naiset kertokaa

Miksi et itse jää kotiin lasten kanssa ja pistä vaimoasi töihin, kokeile miten helvetin helppoa se on kuunnella muksujen tappelua ja kiukuttelua, siivota, tehdä ruokaa, pyykätä yms. kamalalla univelalla (eihän isiä saa herättää yöllä jos on joku hätä, isin on saatava nukkua jotta jaksaa töissä, eihän äitin tarvitse nukkua yöllä kun se on VAAN kotona päivät).



HERÄÄ PAHVI!!!



Tulit nyt vähän väärälle palstalle avautumaan...

Meillä mies ei jaksanut. Lopetti työssäkäynnin, mutta kotona oli sitten 2v ja parikuinen, niin ei jaksanut sitäkään, vaikka minä hoidin kaikki kotityöt. Sanoi, ettei jaksa perhe-elämää ja lähti. Itse tässä on kuule kaikki hoidettu. Aloitin opinnot, kun kuopus oli reilun vuoden. Sitten joutuikin vanhempi lapsi sairaalaan. Kävin koulussa, työharjoittelussa, hoidin pienemmän lapsen kotona ja kävin sairaalassa vanhemman lapsen tykönä. En muista tuosta ajasta mitään, se oli pää kolmantena jalkana juoksemista koko ajan sydän läpättäen.



Mutta selvisin. Totta vieköön, olen lapset aina yksin hoitanut.

joten osallistu niiden hoitoonkin!!!

Mikä siinä on, että mieheni ei osaa alkeellisimpiakaan remonttihommia. Ei edes seinässä olevan kolon paikkaamista, vaativammista puuhista puhumattakaan. Koulussa oli kuulemma hänellä puutöitä, mutta eipä ole ensimmäistäkään tarvekalua kotiin tehnyt itse.



Yhtä tumpelo lapsen kanssa olen minä kuin mitä mies on perinteisissä miesten töissä. Lapsen kanssa oli rankkaa kotona mulle. Miestä en tohtinut herätellä öisin lasta hoitamaan, koska tiesin, että ukko on herkkä pyörtymään, rasittuu helposti jos joutuu tekemään vähänkään ylitöitä töissä. Itse siis jouduin öisin nousemaan ja heräilemään vauvan takia.



Alkoihan se kotielämä sitten vuodessa aika tavalla ahdistaa, kun työnjako oli tuommoinen.

On turha vertailla tämän päivän elämää viiskytluvun elämään. Yhteiskunta on kokonaisuudessaan muuttunut. Olemme kasvaneet yhteiskunnassa jossa odotetaan menestystä joka saralla. Niin työssä, opinnoissa kuin harrastuksissa ja kodinhoidossa.



Kun verrataan tätä esim 50-lukuun, niin yhteiskunta oli silloin erilainen. Olit " riittävä" kun olit kotiäiti. Ei odotettu enempää. Media tuki tätä rakennetta. Lasten kasvatus oli erilaista, isä antoi selkään (tai naapurin setä), harrastuksia ei ollut niin paljoa, eikä olohuoneen nurkassa ollut lootaa joka kertoisi kuinka voisi olla paremmin.



Raskaudenjälkeistä masennusta on ollut ihan niin kauan kuin on naiset synnyttäneet. Mummini kertoi monista ystävättäristään jotka " menivät jumiin" lapsen synnyttyä, siitä vaan ei puhuttu. Suku oli tukemassa lasten hoidossa ja masennus vain piti tarpoa läpi. Oli kuulemma niitäkin tapauksia jotka antoivat lapsensa esim sukulaistädille muutamaksi kuukaudeksi hoitoon kun ei ollut kykyä hoitaa lastaan.



Tämän päivän äiti on yksin. Jos mies haluaa edelleen vain " miehuuteensa" vedoten pitäytyä pois kotitöistä ja lasten hoidosta, on nainen TODELLA yksin. Odotukset ovat kovat. On oltava kestävä, omatoiminen ja tiedettävä lapsista kaiken vaikkei ole ennen lapsen syntymää pitänyt vauvaa koskaan edes sylissään. Tv tuuppaa illuusiota muista " onnellisemmista" , kauniimmista, fiksummista, menestyvämmistä..jne.



Onneksi minulla on kunnon mies. Hän käy töissä ja sieltä tultuaan haluaa seurustella lastensa kanssa. Hän osaa tarpeen vaatiessa laittaa pesukoneen päälle ja tehdä ruokaa, eikä silloin syyllistä siitä minua. Lisäsyyllistäminen ei ainakaan parantaisi tilannetta kun oma serotoniini-taso on alhaalla. Uupumus kaataa petiin ja itku on herkässä.