G: Laitetaanko teillä jäähylle raivoamisesta?

teddy-nalle:

Olen huomannut, että useat laittavat raivoavan lapsen jäähylle, miksi? Kuinka pitkäksi aikaa? Kuinka se on onnistunut? Miten perustelette lapselle raivoamisen kieltämisen?

*Meillä laitetaan jäähylle siksi jos vauva säikähtää raivoavaa lasta. Myös jos sisarus yrittää leikkiä, ei ole kiva jos toinen huutaa ja raivoaa täysillä vieressä. Lisäksi jäähy on tehokas jos itseltä meinaa palaa pinna (vaikka yritetään olla rauhallisia aikuisia), siinä saa itse vetää henkeä ja rauhoittua. Eli syy jäähyyn on perheen muiden jäsenten olo! Varsinkin kun lapset mielellään purkavat kiukkunsa toisiin ja jos joku yrittää mennä lohduttamaan/sanomaan jotain, niin kiukkuilija usein haukkuu toista jne. Tämän saa estettyä tuolla jäähyllä ja silloin kiukkuajakin saa kiukutella ilman että toiset tulevat " häiritsemään" kiukkua.

*Aika on vain sen verran että lapsi rauhoittuu ja käyn sitten välillä katsomassa tilannetta ja tarvittaessa juttelemassa. Jälkeenpäin tilanne käydään läpi keskustelemalla.

*Onnistuu hyvin.

*Emme kiellä raivoamista, vaan osoitamme paikan missä saa raivota=oma huone. Siten meillä ei perustella lapselle että kiellämme raivoamisen, koska emme kiellä sitä. Meillä perustellaan raivoamiselle osoitettu paikka sillä ettei kaikkien muiden tarvitse kuunnella sitä kun yksi kiukkuaa. Lisäksi on perusteltu että kiukku " tarttuu" jos vieressä raivoaa ja estää toisen tekemisen, kun yhdellä on paha mieli ja kiukuttaa, niin toistakin alkaa kiukuttaa.

Niin ja lopuksi meillä jäähyttelyt aloitettu vasta yli 3v:na koska ennen sitä ei ole minusta tuntunut että lapsi kykenee käsittämään asiaa riittävän hyvin. Ja sitä ennen kiukku on ollut spontaanimpaa ja tahatonta. Ja jäähy ei meillä ole automaattisesti jokaisesta kiukusta, vaan siitä jos se hankaloittaa toisten toimia! Esimerkkejä: kiukutteleva lapsi kiukkuaa keskellä eteisen lattiaa pukiessa ja toisten pitäisi päästä pukemaan, luetaan kirjaa ja yksi kiljuu ja estää huutamisellaan toisten kuulemisen, ruokapöydässä kiukutaan ruoan kanssa ja sieltä joutuu jäähylle jotta toiset saavat ruokarauhan jne.

Mun mielestä tyttö(2v.) kaipaa siinä tilanteessa enemmän läheisyyttä ja lohdutusta, kuin rangaistusta. Joskus yrittää raivoissaan esim. sotkea, rikkoa jotain tahallaan, sen estän pitämällä sylissä tai viemällä esim. sängylle, missä istun tytön kanssa kunnes rauhottuu. Jäähylle ei oo vielä tarvinnu laittaa, mutta aattelisin että alan laittaa sit kun alkaa ilmestyä " tuhmaa" käytöstä, eli tekee jotain minkä tietää olevan kiellettyä, kiusaa toisia jne.



Musta siinä on selvä raja, millon lapsi pärjää pettymyksensä kanssa ts. kiukuttelee ja itkee, ja millon taas tunteet ei enää pysy hallinnassa ja raivo pääsee valloilleen. Sillon musta pitää tukea ja auttaa, olla lähellä. Sanoa että ymmärtää ja rakastaa, vaikka kuinka raivoaisi. Ei silti tarvi antaa mitään periksi.



Jos raivokohtauksen jälkeen pidät pääsi, etkä anna sitä lapsen ruinaamaa keksiä, joka koko kohtauksen aloitti, ja kohtaus tulee uudestaan, niin sitten kyseistä kaavaa jatketaan niin kauan kunnes lapsi tulee pettymyksensä kanssa toimeen.Se on varmaan lapsellekin aika pelottavaa toi tunteiden voimakkuus ja jos siitä vielä syyllistetään, se vaan lisää sekaannusta ja ahdistusta, eikä varmasti edesauta tunteiden hallitsemisen oppimista.

Ja olen samaa mieltä, kaikkia tunteita saa harjoitella. Raivoaminen koetaan usein negatiivisena, vaikka se on uhmaikäiselle luonnollista kehitystä. Olen huomannut, että meidän parivuotias itsekin säikähtää omaa raivoaan ja haluaa aina jälkeenpäin suukon ja halin. Meillä on ollut suhteellisen vähän näitä kohtauksia ja yleensä vain kotioloissa. Aika hyvin pystyy luovimaan niin, ettei mene sukset ristiin - esim. selittämällä, miksei jokin asia käy tai kohdistamalla lapsen huomion jonnekin muualle. Jos vain ykskantaan kieltää (esim. ottamasta jotain tavaraa, painamasta jotain nappia, avaamasta ovea....), tulee raivokohtaus varmasti. Aina ei voi neuvotella, tai ei ole aikaa neuvotella, sitten harjoitellaan raivoamista ;o)



Kun lapsi raivoaa, kysyn, haluaako hän syliin. Kysyn myös usein, että harmittaako, ja kohtaus saattaa hellittää sillä - raivontunne tunnustetaan. Saatan myös antaa lapsen raivota rauhassa ja sanoa, että tulla sitten äitin luo, kun on " valmis" . Joskus tuntuu, että lapsella on ihan tarve päästellä täysillä, esim. kun tullaan kotiin tarhasta (väsyttää, on nälkä, paljon virikkeitä päivän aikaan, erossa vanhemmista...)

Toki lapsella on uhmallaan ja raivoamisellaan oikeus osoittaa tunteitaan. Meillä jäähylle joutuminen riippuu ihan siitä, että mitä asia koskee. Jos lapsi " muuten vaan raivoaa" (siis ilman mitään näkyvää syytä) niin nostan turvalliseen paikkaan (siis sellaiseen, josta ei voi pudota tai loukata itseään) ja sanon, että huudapa täällä jos helpottaa... Useimmiten nostan olkkarin pehmeälle matolle, siinä sopii vähän vaikka päätäänkin paukuttaa ;) Meillä ei kyllä raivoava lapsi halua tulla syliin, päin vastoin potkii ja huutaa " älä koske minuun!"



Mutta jos lapsi on tehnyt tuhmuutta (siis vaikkapa lyö minua tai piirtää seinään tms. kiellettyä) ja kun torun niin alkaa huutaa ja raivota, niin kyllä laitan jäähylle miettimään, että mitä saa tehdä ja mitä ei. Rajat ne on lapsellakin oltava ja hänen pitää oppia tietämään, että kielletty on kiellettyä ja jos kieltoja vastaan tekee, niin siitä on seuraus. Jäähyltä pääsee pois kun pyytää anteeksi eikä enää jatka tuhmuutta.

Siis kyseessä oli kerho missä oli yli 3v:ta. Alkuun siellä käytettiin jäähyä. Sitten ohjaajat olivat jossain koulutuksessa ja vanhempainillassa puhuttiin että kiukuttelevia/raivoavia lapsia otetaan syliin ja rauhoitetaan. Tätä käytettiin hetken, kunnes kaikessa hiljaisuudessa palasivat jäähyyn käytännön syistä. Kaksi ohjaajaa ei mitenkään voinut sylitellä kolmea kiukkuavaa lasta yhtä aikaa ja antaa muiden lasten olla keskenään. Yleensä kun kävi niin että kiukulla lapsi sai aikuisen huomion ja sylin ja kiltimmin käyttäytyvät jäivät ilman huomiota, joten joillakin tuota kiukkua riitti.



Pienempien lasten kohdalla ei jäähy minusta ole kovin hyvä keino, vaan tarvitsevat aikuista tuekseen koko ajan - jos se on vaan mahdollista, hoidossa ja perheissä joissa on useampi pieni lapsi voi tämä usein olla käytännön mahdottomuus. Ja isommallakin lapsella hillitön tunteiden riistäytyminen käsistä (meillä ei kyllä tälläisiä ole muistikuvissa lähiaikoina, mutta ei niitä tämänikäisellä normaalisti niin olekaan) tarvitsisi aikuisen - silloin meillä sitten toiset lapset joutuvat odottamaan, josseivat vuorostaan itke tai säikähdä. Yleensä vaan toiset lapset jäävät sen ajan ilman tuota aikuista (jossei ole vaan yksi lapsi tai sitten kaksi lasta ja molemmat aikuiset käytettävissä). Eli kyseessä saattaa olla myöhemmin valintatilanne saako raivoava lapsi huomion vai saako huomion hyvästä käytöksestä, varsinkin mitä enemmän lapsia on sitä vaikeampi on huomioida vaan yhtä lasta: Yleensähän tämä korostuu enemmän kodin ulkopuolella juuri kerhossa, päiväkodissa ja ennen muuta koulussa.

meillä isompi 3v ei riko paikkoja raivotessaan. yleensä makaa lattialla ja karjuu. saa olla siinä. välillä juttelen rauhoittelen tai otan syliin jos lapsi haluaa.



jäähyt annetaan meillä silloin kun poika tekee tietentahtoen ilkeyttä (kiusaa pikkuveljeä tms) tai ei tottele kehoituksista huolimatta.

Tyttö on nyt 2,5 -vuotias ja välillä saa semmoisia uhmakiukkukohtauksia, että heikompaa hirvittää. Meillä tyttö on sen sorttinen, että häneen ei missään tapauksessa saa mennä koskemaan silloin kun raivo on päällä. Kosketus ja sylissä pitäminen ja joskus jopa pelkkä puhuminen vain johtaa kahta kauheampaan raivoon (testattu on). Tyttö saa huutaa huutamisensa ja sitten yleensä kömpii syliin ja jutellaan ja halitaan. Toiseen huoneeseen raivoamaan joutuu silloin jos suutuspäissään heittelee tavaroita, potkii tai jos kiukkuilee ruokapöydässä eikä kehoituksista (2 kpl) huolimatta lopeta. Tuo ruokapöytä juttu siksi, että muuten huuto tarttuu kuopukseen (11 kk) ja kenenkään syömisestä ei tule yhtään mitään. Toiseen huoneeseen nostan myös silloin jos oma pinna on katkeamispisteessä.



Meillä ei siis kielletä raivoamista tai suuttumista, mutta sillä ei myöskään saa huomiota. Syliin saa tulla kun haluaa, se on tehty selväksi ja tosiaan sitten kun tyttö on valmis saamaan lohdutusta hän kömpii syliin.

Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niitä saa osoittaa, mutta muiden elämää ei sen varjolla saa sabotoida. Ehkä tilanne olisi erilainen jos olisi vain yksi lapsi, en tiedä..

Tärkeä taito on opettaa lapsi ottamaan toisten tunteet huomioon, ei vain omiaan. Jos siis joku lapsista turhanpäiväsellä kiukuttelulla pilaa toisten hauskan puuhan, siirrän hänet kyllä toiseen huoneeseen kiukuttelemaan. Meillä kaikki lapset ovat vielä niin pieniä, että yksin en eristä heitä, mutta eri tilaan kuitenkin. En siis rankaise kiukuttelusta, mutta en palkitsekaan.

Poika 1v7kk. Jos ei mitään riko, heittele jne. niin ei jäähyjä. Jos varoitusen jälkeen tekee väärin niin nurkkaan hetkeksi (alle min) istumaan. Tämä on tehonnut siinämäärin että yleensä pelkkä varoitus nurkkaan joutumisesta riittää.



Miten reagoitte jos lapsella on paha olo (kitisee ym.). Äitini kielsi minua samaistumasta pojan tunteisiin kun lohdutin sanomalla " Sinulla on paha mieli ja väsy, kohta pääset nukkumaan" . Hänen mielestään vain lisään pahaa oloa ja minun pitäisi naureskella pojalle " hip hei, hah hah haa, pöpöö jne." . Eikö ole hyvä että pukee sanoiksi toisen tunteet ja osoittaa ymmärrystä? Minusta poikani hermostuu entisestään kun äitini yrittää piristää ilmeilemällä huonotuuliselle.

mutta me annetaan hänen tehdä se omin voimin. Jos on pahassa paikassa, nostettaan parempaan (esim.vessan laattalattialta olohuoneeseen matolle) eikä sen enemmän huomiota osoitetta häneen. Sanon usein " tulee kun olet lopetanut" tyyliin, ja enimmäkseen tyttö (kohta 2v; lisäksi on vauva) tulee 10-15sek kuluttua syliin. Joskus saattaa mennä 5 min, mutta harvoin. Sitten kun hän on valmis syliin, silloin lohdutellaan, näytettään että ymmärrettään, ja selitamme puolestamme, mikä meitä häiritsi tai mitä häneltä odotettiin, eli siis se tilanne mistä kiukku sai alkunsa.



Muistan elävästi jonkun vuoden takaisen tilanteen kaveini perheestä: äiti oli sitä mieltä, että lasten negatiivisia tunteita on erittäin tärkeä tukea, ja vierestä katsoen siellä jäivät ne posittiiviset tuntet melkein vähemmälle huomiolle. Kun sitten 3 alla koulunikäistä kaikki rupesivat tunteitansa ilmaisemaan (tyyliin 6v ei halua kaupassa sovittaa takkia, aukaisee suunsa täysille ja rupea huutamaan kurkku suorana- kävelin kauemmas ja en ollut tuntevinaan koko porukkaa, minua se käytös hävetti!), oli lopuksi äiti niin täynnä itsekin negatiivisuutta, että vaan huusi lapsille täyttä kurkkua. Onhan äidilläkinoikeus nagatiivisiin tunteisiin!

Itse päätin silloin, miten tulen lapsiani kasvattamaan siltä osin, ja olen tähän saakka tyytyväinen. 2:ssa vuodessa en ole kertakaan tuntenut halua vähäkään korotta ääntä lapselleni, ja lapsi on reipas, tasapainoinen, energinen. Oma tahto on kyllä kova, mutta melkein kaikessa pääsee nauvottelemalla yhteisymmärrykseen.