Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa: en jaksa tätä ikävää!
07.09.2014 |
Minä ja kumppanini joudumme tällä hetkellä työtilanteiden vuoksi asumaan eri paikkakunnilla. Järjestely on jatkunut nyt puolisen vuotta, ja vielä pitäisi kestää ensi kesäkuuhun saakka. Lisäksi vaihdoin äkillisesti yhdestä määräaikaisuudesta toiseen hyvän tilaisuuden tullen. En ehtinyt pitää lainkaan kesälomaa enkä ollut töiden vaihtumisen välillä oikeastaan lainkaan työttömänä. Uusi työni on haastava ja monella tapaa huomattavasti erilainen kuin vanha, ja nämä kuluneet pari kuukautta ovat olleet äärimmäisen raskaat jo tämänkin vuoksi. Miehen kanssa näemme vain viikonloppuisin, yleensä perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Miehen työ on kuitenkin sellaista, että työmatkoja tuppaa olemaan jonkin verran, ja taas on yksi viikonlopun yli kestävä reissu tulossa.
Olen henkisesti ihan poikki! Minulla on jatkuva ikävä miestäni. Olemme hyvin läheiset, ja tämä välimatka todellakin syö minua. Lähes sietämättömäksi kaipaus kasvaa aina työpäivän jälkeen, kun tarvitsisin väsyneenä mieheni läheisyyttä ja tutun turvallista keskustelua, mutta olenkin yksin. Tilanne on niin paha, että itkeskelen iltaisin, eikä tämä todella ole tapaistani. Onneksi tämä on väliaikaista, mutta MITEN kestän vielä yhdeksän kuukautta? Miten pärjään tämän ikävän kanssa? (Huomautan, että olen itsenäinen ihminen enkä kärsi läheisriippuvaisuudesta. Tämä jatkuva ja vaihtoehdoton erossa olo vain käy voimille.)
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 17:33"]
Kuinka pitkä välimatka teillä on? Jos ajamista on esim 150km, niin sen kyllä jaksaa ajaa työmatkana kerran viikossa. Voisitte katkaista viikkoa tapaamalla edes yhden yön siinä välissä. Meillä päin moni ajaa tuota ihan vakituisena työmatkana.
[/quote]
Välimatkaa on noin 160 kilometriä. Jotain tuollaista kerran viikossa ajamista pitää ehdottaa, jos tämä minun oloni jatkuu näin kauheana. Miehelläkin on tietysti ikävä, mutta hän osaa ajatella laajoja kaaria ja pitkiä tähtäimiä niin, että näkee tämän nykyisen tilanteen suhteellisen nopeasti ohi menevänä. Meistä minä kärsin tästä, ehken suorastaan enemmän, mutta joka tapauksessa voimakkaimmin oirein.
Meillä on vain yksi auto käytössä ja mies on se, joka osaa ajaa. Miehelle on kuitenkin suhteellisen vaikeaa reissata kovin pitkää matkaa työmatkana, sillä hänen työnsä alkaa usein klo 7 - 8 aamulla. Hyvää on kuitenkin se, että paikkakuntiemme välillä toimii junayhteys, joten minä kyllä pääsisin ehkä kerran/työviikko matkustamaan. Tällä hetkellä olen vain vielä niin uuden työn pyörityksessä, etten ole jaksanut ilta- ja aamumatkustamista. Mutta ehkä tosiaan tulevaisuudessa jaksan. Hyvä olo siitä, että pääsee miehen viereen nukkumaan, motivoisi kyllä mukavasti töiden organisoimiseen niin, että työviikkoa katkaisevat visiitit tulisivat mahdollisiksi.
Ehkä tällä hetkellä ongelmani onkin juuri se, että olen niin monen eri asian lamaannuttama (oma työni, välimatka parisuhteessa...), että olen sellaisessa tehottomassa tilassa, jossa on vaikea tarttua ongelmiin ja ratkaista ne. Tarvitsen munaa! (Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävälle et oikeastaan voi mitään. On ihan ymmärrettävää ja oikein, että kaipaat ihmistä, jota rakastat ja joka on sinulle tärkeä. Voit kuitenkin oppia elämään tunteesi kanssa niin, ettei se rusenna sinua. Lisäksi voit pienentää sitä aikaa, jonka olette erossa ja jona ikävä tulee. Kannatan ehdottomasti sitä, että tapaatte kerran viikossa ihan arkena. Siis yön yli niin, että saatte ajalla ma - to olla jonakin iltana ja jonakin aamuna yhdessä. Sitten pe - su yhdessä, ja eihän siihen sitten enää jääkään kuin kaksi ihan kokonaista päivää, joina ette näe lainkaan.
Ikävän tunteen kanssa elämiseen auttaa se, että tunnistat ja havainnoit tunteen, mutta ihan tietoisesti vältät joutumasta kokonaan sen valtaan. Mitä useammin annat itsesi itkeä ja velloa surussa, sitä huonompaan kuntoon menet psyykkisesti. Silloin uraudut helposti siihen vellomiseen; jokailtaisesta itkeskelystä tulee tapa. Yritä myös tietoisesti ajatella ikävää hetki kerrallaan. Eli kun ikävä iskee, ÄLÄ rupea heti miettimään, että sama tunne jatkuu vielä huomennakin, vaan pysy ihan vain siinä käsillä olevassa hetkessä. Monia auttaa myös se, että täyttää aikansa pienellä konkreettisella tekemisellä, joka ei ole rasittavaa tai pakollista mutta joka pitää ajatukset riittävän kiireisinä niin, ettei ikävälle jää niin paljon sijaa.
Monet ovat sitä mieltä, että jos ikävöi, ei kannata puhua puhelimessa usein, sillä se vain pahentaa ikävää. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että puhukaa joka päivä ja lähetelkää viestejä, sillä tämä pitää parisuhteen hengissä sen ikävänkin yli.
Tilanteesi kuulostaa kuormittavalta: sekä työ että parisuhteen tilanne väsyttävät ja saavat pään pyörälle. Jos sinulla ihan oikeasti on todella huono olo, ei ole väärin panna stoppia koko tilanteelle. Jos yhteisen talouden tulot ovat vakaat ja pesämunaa on säästettynä, sietäisin mieluummin hetkellistä työttömyyttä kuin työuupumusta ja ikävästä johtuvaa pahoinvointia. Työ on tärkeää mutta rakkaus ja terveys ovat tärkeämpiä. Mieti, kuinka radikaalin ratkaisun voisit tehdä ja suhtaudu ikävään sen mukaisesti. Jos ajattelet, ettet voi jättää työtäsi, ikäväsi on juuri sen suuruinen, että kestät sen kyllä.
Tavatkaa mahdollisimman usein. Vaikka olisikin raskasta suhata kahden paikan välillä, voisi se ainakin sinun tapauksessasi todella kannattaa. Ihan siis vain sellaisiakin tapaamisia, että käyt syömässä miehen kanssa illallista, ehkä ehditte harrastaa seksiä, ja sitten lähdet samana iltana kotiin.
En tietenkään tiedä, millaisessa työssä olet, mutta jos pääset neljältä ja pääset sutjakkaasti lähtemään, vaikka vähän etuajassa, ehdit tehdä illan aikana matkan edestakaisin. Taitat 160 kilometrin matkan julkisilla parissa kolmessa tunnissa. Ehdit viettää miehen kanssa aikaa 1 - 2 tuntia, ja olet kotona ennen puolta yötä. Rankkaa tosiaan, mutta onnistuu tiukalla organisoinnilla ja tarkalla aikataulutuksella. Toinen vaihtoehto on jäädä yön yli ja lähteä aikaisemmin. Valitse, sopivatko myöhäiset illat vai aikaiset aamut sinulle paremmin. Tee matkoista itsellesi rutiini, jota lopulta alat ihan automaattisesti noudattaa. Paljon matkustavalle esimerkiksi junassa istumisesta tulee arkipäivää, ja voit juna-ajan käyttää omaan rentoutumiseen, katsoa sarjoja netistä, lukea lehtiä tai kirjaa, jutella ystävän kanssa puhelimessa, kuunnella musiikkia tai vaikka nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Skypettäkää. Meillä sama tilanne.
Itse harrastan töiden jälkeen ja ennen nukkumaanmenoa skypetämme ja syömme samalla vaikka iltapalat. Hyvin toimii.
Blaah, luulin että joku on kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähän voit soittaa tai skypettää tai ihan mitä vaan! 160 km ajaa parissa tunnissa,että menet vaan miehes luo ja sillä sipuli. Ei paha ollenkaan.
Ja sulla pn sentään viikonloput vapaana kuten miehellä. Vuorotyöläisillä ei oo kuin ehkä yksi yhteinen viikonloppu per kk
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille tsempanneille ja vinkkejä antaneille! Tosiaan tämä tilanne ei ehkä jonkun mielestä vaikuta pahalta, mutta tällä hetkellä teen töitä noin 9 tuntia päivässä. Työmatkaani menee julkisilla reilu puoli tuntia suuntaansa. Työni siis ahmaisee vuorokaudestani hieman yli 10 tuntia. Tämän ajan lisäksi pitää ehtiä toimittaa arjen askareet kaupassa käymisineen ja pyykkien pesemisineen. Nukun kahdeksan tuntia yössä - vähemmillä unilla en ole toimintakykyinen. Maksimissaan minulla on vuorokaudessa siis reilut 5 tuntia käytettävissäni muuhun kuin työhön ja nukkumiseen. En aja autoa, ja julkisilla matka sinne, missä mieheni nyt asuu, kestää 2,5 tuntia suuntaansa. Edestakainen matka tekee siis 5 tuntia.
On siis jotenkin mahdollista, että matkustan miehen luoksen myös arkena. Mitenkään äärimmäisen yksinkertaista ja helppoa se ei kuitenkaan ole. Sen vuoksi olisinkin toivonut vinkkejä ikävän hallintaan, koska näyttää siltä, että jossain määrin minun on nyt sen tunteen kanssa vain elettävä. Se, että kumppani on olemassa ja että hänelle voi soittaa ja häntä tavata joka viikonloppu on tietysti ihanaa, eikä tällainen minun kokemani ikävä ole mitään verrattuna esimerkiksi kuoleman herättämään ikävään ja tuskaan. Kaikki on suhteellista, mutta yksittäisen ihmisen vaikeuksia ja pahaa oloa ei yleensä auta millään tavalla se, että jollakulla toisella menee huonommin. Tässä tilanteessa minulle tämäkin ikävä riittää, vaikka pahemmin voisi olla (AINA voisi olla pahemmin). Parisuhde on rikkaus monesta syystä, mutta yksi sen parhaimmista puolista on minulle se, että kumppanin kanssa voi jakaa arjen ja saada voimaa läheisyydestä. Kyllä tuon puuttuminen rassaa, vaikkei maailman suurin murhe olisikaan.
Kuinka pitkä välimatka teillä on? Jos ajamista on esim 150km, niin sen kyllä jaksaa ajaa työmatkana kerran viikossa. Voisitte katkaista viikkoa tapaamalla edes yhden yön siinä välissä. Meillä päin moni ajaa tuota ihan vakituisena työmatkana.