koira ja vauva

Sanomattakin kai selvää, että ennen vauvan syntymää koira oli meidän vauva :) nukkui meidän kanssa sängyssä jne. Huolestutti kovin, miten suhtautuisi vauvaan, tuo rotu kun on oikukkaammasta päästä.



Koiralle tuli juteltua raskuden aikana tulevasta perheenlisäyksestä. Koira keikkui äitiyspakkauksenkin reunalla, kun sitä miehen kanssa purettiin. Niin kuin se olisi tiennyt, mistä on kyse?! Koirasta tuli raskauden edetessä hyvin suojelevainen mua kohtaan. Kun vauva sitten syntyi, mies toi sairaalasta mukanaan vauvan sängyssä olleen pienen lakanan, jota koira oli häntä vipottaen nuuskinut kauan aikaa. Kun vauva sitten tuli kotiin, tuoksu oli koiralle jo tuttu. Laskettiin kaukalo lattialle, koira sai vapaasti nuuskutella ja ihmetellä nyyttiä. Tervetulotoivotukseksi nuoli vauvan kädet ja kasvot. Kun vauva ensimmäisiä kertoja äänteli sängyssään, nostettiin koira katsomaan mistä ääni tulee ja selitettiin, että vauva se siellä itkee jne. Monesti koira makasi vauvan selän takana, kun imetin vauvaa makuultani. Kakkosen tullessa toimiteltiin samat rituaalit. Koira ei enää ollut läheskään yhtä kiinnostunut kakkosesta.



Meillä ei ongelmia siis vauvan taloon tullessa, vaan vasta vauvan liikkeelle lähtiessä. Koira murisi konttivalle vauvalle ja alkoi yöllä päästää sisälle ihan niin kuin mielenosoitukseksi. Sekin ongelma poistui, kun koiralle osoitettiin oma yöpaikka. Meidän viereen kun ei mahtunut enää sänkyyn..



Lapset ollaan molemmat leikin varjolla opetettu silittämään koiraa nätisti jne. Esikoinen ja koira ovatkin erottamattomat tätä nykyä, kakkonen on vähän ronskimpi otteiltaan ja koira ei samalla lailla luota kakkoseen.



Mulla oli nyt niin pitkässä liemessä tämä kirjoittaminen, että saattoipi tulla vähän asian vierestäkin, mutta meillä koira siis sopeutui tosi hyvin vauvaan, vaikka ei aikaisemmin ollut juurikaan ollut lasten kanssa tekemisissä.

Eli esikoinen oli reilun vuoden kun pentu tuli taloon, mut kerronpa silti kokemukseni vaunujen kans kulkemisesta.



Eli hyvin meni kuin tottui, opetin oman paikan vaunujen vierelle ja ettei vaunuun hypitä. Ja jos yritti vaunujen edestä mennä ja riekkua, työnsin vaunuja päälle, loppu muutamaan kertaan.

Jos olin lenkil niin että toinen työnti vaunuja, oli koiran saatava kulkea vierellä tai veti kuristuspannasta huolimatta ja vinkui.

Varuillaan kuitenkin oltava ettei vetäse yllätykseksi kumoon kaikkia. Meillä siis oli nöffi.

Meillä labradorinnoutaja uros 1,5 v kun poika syntyi.

Koira ei ollut tottunut lapsiin ja remmissäkin riekkui kuin viimeistä päivää... Ei siis kauheen hyvät lähtökohdat...



Kaikki on kuitenkin mennyt yli odotusten, koira rauhoittui vauvan tulon myötä. Ei mitään mustasukkaisuuskohtauksia, kun muisti huomioida koirankin.

Kun olin laitoksella, mies toi koiralle siellä olleen harson jossa oli vauvan ja minun hajuja. Reppana oli raahannut sitä ympäri asuntoa ja nukkunut yöt mun paikalla sängyssä riepu kuonon alla :)



Kun kotiuduttiin mies kantoi pojan ja minä menin ensin tervehtimään koiran. Koira ei innostuksissaan huomannut koko vauvaa vasta kuin parin tunnin kuluttua kun vauva heräsi. Kotiin päästyäni lähdin koiran kanssa käymään ensitöikseni ulkona, ihan pienen lenkin, epparihaava kun oli hieman kipeä...



Vaunuilu sujuu koiran kanssa hyvin, liinan kanssa en ole koittanut, mutta eiköhän sekin suju, kun molemmat kädet on vapaana. Kaverini sanoi onko tuo sama koira, kun näki meidät vaunuje kanssa, niin hiemisti seurasi vaunujen vierellä.



Koira täyttää pian 4 vuotta ja pikkumies 1v4kk ja ovat ylimmät ystävykset. Koira makaa lattialla ja poika ajelee pikkuautolla koiran selänpäällä :) Onhan tuo poika ehtinyt koiraa " pahoinpitelemäänkin" tökkinyt silmään, vetänyt palleista, aina ei kuitenkaan ehdi väliin ja koira vaihtaa paikkaa jos se ei jaksa pojan touhuja.

Uutena leikkinä on tullut etsiminen, poika menee piiloon ja koira etsii :)



Älä suotta murehdi etukäteen. Muistatte vain huomioida koirankin ja ottakaa se touhuihin mukaan niin hyvin teillä menee :)

Ja jos koira on entuudestaan tottunut lapsiin ja tottelevainen, kaikki menee ihan varmasti hyvin!



Mun tarinani nyt oli hieman rönsyilevä, mutta toivottavasti sait jonkun näkösen selon :)



Onnipapunen, Käpy 21+4 ja " Iivari" 1v4kk

Koira ei ole murahtanut pojalle kuin kerran ja sekin tuli makkaranpalasesta. Kun koiralle näytettiin, ettei noin saa toimia on poika saanut mennä koiran kupillekkin.



Liikkelle lähtö ei tuotanut mitään vastalauseita koiralta, vaan kiinnostuneena seurasi poikaa kuinka tämäkin osaa liikkua.



Ja meillä koira nukkuu sängyssä, se itse kyllä hakee välillä rauhallisemman paikan eli olohuoneen sohvan :)

ja alusta alkaen " ymmärsi paikkansa laumassa" , kuten eläinlääkäri asian ilmaisi, eli on aina totellut poikaamme lähes samalla tavoin kuin miestäni ja minua.



Kun poika oli pieni, koira sieti häneltä lähes mitä vaan, hännän pyöritystä ja selässä istumista, mutta vuosi vuodelta koira on hyväksynyt aina vaan vähemmän. Uskon koiran olevan niin fiksu, että se ymmärtää, milloin lapsi on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, mitä saa tehdä ja mitä ei, eli tyhmistä tempuista saa nykyään murinat tai vähintään koira vaihtaa paikkaa.



Yhden kerran koira on napannut poikaa poskesta kulmahampaalla, ja siitä jäi pieni arpi, mutta poikakin oppi muistamaan, ettei koirallekaan tehdä mitä vaan. Me tietysti säikähdimme tästä ja olemme sen jälkeen tarkkailleet lähitilanteita varovaisemmin, mutta tämä on todella ollut ainoa tapaus, ja tuolloin poika oli kieltämättä sietämätön, koko ajan naaman edessä lässyttämässä, kunnes koira päätti lopettaa lässytyksen omalla tavallaan.



Mielenkiintoista on nähdä, kuinka koira suojelee poikaa, sillä edes me emme voi leikkiä pojan kanssa raisusti, tai koira tulee murisemaan meille, kun luulee, että aiomme satuttaa poikaa. Pari kertaa koira on noussut takatassuilleen suojellakseen poikaa molemmin puolin etutassuillaan, mutta ei ole raukka ymmärtänyt, että poikaa sattuu, kun kynnet pureutuvat kylkiin kiinni...



Nyt toista lasta odottaessamme on koiramme jo 9-vuotias vanhapiika, joten olemme varmuuden vuoksi varautuneet myös siihen, että koira saattaa tarvita uuden kodin, mikäli eivät tule vauvan kanssa keskenään toimeen. Vanhemmat ikäneidot saattavat kuulema olla lasten kanssa hankalia, mutta me tietysti toivomme parasta ja haluaisimme koiran pysyvän kanssamme polkunsä päähän saakka. Esikoisellekin voisi olla aika kova paikka luopua koirasta, joka on ollut " aina olemassa" .

no nyt on jo sakemannikin nukkunut pois.

Mutta siis me lämitettiin koira vauvaan niin että kun menin sairaalaan niin otin pikkupyyhkeen mukaan ja käytin sitä aina vauvan vieressä imettäessä jne eli siihen tarttui vauvan hajua sitten mies vei sen rätin kotiin ja antoi koiran nuuskia sitä. Sitten, kun tultiin kotiin niin annoin ensimmäisenä koiran nuuskia vauvan varpaat ja sitten viimoisena naaman ja juu lipasihan se märän pusun vauvalle. Tulokena oli että, kun poika oli reilun vuoden ja käveli niin ne usein pihalla olessa makoilivat vierekkäin :) ekli hyvin sopeutu. Rattaiden kanssa oli aluksi vaikeaa mutta muutamankerran kun sai pyöristä tassuilleen oppi varomaan ja kävely sujui oikein mallikaasti.

Nyt sitten tosiaan jouduttiin viemään syksyllä piikille, kun tuli vieraitakohtaan arvaamattomaksi eli ilmaisesti edellinen syöpä oli oli uusinut ja nyt mennyt päähän :(. Joten nyt sittenollaan koirattomia , mutta toivottavasti ei kauuaa ;) Mäyräkoiranen olisi kiikarissa :)

Meillä oli 6 vuotias noutaja, kun vauva tuli taloon. Koira on aina ollut kova hösöttämään ja rakastaa leluja. Ja mikäs sen mukavampaa kun uudet lelut joita alkoi ilmestymään taloon ;-))



Aluksi koira seurasi kaikkia imetys-sessioita silmä tarkkana. Huomasi kuitenkin pian, että jaa, täällä pyörii vaan toi sama filmi, tosi boooring...



Koira on ollut minun koirani, eli olen tavannut tuon miehenkin vasta kun koira oli jo pari vuotias. Koira ei kuitenkaa ole osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta ketään kohtaan. On sellainen kaikkien kaveri. Koira on kuitenkin vähän varuillaan tytön kanssa, koska pari kertaa nuorempana tyttö kiskaissut huulesta ja korvasta (käy muuten salamannopeasti, vaikka itse olin molemmilla kerroilla ihan vieressä). Eli jos tyttö alkaa liikaa " ahdistelemaan" niin koira siirtyy turvallisemmille vesille. Nyt tyttö on 1 v 8 kk ja ymmärtää jo hyvin mitä koiralle saa tehdä ja mitä ei. Tuossa vähän reilu 1 vee meillä oli kausi, että koiraa kiusattiin eli mentiin koiran paikalle (mikä meillä on EHDOTTOMASTI kielletty silloin kun koira on siellä) ja yritettiin kiskoa koiraa hännästä ja ajaa kärryllä päälle jne. Tosin tämä kapina oli kai osoitettu enemmän äidille kun tyttö huomasi, että haa, tästähän äidiltä palaa pinna ja nopesti..



Meillä on ollut tiettyjä juttuja, jotka on olleet kiellettyjä alusta asti. Koiraa ei kiusata eikä revitä, koiran ruokakupille ei ole mitään asiaa kun koira on siellä syömässä ja koiran paikalle ei mennä käpälöimään koiraa silloin kun koira nukkuu siellä.



Meillä ainakin koira tuntuu olevan hyvin sopeutunut, mutta edelleen katson kyllä tarkastikin, että mitä tämä neiti keksii.. eli en kyllä luota vielä hänen koiran käsittelytaitoonsa.



Meillä ei tullut koiran rutiineihin mitään muutosta, eli koira sai lenkkejä ja muita aktiviteetteja suunnillen saman verran ja sai edelleen vapaasti liikkua ja nukkua missä tahtoi (paitsi olohuoneen sohvilla).

Moi!



Niinkuin tuosta nimimerkistä voi päätellä minulle on koirat ja etenkin kultaiset noutajat lähellä sydäntä. Perheessä on kolme kultaista ja kaksi ihmislasta.



Esikoisen syntyessä meillä oli yksi noutaja, joka oli iältään 9 kk, eli iso vauva. Meillä kanssa mies toi synnäriltä vaatteen, jossa oli minun ja vauvan hajua. Kotiin tulessamme koira oli tosi kiinnostunut nuuhkimaan tulijaa, mutta kiinnostus laantui heti ensi haisteluun. Ja sen jälkeen on ollut selvää, ettei vauvaan tai lapseen kosketa millään tavalla, tuota haistelua ihmeemmin. Toisen lapsen synnyttyä parin vuoden päästä, oli perheessä jo kaksi kultsua ja he eivät olleet moksiskaan uudesta vauvasta.. Hyvä jos huomasivat. :) Nyt perheessämme on noutajia jo kolme ja kolmas vauva syntyy kesällä, enkä usko mitään ongelmaa olevan edelleenkään.



Jos laumassa ei ole johtajuusongelmia, niin koira tietää kyllä paikkansa, eikä murahtele tai muuta. Kultsuhan on periaatteessa ihmis-ja lapsirakas koira, mutta pitää muistaa, että poikkeuksia on.



Mikäli koiran kanssa harrastelu jatkuu ja koira saa edelleen huomiota, tuskin koiralla on niin suurta syytä tuntea mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan.

.. Kovin sujuvasti suurimmalla osalla on mennyt koirien ja vauvojen treffailut heti alusta saakka.



Onnea siitä!



Mutta omassa takataskussa on myöskin muutama tarina siitä, että kaikki ei _välttämättä_ menekkään niin hyvin kuin alkuun luulisi.



Jutut menneet abaut niin, että on tuotu sairaalasta vauvalta tuoksuvaa rättiä koiralle ja ekat kk on ollu ok. Sitten kun vauva on alkanut liikkua ei koira jostain syystä olekkaan moista enää sietänyt.

Toisessa tapauksessa syyksi paljastui sairaus, kasvain, joka muutti koiran käytöksen, mutta toisesta ei syytä selvinnyt.

Eikä kyseessä ollut mitenkään päin johtaajuus ongelmaksi luokiteltavaa tapausta... Molemmat nimittäin kokeneita koira ihmisiä.

Mutta mitäpä niitä sen enempää ruotimaan, koira on kuitenkin koira, eläin, jonka me luulemme tuntevamme hyvin.



No joka tapauksessa, siksi kirjoitin, koska tuossa lattialla makoilee kolmen " hankalaksi" luokitellun rodun sekoitus, iältään 7 vuotias narttu.

Eikä ole ikinä tottunut lapsiin, ei osaa suhtautua niihin oikeastaan mitenkään.

On kaikenpäälle ns. kuumenevaa sorttia, eli kaikenlainen leikki täytyy osata lopettaa ajoissa.

Koira on minun koirani alunperin, ja ei mies ei ole vieläkään sinut koiran kanssa. Hitaasti ja varmasti parempaan suuntaan ollaan kylläkin menossa ja koira alkaa totella myös miestä.



Itse olen psyykannut itseäni siihen mahdollisuuteen, että kolmannen " komentajan" tuleminen taloon on liikaa koiralle. Mutta silti yritän positiivisin mielin odottaa tulevaa, voihan olla että koira yllättääkin positiivisesti ja ottaa vauvan " suojeltavakseen" .



Ehkä pointtini on se, että vaikka muilla tutustuminen vauvaan menisi hyvin, se ei tarkoita sitä, että niin käy myös sinulle... Anteeksi jos olen liian realistinen, mutta parempi varautua pahimpaan, tiedä vaikka yllättyykin sitten iloisesti!



Peace, Helga & Takku rv jotain 7-8?