Isovanhempien ikä?
on isovanhemmat 87v, 81v, 80v ja 67v. Meidön lapset 3v ja 5v ja haaveillaan kolmosetakin vielä. Kaukaa kaikki isovanhemmat asuvat, mutta ollaan kuitenkin yhteydess ja kaikki lapsille tärkeitä ja kummatki isovanhemmat pitävät lapsia tärkeinä. Molemmilla isovanhemmilla jo isojakin lapsenlapsia, eli lastemme serkut 15, 17 nilllä "nuoremmilla" isovanhemmilla ja 8-27v noilla toisilla.
Eniten pelottaa se, kun niin monta sen ikäistä tärketä ja läheistä ihmistä lapsillakin, että väistämättä joku hetki seisoo menetykset tiellämme.
Kommentit (12)
Mieheni vanhemmat ovat kuolleet jo parikymmentä vuotta sitten. Ihan mukavaa, kun on edes yhdet elossa. Ja minä olen 40 ja mies 48 v, lapset 1 ja 5 v.
Äitini sairastui kun esikoiseni (nyt 13 v.) oli vasta kaksi kuukautta ja kuoli sitten aika pian. En ikinä ehtinyt hänen kanssaan jutella äitiydestä, lapsista, lastenhoidosta. Nyt 42-vuotiaana minulla on kuopuksena 1-vuotias ja viime aikoina olen havahtunut siihen, että on äitiä ikävä. Olisi mukava jutella naisten asioita, kuulla omasta lapsuudesta ja perhe-elämästämme. Ja senkin olen tässä huomannut, että olisi kiva kun joku joskus huolehtisi minustakin, hemmottelisi ja kutsuisi vaikka päiväksi passattavaksi. Sellaista olen kavereilta kuullut tapahtuvan :-)
Minua harvoin ikäni haittaa näin 40+-äitinä. Joskus tuntuu kuitenkin hassulta, kun äitini täyttää jo 80 vuotta. Isäni hautajaiset olivat samana päivänä, kun hän täytti 70 vuotta ja tästä on 14 vuotta aikaa.
Toisaalta en itsekään tavannut omia isovanhempiani. Ainoastaan äidinäidin olen tavannut ja hänkin kuoli, kun olin 7 vuotta. Siksi ehkä en ole aiemmin tätä asiaa pohtinut. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että saatan itsekin olla vanha isoäiti. Toivottavasti olen kuitenkin mieleltäni ihan pirteä siinä vaiheessa.
Omat vanhempani täyttävät 75 tänä vuonna, ja heillä on sisaruksiltani jo teini-ikäisiä lastenlapsia, mutta ovat aivan innoissaan että perheeseen saadaan iltatähti! Olen itse ajatellut että ehkä uusi vauva jopa motivoi heitä pitämään itsestään huolta vieläkin paremmin (ovat kyllä hyväkuntoisia ja aktiivisia) jotta voisivat olla läsnä hänen elämässään aktiivisina toimijoina! Miehen isä täyttää jo 86 mutta hänkin on kovasti iloissaan. Serkkuni on minua vuotta nuorempi ja on jo isoäiti, joten samassa suvussa ollaan ja eletään monella tavalla!
Isovanhemmista elää ainoastaan mieheni isä. Lapsille se on ollut melko kova paikka, kun ei ole mummeja laisinkaan. Ukki (s. -35) siis on, mutta häntä ei tunnu lapsen lapset kiinnostavan lainkaan. Kun sain esikoiseni olin 32 v. Kuopuksen syntyessä olin 35v. Olen kiitollinen terveistä ja ihanista lapsistani. Enää en uskaltaisi haaveilla vauvasta, koska mielestäni olisin siihen jo melko vanha ja riskit kovat. Kivaa kun on uusi palsta meille 40+.
iltatähtitytöllä taasen riittää mummeja ja ukkeja. :)
Minun ja mieheni vanhemmat ovat kaikki syntyneet 40-luvun alkupuolella ja ovat virkeitä. Lisäksi molempien ex-appivanhemmat sekä sekalainen joukko turvallisia vanhempia sukulaisia/ystäviä ovat yhteydessä lapseen ja meihin.
Minun vanhemmat olisvat -41 syntyneet, isä kuoli reilut pari vuotta sitten syöpään, äiti pärjää kohtuullisesti. Omistaa onneksi hyvän tukivarkoston, joka auttaa tarvittaessa, kun sisareni kanssa asutaan kaukana. Miehen vanhemmat -40 syntyneet, sairastelevat enemmän tai vähemmän, eikä heihinkään paljon kontaktia (ei heitä tunnu kiinostavan meidän touhut). Asuvat naapurimaakunnassa. Nauttikaa te joilla hyvät ja terveet sekä tekemisistänne kiinnostuneet isovanhemmat.
Omat vanhempani ovat 64 ja 62 v ja varhennetulla eläkkeellä. He ovat erittäin aktiivisia mutta laittavat kyllä lapsenlapset tosi korkealle arvoasteikossa. hami kun asumme parintuhannen kilometrin päässä. Minä olen esikoinen.
Mieheni on 8-päisen lauman tokaksi nuorin ja äiti on 80. Hänestä asumme vielä kauempana :(
Samanikäisen mieheni vanhemmat, -20-luvulla syntyneet ovat kuolleet molemmat.
Vain miehen isä on kuollut, muut tervaskannot porskuttavat edelleen
Minun isäni on 90v. ja äitini 85v. Eli minäkin olen ollut iltatähti. Äiti oli 45 kun sai mut. Mun sisarukset on 60 vuotiaita ja minä siis 42v. Äiti ja isä ovat suht hyvässä kunnossa. Kyllä se piristää ja varmasti pitää nuorekkaana kun lapsenlapset käyvät katsomassa. Heillä on kyllä jo lastenlastenlapsiakin.Ja mummo ja pappa ovat tosi tärkeitä lapsillemme ja toivon tietenin että myös pienimmäisemme 5kk saisi myös tutustua heihin.oonaiina
Olen myös kaivannut kuollutta äitiäni saatuani kuopuksen 41-vuotiaana. Jotenkin oma äiti täydentää minunkin äitiyttäni. Tiedän, miten iloinen hän olisi kuullessaan lasteni kuulumisia ja hauskoja juttuja.
Sen sijaan en haaveile, että äitini tulisi ja hoitaisi, hemmottelisi tai keskittyisi minun hyvinvointiini. Ne ajat jäivät sinne lapsuuteen emmekä voi enää turvautua äiteihimme siinä mielessä. Minulla on isä elossa mutta hän kaipaa kaiken huomion ja hoidon meiltä lapsiltaan eikä ole järin kiinnostunut lapsenlapsistaan (ei soittele heille eikä juuri muista merkkipäivinäkään). Appivanhemmat ovat etäisiä eivätkä halua pitää yhteyttä tähän nuorimmaiseemme.
Appivanhemmat jaksaisivat vielä touhuta lasten kanssa mutta vaaria ei kiinnosta ja mummi alkaa sairastella. Hänelle tyttärenlapset ovat kaikki kaikessa, muut ovat saaneet jäädä. Ikävää, etteivät isovanhemmatkaan osaa olla tasapuolisia - ei lapsilleen eivätkä lapsenlapsilleen. Itse en ota tilanteesta henkilökohtaista kuormaa mutta suren lapseni puolesta.