Haaveilijat, yrittävät ja jo perheelliset - Miten kaikki alkoi?
Olen haaveillut pienokaisesta jo vuosia. Nyt hieman pidemmän tauon jälkeen se on taas alkanut. Rakastan miestäni. Meidän on hyvä ja turvallinen olla yhdessä. Talous tuntuu kyllin vakaalta. Koirakin meillä on ollut jo useamman vuoden.
Omalla kohdalla en jaksa uskoa, että ensivuonna olisi yhtään tätä oikeampi hetki. Odottamalla se oikea aika tuskin tulee koskaan. Olen tässä hiljan vain huomannut, että yksinkertaisesti tahdon vauvan. Tahdon olla äiti. Tahdon perheen. Kuin se olisi tärkein tehtäväni.
Tämä lienee ikuisuuskysymys, mutta kuinka mielestänne lapsentekopäätös ylipäänsä syntyy? Onko olemassa oikeita syitä?
Kommentit (5)
... tai toisin sanoen aina kai on oikea hetki. siis lähtien tietysti siitä että lapsi tulee toivottuna ja toimivaan parisuhteeseen... itse elän uusperheessä, mulla ei ole ikiomaa lasta ja vauvakuumetta olen potenut jo pidemmän aikaa. olen kipuillut itsekseni tuon milloin ja milloin asian kanssa, ja lopputulos on se, että aina on jotain juttuja kesken (opiskelu, työpaikan saanti/varmuus työpaikan pysyvyydestä, asunnon/auton/kesämökin/jonkin maksaminen, isompien lasten koulu.... jne jne jne) joten itse ainakin olen tullut siihen tulokseen että kunhan vain me molemmat lasta haluamme, on oikea aika. no, vielä ei tämä aika ole koittanut... mutta kyllä se vielä tulee:)
ja kaikilla kai se oma " oikea aika" on ihan tasan silloin kun molemmista siltä tuntuu. olipas sekavaa:) luottamusta se vaan vaatii, asiat kyllä järjestyy...
Meillä ruvetiin juttelemaan varovasti siitä että oma lapsi olisi kiva juttu.
Ystäväperheillämme on kaikilla lapsia, ja touhuamme paljon heidän kanssaan.
Mieheni touhuilee myös mielellään heidän kanssaan, ja hänestä huomaa että hän on valmis isäksi.
Siskollani on myös 2 lasta, nuorimmainen syntyi 3.2, pikkuinen herätti munussa uskomattoman määrän rakkautta ja lämpöä.
Haluan tuntea samaa lämpöä ja rakkautta omaa lastani kohtaan, kaipaan pieniä tömsityksiä lattiaa vasten ja unelmoin siitä että lapsemme kömpii sunnutai aamuna kainaloomme herätelemään meitä hyppimään ja halailemaan.
Olen siis valmis äidiksi ja mieheni on selvästi valmis isäksi ja tuntuu haluavan sitä yhtä paljon kuin minä.
" Ennen kuin minusta tuli äiti
Ennen kuin minusta tuli äiti
Ennen kuin minusta tuli äiti,tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,nukuin niin myöhään kuin halusin, enkä kantanut
huolta siitä, kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,en tullut ajatelleeksi olivatko minun
huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti, minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu,
kakattu, syljetty, pureskeltu, pissitty eikä nipistelty pienillä sormilla.
Ennen kuin minusta tuli äiti, minulla oli täydellinen mielenhallinta, -
ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit voisisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti, en ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi palasiksi, kun
en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi vaikuttaa elämääni
niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on
ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan itseni
niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti, en ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen
minuutin välein tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä iloa rakkautta sydänsärkyä ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti."
Kopioin tämän ruonon tuolta av-palstalta, mutta on aina kun luettuani sen tunnen suurta onnea äitiydestäni. Ennen kuin musta tuli äiti elin itsekästä sinkkuelämää, olin jo ajatellut etten koskaan tapaa sitä oikeaa miestä ja perusta perhettä, mutta miten kävikään: tapasin mieheni ja tulin heti raskaaksi. Abortista ei edes puhuttu vaan päätimme perustaa perheen. Sopeutuminen äitiyteen ja perheen perustamiseen oli koko raskauden aikamoista kipuilua, mutta kasvoin kaiketi raskauden myötä valmiimmaksi siihen ja kun vihdoin synnytin esikoiseni, sain hänet rinnoille, poika katsoi minua kuin olisi tuntenut mut aina. Ja kun kuuli isänäsä äänen hän käänsi katseensa isäänsä..Voi miltä musta tuntuikaan - ei sitä voi oikein sanoin kuvata..
Jokainen kai tuntee ja tietää itse sydämessään sen koska on valmis äitiyteen. Raha ja työasioita jos vahtaa ja niiden mukaan koittaa järjestää eloaan ei kai koskaan tule sitä sopivaa hetkeä. Mutta kuten joku taisi sanoakin Elämällä on aina tapana järjestyä :o)
Kiitos vilijonkkka ja kaikki muutkin!
Hieman selkeni taas omakin pää tässä samalla. :)
Meillä kävi niin että oltiin jo seurustelun alussa päätetty että lapsia halutaan. Nyt avioliittoa vuosi takana ja ajateltiin et aloitetaan syksyllä yrittäminen. Nyt yhtäkkiä rupesi molemmista tuntumaan että miksei aloitettais heti. Mulla on itselläni ollut kyllä vähän niin että olen haaveillut äidiksi tulosta niiin niiiin kauan että olisin ollut jo pitkään valmis jos mies olis innostunut. Toisaalta en halunnut painostaa, koska onhan se kiva että tää on yhteinen hanke eikä mikään mun oma projekti.
Ei kai sitä ihan oikeata hetkeä tule koskaan.. Ehkä tärkeintä kuitenkin on että molemmat haluavat vanhemmiksi. Kyllähän noi raha ja työkuviot aina järjestyy.. Itse haluan ennen kaikkea että mun lapsi syntyy rakastavaan kotiin, jossa vanhemmat todella rakastavat toisiaan ja ovat sitoutuneita yhteiseen elämään.
Nyt ei auta kun toivoa et tämä meidän kova yritys palkitaan =)