Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jumissa ahdistavassa parisuhdekuviossa
20.10.2014 |
Olen eräänlaisessa shakki matti -tilanteessa parisuhteessani. Ikää on pian lähemmäs neljäkymmentä jMe molemmat kuitenkin haluaisimme useamman lapsen (3-4) ja tällä hetkellä meillä on kaksi lasta. Mieheni on kontrollifriikki, jonka mielestä mies on perheen pää ja naisen hommaa on kaikki kotityöt, ruoanlaitto ja lastenhoito. Itse en tajunnut ihan miehen asenteita, kun tapasimme, ja oma ihanteeni olisi melko tasa-arvoinen työnjako perheessä.
Kaiken lisäksi mies haluaa dominoida ja päättää suurimman osan lastenhoitoon liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi imetyksen keston ja sen, milloin annetaan lisämaitoa. Lapsillamme on hyvin pieni ikäero ja olisimme tarvinneet kahdelle lapselle soveltuvat rattaat, mutta hän ei suostunut siihen, että olisimme hankkineet sellaiset, vaikka meidän molempien palkat ovat hyvät, hänen palkkansa on erittäin hyvä. Lisäksi sain ruikuttaa ja nalkuttaa, että ostimme esikoiselle talvisaappaat talvea varten, vaikka sellaiset 50 euron saappaat riittivät hyvin. Miehen mielestä esikoisen olisi pitänyt kulkea lenkkareissa mahdollisimman pitkälle talveen.
Itse en saa harrastaa juurikaan mitään, en saa jatkaa kesken olevia opintojani ja hän tekee kahta asiantuntijatyötä ja parhaillaan opiskelee kahta tutkintoakin samaan aikaan plus ylimääräisen vapaa-ajan kotona pelaa konsolilla niin, että käytännössä hoidan lapset yksin. Meillä ei ole myöskään ollut mitään intiimimpää noin 1,5 vuoteen ja nukumme eri huoneissa. En pääse tekemään juuri mitään ilman miehen lupaa; jos otan jääkaapista ruokaa, hän usein valittaa, että lihon, jos syön ja hän mieluusti haluaa syödä kaiken makoisan sieltä itse. Tosiasiallisesti hänellä itsellään on hieman ylipainoa ja itse olen normaalipainoinen.
Haluaisin erota (jos voisin valita), mutta toisaalta haluaisin, että lapsillamme olisi ehjä koti ja haluaisin vielä heille sisaruksen, jos mahdollista. Olin kolmekymppiseksi huonossa on-off-suhteessa ja muuten pääosin sinkku, joten olen kokenut sinkkuutta riittävästi tähän ikääni mennessä. Mies uhkaa valehdella minusta asioita, jotta en saisi mahdollisessa erossa lapsia ja muutenkin asunto on hänen, joten joutuisin taivasalle (tai noh, etsimään vuokra-asunnon). Muutenkin raskauksista on tullut raskausarpia plus olen superujo, joten en usko löytäväni ketään uutta miestä. Exänikin on tätä nykyä varattu, joten en voisi edes häntä ottaa takaisin, jos hän vielä haluaisi kaikesta huolimatta minut takaisin. :)
Olen siis aika jumissa tässä tilanteessa. Mitä teen?
Kommentit (53)
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 23:52"]
Hae apua salaa. Mene turvakotiin.
[/quote]
Tuo olisi yksi mahdollisuus, jos mies heittäytyisi oikeasti vaaralliseksi. Teen niin, jos tulisi sellainen tilanne. Mutta toistaiseksi ei ole sellaista tilannetta ollut. Itse pelkään ja kaihdan konflikteja, joten osittain siksi mies pitää minua otteessaan. Jos oisin reippaan suorapuheinen, olisimme eronneet jo kauan sitten. Toisaalta pelkään hakea ulkopuolisilta tahoilta "turvaa", sillä se tilanne voi kääntyä minua vastaan. Jos jonkun viranomaisen kanssa olisimme tekemisissä ja olisi ristiriitatilanne, mieheni puhuisi mustan valkoiseksi, valkoisen mustaksi ja mustamaalaisi minut aivan täysin.
Sitten joku ottaisi ne jutut todesta ja olisin itse se, joka siinä tilanteessa häviäisi eniten. Veikkaan, että minun pitäisi uskaltaa puhua omille vanhemmilleni tai parhaalle kaverilleni aiheesta. Nyt olen vain sanonut, että kaikki on hyvin, vaikka tilanne on kannaltani ahdistava. Liioiteltuna ilmaisten mulla on joskus sellainen Monacon Charlene -fiilis. Oon vain niin jumissa tilanteessa. Uskon, että ajan myötä tilanne toki selviää, mutta pakko purkaa tätä fiilistä jossain, kun en livenä kehtaa tällaisia noloja juttuja kenellekään tunnustaa. Onhan se aika noloa joutua huonoon parisuhteeseen taas kerran. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Baaristako löysit nämä ihanuudet? Olet löytäny tyypillisen narskun itselles ja sunkaltaisia hissukoita ne juuri saalistaa. Äkkiä nyt vaan jalat alle, ennen kuin tapahtuu pahempia.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 23:56"]
mä olen aika samanliaisessa suhteessa. en ole kyllä töissä ja olen siis kaikinpuolin täysin riippuvainen hänestä. huokaus. en osaa sanoa muuta kuin yritä jaksaa! minua auttaa ajatus " siedä häntä. sulla on katto pään päällä ja se elättää sua." kyllähän se siitä elättämisestä mäkättää mutta mäkättää muutenkin kaikesta.tänään kello 20:45 sanoi menevänsä nukkumaan,en saa herättää. joko tulen samaan aikaan nukkumaan kun hän mielivaltaisesti päättää että on nukkumisaika tai saan nukkua jossain muualla, lasten sängyissä tai sohvalla. jäin sitten olkkariin, itkeä tihrustin hetken kun kuulin telkasta jonkun herkän kappaleen "she is so beautiful and wild" ja alkoi itkettämään kun olen kaikkea muuta enkä saa yhtään rakkautta tai romantiikkaa. lempi ei leisku. emme koske toisiimme, ei pusuja, ei kosketuksia, ei haleja, yhdyntää joskus pari kertaa vuodessa mutta jotenkin jäykkää kuin vieraan kanssa :'( ja kaikista hulluinta tässä on se, että haluisin myöskin vielä yhden lapsen.
[/quote]
Sinulla on kyllä todella samanlainen tilanne kuin mulla. Tuli kyllä kyyneleet silmiin, kun tuli niin paha fiilis ja samalla niin tuttu fiilis tästä omasta tilanteesta. Mun mieheni tekee juuri samaa: kontrolloi ja nolaa. Eikä meillä ole ollut pitkään aikaan mitään romantiikkaa tai rakkautta tässä. Hän kaihtaa kosketusta, työntää minut pois ja sanoo jotain ilkeää, jos hieman normaalimpana ja mukavampana päivänä koettaisin halata häntä. Ja vitsit miten kaipaisin oikeasti rakkautta ja lempeyttä elämääni. Tsemppiä sinulle! Toivottavasti meillä molemmilla korjaantuu tilanne pian. T. AP
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 23:59"]
Baaristako löysit nämä ihanuudet? Olet löytäny tyypillisen narskun itselles ja sunkaltaisia hissukoita ne juuri saalistaa. Äkkiä nyt vaan jalat alle, ennen kuin tapahtuu pahempia.
[/quote]
En löytänyt baarista, vaan muuta kautta. Ja tosiaan taidan olla nimenomaan hissukka ja noissa mun miehissä on ollut narsistisiakin piirteitä. Tässä on ero suunnitteilla - parasta olisi, jos mies löytäisi jonkun muun, niin se ero menisi hänen puoleltaan omalla painollaan. Mutta muuten täytyy vain rohkaistua ottamaan ne ensi askelet eron suuntaan. T. Ap
Eikä noiden uhkailujen takia kannata jäädä, uhkaile takas. Kerrot sitten vain totuuden minkälaista elämää teillä on, nauhoita vaikka salaa sen uhkailut puhelimeen ja annat sossujen kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi olla totta, että vielä haaveilet yhdestä lapsesta tuon kanssa! Jätä se haave ja pelasta ne olemassa olevat lapsesi ja siinä sivussa vielä itsesi.
Jotenkin lohduttavaa, mutta surullista, että meitä on muitakin. Tämä on ensimmäinen suhteeni ja se on varmaa että uudestaan en yrittäisi. Olen ihan pettynyt. Olisi kyllä niin ihanaa jos mies halaisi, sanoisi jotain kivaa, istuisi joskus samalla sohvalla kanssani.
Mutta ei. Hän mäkättää kaikesta. Hän tarkkailee etten syö herkkuja. Suklaata ja karkkia syön salaa ja jos minulla on juuri jotain suussani kun hän tulee keittiöön saan kuulla vitt*ilua että ai taasko sä mässytät täällä ja levität persettä ym. Olen normaalipainoinen.
Saan olla koko ajan varpaillani.
Minä olen toivonut leskeytymistä. Julmaa. En oikeasti haluaisi sitä mutta... saisin vapauteni eikä hän veisi lapsia. Joskus riidellessämme hän on uhannut viedä lapset minulta. Hän tietää että lapset ovat kaikkeni. Tai toivon, että hän lähtisi toisen naisen perään ja unohtaisi meidät... Mutta näissä lapset kärsisivät :( Sitä en halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP elää todellisessa perhehelvetissä. Mä tunsin naisen, jolla oli samanlainen tilanne. Asui naapurustossa lapsuudenkotini lähellä. Nainen pelkäsi omaa varjoaankin, oli miehen täysin alistama, ujo, hiljainen, säpsähtelevä, nolostui kaikesta. Mies moitti ja sätti häntä ja pyöritteli silmiä naisen jutuille julkisesti, aina, vaikka muiden mielestä nainen oli ihan normaali, aika hiljainen vain. Nainen kuoli tapaturmaisesti kotonaan eräänä viikonloppuna ja mua jäi varmaan ikuisesti vaivaamaan se asia, sillä olen varma siitä että mies aiheutti sen naisen kuoleman (putoaminen rappusissa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toi ole mikään "ahdistava parisuhdekuvio". Sä olet täysin alistettu ja miehesi kohtelee sinua kuin ilmaa. Mikä teidän parisuhteenne edes on? Ei seksielämää, läheisyyttä, tai mitään yhdessäoloa 1,5 vuoteen? Pelkkää haukkumista ja kontrollointia? Kuulevatko lapset sitä? Elät sairasta elämää, hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm... Miksiköhän miestä kiinnostaa jos lihot kun ette kuitenkaan mitään intiimiä harrasta?? Outoa, vaikuttaa mielisairaalta tuo miehesi, eikä anopikaan kivalta :/ en oikein osaa muuta sanoa kun voimia, ja syö miten haluat! :)
Oletko lukenut Maria Jotunin kirjan Huojuva talo? Muistan, kun luin sen, ja koin kauhean ahdistuksen päähenkilön puolesta, kun aviomies oli sadistinen ja kontrolloiva sika. Koin saman tunteen kun luin tekstisi:(
vahvistele mielessäsi hiljalleen suunnitelmaa lähdöstä. Kerro vanhemmillesi ja ystävillesi todellisesta tilanteestasi. Jos ei muuta, niin saat itsellesi kuuntelijaa ja ehkä apua lastenhoitoon. Sinä sairastut suhteessasi ja kadotat naurusi ja elämänilosi. Meillä on vain yksi elämä. Ei parisuhteen kuulu millään asteikolla olla tuollaista. Vahvista itseäsi ja tee vankka suunnitelma hiljaa mielessäsi lähdöstä, ja Lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kontrollifriikki narsisti löytänyt taas tarpeisiinsa sopivan lammasmaisen kynnysmaton. Tee toki lisää lapsia sille, lisää elämiä pilattavaksi.
Huomenna laitat vuokra-asuntohakemuksen vetämään. Et puhu miehelle mitään. Sun tavarathan on jo pakattuina siellä kellarissa, joten järjestät niin, että saat ne vietyä miehen poissa ollessa uuteen asuntoon. Älä enää alistu tuohon. Mun äitini kesti ihan samanlaista menoa vuosikymmeniä, koska hänen mielestään lapsilla piti olla isä kotona. Siihen rooliin ilmeisesti kelpasi mielenvikainenkin. Teet hallaa kaikista eniten juuri lapsillesi jäämällä noin epätasa-arvoiseen ja sairaaseen suhteeseen.
Jos et aio erota, piuhat poikki, ettet tee enää yhtään lasta tuolle. Varaudu siihen, että kun lapsesi kasvavat vanhemmiksi ja alkavat ymmärtää, millaisessa perheessä olet antanut heidän kasvaa, välit kylmenevät tai katkeavat.
Sulle kuuluu erossa puolet miehen omaisuudesta eikä hän voi sille yhtään mitään. Laki on siinä asiassa laki. Olet tosi tossukka annat kaikessa periksi... Surullista
Ärähdä sille miehelle kerran kunnolla. Löydä itsestäsi sinussa piilevä ämmä! Sano miehellesi suorat sanat, muutamalla perisuomalaisella voimasanalla höystettynä.
Ylläty ja hämmästy miehesi reaktiota. Kun sinä et enää esitäkään hänen käsikirjoittamaansa prinsessan roolia vaan muutut noidaksi, mies menettää hallinnan sinuun. Ei enää määräile eikä moiti, kun sinäkään et enää epätoivoisesti yritä olla miehellesi mieliksi etkä hae hänen hyväksyntää omalle elämällesi.
Voi olla, että mies on se, joka hakee eroa, mutta mitä sitten? Eihän sinulla ole oikeastaan mitään menetettävää, kun ahdistuksesi poistuisi miehen mukana ja saisit ryhtyä elämään ihan omaa vapaata elämääsi, eli sellaista kuin nuorempana ajattelit.
Tämä neuvo tulee rautaisella kokemuksella. Viimeksi eilen mies kysyi "miten ostit ilman hänen lupaansa" eräästä vähän kalliimmasta mutta tarpeellisesta ( vrt. kaksostenvaunut). Nauroin ääneen hyvän tovin - vai että minä lupaa kysyisin! Se reppana ei vielä vuosikymmenien yhteiselon jälkeen oikein ota uskoakseen, että minä olen oikeasti tällainen.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 23:29"]Yritän saada siitä energiaa, että aion erota heti, kun esikoinen täyttää 18 vuotta tai on kirjoittanut ylioppilaaksi yms. - siihen on lähtölaskenta käynnissä. Olisi myös ihanaa, jos ois mies, jonka kanssa olisi jotain romanttistakin ja jonka kanssa voisi matkustaa. Nimittäin mieheni haluaa oikeasti ainoastaan matkustaa anoppilaan lomillaan. En kyllä tajunnut, että avioliitto voisi olla jotain näin kamalaa! :(
[/quote]
Kävele nyt peilin eteen. Mitä sinä siellä näet?
Hei haloo, sinä olet ihan oikeasti olemassa! Sinulla on velvollisuus elää omaa , ei miehesi sanelemaa elämää. Sinä olet se, joka päätät, millaisessa avioliitossa sinä elät. Älä edes yritä vierittää vastuuta vain miehellesi, sillä sinä olet se, joka sen sallit.
Niin, tiedän kyllä olevani paljon kovempi kuin ne ukkonsa kynnysmatoksi jäävät naiset. Tunnistan kyllä tilanteen ja muistan sen tunteen, kuinka ahdistus tuntui valuvan kotipihalle kun lähdin. Seisoin ihan siksi pienen hetken auton ovenkahvasta kiinni pitäen, siitä nauttimassa.
Silti olen täällä edelleen, vaikka kuopuskin on jo 18 v. Oma tilanne ei ole enää niin paha, mutta lapsiparka on aivan sekapäinen. Ajattele sinäkin edes lapsiasi ja pelasta edes heidät, jos itse tunnet olevasi siihen liian arvoton. Jos mitään muuta et enää älyä, niin ne lapsesi sisarukset ainakin eri miehen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
mä olen aika samanliaisessa suhteessa. en ole kyllä töissä ja olen siis kaikinpuolin täysin riippuvainen hänestä. huokaus. en osaa sanoa muuta kuin yritä jaksaa! minua auttaa ajatus " siedä häntä. sulla on katto pään päällä ja se elättää sua." kyllähän se siitä elättämisestä mäkättää mutta mäkättää muutenkin kaikesta.tänään kello 20:45 sanoi menevänsä nukkumaan,en saa herättää. joko tulen samaan aikaan nukkumaan kun hän mielivaltaisesti päättää että on nukkumisaika tai saan nukkua jossain muualla, lasten sängyissä tai sohvalla. jäin sitten olkkariin, itkeä tihrustin hetken kun kuulin telkasta jonkun herkän kappaleen "she is so beautiful and wild" ja alkoi itkettämään kun olen kaikkea muuta enkä saa yhtään rakkautta tai romantiikkaa. lempi ei leisku. emme koske toisiimme, ei pusuja, ei kosketuksia, ei haleja, yhdyntää joskus pari kertaa vuodessa mutta jotenkin jäykkää kuin vieraan kanssa :'(
ja kaikista hulluinta tässä on se, että haluisin myöskin vielä yhden lapsen.