Perheväkivalta tappaa 80 000 lasta vuodessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa
Julkaistu: 20:50 Ninni Lehtniemi
Helsingin Sanomat
Noin 80 000 lasta ja nuorta kuolee joka vuosi perheväkivallan seurauksena Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian maissa, kertoo YK:n johdolla tehty tutkimus.
Perheväkivalta johtuu YK:n lastenrahaston Unicefin mukaan kulttuurisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä. Alueella vallitsee macho-kulttuuri ja perheväkivallan vastaista lainsäädäntöä sovelletaan laiskasti käytäntöön. Taustalla on myös äärimmäinen yhteiskunnallinen epätasa-arvo.
Vaikka lapsiin kohdistuva väkivalta johtuu osaksi yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, sitä esiintyy alueella laajalti kaikissa yhteiskuntaluokissa ja etnisissä ryhmissä.
Lapset ja nuoret kohtaavat väkivaltaa kotiensa lisäksi kouluissa, työpaikoilla ja erilaisissa laitoksissa. Fyysiset rangaistukset kouluissa on kielletty lailla alueen maista vain Dominikaanisessa tasavallassa, Ecuadorissa, Hondurasissa ja Venezuelassa.
Ilmiönä lapsiin kohdistuva väkivalta on vaiettu ja syyllisiä rangaistaan vain satunnaisesti, tutkimuksessa todetaan. Ilmiön kitkeminen vaatisikin sen mukaan perusteellista asenteiden muutosta.
Unicef arvostelee hallituksia poliittinen tahdon puutteesta. Myös keinot kerätä vertailukelpoisia tietoja perheväkivallan laajuudesta ovat Unicefin mukaan heikot.
Järjestö vaatii alueen valtioita kehittämään ensi vuoden loppuun mennessä kansalliset toimintasuunnitelmat kaiken lapsiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Se kehottaa hallituksia kytkemään suunnitelmat osaksi yleisiä kehityssuunnitelmiaan.
Tutkimusta tehtiin kahden vuoden ajan. Aineistona käytettiin poliitikkojen sekä lasten etuja ajavien järjestöjen edustajien haastatteluja. Lisäksi haastateltiin 2 000 lasta ja nuorta 22 maassa.