17-vuotiaana vauvakuumetta

Ymmärrän vauvan kaipuusi! Vauvakuume kun iskee, sitä on vaikea taltuttaa ja tekee lähes kaikkensa, että saisi vauvan. Kun syli on tyhjä, sitä ei korvaa mikään muu kuin oma pieni nyytti. Mutta vauvakuume perustuu täysin tunteisiin eikä sillä ole yleensä mitään tekemistä järjen kanssa. Se on tunne on äärettömän vahva, tiedän sen.



Itse olin varmasti myös suurinpiirtein sman ikäinen kun sinä, kun aloin haaveilla omasta perheestä ja vauvasta. Olin itsenäistynyt varhain, muutin 18,5 vuotiaana poikaystäväni kanssa yhteen ja olin valmistumassa ammattiin. Poikaystäväni (nykyinen mieheni) kuitenkin toppuutteli asiaa eikä itse ollut vielä valmis isäksi. Nuoruuden kehityshaasteet olivat kesken, myös itselläni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, hyvin paljonkin.

Jokaisella ikävaiheella on tehtävänsä ja elämä rakentuu sen mukaan. Nuoruuden mukana tulee myös tarve haluta omaa, itsenäistyä ja näyttää että pärjään omillani ja saan tehdä ja teenkin omia ratkaisujani. Kun olet täysikäinen saat päättää omista asioistasi ja silloin tuntuu ehkä helpolta tehdä itsenäisiä ratkaisuja myös tunnepuolen osalta.

Sain vihdoin ja viimeinen esikoiseni 23-vuotiaana. Monta vuotta sen jälkeen kun aloin kuumeilla vauvaa. Tästä kuitenkin nyt vanhempana kiitäs puolisoani, että hän oli se järkevä siinä vaiheessa kun minä haaveilin ja elin täysin tunteella. Ehdimme mennä siinä välissä naimisiin ja kasvaa ihmisinä ja elää nuoruutta. Vaikka toki siinä vaiheessa minusta tuntui että en tarvitse vapautta vaan haluan perheen. Päätin kuitenkin suunnata ajatukseni hetkeksi muualle, sillä raskauteni ei olisi ollut vain minun asiani vaan myös monen muun. Kasvoin niinä vuosina yllättävän paljon, sain kokemusta parisuhteestamme ja varmuutta siihen, että pääsemme yli kriiseistä yhdessä, varmasti!

Työ ja tulojen turvaaminen ei ole ainoa perheen perustamisen kulmakivi. Meillä oli molemmilla tuolloin 17-vuotiaina jo lähes valmiit ammatit, mutta vaikka ei ollut haluja ns. mennä ja bailata, monet nuoruuteen ja aikuistumiseen liittyvät asiat olivat kesken.

Lapsi tuo perheeseen paljon mutta hän myös vaatii paljon. Silloin on hyvä tuntea partneri läpikotaisin ja tietää että hän pysyy vierellä, hän tukee ja auttaa. Siihen ei mielestäni seurustelu riitä. Yhteenmuuttamisessa on aina omat kriisinsä kun opetellaan elämää saman katon alla, siihen samaan sysyyn ei kannata lasta hankkia jos vain mahdollista vaan mieluummin ottaa yksi haaste kerrallaan. Ja mitä sitten kun tulee se ensimmäinen kunnon kriisi? En tarkoita nyt iso riitaa vaan kriisiä. Niitä tulee ja perhe on perustettu, on se myös eräänlainen lupaus lapselle, me pysymme. Minusta tälläisistä on hyvä olla kokemusta jo etukäteen, tuntea toinen kunnolla, jotta parisuhteessa voisi olla varmuus ja se varmuus ei tule sanoista ja lupauksista vaan kokemuksesta ja sitä kautta luottamuksesta.



En sano että kaikkien pitäisi olla avioliitossa ennen perheen perustamista mutta se on hyvä alusta perheelle ja lupaus toiselle pysymisestä. Avioeroja toki tulee nykyään niin paljon että avioliitto on menettänyt pointtinsa, mutta uskon että se merkitsee kuitenkin edelleen erilaista sitoutumista kun avoliitto jossa ovet ovat auki koko ajan joka suuntaan. Avioliitto tuo myös perheelle turvaa jos puoliso sattuu kuolemaan tms. Ikinä ei tiedä mitä voi tapahtua.

Suosittelen että odottelette muutaman vuoden, opettelette yhdessä asumista ja teette ehkäpä sellaisia asioita joita vauvan kanssa ei ole niin helppo enää tehdä. Ja vaikka en sano sitä että kaikkien pitää olla valmista ennen vauvaa mutta voisitko kuvitella että hankkisit tuon koulutuksen jossa tällä hetkellä olet? Sitten sinulla olisi jo jotain valmista kun palaat äitiyslomalta/hoitovapaalta taas työelämään.

Toisekseen vaikak lapsi on perheen oma asia niin hyvin nuorena hankittu lapsisaattaa olla yllättävän monen ihmisen asia. Saat kuulla paljon kommentteja ja se saattaa olla raskasta. Nyt kun voit etkä ole vielä raskaana niin sanon vain sen että vaikka toki perheenne perustaminen on teidän asia, siitä voi tulla myös päänvaivaa yllinkyllin ympäristön puolelta. Mitä mieltä vanhempasi ovat asiata entä ystäväsi? Yhteiskunnan tasolta voit saada paljon erilaisia mielipiteitä. Varaudu niihin kaikkiin etukäteen!

Toivon että mietitte tarkkaan sitä että oletko nyt valmis olemaan kiinni lapsessa seuraavat 20 vuotta ja olemaan huolissaan hänestä loppuelämäsi?

Lapsi tuo palhon iloa elämään ja sisältöä, mutta lapsella on oikeus syntyä rakastavaan ja huolehtivaan perheeseen, jossa äidin isän suhde on kunnossa ja vakaa. Toivon että mietitte asiaa perinpohjin ja teette yhdessä selkeän ratkasun asiasta eikä niin että hups, vähän vahingossa tulinkin nyt raskaaksi. Kukaan ei voi olla valmis lapsentuloon ja raskaus panee päätä vielä enemmän sekaisin ja ajatuksia liikkeelle mutta siinä vaiheessa on turha enää perua. Lapsen hankinta on suuri päätös!

Lopuksi haluan vielä sanoa että vaikka nyt olen puhunut lapsen hankinnasta, niin se ei todellakaan ole sitä vaan lapsi suodaan jos suodaan ja tulee jos on tullakseen. Toki ei kannata leikkiä ehkäisyllä, raskaus voi alkaa nopeastikin ja yllättäen mutta siihen voi mennä myös pitkä tovi. Kaikkeen kannattaa valmistuautua!

Jaksamista vauvakuumeen kanssa ja paljon voimia pohdintoihin! Vertaistukea voisi löytyä ehkäpä tuolta nuorten äitien palstalta!



Kaikkea hyvää toivottaen Soffu (rv 5+6 ja poika 3.5v)