Onko se synnytys nyt niin kauheata?

Eräiden tilastojen mukaan noin viidesosa (alatie)synnyttäjistä kuvailee synnytystään helpohkoksi, jopa miellyttäväksi kokemukseksi. Suurin piirtein saman verran synnytyksistä on hyvin kivuliaita, pitkiä ja/tai raskaita. Loppu asettuu jonnekin sille välille.



On jotenkin ihmeellistä, että joku pelkän oman kokemuksensa perusteella on valmis julistamaan sen lopullisen totuuden kaikista synnytyksistä.



Omat synnytykseni ovat olleet suoraan sanottuna kaameita kokemuksia, samoin läheisimpien tuttujeni. Toisaalta tunnen (etäisemmin) myös äitejä, joilla homma on mennyt ihan eri tavalla - esim ponnistusvaihe oli yhdellä ihan oikeasti "orgastinen". :D (Itse luulin ekassa synnytyksessä halkevani suunnilleen selkäruotoon saakka ja sattui uskomattoman paljon. Sittemmin on ollut epiduraali.)



Ensisynnytykset on usein vaikeampia, mutta ei sekään ole vakio. Moni helposti synnyttänyt kokee että helppo synnytys oli omasta asenteesta tai kyvystä kiinni, mikä saattaa olla hyvin loukkaavaa tai haavoittavaa traumaattisen synnytyksen kokeneelle, jos tuntee tulevansa leimatuksi "huonoksi synnyttäjäksi".

Sain hyvissä ajoin epiduraalin. Mutta toki kipuja oli ennen sitä mutta siedettäviä.

Toisen lapsen synnytin ilman kipulääkettä. Ikinä en ole sellaista kipua kokenut ja välillä mietin että selviänkö siitä. Selvisin.=) Kolmanteen synnytykseen voin mennä hyvillä mielin kun tiedän että hengissä selviää ilman kipulääkitystäkin, mutta epiduraalin aion kyllä silti pyytää.

ja jotain epiduraalin laittoa ei edes kivun keskellä tunne. sellaista ei tarvi jos sen laiton tuntee.

jos lääkäri osuu oikeaan paikkaan vasta KOLMANNELLA kerralla. Mulla pisti kaksi kertaa suoraan hermoon - ja voin sanoa, että se kyllä tuntui, tuntui haamukipuna kyynärpäässä ja polvessa (joihin hermoihin lääkäri pisti selässä) sairaan vihlovana kipuna vielä 5-6 pv synntyksestä , kotonakin. Juu, eihän se sitten tuntunut miltään kun se osui oikeaan kohtaan, mutta jos ei osu, niin voin vakuuttaa, että ei voi olla huomaamatta! Sulla jos ei ole tuntunut, sitten epiduraalin laitto on varmaan onnistunut kerrasta?

Kivuliasta kyllä, mutta kovempiakin kipuja on olemassa, esim. munuaiskivikohtaukset.

ei nyt kauheata mutta kivuliasta. Jokainen kokee niin omalla tavallaan. Itselläni neljä synnytystä ja viimeisin, kaksossynnytys oli oikeastaan mukavin. Lyhyt ja iisi.

koko synnytyksen ajan. En tiedä miksi :/ Se supistuskipu laantui jonkinverran ilokaasulla, mutta oli siis jotenkuten siedettävissä. Supistuskipu myös unohtui heti kun sain vauvan ulos, mutta alapää oli "tohjona" vielä kauan ja samoin tunne siitä, että sisukset valuvat ulos jatkui kuukausia synnytyksen jälkeen.



Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en ota epiduraalia seuraavassa synnytyksessä, koska se ei tietääkseni auta siihen kipuun, kun alapää repeää viiteen osaan :(

Just tällaisia kokemuksia synnytyksestä kaivattaisiin - eikä tyyliin "sattu ihan kauheasti, mutta sit ei enää yhtään.. " Mikä tarve naisilla on romantisoida synnytystä? Kipu on mieletön, verta ja sotkua jokapuolella ja kukaan sitä kokematon ei voi todellakaan kuvitella miltä tuntuu.

Ja ulos pusertunut uloste vielä *YÄKS*. Olen synnyttänyt kolme kertaa. En ole ehtinyt kertaakaan saada minkäänlaista kivunlievitystä. Kipu on sellaista krampin tyyppistä.. kuin olisi tulisisissa pihdeissä ja joku kiskoo jalkoja erilleen. Kyllä siinä menee oman kropan tuntemus häränpyllyä. Ihan turha romatisoida asiaa. Totta on että joillakuille tärkeää pitää kiinni siitä mielikuvasta että ei satu ja se mielikuva heille sallittakoon :-)

Itsellä vasta 1 käynnistetty synnytys takana ja aikaa siitä on noin vuosi. En enää pysty tarkkaan muistamaan, miltä se kipu tuntui, mutta elämäni hirvittävintä se joka tapauksessa oli. Olin pystyasennossa niin kauan, kun jalat jotenkin vain kantoivat ja sen jälkeen uikutin kiinni ilokaasuletkussa kunnes lopulta sain euforisen epiduraalipuudutteen. Sitä odottaessani en todellakaan ajatellut mitään sen laittoon liittyvää kipua! Kai se tuntui, mutta samanaikaisesti supistukset olivat kyllä satakertainen kipu.



Sitten alkoi viiden tunnin ihanuus, jonka aikana melkei itkin ilosta, kun supistuskipujen tilalla tuntui ainoastaan painontunne.



Uusi tuska alkoikin ponnistusvaiheessa, joka oli mulle vaikeinta kestää. Oli kauheaa tehdä kipua vastaan töitä, kun ponnistaminen vain pahensi tuskaa. Kuitenkin sen lapsen halusi ulos mahdollisimman nopeasti, joten kotiinkaan ei enää voinut lähteä... Ja mulla kyllä ponnistuskivut jatkuivat kovina vielä lapsen synnyttyäkin, joten heti en pystynyt iloitsemaan ihanasta vauvasta. Itkin vain, että eivätkö nämä kivut ikinä lopu. Oli ilmeisesti oksitosiinitippa jäänyt täysille, kun vauvan hengitysteitä imettiin puhtaiksi ja istukka tuli ulos vauhdilla.



Kivut olivat niin hirveät, että olen jo kerran käynyt pelkopolilla juttelemassa. Uusi raskaus ei ole onneksi vielä edes alkanut, mutta sisaruksen haluaisimme lapsellemme saada. Sektiota toivoisin...

Mulla esimerkiksi raskausajat olivat selkeästi musertavampia kuin synnytys. Synnyttää voisin vaikka monta kertaa vuodessa, jos ei tarvis olla raskaana.



Ja minä en sanoisi, että synnytyskipu on ennenkokematonta. Toki se sitä silloin oli minullekin, mutta mulla on pari kertaa synnytysten jälkeen ollut selässä kunnon lihaskramppi, viimeksi tässä kuussa. Ja siinä se kipu on ihan samanlaista. Ja yks aamu kun keittiössä ähisin selkäni kanssa, niin mies oli oikein ilahtunut, että hänkin on kokenut "synnytyskivun" selkänsä kanssa. Eli ei se sen kummempaa välttämättä ole.



Mutta mulla ei nuorempana vielä ollut ollut näitä massiivisia selkäkramppeja, joten silloin synnytyskin oli aivan ennenkokematon kivuntunne. Tosin ei se silti mitenkään ylivoimaiselta ja kuolettavalta tuntunut silloinkaan.

Sektioiduilla on omat haavakivut ja tuskat. Alakautta synnyttäneillä on jälkisupparit, joita monet sanovat vielä tuskallisemmiksi kuin itse synnytys. Sitten tulee vielä peräpukamat, epparin/repeämien haavakivut, rinnat kipeinä jne.....

enkä ole kokenut sitä sietämättömän kivuliaaksi. Olen kokenut elämässäni kovempaakin kipua

enkä ole kokenut sitä sietämättömän kivuliaaksi. Olen kokenut elämässäni kovempaakin kipua

Omakohtaisesti sanoisin, että avautumiskipu lisii pikkuhiljaa, ja on loppuvaiheessa melkoisen kovaa, mutta itse selvisin rentoutustreenillä, ilokaasulla ja alaselän hieronnalla varsin hyvin. Kun saa pidettyä kivun kontrollissa, se ei niin pahalta tunnu. On minulla muunlaisestakin kokemusta - esikoisen synnytystä jouduttaakseen kätilö puhkaisi kalvot, mutta unohti kertoa, että se tarkoittaa puolen tunnin jatkuvaa ja hyvin ankaraa supistusta, ja silloin kyllä tuntui pahalta, teki mieli oksentaa. Minulle ilokaasu on sopinut tosi hyvin kivunlievitykseen, se katkaisi mukavasti supistuksen kärjen. Ja ponnistusvaiheet ovat olleet joka kerta sekä lyhyitä (2 min) että kivuttomia.



Kaikkein eniten minua on joka kerran sattunut ompeluvaiheessa. Joka kerran on tarvittu pari tikkiä, ja kuulun siihen epäonniseen kansanosaan, joka ei alapäästä puudu. Se oli karmeeta. Onneksi pian ohi. Ja todella kokeiltiin sekä suihkeet että puudutusneulat - ei auttanut.

Jos kipukynnys on korkea, silloin sietää kipua...

Kun seuraavan kerran sulla on reikä hampaassas, niin harjoittele. Jos kestät porauksen ilman puudutusta, niin kyllä sitten kestät synnytyksenkin. Siis kyllä se sattuu mutta ei siihen kuole.

Ja ulos pusertunut uloste vielä *YÄKS*.

Suoli tyhjenee ja mitä sitten? Kätilö kietasee paperit kasaan ja roskiin ja se siitä. Huomattavasti enemmän sen kakan kanssa joutuu pelaamaan seuraavan vuoden vaipparumban aikana. Miten te yökkäilijät sen oikein mahdatte kestää? :D

mihin tästä ketjusta on hävinnyt viestejä??



Omani ainakin on poissa eikä siinä kyllä mitään ihmeellistä poistettavaa ollut..

Munkin viesti on kadonnut ja ihan asiallinen oli sekin.

.. kun kipu tulee riittävän kovaksi, menet sellaiseen tilaan, jossa et ehkä enää tajua sitä kipua. Onneksi on olemassa puudutukset ja muut.



Yhden synnyttäneenä voin sanoa, etä nostan hattua niille, jotka on kyenneet siihen ilman puudutusta. En usko, että itse olisin selvinnyt. Mutta aika kultaa muistot.



En lisäksi usko, että kaikki tuntee sen kivun samalla tavalla. Veikkaan, et jos joku muu olisi tuntenut juuri minun kivut silloin, olisi ehkä samassa tilanteessa vaatinut puudutuksia jo aijemmin. itse olin niin sekaisin, etten edes tajunnut pyytää. Onneksi joku keksi laittaa epiduraalin jossain välissä. Kaikkihan kokee kivun eritavalla ja toisilla on suurempi kipukynnys.

aivan samaan kipuun itsekin vertaisin. Minulla on kerran halkaistu hammas niin, että puudutusta ei saatu toimimaan kun vasta ihan lopuksi. Ainut ero tässä on, että hamaasjutut on kerralla ohi, kun supistukset tuntuu aina vaan uudestaan ja uudestaan.



Tuskaa se synnytys oli sillä hetkellä, mutta lähtisin täysin epäröimättä uudelleen synnyttämään!