Milloin suru helpottaa..

Kyllä se ottaa aikaa. Voi mennä useampikin vuosi ennenkuin huomaat, että suru on "asettunut". Kokonaanhan se ei katoa koskaan. Jonkinlainen ikävä jää. Mutta jossain vaiheessa suru muuttuu helpommaksi kestää ja kauniit muistot lämmittävät eivätkä pelkästään viillä.

Sinä selviät kyllä, vaikka juuri nyt elämä tuntuu näköalattomalta. En osaa oikein muuta kuin toivottaa sinulle paljon voimia. Jos olisin lähelläsi, halaisin hiljaa lämpimästi. Olen tosi pahoillani menetyksestäsi.

Kiitos viestistäsi 2.Oli lohduttavaa lukea.

Ap

Otan osaa ap!

Surusi on merkki rakkaudesta! Ja että on saanut kokea niin ihanan äidin jota suree noin kovasti, se on ihana asia. Toki menetys on kamalaa!

Olen menttänyt perheenjäsenen kaksi vuotta sitten. Arki kulkee kivasti. Shokkivaihe ja se että ajattelee tilannetta epäuskoisena ensimmäisenä kuin herää ennen arjen rullausta vei pari kuukautta. Mutta välillä tulee yllättävissä tilanteissa "iskuja", jolloin paha olo menee lävitse. Tosin olen itse äiti, joka on erittäin suojaava tekijä. Kun on pieniä lapsia, jotka eivät ymmärrä suruaikaa, jokaiseen päivään mahtuu vilpitöntä iloa ja rakkautta.

Suru varsinaisesti ei helpota ajan kanssa ja ikävä oikeastaan vain kasvaa. Mutta se ei enää viillä fyysisesti, asian kanssa oppii elämään ja se siirtyy taka-alalle, mutta ei sitä päiväksi unohda. Itselleni elämän hyvät asiat ja niiden tavoittelu on muuttunut entistäkin merkityksellisemmäksi.

Voimia sinulle ap! Äitinä (ehkä olet itsekin äiti?) tiedän, että äitisi haluaisi sinulle onnellisia asioita elämän jokaiseen päivään.

4 vielä moi!

Tää jättää rivivälit huomioimatta!?!

Joka tapauksessa, jos en sanonut selvästi niin sinä selviät kyllä! Ja aitoja onnen hippusia kyllä tulee ja vähitellen ne taas vetävät puoleensa. Ja äitisi antama rakkaus antaa siihen varmasti voimia.

Ap, voimia huomiseen sekä tuleviin viikkoihin ja kuukausiin. Äitini hautajaiset olivat kesällä ja vieläkään en ole toipunut surusta normaaliksi vaan se roikkuu mukana eri muodoissa eri päivinä. Joskus se on ikävää, joskus kyyneleitä, joskus tolkutonta väsymystä, keskittymiskyvyn puutetta, aivosumua, suorituskyvyn laskua, hajamielisyyttä ja asioiden hoitamisen vaikeutta. Olen kuitenkin siinä ymmärryksessä, että tämä on normaalia ja tilanne normalisoituu ajan kanssa. Äidit on vaan niin tärkeitä ♥

Itse menetin äitini huhtikuussa.jotenki tuntuu, ettei äiti oo oikeesti kuollut, vaan ilmestyy takaisin. On niin kova ikävä ja päivittäin tulee asioita, joista pitäisi soittaa ja puhua.

voimia sinulle <3

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 15:02"]Itse menetin äitini huhtikuussa.jotenki tuntuu, ettei äiti oo oikeesti kuollut, vaan ilmestyy takaisin. On niin kova ikävä ja päivittäin tulee asioita, joista pitäisi soittaa ja puhua.

voimia sinulle <3
[/quote]

Alapeukku oli näppisvirhe.Lämmin osanottoni.