Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Loisin yhteiskunnan verorahoilla, huonon itsetunnon vuoksi
08.09.2014 |
Hyvä kun sain peruskoulun käytyä. Taustalla kiusaamista niin koulussa kuin kotonakin. Harmittaa ettei minusta tullut mitään ja se lisää sitä häpeän tunnetta joka estää minua yrittämästä...
Minulla on monta haaveammattia, mutta ei uskallusta kouluttautua, eikä hakea mitään töitä vaikka toisaalta haluaisin. Tunnen itseni niin huonoksi etten kehtaa ja ahdistun pelkästä ajatuksesta mennä töihin tai koulun penkille.
Ahdistun tosin myös tästä kun tunnen elämäni vain valuvan hukkaan, eikä sekään mitään herkkua ole täytellä hakemuksia toistensa perään ja kitkutella pienillä summilla vuodesta toiseen.
Olen vihainen itselleni että olen antanut muiden ihmisten puheiden ym paskan vaikuttaa näin paljon itseeni. Minulle kun on pienestä asti toitotettu kuinka minusta ei mitään tule ja olen vain tyhmä jne. Kaikista pahimmalata tuntui kun kerroin äidilleni haluavani rakennusalalle ja tämä vain naurahti ja alkoi ivaamaan.
Jätin sitten hakematta alalle, vaikka olisi pitänyt haistattaa äidille ja pitkät ja kohdata omat mörkönsö jotta pääsiisi tekemään tai edes kokeilemaan sitä mitä todella haluaa.
Terapiassa olen käynyt kohta vuoden ja eteen päin on menty. Vielä minusta ei ole valmis menemään kouluun, eikä jokapäiväiseen työhön, enkä ole vieläkään päässyt eroon siitä häpeän tunteesta. Tunnen olevani liian vanha ja huono ja pelkään kovasti epäonnistuvani.
Tuntuu pahalta että minulta halutaan viedä se pienikin toimeentulo pois ja haukutaan vaan luuseriksi kun en kykene mihinkään. Pelottaa vaan kahta kauheammin yrittää hankkia sitä koulu/työ paikkaa kun muut pitävät minua pahimpana pohjasakkana.
Kenties saan täältäkin kuraa niskaani, mutta oli pakko saada avautua jonnekin.
Tiedän ettei sitä yrittämättä onnistu, mutta jostain soisin saavan voimia yrittämiseen. Nyt kun tunnen olevani umpisolmussa ja mitä kauemmaksi tuo itsensä kouluttautuminen ja /tai työllistäminen venyy niin sitä vaikeammalta tuntuu...
Kommentit (5)
Et sinä kovin luuseri ole kun pystyt täällä avautumaan. Se,että tunnistat / tiedostat tosi asiat on jo paljon.
Lähde vaan opiskelemaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Sinun ei tarvitse selittää kenellekään mitään menneisyydestäsi. Se ei ole sinun vika ettei sinua ole arvostettu ja kannustettu lapsena ja nuorena. Opettele arvostamaan ja rakastamaan itseäsi. Et ole sen huonompi kuin muutkaan. Jokaisella ihmisellä on elämässään ne omat "möröt". Ei muuta kuin selkä suoraan ja menoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä laajentaa elämänpiiriäsi kaikin tavoin. Takapakkia voi välillä tulla ja säikähdyksiä, mutta yleissuunnan pitäisi olla avartuva. Huomaat, että se, kuka olet perheellesi, ei ole koko tarinasi. Jos et uskalla aloittaa työnhausta tai opiskelupaikasta, tee ensin jotain muuta, kunhan se on jotain uutta, vähän lisää, joka päivä. Lue jotain, opiskele jotain ominpäin, lähde lenkille, hymyile jollekin vastaantulijalle. Etsi joku työ, jota voi tehdä tunnin pari. Vaikka naapurin koiran ulkoiluttamista, jos et muuta löydä.
Olet jo hyvällä tiellä nykyään paljon puhutaan, että ei muokkaaminen ole virhe. Ja virheitä pitää tehdä, että joskus onnistuu. Ei ole virhe yrittää. Kyllä jokaiselle sattuu mokia. Sitten toiset vaan osaa mennä nopeammin eteenpäin kohti seuraavaa...virhettä tai onnistumista.
Ne kiusaamisen on sinulle haavoja järtäneet. Jossain vaiheessa olet niin vahva, että tajuta sinulla olevan oman arvokkaan paikan ja ne typerät kiusaajat ovat vain typeriä kiusaajia. Itse tajusin, jossain vaiheessa, että mun kiusaajia oli kuitenkin...vaikka näytti kaikin puolin fiksulta...nin jokin häikkä siellä omassaan. Ne on ikäviä kohdat kiusttuna.
Mutta se ei ole ollut sinun vikasi. Eikä siinä ole mitään hävettävää.
Se on just kummaa, kun uhri kokee häpeää ja syyllisyyttä, vaikka se kuuluis kiusaajille.
Sinä olet hyvä ja arvokas.
Kouluksesta...se ei ole koskaan myöhäistä. Jos sinusta tuntuu edelleen se rakennusala omalta, niin sitten kohti sitä vaan. Rohkeasti. äitisi hymähdys herkille vaikuttaa noin. Toinen herkkä voisi reagoida niin, että takuulla menen. Sinä voit nyt alkaa valita, miten reagoit. Joka ikinen päivä voit alkaa alusta. Muuttaa omia asenteitaan ja omia regointejasi siihen suuntaan kuin haluat. Joka ikinen päivä. aina voi alkaa uuden alun.
Ei ihmiset niin hirveesti jaksa kytätä toisten tekemisiä. Ja sitten, kun muutut mihin haluat...sinne sinä suuntaan mihin toivot. Sitten unohtuu tuo phjasakkatunne. Sekin on kokemus sinun elämässäsi.
Niihin tunteisiin ei kannata vaipua. Tai vaipuu joksikin aikaa ja antaa sitten taas mennä
Ne epäonnistumiset on elämää ja tylsä arki on elämää ja onnistumiset on elämää. Tää kaikki on. On elämää. Sellaista isompaa. Ulkona on ihana ilma. Ja se on elämää. Elämä on.
Et ole minun mielestä vielä valmis hakemaan opintoihin. Ne keskeytyvät herkemmin, jos ei koe itseään motivoituneeksi niihin. Ehkä joku nuorisopaja olisi aluksi, terapian ohella se ensi askel?
Alue: Aihe vapaa
On se päivä vielä huomennakin. Älä kadota kipinää!