40-kriisi

Olen aina ollut aika pessimistinen, lapsesta saakka olen ollut se joka aina ajattelee pahinta. Nykyään ihmiset sairastuvat niin hirveän paljon esim. juuri syöpään, että ajattelen aina että mäkään en voi siltä säästyä. Huolehdin etukäteen miten mies ja lapsi pärjäävät jos kuolen.

Lähde ihmeessä sinne opiskelemaan! Onhan sulla vielä melkein 40 vuotta työelämää jäljellä, ei todellakaan ole sama mitä sen ajan teet. Itsetunnon puutetta on turha murehtia, ihminen pystyy melkein mihin vaan haluaa! Sun täytyy nyt vaan tehdä joku päätös, joko lähdet sinne opiskelemaan tai hankit sen kolmannen ja siirrät opintoja. Asuntolainaan saa lyhennysvapaata. Mutta eihän sen kolmannen aika vielä välttämättä edes ole, sulla on vielä hyvinkin kymmenen vuotta lapsentekoaikaa. Iltatähti nääs:).

Vierailija:

Ja sairaudenpelko. Oikeastaan olen nyt vasta todella tajunnut, että minäkin voin todella kuolla hetkenä minä hyvänsä, ennen sitä on jotenkin luottanut omaan selviämiseensä.

Ammatinvalinta kaduttaa, koen olevani ihan väärällä alalla. Koko elämä tuntuu tämän asian suhteen olevan ihan solmussa, sillä en edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Toisaalta opinnot houkuttelisivat, mutta itsetunnon puute vaivaa ja suuri asuntolaina painaa päälle.

Lapsilukua en osaa päättää. Haluaisin vielä kolmannen lapsen, mutta onko sen aika nyt vai myöhemmin. Jos en tee nyt lasta, niin mitä ihmettä sitten teen? Opiskelemaan vai työhön mitä inhoan?

Mies tuntuu ainakin vielä toistakseksi hyvältä :)

Tällaista siis. Miestä ja lapsia lukuunottamatta kaikki on ihan solmussa.

t. 3

kohta täytän 38 ja tunnen itseni kyllä nuoremmaksi. Mutta ihoni ei ole samaa mieltä. Ryppyjä löytyy, vaikka lutraan rasvoja.

kaksi lasta ja ura on...mutta silti odotan aina, että mitähän tulevaisuudessa. Toivon, että lapset ovat terveitä.

Kaksi asiaa on noussut ylitse muiden:



Ensinnäkin ura. Tähän mennessä on riittänyt, että työ on ollut kivaa. Nyt haluan uraa. Tajuan, että nyt on kunnianhimo valjastettava, tai jään ikuisesti taka-alalle... Onko muilla tälläisia ajatuksia?



Toinen asia on oman määrätietoisuuden kehittäminen. Kyllästyttää olla " vietävissä" , enkä enää halua sitä. En halua enää kysyä miehen mielipidettä, kumpi vaate on kivempi. Haluan valita sen, mistä minä pidän.



En tiedä, onko kyse varsinaisesta " kriisistä" ; mutta jokin uusi tässä nostaa päätään.

uran ja rahan perässä.

Miten Sinulla kriisi on ilmennyt?

Ilemenee kuolemanpelkona ja sillä, että ajattelen kokoajan ajan juoksevan kuin hiekka...ahdistusta.

Ja sairaudenpelko. Oikeastaan olen nyt vasta todella tajunnut, että minäkin voin todella kuolla hetkenä minä hyvänsä, ennen sitä on jotenkin luottanut omaan selviämiseensä.

Ammatinvalinta kaduttaa, koen olevani ihan väärällä alalla. Koko elämä tuntuu tämän asian suhteen olevan ihan solmussa, sillä en edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Toisaalta opinnot houkuttelisivat, mutta itsetunnon puute vaivaa ja suuri asuntolaina painaa päälle.

Lapsilukua en osaa päättää. Haluaisin vielä kolmannen lapsen, mutta onko sen aika nyt vai myöhemmin. Jos en tee nyt lasta, niin mitä ihmettä sitten teen? Opiskelemaan vai työhön mitä inhoan?

Mies tuntuu ainakin vielä toistakseksi hyvältä :)



Tällaista siis. Miestä ja lapsia lukuunottamatta kaikki on ihan solmussa.



t. 3

Sinun ajatuksesi ovat hyvinkin samankaltaisia kuin itselläni. Huomaan katselevani elämääni taaksepäin hyvin erilaisesta perspektiivistä kuin muutama vuosi takaperin.



Itsellänikin olisi tavoitteena ja haaveena löytää oma " unelmatyöni" . Myös asuipaikka mietityttää kovasti. Lapsiluvun tiedän olevan täynnä - kroppani ei lisää raskauksia kestä. Mieheni on myös mahtava. Kuitenkin huomaan olevani ihastunut itseäni huomattavasti vanhempaan mieheen. Siitä on huono omatunto, vaikka tiedän etten mitään väärää ole tehnyt.



Toivotan meille kriiseilijöille kuitenkin oikein hyvää ja mielekästä vuotta 2007!

Uran saaminen kriisiytyttää. Tuntuu, että nyt pitäisi jo olla " jotakin" . Tajuaa, että monia valintoja elämässä jo tehty, kaikki ei enää ole mahdollista. (Vaikka tätä vastaan kyllä kapinoinkin, kyllä voi vielä vaikka vaihtaa alaa ja alkaa opiskella, jos vaan päättää!)



Ruumis alkaa kremppailla. Ekat rypyt ovat ilmaantuneet. Huomaan naistenlehdistä kaikki ryppyvoidejutut ja -mainokset: ja niitähän riittää, olen jo ihan aivopesty niillä!



Kuolemaa mietin minäkin. Vanhempien vanhenemista. Kohta he tarvisevat meidän apuamme.



mm. tällaisia nyt. Kolmenkympin kriisi oli erilainen juttu.

mutta nyt 4-kymppisenä ei enää haikale hyvän työpaikan puolesta vaan haluaa vapautta päättää itse asioista, tehdä sitä minkä saa parhaiten sovitettua pieniin lapsiin. Eli haluaisin olla kotona ja jotain helppoa osa-aikatyötä tehdä.

Lisäksi uskaltaa sanoa omat mieltymykset ääneen, enää ei kukaan pompottele ilman syytä. Ei enää ajattele niin, että mitä muut ajattelee jos teen noin tai näin.

Kuolemaa myöskin ajattelen usein ja nuoria en ymmärrä yhtään.

minusta tuli tasapainoinen, itsestäni ylpeä, itseeni tyytyväinen ja muille mukava aikuinen nainen, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. ei siis kriisiä vaan ihan vapautunut fiilis.

tunsin itseni paljon vanhemmaksi kuin nyt. kolme lasta oli ja koulutus, mieskin, mutta tuntui silti etten oo saanut mitään aikaseks. kotiakin vaihdettiin ahkeraan, kun tuntui ettei missään viihdytty, tai aina on jossain parempi asua.



nyt olo on ihanan seesteinen. osittain siihen vaikuttanee se, että erosin ja menin uudelleen naimisiin maailman ihanimman miehen kanssa. lapsia on neljä ja tuntuu, että kaikki on kohdallaan. vanheneminen ei huoleta ei sitten tippaakaan. ainut, mikä huolettaa, on se, että pysyis mahdollisimman pitkään terveenä, koska kuopus on vasta 3 vuotta.



mutta jotenkin muistan ton kolmenkympinkriisin tosi ahdistavana aikana. ihan kun jotain pimeetä keskiaikaa = )

Jatkuva ahdistus päällä. Joskus on päivä, jolloin on hyvät fiilikset, mutta sitten taas tulee ahdistus. Usein en edes osaa sanoa, mikä ahdistaa, kun kaikki tuntuu niin pahalta. Tsunami, lintuinfluenssa ja ilmastonlämpeneminen eivät ainakaan helpota, koen niistäkin valtavaa ahdistusta.



Kaikesta huvittavinta/ älyttömintä on se, että miehelläni on täsmälleen sama ahdistus päällä.

t. 3