synnytyksen yhteydessä tullut happivaje

Ihana vauva syntyi ja olimme pari päivää synnytyssairaalassa kunnes hoitajat alkoivat kiinnittää huomiota vauvan nytkähtelyihin. Omasta mielestä ne eivät näyttäneet vakavilta. Vauva kuitenkin siirrettiin Oyksiin teho-osastolle ja hätä oli tietty suuri. Sanoivat vain että voi olla jotain todella vakavaa tai sitten väärä hälytys. Epäilivät raskauden tai synnytyksen aikaista hapenpuutetta tai epilepsiaa tai monta muuta syytä (mitä ei meille vielä tuolloin kyllä kerrottu että moisia epäilevät...) Aivokuvissa näkyi kypsymättömyyttä. Olimme teholla muutaman vuorokauden ja pääsimme kotiin.



Kolmen kuun iässä aivokäyrä uudestaan ja nyt oli tulos normaali.



Nyt lapsi on vajaa kaksi vuotta ja kaikin puolin terve! :) Elämä alkoi pelossa mutta uskoimme että selviäisimme, oli hänellä sitten mikä sairaus tahansa. Ja tärkeinhän oli tieto että hän on meidän rakas tärkeä lapsemme vaikka ei koskaan pääsisi kävelemään tai muuta kamalaa. Meillä kävi kuitenkin hyvin, pääsimme säikähdyksellä!



Toivottavasti teilläkin tarina saa onnellisen lopun.

.. koska meidän tarina ei varmaan ole se minkä haluat kuulla. 13-vuotta sitten synnytin tyttäreni, ja kaiken piti mennä hyvin. Tunti ennen hänen syntymäänsä sydänäänet romahtivat kerran, palasivat takaisin normaaliksi ja alatiesynnytys näytti toteutuvan. Sitten tapahtui kaikenlaista, lapsivesi tuli ja se ei ollut enää kirkasta, mikroverinäyte lapsesta ratkaisi lopullisesti hätäsektion. Tyttäreni syntyi 0-pisteen lapsena ja elvytettiin. Tutkimuksissa vauva aikana todettiin jo muutoksia aivoissa. Epilepsia diagnosoitiin myös pian. Hän oli n4kk. kun kuntoutusjaksolla todettiin cp-tyyppisiä oireita ja varma diagnoosi tuli 9kk iässä. Tyttärelläni on erittäin vaikea liikuntavamma, neliraajahalvaus. Hän pystyy liikkumaan itsenäisesti sähköpyörätuolilla, muuten on lähes täysin autettava. Kehitysvamma diagnoosi tuli vasta pari vuotta sitten, ja uskokaa tai älkää, se oli minulle tavallaan helpotus. Tyttäreni on onnellinen, hän ei ymmärrä kaivata jotain sellaista mitä hänellä ei ole ollut. Myös kehitysvamma lain piiriin pääsystä on ollut paljon helpotusta meidän perheelle.

Mitä sitten osaan " konkarina" sanoa sinulle.. Älä jää yksin, etsi itsellesi tukiverkostoa jossa ymmärretään mitä olet läpi käynyt. Puhu tunteesi ulos, äidille, anopille, miehellesi, ystäville. Tämä on teidän kaikkien yhteinen suru. Yhdistys toiminta on aika mainio juttu, cp-liitto on auttanut minua paljon. Tarjoa lapsellesi niitä samoja elämyksiä mitä tarjoaisit lapsellesi ilman tuota surullista alkua, ruohon kutitusta varpaissa, muskaria, syliä, hellyyttä, hyppyytyksiä.. Jos lapsellasi käy fysioterapeutti ole mukana terapia hetkillä ja pyydä käsittelyohjeet lapsellesi. kaksi kertaa viikossa puoli tuntia fysioterapiaa ei ole tarvittava määrä kuntoutusta, arki on paras kuntouttaja ja sinä lapsen isän kanssa määrittelette sen mitä se tarkoittaa sinun lapsesi kohdalla.

Jyväskylän yliopiston erityispedagokiikan laitos on julkaissut Mikko Palsion kirjan, mitä puuhata monivammaisen Mona-Liisan kanssa. Suosittelen lämpimästi sen kirjan hankkimista esim. kirjastosta voi kysyä. Siinä on tosi paljon juttuja mitkä edistävät lapsesi kuntoutusta ja toipumista. Olette tosi ison haasteen edessä, mutta tiedätkö, kyllä sitä vähän katsotaan kelle nämä lapset annetaan! Lämpöisin ajatuksin " Bloode"

Mutta koska muutkin ovat kommentoineet täysin erilaisista tilanteista, niin sanon vain, että oma kokemukseni on, että sairaalassa tupataan kaunistelemaan tilannetta.



Oma rakas kuopukseni syntyi 02 niin, että syke loppui kokonaan ponnistusvaiheessa ja vaavilla oli napanuora kahdesti kaulan ympärillä. Synnytyksen jälkeen ei verikokeissa havaittu happivajetta ja pääsimme normaalisti kotiin.



Mutta vajaan kolmen vuoden iässä lapsellani diagnosoitiin as/hyvätasoinen autismi.



Kaiketi loppuikäni mietin, mistä tuo johtuu. Synnytyksessä havaitusthappivajeesta, geenistä tai kenties siitä, että juhlimme 10-vuotishääpäivää viinillä, kun kuukautiset olivat 3 päivää myöhässä, mutta raskaustesti näytti sitkeästi negaa...

Kiitos Bloode lohduttavista sanoista. Tuskaahan tuo sinun kirjoituksesi oli lukea mutta silti lohduttavaa. Meidän neiti nyt 4 kk ikäinen ja alkanut näkyä myös cp-vamman oireita, jotkut vauva ajan heijasteet vielä on ja pään kannatus heikkoa. Jumpat on alkaneet ja kovasti harjoitellaan keskilijan hakemista ja pään kannatusta, välillä jo ihan hyvin päätään kannatteleekin.

Mietin vai että millainen teidän tyttö oli vauvana, näkyikö hänestä heti että on neliraajahalvus, tuliko vauvana mitään liikettä, et ehkä enää varmaan kauheasti vauva-ajasta muistakaan. Meillä kyllä tyttö kovasti seurailee ympäristöään ja vastaa hymyy mikä aivan ihanaa. Päivä kerrallaan mennään mutta joka päivä mietin että minkälaiseksi tulee jäämään vaikka sitä ei vielä kannatakaan miettiä.

ja vähän aiheen vierestäkin. meillä poika on nyt 2v 4kk ja edelleen eletään epätietoisuudessa, että mitä se synnytyksen aikainen sydämen pysähdys ja hapenpuute loppujenlopuksi oikein aiheutti. nyt kyllä näyttää hyvältä, mutta sairaalassa neuvovat kuitenkin aina varautumaan johonkin. mihin, sitä eivät osaa sanoa.

meillä poika syntyi rv35 ja synnytyksen piti kaikesta huolimatta mennä ihan hyvin. perätilassa, mutta tilaa oli hyvin ja muutenkin kaikki ok. ponnistusvaiheen loppupuolella sydänäänet kuitenkin hävisivät ja poika " repäistiin" ulos. sininen eloton mytty juoksutettiin heti teholle. äiti ommeltiin ja sanottiin, että kaikki on hyvin ja meitä luvattiin KOHTA tulla hakemaan teholle vauvaa katsomaan. reilun kolmen tunnin odotuksen jälkeen pääsimme tuota ihmettä katsomaan. ruhjottu pieni otus nukkui lasin takana. sairaalassa ollesssani kerrottiin vain, että vähän oli ongelmia ja hapenpuutettakin. ja että mustelmaakin tuli kaveriin reilusti, kun jouduttiin niin reippaasti auttamaan. viikon vanhana saimme poikaamme ensimmäisen kerran koskea. vähän silittää,

äiti lähti epätietoisena kotiin ja sairaalassa ravaaminen alkoi. pikkuhiljaa, käyntien aikana alkoi informaatioita tipahdella. hapenpuute, sydämen pysähtyminen, silmän vaurioituminen lääkärin sormen sinne tökättyä ulosauton seurauksena, käsien liikkumattomuus kaularangan venymisen takia, laajat aivojen infarktaatiomuutokset,...

aivoja ultrattiin useaan kertaan kuukauden sairaalassa olon aikana ja sen jälkeenkin ja aina tulos oli sama. laajat vuodot, mutta vuotoalueet eivät onneksi enää laajentuneet. odotettavissa saattoi kuulemma olla erbin pareesia, kehityshäiriöitä, cp-vammaisuutta, älyllistä kehitysvammaisuutta ja vaikka mitä. tulevaisuus kuulemma näyttää, mitä tulee.

pään MRI-kuvaukseen päästiin vajaan vuoden ikäisenä ja siinäkin todettiin laajat infarktaatiomuutokset ja vuotokohdat. vuoden vanhana motoristen taitojen viivästyminen tuli hyvin selkeästi esiin. 10kuisesta alkaen saatiin kuntoutusta fysioterapiana 2*45min/vko ja terapia jatkuu edelleen. hyvin on mennyt. aluksi aloitettiin ahan alkeista, harjoiteltiin tarttumista, pään kääntämistä, keskilinjaa, kääntymistä, ryömimistä, sitten konttaamista, seisomista ja nyt jo kävelyä. 2v 4kk menossa ja nyt jo kävellään " kohtuullisia pätkiä" (50-70 askelta ilman tukea), vähän " kännikala" tyylillä, mutta kävellään kuitenkin. älyssä ei nyt ainakaan tunnu olevan vikaa. taidoissa ollaan edelleen jäljessä, mutta hiljaa hyvä tulee. jokainen askel ilman tukea on eteenpäin. lusikalla syöminenkin alkaa pikkuhiljaa sujua ja kaikkea muuta ihanaa edistystä tapahtuu kaiken aikaa.

pahinta oli ja ON epätietoisuus. ja toinen, minkä olen kokenut raskaaksi, on vertaistuen puute. meillä kun mennään kehitysviivästymä diagnoosilla eteenpäin, joten en ole oikein kokenut kuuluvani mihinkään " ryhmään" . tännekin tulin pitkästä aikaa sattumalta ja kuten vuodatuksesta varmaan huomaa, tunteita on jonkin verran padottu sisällä. siis en ole uskaltautunut mukaan mihinkään yhdistyksiin (cp, tms), koska olen ajatellut pojan olevan " liian terve" ts. ettei minua huolita mukaan, koska ei ole diagnoosia. ja jotenkin en vaan ole saanut akaiseksi kirjoittaa mihinkään palstoillekaan, kun muilla kirjoittajilla ongelmat ovat olleet erilaisia ja kai mielestäni " isompia" . kuulostaa hullulta (itsekin huomaan nyt kirjoitettuani), mutta pienessä päässä sitä miettii kaikenlaista hassua. toivottavsti kirjoituksesta oli jotain apua (muillekin kun mulle itelleni, kun sain purettua tätä) ja toivoa epätietoisuudessa rämpiville. samassa veneessä ollaan

Ettäsemmosta:

Kaiketi loppuikäni mietin, mistä tuo johtuu. Synnytyksessä havaitusthappivajeesta, geenistä tai kenties siitä, että juhlimme 10-vuotishääpäivää viinillä, kun kuukautiset olivat 3 päivää myöhässä, mutta raskaustesti näytti sitkeästi negaa...

Älä ainakaan mieti, että alkoholi olisi sen aiheuttanut. Eikös alkio kiinnity vasta viikolla 5 eli ei teillä ollut vielä edes yhteistä verenkiertoa, jolloin alkoholi voisi aiheuttaa jotain.

Hei, meillä ei varsinaista happivajetta syntynyt synnytyksessä, mutta muuten " aivomassan" häiriöitä.



Muutaman päivän yli lasketun ajan, synnytys meni ihan OK, tosin jouduttiin laittamaan tippa kun supparit loppuivat. Mutta kuitenkin... syntyi terve poika. Vuorokauden iässä alkoi kramppaamaan voimakkaasti oikeaa puolta ja ei meinattu saada lääkkeillä laukeamaan. Sitten annettiin latausannos epilepsialääkettä ja saatiin kohtaukset kuriin. Laitoksella ultrattiin ja löydettiin syy kouristuksiin laaja aivoverenvuoto (8,2cm*3,0cm*3,0cm) vasemmalla puolella. Ja viikon sisään MRI ja löydettiin vielä sirppimäinen vuoto kovakalvon alla. EKGssä häiriöitä vuorokauden ikäisenä ja 3päivän ikäisenä jo häiriöt rauhoittuneet. Kohtaukset loppuivat jo laitoksella. Laitokselta päästiin parinviikon kuluessa ja tarkka seuranta (joka päiväinen pään mittaus) ja jatkuva epilepsia lääkitys. Poika on koko ajan ollut kuten muutkin lapseni aivan normaalin " tuntuinen" käsiteltäessä. Mutta menipäs vauva-aika aika tiivisti ja tarkasti seuratessa pojan vointia. Varsinkin vauva-aikana tulkinta " oksenteleva" ja kärttyinen.. sitä oltiin hepakassa pikku vatsanväänteidenkin kanssa ja kun poika vielä pulautteli reippaasti niin sitä analysointia pulautus/oksennus, päänmittauksesta puhumattakaan...joka päivä käytiin neuvolassa ja jos mitta tulos oli liian suuri käytiin sitten kontrollissa sairaalassa ja kerran jopa MRI pikaisesti... tätä tapahtui muutaman kerran koska poika kasvoi aivan omaa luokkaansa ja samoin pää...(vrt. 4kk ja 10kg). Meillä oli aivan ihanat lääkärit koko ajan ja neurologi lastenosastolla oli aivan upea. No tietenkin asiaan vaikuttaa kun kaikki yksinkertaisesti sujui upeasti, ja ihmeellisesti...meidän kaikkien mielestä. 10kk:n iässä alettiin purkamaan lääkitys pois ja käytiin fysioterapeutin ja neurologin yhteisvastaanotolla muutaman kerran ja 1.2 vuoden iässä saatiin " terveen" paperit ja kontrollit loppuivat.



Kyllä sitä on monta kertaa miettinyt että miten onnekkaita me ollaan oikeastaan oltu, kun ajattelee vuodon laajuutta. Syytä ei ole verenvuotoon löytynyt on voinut alkaa jo mahassa tai tullut synnytyksessä...laajuuteen saatiin kuitenkin syy kun pojalla todettiin verenvuoto tauti vW ,lievänä. Tauti ei ole aiheuttanut onneksi vielä mitään muita toimenpiteitä.



Nyt tämä vesseli on jo 3,5-vuotias juoksee, kävelee,hyppii, ajaa pyörällä ilman appareita ja puhua pulputtaa...



Vieläkin mietin että millaisilta pojan aivot nyt näyttävät. Tuntui niin uskomattomalta lääkärin sanat laitoksella että kun aika kuluu niin vuoto imeytyy verenkiertoon samoin kuin muutkin mustelmat, ensin keskeltä ja viimeisenä reunoilta.



Voimia teille kaikille!

Hei!

Meillä oli myös synnytyksenaikaista hapenpuutetta. Vauva oli yliaikainen, synnytys pitkittyi ja supistukset laantuivat. Äiti (minä) olin ihan sekaisin, kun olin 14 tuntia yön yli kärsinyt kovista synnytyskivuista. Ponnistukset olivat tehottomia laantuneitten supistusten vuoksi. Lopulta tehtiin hätäsektiopäätös, koska vauvan sydänäänet laskivat. Vauva saatiin siitä päätöksestä maailmaan todella nopeasti, koska lääkärit olivat kaikki aamulla paikanpäällä. Vauva syntyi sinisenä, hengittämättömänä, 4 pisteen vauvana. Napanuorassa oli tiukka solmu. Sain vauvan viereeni jo muutaman tunnin kuluttua synnytyksestä, sillä vauva virkosi nopeasti ja oli pontevan oloinen poika. Aivot kuvattiin ja niistä ei löytynyt mitään poikkeamaa. Saimme terveen paperit. Äiti oli onnensa kukkuloilla hätäisen alun jälkeen. Nyt poika on jo 1 v 7 kk. Ensimmäiset puoli vuotta tuli seurattua todella tarkkaan vauvan kehitystä. Meidän pikkuinen on kehittynyt ihan normaaliin tahtiin. Kaikki kehitys on tullut ajallaan, ja jostakin, kuten puheen kehityksessä hän voipi olla vähän ikäistään edelläkin (!). Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta elämme tätä päivää ja nyt on näin.



Olin sairaalasta tullessa kuitenkin ihan ymmälläni tapahtuneesta. Synnytyskertomus oli kauhistuttavaa luettavaa. Etsin tietoa vastaavista tilanteista joka paikasta, mutta sitä ei tuntunut olevan missään tarjolla. Olin todella järkyttynyt ja olisin kaivannut keskusteluapua. Syytin itseäni, että en ollut pystynyt saattamaan lastani maailmaan. Onneksi sain purettua mustan aukon sydämestäni siskolleni, joka osasi olla koko ajan ymmärtäväinen. Jollei häntä olisi ollut, en tiedä, kenen kanssa olisi keskustellut tilanteessa.



Tsemppiä vaan teille kaikille saman kokeneille ja toivotaan vaan parasta tulevaisuudessa!

tuttavani lapsella on synnytyksen hapenpuutteen vuoksi asperger epäly,

monella ei mitään,

joillakin enemmän tuen tarvetta---

Siinäpä se kun sieltä ei suoraan kerrota, toisaalta onkin vaikea ennustaa etukäteen miten käy, tiedän sen, vauvan aivot vielä kehittymättömät, kaipa tätä on turha miettiä etukäteen

Työskentelen erityislasten parissa ja tunnen lapsia, joilla on ollut synnytyksen jälkeen hyvin massiiviset muutokset aivoissa ja tuskin mitään merkittäviä oireita/poikkeamia ei isompana silti näy kehityksessä ja taas toisia lapsia joilla on hyvin opienetkin muutokset aivoissa ja oireet ovat silti hyvin hankalia. On myös paljon lapsia, joilla aivokuvat ovat täysin puhtaat, mutta kehitys takkuaa silti. Aivokuvat ovatkin lähinnä siis suuntaa antavia.



Kun lapsi alkaa kehittyä, niin mahdolliset oireet alkavat tulla esiin pikku hiljaa jos niitä on esim. pään kannatuksen kehittyminen, refleksien pois jääminen, liikkumaan oppiminen, kontaktin otto, käsien käyttö ovat ensimmäisiä asioita, joita kehitysseurannassa katsotaan ja verrataan normaaliin kehitysaikatauluun.

Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin ja lapselle ei jäisi ainakaan pahempia oireita.

Hei!



Meidän tyttö sai myöskin synnytyksen yhteydessä happivajetta pitkittyneen ponnistusvaiheen takia. Aivot kuvattiin noin viikko synnytyksen jälkeen, eikä turvotusta tai verenpurkaumia havaittu. Tarkemmin niitä ei ole sen jälkeen kuvattu.



Meillä kuitenkin tyttö on liikunnallisesti ikätovereitaan jäljessä ja tilannetta seurataan neuvolassa. Neurologilla on käyty jälkitarkastuksessa, eikä siinä kuitenkaan halvauksen merkkejä havaittu.



Meille sanottiin, että vuoden iässä tiedetään, missä mennään. Ei siis auta kuin toivoa ja odotella, mutta odottavan aika on vain niin pitkä.



Miten teidän tilannetta seuraillaan? Oletteko jo käyneet jälkitarkastuksessa?

Paljon seurantaa ollut joka viikko ollut käyntejä sairaalassa lastenpolilla, lääkärillä ja verikokeissa, otettiin viikko sitten taas EEG. tänään oli neurologille aika ja sanoi että EEG ok, ja sanoi että vauva tuntuu ja näyttää ihan hyvälle, pään kannatus heikkoa ja vähän velton oloinen mutta se vielä johtuu estolääkityksestä (tekee veltoksi) mikä tänään nyt sitten lopetetaan.

Ei alkanut ennustamaan tulevaa, no sanoi kuitenkin sen että ilmeiseti jonkinlaista liikuntavammaa jää mutta nyt näyttää aika hyvältä. Itse ajattelen että ei se liikuntavamma niin kauheaa mutta se henkinen puoli että onko sillä alueella aivoissa mennyt miten.



Millainen tilanne oli se synnytys että hapenpuutetta tuli ?

Samoja asioita täällä mekin mieheni kanssa pyöritellään mielessämme. Eniten huolettaa se psyykkinen puoli. Meillä tytön sydänäänet heikkeni jo avautumisvaiheessa ja ponnistusvaihe sitten pitkittyi sen takia, että tyttö oli liian isokokoinen lantiooni nähden. Sydänäänten heikkeneminen jää ikuiseksi arvoitukseksi, koska napanuora ei ollut kaulan ympärillä ja istukkakin toimi normaalisti. Sillä aina väliin jossittelee, että mikä tilanne olisi, jos neiti olisi otettu hätäsektiolla ulos heti, kun ongelmia ilmeni.



Hyvältä kuulostaa teillä tuo seuranta! Tietääpähän sitten tarkalleen, missä mennään.



Kaiken kaikkiaan neuvolassa ja lasten polilla ovat suhtautuneet varsin toiveikkaasti meidän tulevaisuuteen. Mutta kuten jo sanoin, sitä maagista vuoden ikää odotellaan kovasti.



Onko teille sanottu mitään asioista, joita kannattaa tarkkailla? Meillä korostettu lähinnä kontaktin ottoa - seurusteleeko jne. Se kuulema kertoo pienen ihmisen kohdalla kattavimmin aivojen toiminnasta, kun viivästymät motoriikassa voivat johtua monesta syystä.

Niin olisi luulut että teidän tapauksessa olisivat reagoineet siihen aiemmin jos sydänkäyrässä häikkää ja ei mahtunut tulemaan , tuohan olisi potilasvahinkoasiaa.

Meille suositeltiin että ottaa yhteyttä potilasasiamieheen vaikka ihmiset eivät mokanneet vaan kone ei ilmoittanut hädästä. No ehkä siinä mielessä mokasivat että sydänkäyrä näytti liian tasaista (siihen niiden olisi pitänyt reakoida) eli hätä oli jo ennen kuin piuhat laitettiin niin sen takia ei kone reakoinut näin meille tässä selvitettiin. Aiotaan kyllä ottaa yhteyttä potilasasiamieheen.

Ja kysyin suoraan lääkäriltä olisko pitänyt leikata kun iso lapsi ja yliaikainen ja myönsi että kyllä, mutta silti odotettiin.



No joo, nyt eletään tätä päivää. Neurologi sanoi tuosta kontaktin ottamisesta ja seuraako katseellaan että niitä tarkailla ja harjoitella katsekontaktia mutta enemmän näkee 3 kuukauden iän jälkeen mihin suuntaa menee.

Lapsen (ihmisen) aivot ovat aika kummallinen laitos jonka muuntautumis kyky on uskomaton mutta toisaalta ne ovat niin kovin herkät.



Itselläni on nyt 9v kaksos tyttö joka syntyi hyvin pienenä viikkoihin nähden. Jo keskola-aikana aivojen ultrassa nähtiin että ne eivät olleet normaalit vaan aivokammiot ovat laajat ja aivomassaa siten vähän. Matkan varrella on tullut kehitysviivastymiä, cp-vammaepäilyjä jne jne. Nyt kuitenkin hän on erittäin hyvinvoiva koululainen joka on pärjännyt erinomaisesti koulussa. Rakenteeltaan on edelleen hentoinen ja luonteeltaan tulinen ja äkkipikainen, mikä joskus aiheuttaa ongelmia ystävien kanssa tai vaikeiden koulutehtävien parissa.



Nuorimmaiseni, poika 2v 9kk, synnytys ja raskausaika menivät oikein hyvin. Mitään mutkia ei ollut matkassa. Kaikin puolin nätti ja sievä vauva joka kehittyi 1v asti ihan normaalisti. Puhetta ei kuitenkaan ole alkaunut kuulua ja nyt puhuu vain omaa kieltää. Ilmeisesti myös puheen ymmärtämisessä on vikaa, mistä syystä poika on erittäin levoton ja vuorovaikutus on on hänen kanssaan hyvin työlästä. Elokuussa tulemme saamaan todennäköisesti tarkemman diagnoosin muuta dysfasiasta lienee kysymys. Puheterapiaa takana puoli vuotta.



Omalla kokemuksella voin siis sanoa että ei näiden lasten kanssa voi kuin yrittää parhaansa ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Huono elämän alku ei välttämättä tarkoita mitään erikoista jatkon kannalta ja toisaalta vaikka kaikki olisikin alkanut hyvin ja hienosti voi tulla yllättäviä käänteitä elämään.



Kovasti jaksamisia teille kaikille ja hyviä hermoja tutkimuksiin ja polikäynteihin!