Olenko tosiaan näin pahassa jamassa? Masennustestistä 41 pistettä..

http://www.ahjos.net/masennus/beck.htm

ehkä voisit miettiä ny että miksi sait niin paljon noita pisteitä. Kyllä masentunutkin pystyy jossain määrin toimimaan.



Mulla tuli 2 pistettä tuosta...

Itsetunto vaan on välillä aika matalalla.

päivittäin ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Jaksaminen oli silti alamaissa ja piti pakottaa itsensä töihin. Itkin jatkuvasti ja voin huonosti, mutta varmaan muiden silmissä vaikutin silti ihan terveeltä. Lapsetkin hoidin mielestäni ihan hyvin.



Hakeuduin silti hoitoon ja sain monen kuukauden sairasloman, diagnoosina vaikea masennus. Edessä vähintään vuoden terapia, pitkä lääkitys jne. En itse pitänyt masennustani totena ennen kuin lääkitys, lepo ja terapia nostivat minut sieltä suosta vähän paremmalle voinnille, vasta sitten näin miten paljon paremmin ihminen voi oikeasti voida.

kannattaa vakavasti miettiä ammatti-ihmisen kanssa keskustelemista!



Tein äsken itse testin ja sain yhden pisteen. Täytyy olla varsin alamaissa saadakseen yli 40 pistettä, ihan oikeasti.

ei masentuminen ole mikään häpeä. Minulla meni siihen pisteeseen, että itkin kaiken aikaa, enkä saannut mitään tehtyä, mutta mielessä oli, että itse siitä olisi selvittävä pahasta olostakin. Nyt lääkityksellä ja alkaa jo vähän helpottamaan.

Joillain ihmisillä vain on negatiivinen elämänasenne ja huono itsetunto. Ei johdu mistään masenuksesta. Mitä jos opettelisit ajattelemaan positiivisemmin ja etsimään vain niitä hyviä asioita itsestäsi. Joka aamu keksi ainakin 10 hyvää ominaisuutta tai luonteen piirrettä itsestäsi. Keskity muissakin ihmisissä vain niihin hyviin puoliin. Voit yllättyä ja oppia nauttimaan elämästä eritavalla.

ja en ole yhtään masentunut, perusluonteeltani vain jonkin verran pessimisti. Testailin vaan ihan vertailun vuoksi. Mutta se ap:n pistemäärä tuntuu kyllä jo aika hurjalle, jos vastaukset kysymyksiin olivat ihan rehellisiä...?!?

olette saaneet noin vähän pisteitä. Olen kyllä menossa ensi viikolla psykologille, neuvolatäti patisti. Nyt alkaa hirvittää, että mitä on edessä... Jotenkin pystyn järkeilemään ja elämään päivät läpi, mutta ilmeisesti pohjavire on hyvin matala. Vieläkin on vaikea uskoa, että nuo vastaukset tarkoittaa, että olen sairas. Kuvittelen olevani vain väsynyt ja sen vuoksi iloton. Mielestäni olen lähes normaali - ehkäpä juuri sen takia tilanne on näin paha.

Käyn normaalisti töissä, hoidan perheeni, ja olen vaikeasti masentunut, lääkityksellä ja käyn terapiassa, mutta harvakseltaan, kun kerran pärjäilen, vaikka lääkityskin kai on pielessä.



Kannattaa käydä lääkärissä. Katso mistä sait isoimmat pisteet ja mieti mikä oli niiden takana, siitä se aukeaa, mistä oli kyse, jos on elämässä vaikka jotain isompaa takana. Itselläni tulee tietyistä täydet, ja tiedän myös miksi, mutta en osaa ratkaista tilannetta. Siitä on vain puskettava läpi vaikka onkin vaikeaa, ei se masennus ja elämäntilanne siitä hetkessä helpotu. Vaikka teenkin ajoittain typeryyksissäni jotain hetkellisiä pikaratkaisuja, joita sitten kadun ja masennun kahta kauheammin.

Ehkä tänään onkin hyvä päivä :) Ehkä masennuksesta voi parantua ominkin voimin! Itsemurha-ajatuksiakaan ei ole ollut moneen viikkoon. Ja pessimisti olen, myönnän sen. Usein ajattelen ensimmäisenä asioista ja tilanteista mikä voisi mennä pieleen ja miten estän asioiden pieleen menemisen... elämänvarrelle kertyneet tragediat ovat tehneet minusta varovaisen.

ihan huvin vuoksi kokeilin, en tunne itseäni masentuneeksi.

Eihän ihmisen normaali olotila ole se, että pyrkii vaan jotenkuten päivästä toiseen. Masentuneena on juuri tuollainen olo. Minä kävin kanssa ihan viimeiseen asti töissä, johtotehtävät vielä. Diagnoosi oli keskivaikea masennus ja sairaslomaa 2.5 kk. Nukuin suurimman osan ajasta. Lääkkeet auttoivat jaksamaan ja sain nukuttua. Pikku hiljaa pääsin sitten elämään takaisin kiinni.

Olin todella huonossa kunnossa. Minulla ei ollut silloin vielä lapsia, joten saatoin antautua sille sairaudelle eritavalla, kuin sinä, ap, nyt.



Hienoa, että pääset asiasta juttelemaan. Varmasti asia menee eteen päin ja saat apua sairauteen. Masennuksesta voi parantua! Itse en uskonut sitä enää aloittaessani hoidon. Olin kärsinyt 7 vuotta syvästä masennuksesta ja olin vasta 21 vuotias. Opinnoissa olin menestynyt ja samoin ihmissuhteissa. Olin ns suosittu tyttö, eikä kukaan saattanut uskoa ulkoapäin, että kärsin niin pitkään tappavasta painosta sydämessäni.



Nyt olen terve kahden ihanan lapsen äiti. Uskon, että sinäkin paranet kunhan saat oikeata hoitoa masennukseesi. Kyse ei menaan noilla pisteillä ole enää mistään alakulosta, vaan vaikeasta masennuksesta.

alle 10 pistettä normaali, ei masennusta..ehkä lievää alavireisyyttä

10- 18 lievä masennus

19- 29 keskivaikea masennus

30 ja vaikea masennus

tänne kilahti 17pist. ja koen, etten jaksa kuten ennen. Olen varannut ajan lääkärille. Itsetunto on matalalla ja olen erittäin kriittinen itseäni kohtaan. En saa aikaiseksi kuin välttämättömät asiat.

ja pisteitä tuli 23. Synnytyksen jälkeinen masennus kyseessä.

koe olevani masentunut!

Kärsin tällä hetkellä kakkoslapsen hankinnan lapsettomuudesta (jo 8v kärsinyt) ja olen sen ikäinen 43, että tämä kakkos-lapsettomuus on pysyvää. Tuossa oli niin monta kysymystä terveydentilan muutoksiin, joten meilkein siitä kaikki pisteet tuli esim. olen selvästi vanhentunut ja rumentunut, lisäksi kiinnitän huomiota enemmän vastsavaivoihin jne. Kun tuo kakkoslapsen hankinta jäänee haaveeksi, niin teen siitä nyt surutyötä, jotta pystyn luopumaan ajatuksesta kokonaan. Seksikään ei siksi maita enää. Mutta jotenkin selityshän näille kaikille on ja mielestäni ihan tilanteeseeni ymmärrettävät pisteet sain.

muutaman pisteen vähemmän sain, mutta yli 30 kuitenkin. Miten tästä selvitään jos tilanne pahenee? Olen lasten kanssa kotona, mies paljon pois. En uskalla kertoa hänelle tästä olotilastani. Hän on kyllä kiinnittänyt huomiota alakulooni, mutta kun sitten keskustelimme ja yritin kertoa tunteistani, tuntui että hän lähinnä syyllisti minua, että miten tämä vaikuttaa lapsiin ja avioliittoon jne. No vaikuttaahan se, onhan se selvä. Ymmärrän tietysti, että tilanne on pelottava, jos hänen on oltava huolissaan lapsista eikä itse ole aina paikan päällä. Hän saattaa kysyä, että "no, masentaakos tänään" tai "masenteletko taas siellä" - en oikein tykkää tuosta tyylistä, ei se oikein auta asiaa.



En oikein tiedä, miten hän reagoisi jos tietäisi nämä tulokset. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että parempi on salata parhaan kykyni mukaan, en kaipaa enempää syyllisyydentunteita. Muutenkin vaatii ponnisteluja selvitä päivistä.



Ap