Miksi ihmiset selittävät urbaanilegendoja tyylillä ''kaverille kävi näin?''

Joka suvussa tuntuu olevan yksi Unelma Sirpa Leena, joka sai nimensä koska ei ollut vanhempien toiveesta poika.

Tulee kieltämättä aika erikoinen fiilis, kun on ensin nauranut kippurassa kaverin jutulle kaveristaan ja vuosi myöhemmin kuulee saman tarinan jostain muualta ja tajuaa sen olleen urbaanilegenda. Laskee kyllä ensimmäisen kertojan pisteitä.

Niitä juttuja on kiusallista kuunnella, kun ei halua nolata kertojaa sanomalla että juttu on legendaa, mutta tuntuu typerältä kuunnella muka uskoen ja nauraa tai kauhistella, vaikka tietää että stoori on valetta.

Joskus harvoin urbaanilegendalla on sittenkin tosi alkuperä. Yksi sellainen on pikkupoikien tietokoneen osto 1980-luvulla, kun eivät saaneet asiallista palvelua.

Olivat hartaasti säästäneet rahaa, mutta kauppias ei ottanut kuuleviin korviinsa lapsiasiakkaitaan. Pitkä juttuhan tuo alunperin oli kaikkien vaiheineen, mutta kävivät lopulta pankissa vaihtamassa kaikki rahansa kolikoiksi ja pankkineiti oli mukana juonessa, koska ymmärsi poikien loukaantuneen syystä. Maksoivat koneen pari minuuttia vaille liikkeen sulkemisajan muovikassillisella pikkukolikoita. Törmäsin juttuun joskus kauan sitten tälläkin palstalla.

Facessa kiertää totena tarina siitä "vapaan kasvatuksen saaneesta lapsesta" metrossa. Aiemmin se sylkijä oli punkkari ja paikka bussi.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 14:45"]

Joskus harvoin urbaanilegendalla on sittenkin tosi alkuperä. Yksi sellainen on pikkupoikien tietokoneen osto 1980-luvulla, kun eivät saaneet asiallista palvelua.

Olivat hartaasti säästäneet rahaa, mutta kauppias ei ottanut kuuleviin korviinsa lapsiasiakkaitaan. Pitkä juttuhan tuo alunperin oli kaikkien vaiheineen, mutta kävivät lopulta pankissa vaihtamassa kaikki rahansa kolikoiksi ja pankkineiti oli mukana juonessa, koska ymmärsi poikien loukaantuneen syystä. Maksoivat koneen pari minuuttia vaille liikkeen sulkemisajan muovikassillisella pikkukolikoita. Törmäsin juttuun joskus kauan sitten tälläkin palstalla.

[/quote]

Joo ihan hyvin voi jotkut olla totta, mutta tuskin tuota muovipussi tarinaakaan on tapahtunut kymmenelle eri ihmiselle. 

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 14:45"]

Joskus harvoin urbaanilegendalla on sittenkin tosi alkuperä. Yksi sellainen on pikkupoikien tietokoneen osto 1980-luvulla, kun eivät saaneet asiallista palvelua.

Olivat hartaasti säästäneet rahaa, mutta kauppias ei ottanut kuuleviin korviinsa lapsiasiakkaitaan. Pitkä juttuhan tuo alunperin oli kaikkien vaiheineen, mutta kävivät lopulta pankissa vaihtamassa kaikki rahansa kolikoiksi ja pankkineiti oli mukana juonessa, koska ymmärsi poikien loukaantuneen syystä. Maksoivat koneen pari minuuttia vaille liikkeen sulkemisajan muovikassillisella pikkukolikoita. Törmäsin juttuun joskus kauan sitten tälläkin palstalla.

[/quote]

No näinpä! Mutta aina on niitä pahvipäitä, joiden mielestä mikään ei voi olla samaan aikaan urbaanien legendojen joukossa, ja tapahtunut oikeasti. Tästä surullisena esimerkkinä "veitsi astianpesukoneessa" -insidentti, joka ei varmaan ole tapahtunut jokaiselle joka niin väittää, mutta on tapahtunut yhtä kaikki Suomessakin useampaan kertaan. Joskus pienemmin, joskus suuremmin vaurioin.

Nyt vaivaa, kun en millään saa mieleen, mutta itse olin aikanaan paikalla kun tapahtui joku juttu, jonka sitten myöhemmin kuulin kerrottavan urbaanilegendana. Ei ollut mikään broileri hatun alla tai mummo suksiboksissa. Ärsyttää, kun en muista... mutta siinä vaiheessa tajusin, että varmaan aika monessa urbaanilegendassa on joku tosi tapahtuma takana. Eri asia sitten, miten juttu muuttaa muotoaan aikojen saatossa.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 14:45"]

Joskus harvoin urbaanilegendalla on sittenkin tosi alkuperä. Yksi sellainen on pikkupoikien tietokoneen osto 1980-luvulla, kun eivät saaneet asiallista palvelua.

Olivat hartaasti säästäneet rahaa, mutta kauppias ei ottanut kuuleviin korviinsa lapsiasiakkaitaan. Pitkä juttuhan tuo alunperin oli kaikkien vaiheineen, mutta kävivät lopulta pankissa vaihtamassa kaikki rahansa kolikoiksi ja pankkineiti oli mukana juonessa, koska ymmärsi poikien loukaantuneen syystä. Maksoivat koneen pari minuuttia vaille liikkeen sulkemisajan muovikassillisella pikkukolikoita. Törmäsin juttuun joskus kauan sitten tälläkin palstalla.

[/quote]

Joopa joo. Kauppiaan ei tarvitse ottaa vastaan suurta määrää kolikoita, olikohan 50 kolikkoa raja.

Tarina kuulostaa niin paremmalta ja uskottavammalta. Kuuluu urbaanilegendan kerrontaperinteeseen.

Monet näistä urbaanilegendoista ei ole edes suomalaista alkuperää vaan kansainvälistä. Esim. "Matteus, Markus, Luukas ja Pasi" kiertää maailmalla mm. muodossa Matthew, Mark Luke and Charlie (tai Bill).

Jos juttua kerrotaan selkeästi sen huumoriarvon takia, ei mielestäni ole väliä, vaikka kertoisi sen tapahtuneen "kaverille". Juttu kuulostaa hauskemmalta kuin jos aloittaisi tyyliin "haluatteko kuulla vitsin".
Esimerkkinä vaikkapa oregano pizzeriassa.
Jos taas haluaa jutulla perustella jotain mielipidettä tai käyttää varoittavana esimerkkinä, silloin jutun olisi syytä olla oikeasti tapahtunut jollekin tutulle. Muuten perusteluista menee terä.

10, kyllä tuo kolikkotarina on tosi. En tiedä millaisia sääntöjä silloin on ollut kolikkomäärille, mutta tietokoneen ostajista toinen oli veljeni.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 14:26"]

Tulee kieltämättä aika erikoinen fiilis, kun on ensin nauranut kippurassa kaverin jutulle kaveristaan ja vuosi myöhemmin kuulee saman tarinan jostain muualta ja tajuaa sen olleen urbaanilegenda. Laskee kyllä ensimmäisen kertojan pisteitä.

[/quote]

Haha joo tuttu tunne. :D Ekalla kerralla ei aina edes tajua, että se on urbaanilegenda, mutta kun toinen kertoo ihan saman jutun niin tulee erittäin hämillinen olo. 

Olen usein todistanut tapahtumia joita kukaan ei usko todeksi ja he pitävät niitä urbaanilegendoina. Omapa on menetyksensä :D

Nolotti työkaverin puolesta kun hän kertoi totena sitä "vammaiset nappasivat kääpiön"- tarinaa. Sekin on Amerikasta.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 15:10"]

Monet näistä urbaanilegendoista ei ole edes suomalaista alkuperää vaan kansainvälistä. Esim. "Matteus, Markus, Luukas ja Pasi" kiertää maailmalla mm. muodossa Matthew, Mark Luke and Charlie (tai Bill).

[/quote]

Mä en nyt ymmärrä mikä tässä on se juoni, vitsi, tarina. Olen siis ymmärtänyt, että vanhemmat antavat noi nimet lapsille, mutta mikä on se juttu tässä? Ja tiedän kolmen ekan olevan raamatusta, mutta silti, miksi neljäs nimi ei voisi olla "Pasi"? Voisiko joku kertoa?

Monesti myös omat kertomani tarinat ovat tulleet takaisin siten, että joku kuulijoista tulee kertomaan mulle saman jutun omalle kaverilleen tapahtuneena. Ihmiset eivät vain aina muista, mistä ovat jutun kuulleet, mutta haluavat sen luonnikkaasti kertoa, mutta unohtavat että ihmisillä on pitkä muisti. Mm. kerroin miten typerästi yksi muija hoiti tatuointinsa sen ottamisen jälkeen, ja kaveri tuli viikkoa myöhemmin tilittämään miten paskasti tatuointi on hänen yhdellä kaverillaan hoidettu - paska juttu, kun kuuli vastaavan stoorin just multa. Toisellakin kerralla puhuttiin tatuoinneista ihan yleisesti edellisenä iltana. Yksi kaveri esitteli omansa ja kertoi, miten ne on otettu, ja kertoi miten se tatuoitsija joka ne tekee oli opetellut tekeen niitä. Seuraavana aamuna kun aihe tuli uudelleen pienemmällä miehityksellä puheeksi, tämä yksi eilisistä kuulijoista kertoi jutun omanaan. "Mulla on yksi kaveri.." Kummallakaan kerralla en kehdannut huomauttaa, miten ne jutut oikeasti meni.

Kaikkein repeilyttävin urbaanilegenda, jonka kuulin opettajahuoneessa biologia- maantiedonopettajan suusta liittyi ruumiisiin sekaantumisiin. Naisparka tilitti aivan silmät pyöreinä miten hänen kaverinsa kaveri oli saanut yhtäkkiä matoja pilluunsa. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, niin selvisi, että ne olivat jotain mitä on yleensä raadoissa. Lopulta selvisi taas, että madot olivat peräisin yhdenillanjutulta mikä oli hautaustoimistossa töissä ja sekaantunut ruumiisiin. En kehdannut kertoa, että bilsanopettajalla pitäisi sen verran leikata tolla koulutuksella että tajuaisi monestakin pointista koko jutun olevan keksitty.

Mä ainakin kertoessani kerron aina, et "en tie onko oikeasti tapahtunut vai onko urbaanilegenda.." koska pääsee paljon vähemmällä nolostelulla.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 02:42"]

Nolotti työkaverin puolesta kun hän kertoi totena sitä "vammaiset nappasivat kääpiön"- tarinaa. Sekin on Amerikasta.

[/quote]

Mikä tarina tää on? En oo varmaan kuullu.

Musta kiertää urbaanilegenda, enkä sitä ikinä myönnä vaik on totta.