Onko se synnytys nyt niin kauheata?

itselläni takana useampi synnytys. Eikä todellakaan ole kamalaa. Ilokaasulla olen pärjännyt täysin. Kahden kanssa täysin luomuna eli ei edes ilokaasua. (toinen synty autoon ja toisessa odottelin kovempia kipuja enkä ehtinyt ennen syntymää niitä kokea)

olen murtanut luita ja jäänyt auton alle.. eikä tosiaan sattunut niin paljon kuin synnytys!

Kukaan läheinen ei ollut tukenani. Kätilökin kävi harvakseltaan. Vauva syntyi lopulta imukupin avustamana. Neljä kertaa olen synnyttänyt tuon jälkeen, kaikista viidestä on kuitenkin hyvät muistot. Kipu on kovaa mutta kuitenkin niin erilaista kuin jokin muu kipu. Jos voisin saada mahan ja synnytyksen ilman vauvaa niin olisin heti valmis.

Syynä on se, että kammottava kipu unohtuu, kun on niin onnellinen siitä lapsesta. Kipu myös loppuu niin nopeasti siinä lapsen synnyttyä, että on vaikea uskoa, että puoli tuntia sitten luuli kuolevansa, ja sitten siinä vaan istuskelee ja hörppii teetä.



Synnytys sattuu, mutta se on sen arvoista. Tsemppiä, tv neljä kertaa synnyttänyt.

Juuri siltä se tuntuu. Iso pitkäkestoinen lihaskramppi vatsassa ja selässä. Kuin vetäisi suonta. Tosi hyvin kuvaa ainakin sitä omaa kipuani. Sattui kyllä ja muistan kärsineeni kovasta kivusta, mutta se loppui samantien kun epiduraalin sain. Kunhan sen alun jaksaa (kun pitää olla ilman epiduraalia) niin kyllä se siitä.



Synnytyksestä 1,5v enkä tosiaan yhtään muistanut miltä tuntuu. Se unohtuu kyllä.

Mulla on takana kolme alatiesynnytystä, eikä se mitenkään kestämätöntä ole ollut. Kyllä se sattuu, mutta en ole tarvinnut edes kivunlievitystä.



Kannattaa olla pystyasennossa.

... Mäkin olen kuullut kyllästymiseen asti näitä "kannattaa olla pystyasennossa, pyörittele lantiotasi" jne ohjeita. Ensimmäinen synnytykseni kesti yli 20 tuntia - ja päättyi imukuppiin. Epiduraali ei toiminut ja kivut olivat uskomattoman käsittämättömän mielettömät.

Toinen synnytys kesti "vain" 15 tuntia eikä kohdunkaulkanpuudutus tehonnut. Luulin kuolevani kipuun, eli kyllä pitkittynyt synnytys voi ihan yhtä hyvin olla tajutonta tuskaa joka helvetin hetki. Tunnin ponnistusvaiheessa aina supistuksen tauotessa tosi pieneksi hetkeksi kramppasi pakara ja koko jalka (jalka olikin sitten halvaannustilassa parisen kuukautta...). oli kuin mua oliis hakattu kirveellä yhtä soittoa. imukuppi toi Helpotuksen tilanteeseen (miltei viisikiloinen lapsi, käsi koukussa pään vieressä maailmaan).

Kolmatta synnytystä pelkäsin ja kävin siitä juttelemassakin. Lopulta se käynnistettiin rv 41+2. Olin 10 tuntia pystyasennossa, pyörittelin lantiotani. Tippa oli ätysillä ja paraservikaali toimi tällä kertaa. Silti aukesin käsittämttömän hitaasti, kätilötkään eivät olleet uskoa, kun näkivät. Viimeiset 2 senttiä eivät auenneet millään, vasta kevytspinaali räjäytti pankin auki. Vaan taas homma päättyi imukuppiiin, tosin tällä kertaa sydänäänten romahdettua napukalla. tämä käynnistetty synnytys oli kaikist aehdottomasti paras ja kivuttomin, koska puudutteet osattiin antaa oikeaan aikaan. Kahteen edelliseen luulin kuolevani, ja ainakin tokassa se taisi olla lähelläkin.



Eli joo, voi sattua aivan uskomattoman, kestämättömän paljon! Ja meikäkin harrastaa joogaa ja muuta mieltä rauhoittavaa, ei pelkää kontrollinpuutettaan tms. Kipu voi vain ihan luontaisesti olla KOVAA, pitkittynyttä ja pelottavan tuskallista.



Vaan siitä saatu palkkio on kyllä melkoisen ihana.

kun kerrottiin, että lapsen tila on heikentynyt ja pitää leikata :( Mutta selvittiin molemmat, se on pääasia.

joten luulen, että siinä yksi syy miksen koe synnytyksiä niin kivuliaina. Kaksi käynistettyä, olivat jopa kivuttomampia kuin itsestään käynistyneet. Kaikki neljä synnytystä ovat olleet alle 5 tunnin kestoisia ja mielestäni kipu on ollut ihan siedettävää ja olen selvinnyt ilman kipulääkettä.

Kuulun siihen sarjaan, että hammaslääkäriin en mene, mutta synnyttämään ihan koska vaan voisin lähteä.

supistukset ei olleet aluksi mitään kovin pahoja, niin kun vähän voimakkaampia menkkakipuja. Ja sitten sainkin epiduraalin ja oksitosiinitipan (ehkä kuitenkin toisessa järjestyksessä?) ja koko avautumisvaiheen ajan nukuin tai luin sanomalehteä, välillä kutsuin kätilöä antamaan lisää epiduraalia. :) Ponnistusvaihe tuntui kun olisi ollut kakalla, ei tietoakaan kivusta missään vaiheessa. Aivan unelmasynnytys siis, vaikka olikin pitkä.

Nyt pelkään mitä edessä kun kakkonen syntyy, ei voi mennä noin hienosti kahta kertaa.

Mulla oli todella helppo alatiesynnytys joka eteni ihan synnytysoppaiden ja oppikirjojen mukaan keskimääräisessä ajassa.

Sairaalassa rentouduin alussa kuuntelemalla korvalappustereoilla musiikkia ja istuin ja heiluin jumppapallon päällä. Kokeilin alussa myös ilokaasua (mieheni kanssa) ja hauskaa oli.

Pari supistusta ehti tuntua ikävältä, mutta sitten sain epiduraalin ja myöhemmin lisää kun osasin sitä hyvissä ajoin pyytää.



Epiduraali vei kivut pois kokonaan. Tunsin miten lapsi liukuu ulos, mutta kipua ei ollut. Ihana synnytys.

Takamus oli vähän arka seuraavana päivänä, mutta olin niin tohkeissani lapsesta että unohdin kivun kokonaan. Jäi hyvä muistot.

mutta mieluummin synnyttäisin kolmesti kuin kidun yhdeksän kuukautta raskaana.

Otat vaan asenteen että "kyllä se ulos tulee", niin ei sitä mieti sen enempää. Sattuu se joka tapauksessa, mutta ajattele jos raskausmaha olis ikuisesti...

Mutta sen on kyllä valmsi kärsimään kun tietää mitä sillä saa.



Ja onhan kivunlievitys olemassa, ei sinne ole pakko sillä asenteella mennä, että kaikki on kestettävä.

Just tällaisia kokemuksia synnytyksestä kaivattaisiin - eikä tyyliin "sattu ihan kauheasti, mutta sit ei enää yhtään.. " Mikä tarve naisilla on romantisoida synnytystä? Kipu on mieletön, verta ja sotkua jokapuolella ja kukaan sitä kokematon ei voi todellakaan kuvitella miltä tuntuu.

Ei tunnu missään, akkiä vaan vauvat maailmaan!

Kipuja tieety on, mutta se vauvan syliin saaminen kyllä on niin mahtavaa, ettei niitä kipuja ees viitti enää muistella.

Synnytyksen kauheutta on kautta aikain vahvasti liioteltu. Okei, se sattuu todella paljon, mutta se on aivan täysin kestettävissä ja lopputuloskin on mitä ihanin. Synnytyskipua ei voi verrata mihinkään muuhun kipuun. Se tulee ja menee välillä pois. Sen vastaanottamiseen ja kestämiseen voi keskittyä, kun tietää mistä on kysymys ja että se kestää aikansa ja loppuu sitten. Tietenkin on poikkeustilanteita joissa kipu voi olla aivan eri luokkaa, mutta näin keskiarvoisesti olen tätä mieltä. Itse olen synnyttänyt kolme kertaa ja kaikki ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Hyviä kivunlievityksiä on olemassa paljon ja voi saada jopa lähes kivuttoman synnytyksen jos tuuri käy.

Minäkin pelkäsin hysteerisesti synnytystä ja muiden mammojen "sotajuttuja" kuunneltua olin ihan varma etten kävele ikinä ja koko alapää on kuin pommin jälkiltä.

Kauhea pettymys kun synnytys olikin vaivaton ja lyhyt molemmilla kerroilla. Kivulias toki ennen kuin sai sellaiset mömmöt ettei mikään tuntunut missään. turhaa ap etukäteen pelkäät. Nykyään on sellaiset kivunlievitykset ettei tarvitse kärvistellä.

jos pään halkaisija 38cm...