli kipu voi viedä tajunnan ja lamaannuttaa hengityksen, sen verran kova kipu.

kyllä se on... itselläni korkea kipukynnys ja ne supistukset kyllä ovat aika lailla niin kamalia.. KOKO keho siis polttaa, painaa, viiltää, pakottaa.. ei sellaista kipua voi ymmärtää.. eikä sitä voi kokea muulla tavalla.

Mulla kans käynnistettiin synnytys kun vesiä alkoi tihkua mutta supistuksia ei tullut.



Ensin olin tosi tyytyväinen kun alko supistella heti kunnolla ja nipisteli (olin täysin kiinni siinä vaiheessa). Sitten ajan kuluessa supistukset vaan muuttui ihan helvetilliseksi tuskaksi ja niitä tuli siis alusta saakka muutaman minuutin välein. Itsestäni tuntui että seuraava supistus alkoi heti edellisen alettua, mutta mies sanoi jälkikäteen että oli niissä aina muutaman minuutin tauko.



Mä en pystynyt liikkumaan lainkaan, makain sängyllä silmät kiinni ja supistusten välissä sitten nukahtelin. Pyysin epiduraalia kun ajattelin että jos kivut jatkuu sellaisina, en jaksa synnyttää. Siitä pyynnöstä kului kaksi tuntia ennen kuin sain sen (kätilö ja mies maanitteli mut kylpyyn, mutta siellä vaan kiemurtelin tuskissani). Kylvyn jälkeen olin ihan uitettu koira, tärisin horkassa ja ulisin aina kun uusi supistus tuli. Aivan helvetillistä tuskaa se oli, ei voi muuta sanoa.



Sitten sain epiduraalin ja se oli oikeesti yksi parhaimmista hetkistä elämässäni! Senkin jälkeen supistukset vielä tuntuivat ja tulivat uudestaan aika kivuliaiksikin, mutta ponnistusvaihe meni ilman kipuja, vaikka tunsin kyllä vauvan tulemisen. Olin ihan elämäni kunnossa synnytyksen jälkeen ja ärsytti kun en saanut kävellä, vaan mut pistettiin pyörätuoliin. Onneksi sain kuitenkin sen epiduraalin, ilman sitä olisin ollut ihan kanttuvei.

käynnistettyä. Käynnistetyissä synnytyksissä tuska aivan käsittämätöntä. Supistusten välillä ei todellakaan ollut taukoa, tämän todisti myös kätilö. Kaksi muuta synnytystä olleet ihania näihin käynnistettyihin verrattuna. Kaksi kertaa pidempiä, mutta kipu ollut siedettävää.

Mulla kans käynnistettiin synnytys kun vesiä alkoi tihkua mutta supistuksia ei tullut.

Ensin olin tosi tyytyväinen kun alko supistella heti kunnolla ja nipisteli (olin täysin kiinni siinä vaiheessa). Sitten ajan kuluessa supistukset vaan muuttui ihan helvetilliseksi tuskaksi ja niitä tuli siis alusta saakka muutaman minuutin välein. Itsestäni tuntui että seuraava supistus alkoi heti edellisen alettua, mutta mies sanoi jälkikäteen että oli niissä aina muutaman minuutin tauko.

Mä en pystynyt liikkumaan lainkaan, makain sängyllä silmät kiinni ja supistusten välissä sitten nukahtelin. Pyysin epiduraalia kun ajattelin että jos kivut jatkuu sellaisina, en jaksa synnyttää. Siitä pyynnöstä kului kaksi tuntia ennen kuin sain sen (kätilö ja mies maanitteli mut kylpyyn, mutta siellä vaan kiemurtelin tuskissani). Kylvyn jälkeen olin ihan uitettu koira, tärisin horkassa ja ulisin aina kun uusi supistus tuli. Aivan helvetillistä tuskaa se oli, ei voi muuta sanoa.

Sitten sain epiduraalin ja se oli oikeesti yksi parhaimmista hetkistä elämässäni! Senkin jälkeen supistukset vielä tuntuivat ja tulivat uudestaan aika kivuliaiksikin, mutta ponnistusvaihe meni ilman kipuja, vaikka tunsin kyllä vauvan tulemisen. Olin ihan elämäni kunnossa synnytyksen jälkeen ja ärsytti kun en saanut kävellä, vaan mut pistettiin pyörätuoliin. Onneksi sain kuitenkin sen epiduraalin, ilman sitä olisin ollut ihan kanttuvei.

Tuskin kukaan ilman kipuja siitä selviää, se on ihan selvä. Mutta etukäteen on vaikea miettiä sitä kipua, se on niin erilaista ja tilanteeseen kuuluvaa, ettei sitä sillä hetkellä ajattele sellaisena kipuna kuin mitä näin tässä ajatellen kivun yleensä käsittää. Tuskallista se on, mutta siinä tilanteessa ei asialle voi mitään, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää se tilanne läpi.



Kyllä siinä tilanteessa eräskin kirosana, kiljuminen ja karjuminen ilmoille pääsee, kun loorasta löytyy kiinni jäänyt pää, käsipari sekä imukuppi ja puudutus on loppunut ja supistukset tapissaan. Tässä tilanteessa on sitä paitsi aivan se ja sama mitä kukakin ajattelee siitä onko hätäsektio synnytys vai ei.