Mies on niin "realistinen" että koko perhe kärsii

Mua kävi vituttamaan toi sun mies. Oikeesti.

Montako lasta teillä on ja montako on vielä suunnitteilla?

OT siis

Kuulostaa vaan ihan perusmunattomalta tyypiltä. Sano, että joutuu hameen alle, jos puheet ei muutu.

Miks oot menny naimisiin perusnegatiivisen kanssa? Sanoiko se alttarilla, et ei teidän juttu tuu kuitenkaan onnistumaan?

Anna miehelle pusu, naura  ja sano: "Ota ilo irti elämästä, ja anna lastenkin ottaa!" Ja sitten hyppimään sitä narua ja mitä nyt milloinkin. Miehesi todella tarvitsee elämänsulostuttajatyyppisen naisen. ;)

No muusta en tiedä, mutta mielestäni sisällä ei hypitä hyppynarulla, ei pelata sählyä, ei potkita palloa yms juttuja. Mutta ulos voi kyllä vapaasti mennä, jos haluaa.

Joo itse asiassa sanoi jo seurusteluaikana, että aika turha mennä naimisiin kun kaikki eroaa kuitenkin. Se on kaikessa ihan ankea, vaikka sitten välillä hassutteleekin lasten kanssa ja saa heidät nauramaan ja pelleilemään. Mutta yleinen asenne on v-mäinen. Huokaisen helpotuksesta, että kävi ottamaan aivoon teitä muitakin: niin minustakin tuntuu jatkuvasti. Ei ikinä suunnittele mitään ja tokaisi mulle, että oot niin hyvä ideanikkari että senkus sä suunnittelevat vaan tekemiset, hän voi mennä puolivaloilla. Tuntuu, että hukkaan elämäni tuon kanssa :((( ap

Niin siis sinähän itse olet asenteellasi viemässä teitä kohti eroa myös. 

Joo, mun mies kanssa on omasta mielestään vaan realistinen, vaikka ennemminkin pessimisti. Itse olen realistinen optimisti, (tän oon kuullut myös ystäviltäni enkä vain itse analysoinut). Mies ahdistuu ja miettii ihan turhia asioita jotka ei tähän päivään kuulu, niinkun esimerkikisi millainen elämä meidän lapsilla tulee olemaan ym. mitä on ihan turha jatkuvasti miettiä ja murehtia.

Odotan meidän toista lasta enkä saa mitään tukea, jos alan vauvasta puhumaan niin tulee tunne että mies alkaa taas vaan murehtimaan sitäkin. Osaltaan tietysti vaikuttaa miehen pahentunut epilepsia joka hankaloittaa opiskeluun paneutumista/työn hankkimista, ja sitten kun tää yksi asia on pielessä niin koko elämä on vaan murehtimista. Ihan sama mitä yrittää sanoa tai auttaa niin yhtä turhan kanssa... Ottaa vaan hirveesti päähän kun ei voi täysillä keskittyä tähän raskausaikaan joka varmaankin tulee olemaan viimeiseni.

Ihmisten pitäis oikeesti osata nähdä myös niitä asioita jotka elämässä on hyvin!

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 21:37"]

Se on perusnegatiivinen, mutta omasta mielestään vain realistinen. Näkyy yleisessä suhtautumistavassa asioihin ja ihan käytännön toiminnassa: epävarma aloittamaan mitään, kun ihan realistisesti nyt suhtautuu tilanteeseen.... Ja sitten lasten kanssa, esim. kieltää hyppynarulla hyppimisen sisällä koska ei se riehuminen sisälle sovi. Lapsi halusi hyppynarun ulos, mies sanoi että ei siellä ole sellanen keli että voisi hyppiä, talvipakkasilla (oli +3) mitään hypitä, katotaan ens kesänä sitten. Eli missään ei saa hyppiä.. Sanoin miehelle jostain vastaavasta niin taas kerran suuttui minulle, että hän on vain realisinen, miten minä nyt en tajua asiaa, että ulkona on huono keli eikä mitään järkeä? So..? Jos lapsi tuollaista haluaa niin mitä haittaa kenellekään? Harmittaa, miten latistava mies on kaikessa. Ja siis omasta mielestään _realistinen_ ja minä olen ihan ihmeellinen kun en sitä ymmärrä...

[/quote]No ei kyllä missään hypitä narua sisällä - eikä myöskään ulkona, jos on pakkasta ja liukasta.

Joo niin pitäisi. Tuntuu, että miehellä niin vetämätön/päämäärätön asenne koko vanhemmuuteen. Että ei huvittais, ei jaksais, tykkää omasta rauhasta vaan... ja sitten se näkyy, ettei perheen kanssa suunnittele mitään. Lähtee ja tekee kun potkitaan. Olen kyllästynyt, niin totaalikyllästynyt tähän! Kotitöitä se kuitenkin tekee. Sentäs kymppi sun miehesi miettii lasten tulevaisuutta, mun mies ei mieti mitään sellaisia. Ei lasten nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Kaikki sellainen on ihan ylivoimasta. Murehtii se Suomen työllisyystilanteesta jne. kovaan ääneen. ap

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 21:37"]

Se on perusnegatiivinen, mutta omasta mielestään vain realistinen. Näkyy yleisessä suhtautumistavassa asioihin ja ihan käytännön toiminnassa: epävarma aloittamaan mitään, kun ihan realistisesti nyt suhtautuu tilanteeseen.... Ja sitten lasten kanssa, esim. kieltää hyppynarulla hyppimisen sisällä koska ei se riehuminen sisälle sovi. Lapsi halusi hyppynarun ulos, mies sanoi että ei siellä ole sellanen keli että voisi hyppiä, talvipakkasilla (oli +3) mitään hypitä, katotaan ens kesänä sitten. Eli missään ei saa hyppiä.. Sanoin miehelle jostain vastaavasta niin taas kerran suuttui minulle, että hän on vain realisinen, miten minä nyt en tajua asiaa, että ulkona on huono keli eikä mitään järkeä? So..? Jos lapsi tuollaista haluaa niin mitä haittaa kenellekään? Harmittaa, miten latistava mies on kaikessa. Ja siis omasta mielestään _realistinen_ ja minä olen ihan ihmeellinen kun en sitä ymmärrä...

[/quote]No ei kyllä missään hypitä narua sisällä - eikä myöskään ulkona, jos on pakkasta ja liukasta.

[/quote]

Meillä saa hyppiä narua sisällä, ja pelata jalkapalloa jne. :D

Mitä te tekisitte, jos teillä olisi tällainen mies? Naimisissa, leikki-ikäiset lapset, iso asuntolaina.

Mies ei juo eikä polta, urheilee ja mieluusti keskittyisi siihen eikä muuhun jaksaikaan. Mutta minä pistän sen viemään lapsia ulos jne. Sanoo lapsille että pukekaa päällenne, ja sitten pikkuiset pukevat ja odottavat hidasta isiä pitkän aikaa. Mutta sentäs sitten vie ne ulos... viikonloppuisin ei omatoimisesti keksi mitään yhteistä perheelle, käskettynä taas tulee mukaan juttuihin ja vaikka uimassa on ihan hauska ja innostunut lasten kanssa. Tekee kotitöitä. On stressiherkkä, kun työpainetta (huonosti palkatussa tehdastyössä) niin purkaa sitä kiroilemalla ja ärisemällä ja huokailemalla mulle. Just tänään sanoi iltapalalla lapsille, että isillä on kasa tonttuja töissä. Kun lapset valittivat, etteivät ole nähneet tonttuja ollenkaan. Lapset olivat silmät pyöreinä, että miten isi on niitä nähnyt?

Tunnen välillä tosi paljon inhoakin miestä kohtaan tuon junttiuden ja negatiivisuuden takia. Sitten ajattelen, että asiat voisi olla huonommin ja kun 10 vuotta sitten tämän vikatikkisuhteen aloitin, niin kestettävä nyt kun on perhe ja avioliitto ja lapset.. että pitäisi miettiä vaan niitä hyviä puolia. En tiedä. Kuitenkin koko ajan mietin, olisipa toisenlainen kumppani.

ap

Oikeesti lasten täytyy saada leikkiä. Miehesi ei näytä tajuavan lapsista mitään. Sun tehtäväsi on katsoa että lapsi saa leikkiä leikkejään. Naapurin lapset hyppii ulkona hyppynarulla. Mulla on vaan poikia.

Oon kanssa miettinyt miksi aina pidemmissä suhteissani on käynyt ilmi että mies on masentelija/turhien asioiden miettiä kun itse olen elämäniloinen ja mielestäni hyvä kumppani; en valita turhasta, tykkään seksistä, olen ihan ok näköinen, tykkään jutella kaikenlaisesta monipuolisesti ja muutenkin yleensä leppoista seuraa.

Ei sitä alussa huomaa mutta sitten kun itse on enemmän kiintynyt ja suunnitellut tulevaisuutta niin tapahtuu jotain mikä on paljastanut miesten huonon itsetunnon tms. mistä ankeus johtuu. Ollaan oltu 10v yhdessä, mieheni on komea ja mukava muuten mutta tää viimeaikojen ankeus pistää tosiaan miettimään että onko kaikki tälläsiä... T:10

Meillä on vähän samaa. Olen heittänyt välillä överiksi lasten kanssa, kun huomaan, että sama asenne meinaa tarttua esikoiseen. Eli johdatan keskustelua tyyliin:

Lapset: Voidaanko hyppiä pakkasella hyppynarua?

Mies: Ei voi.

Lapset: Miksi?

Mies: No kun ei voi.

Minä: Miten niin ei voi?

Mies: Kun ei vaan voi, on liukasta.

Minä: Mitä sitten voi tapahtua?

Mies: Voi kaatua ja loukata itsensä.

Minä: Niinkö pahasti, että joutuu soittamaan ambulanssin?

Mies: No höh.

Minä: Mitä pahaa siinä hyppimisessä on? Entäpä jos ei kaadukaan, vaan on mukavaa?

Mies: No höh. No menkää sitten.

Ehkä vähän laimea esimerkki, mutta haastan tietoisesti sellaisia 'koska ennenkin on tehty niin'-ajatusmalleja :D.

Ja meillä on ihan sopuisaa, näitä keskusteluja ei käydä mitenkään riidellen ja ne päättyvät lähes aina nauruun, kun käyn läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, mitä mieleen juolahtaa. Mies huomaa (ehkä) sitten itsekin ajattelussaan muutoksia.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 22:25"]

Oon kanssa miettinyt miksi aina pidemmissä suhteissani on käynyt ilmi että mies on masentelija/turhien asioiden miettiä kun itse olen elämäniloinen ja mielestäni hyvä kumppani; en valita turhasta, tykkään seksistä, olen ihan ok näköinen, tykkään jutella kaikenlaisesta monipuolisesti ja muutenkin yleensä leppoista seuraa.

Ei sitä alussa huomaa mutta sitten kun itse on enemmän kiintynyt ja suunnitellut tulevaisuutta niin tapahtuu jotain mikä on paljastanut miesten huonon itsetunnon tms. mistä ankeus johtuu. Ollaan oltu 10v yhdessä, mieheni on komea ja mukava muuten mutta tää viimeaikojen ankeus pistää tosiaan miettimään että onko kaikki tälläsiä... T:10

[/quote]

Tämä oli kuin mun kirjoitus! ap

Mulla on kanssa samanlainen, mutta omasta mielestään on kuitenkin positiivinen tyyppi. JAtkuvaa nurkumista ja kaikki asiat on niin hirveän vaikeita. JOs mulla on joskus huono päivä ei kestä sitä ollenkaan, vaan alkaa sättiä ihan kybällä.

Todella raskasta, mutta ihan totta. Pienet lapset, iso asuntolaina ja elämä kohtuumallillaan, vaikea tästä on lähteä.

Ap:n ja muutaman muunkin kirjoittajan kuvaileman miehen kanssa eläminen on todella raskasta. Eikä se siitä todellakaan iloisemmaksi muutu, ellei toinen ala aktiivisesti ajatella elämäänsä ihan eri kulmasta.

Pikkuveljeni jäi nuorimmaisena yksin lapsuudenkotiimme, kun me toiset lähdimme sieltä maailmalle heti kuin vain mahdollista.

Veljeäni kasvatettiin iskän toimesta lyttämäällä, nolaamalla, vaientamalla, ohittamalla, mielikuvituksellisilla määräyksillä jne.

Nämä kaikkihan naamioitiin Kasvatuksen nimissä tapahtuvaksi, mitä ne ei tietenkään olleet. Tarkoitus oli nitistää toinen niin maanrakoon, ettei se mitenkään uhkaisi iskän itsensä huonoa itsetuntoa.

Sitten muka selitettiin, että karaistaan poikaa, ja että siinäpä sitten oppii yrittämään entistä kovempaa.

Newsflash: ei muuten toimi noin Jos ikinä ei kannusteta, kehuta tai kiitetä onnistumisista, niin todellakaan opi yrittämään entistä kovemmin!

Veljeni on nyt aikuisena alisuoriutuija, arka ja pessimistinen. Työpaikoilla hänen ohitseen menee puoltä pöljemmät.

Avioliiittoa on yrittänyt kahdesti, mutta ei pysty sellaisessa täyttämään paikkaansa eikä naiset jaksa sitä. Lähtevät ja veli masentuu entistä enemmän.

Lastesi takia toivon, että sinulla riittää voimia, ja energiaa ja voimia erittäi paljon! Sinun pitää saada se miehesi pessimismi kitkettyä pois lasten läheltä.

Varovainen voi olla, mutta tuo ikuinen epäonnistumisen pelko, ettei edes yritä, eikä näe missään mitään hyvää. Todella masentavaa ja syö energiaa.

Mun mies käy psykologilla, käynyt jo vuosia, viimeaikoina kävi muutaman kerran psykiatrillakin kun kuulemma koko elämä ahdistaa. Tiedän kyllä että ainoa mikä sitä ahdistaa on muisti- ja keskittymisvaikeudet yliopistossa, joka on ihan loppusuoralla. Muut asiat kuitenkin on hyvin, rahaa meillä tosin on todella vähän kun itsekin olen nyt äitiyslomalla, mutta asunto on hyvä ja hyvällä paikalla, lapsi terve ja itse koitan olla hyvä kumppani.

Mutta aina kun koitan muistutella hyvistä asioista ja asenteen muuttamisesta saa vastaukseks ettei ihmisen perusluonnetta voi muuttaa ja tästä ajatuksesta tuo ukko ei sitten pääse millään. Mun mielestä kuitenkin LUONNE ja ASENNE on kaksi eri asiaa ja asenteelleen todellakin voi tehdä jotain. T:10