Pelottava synnytyskokemus voi viedä...
mahdollisuuden haluta lisää lapsia!! Onko kanssasisaria, jotka ajattelisivat samoin?? Olen 35v ja poikamme on jo 3v ja takaraivossani jyskyttää koko ajan ajatus toisesta lapsesta. Koen itseni pelkuriksi ja jotenkin muita äitejä huonommaksi, kun en ole päässyt yli peloistani. Synnytykseen, joka tapahtui mm. ilman puudutteita liittyi paljon kaikkea muuta ylimääräistä, mm. paha repeytymä ja lapsen joutuminen viikoksi teho-osastolle (kaikki kunnossa nyt). Ja sen jälkeen alkoi paha allergia/valvomiskierre, jota jatkui parisen vuotta. Haluaisin uskoa, että kaikki tapahtumat ovat olleet niin tunnevaltaisia ja fyysisiäkin ja ovat iskostuneeet tajuntaani sitkeästi, eivätkä toistu toista kertaa, MUTTA järjellä tästä en pääse yli. Olen ajatellut, että pitäisi varmaan vaan antaa kaiken tapahtua, tulla raskaaksi (jos mahdollista) ja käsitellä asiat, kun ne tulevat vastaan.
Kommentit (4)
Ymmärrän sinua hyvin! Haluan kuitenkin tsempata sinua uuden lapsen hankitaan, jos kovasti sitä toivot.
Minulla on kolme lasta. Eka synnytys meni hyvin. Sain myös kipulääkkeitä, jotka auttoivat. SILTI pelkäsin MIELETTÖMÄSTI seuraavaa synnytystä ihan itsensä kivun vuoksi. Toinen synnytys sujui hyvin ja nopeasti. En ehtinyt saamaan kipulääkkeitä. Kun aloin odottaa kolmatta, tajusin, että pelkään entistä enemmän. Luin kaiken löytämäni synnytyskirjallisuuden kirjastosta. Lisäksi ilmoittauduin pelkoryhmään tyksiin. Juttelin myös neuvolassa pelostani. Minua kehoitettiin olemaan itsevarma mennessäni synnyttämään seuraavaksi; eli suurinpiirtein jo ovenraosta huutamaan, että HALUAn puudutuksen ja heti. Eli ilmoittamaan selkeästi, että minä pelkään, en halua odotella, KOKEILLA suihkua tai kiikkustuolia =)...vaan että minä pelkään kipua, haluan puudutuksen ja mulle on se luvattu. Tämä toimi. Synnytys meni hyvin taas. MUTTA juuri synytyskammoni vuoksi (osittain) meillä ei ole esim. neljättä-vielä...
MUTTA...siis jos haluat vielä lapsen, HAE APUA. Käsittele asiaa ja sitten seuraavaan " vaiheeseen" .
Tosin tuo on myös pelko erikseen, että pelkää, että lapselle sattuu jotain. ...Siihen en osaa sanoa muuta kuin, että luottaa elämään ja JOS sattuisi jotain, niin murehtisi sitten ja ottaisi asian vastaan silloin sellaisena kuin se on... Ei kovin viisasta, MUTTA omat kokemukseni perustuvatkin nimenomaan SYNNYTYSPELKOON...siis synnytysKIPUpaniikkiin!
Tsemppiä! =)
äskeisellä lopulla " ei kovin viisasta" ...että neuvoni ei ole mikään maailmaamujllistava ajatus, että tajuathan sen itsekin, ja ettei mulla ole tähän tämän viisaampaa sanottavaa... =D
mutta en saanut synnytyksen jälkeen levätä ja rauhassa järjestää perheemme asioita eli lähinnä ristiäisiä, vaan nopeimmat söivät hitaat. ELi anoppi ehti väliin. En edes tosissani uskonut, että hän todella järjestäisi meidän juhlat.. ei mahdu vieläkään pääkoppaan, että joku kokee sen mitenkään asiakseen. Hommaisi oman elämän..
toiseksi miehen reaktio synnytyksen jälkeen oli niin mielenkiintoinen, etten oikein tiedä mitä toisen kanssa pitää odottaa. Miehelleni kävi kuten naisille yleensä käy. Hän uppoutui ihan täysin lapseen, minua ei vain enää ollut. Eikä hän myöskään halunnut tehdä yhteisiä päätöksiä minun kanssa, koska anoppi oli paikalla ja päsmäämässä, olisi joutunut käymään äitiään vastaan. Sen sijaan mieheltä kyllä löytyi uskomaton sääntökokoelma siitä, miten hänen lapsensa kanssa tulee toimia... eikä yhtään joustoa eikä yhteistyöhalukkuutta siihen mitä minä toivoin.
On näitä muitakin syitä lykätä lapsentekoa.. en yhtää vähättele synnytyspelkoa
Mulla ei pelottavaa synnytyskokemusta taustalla, mutta esikoinen (joka syntyi terveenä) joutui 2 päivän ikäisenä tehohoitoon, jota kesti 6 viikkoa ja pojan ollessa parin viikon ikäinen meitä kehotettiin valmistautumaan lapsen kuolemaan parin viikon sisällä. Vaikka lopputulos oli kaikkien yllätykseksi se, että lapsi todettiin 1-vuotis kontrollissa täysin terveeksi koko vuoden kestäneiden kehitysvamma- yms. epäilyjen jälkeen, pelko mahdollisen seuraavan lapsen puolesta on kova. Synnytystä en ehkä pelkää keskivertoa enempää, mutta sitä pelkään, että miten järkikulta kestää, jos lapsi kuolee syntymän jälkeen.
Mun mielestä on ihan ymmärrettävää, että sua pelottaa synnytys, jos taustalla on kamala kokemus. Eikä sellaiset ihan vähässä ajassa edes mene ohi. Olisko ehkä paikallaan, että pääsisit keskustelemaan aikaisempaa synnytystä läpi jonkun ammattilaisen kanssa? Ja ammattilaisella en välttämättä tarkoita psykologia vaan ehkä enemmänkin jotain kätilöä, joka on nähnyt useita synnytyksiä. Monella tällä palstalla tuntuu olevan myös kokemusta pelkopolilla käymisestä. Sekin voisi helpottaa, vaikka en tiedä pääseekö sellaiseen ennen raskaaksi tulemista.
Tsemppiä kuitenkin matkaan ja ei pidä olla liian ankara itselleen!
Viivi