Lue keskustelun säännöt.
Ihastumisesta (ja olen naimisissa...)
19.12.2006 |
Kaipa tuo on normaalia ihmisen elämässä, ja tiettyyn pisteeseen asti piristävääkin, mutta mua kyllä häiritsee jos on koko ajan mielessä. Se vissiin on onni, että avioliitto on ok ja seksikin sujuu, mutta kyllä mua vähän pelottaa nää tunteet. Ja siis mitään moraalitonta ei ole tapahtunut, vielä ainakaan, tosin mun on pakko myöntää että tekisi mieli suudella. (Ja seksiin en kyllä pysty, enkä haluaisikaan, mulla on niin vähän kokemusta, eikä ainuttakaan yhden illan juttua) Luulen kuitenkin että sekin (suutelu) muuttaisi kaverisuhdetta liikaa sellaiseen suuntaan, että sen jälkeen mikään ei olisi enää ennallaan. Tiedän leikkiväni tulella, mutta... ja tiedän senkin, että jos aviomies tahollaan tuntisi samoin, ja tietäisin sen, tulisin hulluksi. Miten saan itseni kuriin? Pitäisköhän mun kieltää itseltäni jopa mielikuvitus tän miehen osalta?
Kommentit (9)
Kokemusta aikaisemmista jutuista on, yksi jopa meni aika fyysiseksi. Kaikki unohtuu ajan mittaan, jos ei tapaile. Usein haalistuu, vaikka näkisikin. Toinen vaihtoehto on alkaa oikea sivusuhde, joka sitten toivottavasti laantuu arkiseksi ja loppuu. Tai sitten tietysti ero, mutta siihen en lähde ennenkuin ihan viimeisenä vaihtoehtona.
Meillä asiasta on juteltu (ihastuksen kanssa, ei kotona) ja yhteispäätös on se, että mitään ei aleta särkemään eikä seksisuhdetta tule. Saa nähdä, miten tästä tasapainoillaan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ne ovat jotain kemiallista reaktiota tähän mieheen. Enkä tosiaan halua eroa, mutta jotain outoa kyllä tapahtuu, kun nähdään (yleensä mun kavereiden juhlissa, mun oma mies ei osallistu, kun ei juo ollenkaan).
Miten 2:nen, sovitte ettei seksisuhdetta tule, mutta onko ollut mitään " sinnepäin" , paijausta tai suukottelua?
Tunnen kyllä itseni hirveäksi ihmiseksi, omaa miestä kohtaan (vaikka eihän tunteista voi rangaista) mutta myös tätä toista miestä kohtaan, koska hän on sinkku. Tai sitten hän on tyytyväinen, että on ees jotain flirttiä, vaikka sitten varatun kanssa...
Sitoutunut olen silti omaan mieheeni ja liittooni. En aio pettää, mutta en myöskään sitoa ajatuksiani ja tunteitani liian ahdistaviin kaavoihin joista sitten pitää jossain vaiheessa ruveta radikaalein tempuin repimään itseään irti... Eli pidän näitä ihastumsia liittoani koossapitävänä voimana (yhtenä sellaisena) enkä tosiaan osaa niitä pelätä. Älkää nyt unohtako että avioliitossakin ihminen on ja pysyy inhimmillisenä -teot tietenkin ratkaisevat, eivät ajatukset.
Tunteitaan ei voi valita. Sen sijaan tekonsa voi valita. Muistathan, ap, että kun pirulle antaa pikkusormen, se voi viedä koko käden. (Tämä kommenttina siihen suuteluasiaan.)
VARO! Voit menettää paljon jos innostut liikaa " leikistä" . Parasta olisi jotenkin vaan " repiä irti" koko ajatus, sillä se imee sinusta energiaa koko ajan. " Vuodat" jotain sellaista pois, joka kuuluisi perheellesi. Lisäksi voit menettää maineesi.
Niin tylsää kuin se onkin, niin se " oikea" tie on se paras tie loppujen lopuksi sinullekin. Ellet sitten ihan tosissasi ole eroamispisteessä, mitä ymmärtääkseni et ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Enkä tosiaan halua eroa, mutta jotain outoa kyllä tapahtuu, kun nähdään (yleensä mun kavereiden juhlissa, mun oma mies ei osallistu, kun ei juo ollenkaan). Miten 2:nen, sovitte ettei seksisuhdetta tule, mutta onko ollut mitään " sinnepäin" , paijausta tai suukottelua?
Siis 3.
Tilanne on aika uusi, jää nähtäväksi. Kerran (humalassa tietty) meni aika konkreettiseksi, mutta toisaalta kahdenkeskeisten tapaamisten (edes juttelu/halimismielessä) suunnittelu on minusta liian petollista. Jotain lounaallakäymisiä voisi kuvitella, mutta sekin taas varmaan vain lietsoo juttua. Hankalaa.
Tunnen kyllä itseni hirveäksi ihmiseksi, omaa miestä kohtaan (vaikka eihän tunteista voi rangaista) mutta myös tätä toista miestä kohtaan, koska hän on sinkku.
Niinpä. Nämä on niit klassisia kakun syömis/säästämisjuttuja. Maillä molemmat ovat onnellisesti naimisissa, mutta kumpikin löytää toisistaan jotain sellaista henkistä viritystä, joka kiehtoo. Tai sitten se on vain sitää uuden ihmisen ja ihailun tekemää lumoa.
Siinä mielessä olen vielä " selvillä vesillä" ettei mulla ole edes hänen puhelinnumeroaan, ja tosiaan tapaamme vain yhteisten ystäviemme kautta. Ja varmaan tässä sopassa on seassa sellaista ikäkriisin tapaista ja.... mutta niinhän niissä aina on. Ja tiedän kyllä nämä pikkusormesta koko käteen-viemisjutun, sillä niin kävi nykyisen aviomieheni kohdalla, kun häneen tutustuin. Siksi olenkin vähän hysteerinen näistä tunteista, vaikka järki-tasolla tiedän ettei tilanne ole edes lähellä sitä mitä silloin tapahtui, eikä meillä tämän ihastuksen kanssa todennäköisesti voisikaan varsinainen suhde toimia, vaan se on ainakin mun puolelta tätä tahatonta reaktiota johonkin, tarpeeseen ilmeisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sanotaan että miehillä on biologinen tarve " levittää siementään laajalti" lajin jatkumisen takia. No, sama tarve tuntuu meillä naisilla olevan.
Kyse on sitten loppukädessä vaan valinnoista ja päätöksistä. Ei me miehillekään suoda vapautta levitellä siementään vapaasti vaan vaadimme yksiavioisuutta. Samat säännöt sitten meille naisillekin.
Vaikka siis tunnetta on turha kieltää, seurauksista puhun.
Meinaan vaan että mulla tuli vastaavanlaiset tunteet silloin kun omassa avioliitossa meni huonosti. Pikkuhiljaa ne tunteet sitten väheni (vaikkakin vieläkin joskus mielessä...), en kyllä tehnyt asialle mitään.