Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä tien valitsisit? Parisuhde/lapset/ura
09.05.2015 |
Olen suhteessa minulle tärkeän ihmisen kanssa. Toisaalta moni aika oleellinen asia myös erottaa meitä. Jahkailen siis töihin keskittymisen ja naimisiinmenon sekä lapsenteon välillä.
Faktat:
- mies on pienituloinen opiskelija, oman alan töidensaanti varsin epävarmaa
- minä vastavalmistunut, töitä pätkissä tiedossa, ei vakituista, toisaalta saattaa löytyäkin, jos käy tuuri
- haluan lapsia jossakin lähitulevaisuudessa, aikaa ei ole loputtomasti
Nyt se kysymysosuus: Mitä tekisit minuna? Miksi? Tässä vähän vaihtoehtoja:
1. Jätät miehen, keskityt töidensaantiin/tekemiseen/uran edistämiseen ja unohdat perheen.
2. Pysyt miehen kanssa, naimisiin ja lasten yrittämistä lähivuosina, vaikka talous epävarma.
3. Pysyt miehen kanssa, mutta nielet sen, että lapsiin ei ole varaa.
Lähinnä haen perusteluja valinnoille. Kiukuttaa se, että olen ajattelematta valinnut kumppanini niin, että hän ei juurikaan voi elintasomielessä kompensoida asioita vauvaloma-aikana, joten asunnonostot ja muut tuntuvat epävarmoilta, jopa mahdottomilta ajatuksilta. Tavallaan tätä ajatusta varmasti moni aaveella kirjoitteleva kammoksuu: Ajattelit siis päästä loisimaan miehen rahoilla. Siitä ei varsinaisesti ole kyse, ja koska tahansa voisin vaihtaa osia, mutta miehellä ei ole kohtua, joten mun on pakko olla synnyttäjä ja lomailla lapsen kanssa ainakin aluksi. Kai se vuosi on aika minimi?
Mitä ajatuksia herättää teissä?
Kommentit (23)
Kuulostat tosiaan nuorelta. Ota rennosti, ei sinun vielä tarvitse lyödä asioita lukkoon tässä vaiheessa. Jos rakastat miestäsi, pysytte yhdessä ja katsotte mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos käykin hyvin ja molemmilla töitä riittää, voitte myös varmasti saada sen perheen tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lyhyitä äitiyslomia olette pitäneet te, jotka olette valinneet molemmat?
-ap-
6kk jonka jälkeen mies jäi kotiin. Maailmalla on kuule 2-3kk äitiyslomatkin ihan normaaleja. Aina voi pumpata. Järjestelykysymys.
Ja rahaa säästöön jo etukäteen niin ei tee taloudellisesti liian tiukkaa.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 20:00"]
Miten lyhyitä äitiyslomia olette pitäneet te, jotka olette valinneet molemmat?
-ap-
[/quote]
Minimin, 9 kk, sen jälkeen töihin.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 20:06"][quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 20:00"]
Miten lyhyitä äitiyslomia olette pitäneet te, jotka olette valinneet molemmat?
-ap-
[/quote]
Minimin, 9 kk, sen jälkeen töihin.
[/quote]
Muistaakseni minimi on n. 4kk eli mitä Kelasta saa äitiysrahaa, vanhempainrahaa voi äidin sijaan nostaa isäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki minä oon valinnu. Mutta 1 lapsi on max. jos nuorena tekee ja haluaa uraa vielä kehittää. Yhden lapsen kanssa on helppo järjestää omia menoja ja parisuhdejuttuja jos on yhtään tukiverkostoa lähellä.
Helppo: pysyn mieheni kanssa, mutta viivytän lapsen, sen _ainoan_ hankintaa pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse valitsin uran, päivääkään en ole katunut. Urani on sellainen johon ei lapset mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perustelujakin mielelläni kuulisin.
- ap -
Miten niin juuri sinun täytyy olla kotona lapsen kanssa? Itse ainakin olen meillä se joka tienaa paremmin ja käy kokopäivätöissä, mies tekee freelancerhommia aina silloin kun jotakin keikkaa saa, eli kyllä meille oli selvää että mies jäi kotiin lapsen kanssa ja minä äitiysloman jälkeen palasin töihin. Kaksi kättä, aivot ja hoivausvietti niillä miehilläkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei, kolmonen perustelee sillä että en haluaisi eron taakkaa, ja että työn ja parisuhteen yhteen sovittaminen olisi huomattavasti helpompaa kun työn ja lapsiperheen. Elän itse suhteessa jossa sekä minä että mies teemme uraa, teemme siis todella paljon töitä. Yhteistä aikaa on vähän, mutta se on hyvää, ja kun molemmilla on sama tilanne kumpikaan ei tunne oloaan yksinäiseksi. Lapsi pilaisi kaiken kun aika ei vain riitä, siksi ei kakkosta, ja rakastamme toisiamme, siksi ei ykköstä.
Minä valitsin 2-vaihtoehdon enkä kadu. Toisaalta raha ei ole minulle kovin merkityksellistä, sitä ei ole ikinä ollut liikaa (tai tarpeeksi) joten tiedän että pärjäämme kyllä. Olemme siis molemmat pienipalkkaisessa työssä, eli töitä painetaan kuitenkin mutta silti toimeentulotuen rajoilla roikutaan, noin kerran vuodessa olemme nyt muutaman vuoden aikana siihen turvautuneet. Onneksi koko ajan mennään parempaan suuntaan kuitenkin taloudellisesti, taloudellinen tilanne kun yleensä paranee iän myötä, työvuosia tulee lisää ja mahdollisesti edetään uralla. Mutta jos olet valmis rahan takia jättämään miehesi niin jätä, en usko että välillänne on silloin niin kovin suurta rakkautta että jaksaisitte voittaa kaikki eteentulevat vaikeudet (myös ne joilla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa) yksissä tuumin. En ole koskaan epäröinyt alun jälkeen etteikö mieheni olisi se, jonka kanssa haluaisin olla ja vanheta, myötä ja vastamäessä. Vaikka olen todella lapsirakas ja halunnut lapsia niin paljon että sattuu, en olisi jättänyt miestäni jos olisi ilmennyt että lapsettomuutemme johtuu hänestä. Meillä meni siis kaksikymppisinä kolme vuotta ennen kun raskauduin esikoisestamme, emme käyneet tutkimuksissa emmekä osaa arvatakaan mistä lapsettomuutemme johtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko kysyä ap, minkä ikäinen olet? Kuulostat kuitenkin nuorelta kun opiskelette jne, eihän sinun silloin VIELÄ tarvitse tehdä loppuelämän päätöksiä ja keskittyä KOKO loppuelämäksesi vain uraan tmv.
Hmm minua mietityttää se että olisit valmis joko jättämään miehen tai tekemään lapsia hänen kanssaan ? Siis siinähän on todella iso "rako" noiden kahden asian välillä. Haluaisitko lapsia miehen kanssa jonka olisit myös valmis jo nyt jättämään ? Minusta sinun pitäisi valita ja tehdä se ratkaisu mikä tulee ensimmäisenä mieleen ja "apteekin hyllyltä". Lapsia en itse menisi tekemään noilla valinnoilla, muuta fiksua en osaa nyt sanoa.
Valitan, muttet vaikuta kovin rakastavalta ihmiseltä vaan laskelmoivalta ja kylmältä. Että parempi varmaan keskittyä uraan ja jätät köyhän miehesi. Ehkä mies löytää lämpimän ihmisen kumppanikseen, sinusta ei sitä saa.
En ole enää parikymppinen. Olen tehnyt välillä töitä, mutta nyt taas opiskellut, jotta työt olisivat varmempia ja ehkä hieman paremmin palkattujakin. Järkeviä lapsentekovuosia on rajallisesti, mitään äidiksi liki nelikymppisenä-kuviota en näe vaihtoehdoksi.
Mies on rakas, ja biologia huutaa: Haluan vauvan! Mutta lompakko ei ole samaa mieltä. Elämä kallistuu ja vaikeutuu Suomessa koko ajan.
Parisuhteen tilasta sen verran, että olemme olleet yhdessä kauan ja selviämme ihan varmasti valinnoistamme. Niiden tekeminen vain on raastavaa. Itse suhde on kunnossa. Ymmärrän silti, että mies saattaa oikeasti haluta perhettä, ja jos minun taloudelliset pelkoni estävät sen hankkimisen, niin en halua olla se, joka seisoi sen tiellä. Katkera vanhuus on kurja ajatus.
Varmasti mies voisi olla lasten kanssa kotonakin, mutta tuskin siinä ohessa ihmeemmin töissä.
Miten niin nuo ovat "joko tai"? Jollei rahat riitä nyt, asutte muutaman vauvavuoden vuokralla, sinä teet töitä ja mies hoitaa lapset.
Rakastatko miestäsi? Kuulostaa hieman kylmältä suhteelta, jos tuollaisessa elämäntilanteessa lapset ovat ainoa mitä mies voisi tarjota sinulle... Itse tarkastelisin eroa ensisijaisesti sen perusteella millainen parisuhde on. Toki jos mies ei haluaisi lapsia ja minä haluaisin, niin se saattaisi olla syy erota.
Hyvä kysymys on tosiaan minkä ikäisiä olette? Jos 35, niin aikaa ei tosiaan ole, mutta jos olette lähempänä 25, niin ehditte hyvin päästä töihin ja perustaa perheen. Missä järjestyksessä se on toinen asia. Miehesi voisi myös jäädä kotiin hoitamaan lasta, jos hän lapsia haluaa.
Alue: Aihe vapaa
Valitsin ne kaikki. Parisuhteessa yli kymmenen vuotta, lapsi hankittu, hyvä ura hoidossa ja jatkuu. Miksi pitää valita??