Joutsenlahti selittelee oikeudessa ja puolustelee Annelia
Kommentit (50)
Puolustaa enemmän itseään ja omaa typeryyttään kuin Aueria. Käsittämätöntä, että noin pimeä tyyppi voi toimia rikostutkijana.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:26"]
No onhan hänellä oikeus kai niin tehdä? Yhtälailla kuin jollakin toisella on syytellä.
[/quote]
Joo mut kyseessä on poliisi jonka luulis olevan puolueeton.
Tiedättekö miksi syyttäjä ja litteroija joutuu sekoilemaan noitten naurettavien nauhoitusideoittensa kanssa, joista Fbi:kaan ei ole onnistunut löytämään jälkeäkään? Siksi ettei kukaan pysty rakentamaan häkenauhasta sellaista rekonstruktiota jolla Anneli tappaa Jukan. Kun siis laitetaan rinnakkain Jukan äänet ja Annelin sijainti. Minfossa luvataan rahaakin sille joka sen tekee. Toisin sanoen Anneli on väärässä paikassa väärään aikaan. Miettikääpä sitä hetki, yhdistettynä siihen tosiasiaan että jutun alkuperäinen tutkinnanjohtaja on vakaasti sitä mieltä että ulkopuolinen oli.
Hyvä kommentti aiheesta Minfossa:
Todellisuudessa ei edes ole tärkeää se, mitä taustalta kuuluu tai kuuluuko mitään. Ei ole tärkeää, että pystytään osoittamaan, että taustalla häärii huppumies, josta lähtee ääniä.
Tärkeää on se, että nauha, ihan kuuntelematta, antaa Auerille alibin. JOS väitetään/tiedetään, että Jukka surmattiin puhelun aikana, ja että häntä pahoinpideltiin kahden minuutin molemmin puolin, niin tiedetään, ettei Auer ollut pahoinpitelijä ainakaan tuolloin.
Täällä on hirveä määrä ihan fiksua porukkaa, mutta tämä peruspointti ei vaan ihmisiin tunnu uppoavan, vaikka kyseessä on ihan fakta. Ei meidän tarvitse kuulla, mitä huppis siellä noituu, kun me kuulemme sen, ettei Auer ole samassa huoneessa Jukan kanssa silloin kun Jukkaa pahoinpidellään.
Tämä on se koko nauhan pointti, joka ei muutu miksikään siitä, miten me tulkitsemme Auerin tai Jukan sanomiset.
Tämä asia on ollut jokaisen selvitettävissä ja nähtävissä kesästä 2010 saakka, eikä se ole mihinkään siitä muuttunut. Nauhan kuunteleminen vain vahvistaa asiat, jotka silloin litteroinnista pystyi havaitsemaan. Kyse on AJASTA, ei siitä, mitä sanotaan. Kyse on siitä, paljonko johonkin suoritukseen on käytettävissä aikaa. Kun aikaa ei ole, aikaa ei ole. Ei voi olla murhaaja, jos ei paikalla murhan sattuessa. Toisesta huoneesta käsin ei murhaa voi tehdä.
Minusta on joskus aivan ällistyttävää, kuinka vaikealta monelle tuntuu olevan litteroinnin, tapahtumien ja niihin käytettävissä olevan ajan tulkitseminen. Ei tämä ole mikään arvoitus, kun kaikki on ylhäällä sekunnilleen. Miksi ihmeessä 70% täällä kävijöistä on muka vakuuttunut Auerin syyllisyydestä, kun tätä syyllisyyttä ei kukaan saa ko. nauhaan sovitettua, eikä kukaan ole edes yrittänyt? Auerin versio, joka taas sopii nauhaan täysin, oli valmis seuraavana päivänä, vuonna 2006
JOS puhelun taustalta kuuluvat äänet tulevat nauhalta ja Auer oli jo tappanut miehensä niin nauhoitteen äänillä ei ole väliä.
Auer on pitkään harjoitellut/puuhastellut äänien nauhoittamisen kanssa, joten teoria äänten tulemisesta nauhalta on uskottava.
Auer on jatkuvasti valehdellut:
- tunnisti tekaistun henkilön syylliseksi
- väittää että ei ollit eroamassa
- on ollut väkivaltainen aikaisemminkin
- tunnusti teon kuulustelussa
- todistajat kertovat erilaisen version kodin tapahtumista (milloin mentiin nukkumaan)
- ulkopuolisesta tekijästä ei ole MITÄÄN näyttöä
- Auer on todistusten mukaan vähintäänkin hyvin erikoinen ihminen
etc.
Mun mielestä tuo tunnustaminen on oikeasti paha veto Annelin kannalta. Millainen ihminen edes univelassa tunnustaa tapon jos on täysin syyllinen? Saati vielä selittää niin vakuuttavasti miten kaikki tapahtui. Itsehän se myös meni möläyttämään nauhoituksista.
"Täällä on hirveä määrä ihan fiksua porukkaa, mutta tämä peruspointti ei vaan ihmisiin tunnu uppoavan, vaikka kyseessä on ihan fakta. Ei meidän tarvitse kuulla, mitä huppis siellä noituu, kun me kuulemme sen, ettei Auer ole samassa huoneessa Jukan kanssa silloin kun Jukkaa pahoinpidellään."
Kas kun mitään pahoinpitelyn ääntä ei kuulu. Ei nauhalla ja lisäksi Auer itsekin jo hyvissä ajoin kysyy, että lähtikse jo eli ei itsekään kuule vaikka on kulman takana. Silloin taas kun Auer ei puhelimessa kuuluu älä-älä-älä kops kops ja uole. Hmmm...
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 11:53"]

Mutta kun ei niitä ääniä pysty silti rimmamaan Auerin liikkeisiin. Jos Anneli lähtee puhelimesta jonnekin ja sekunnin päästä kuuluu uole, niin Anneli ei ole vielä sekunnin päästä saavuttanut sitä pistettä että voi laittaa Jukan kylmäksi. Juuri näin se ei varmasti mennyt, mutta esimerkkinä. Oikeasti, sitä on yritetty eikä onnistuttu. Vai mitä luulet miksi syyttäjä yrittää tätä nauhoitusideaa myydä? Käytä järkeäsi.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 11:43"]
Auer on pitkään harjoitellut/puuhastellut äänien nauhoittamisen kanssa, joten teoria äänten tulemisesta nauhalta on uskottava.
[/quote]
Heti kun rupeat oikeasti miettimään asiaa heittojen sijaan huomaat että se on hemmetin epäuskottava.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 11:47"]
Mun mielestä tuo tunnustaminen on oikeasti paha veto Annelin kannalta. Millainen ihminen edes univelassa tunnustaa tapon jos on täysin syyllinen? Saati vielä selittää niin vakuuttavasti miten kaikki tapahtui. Itsehän se myös meni möläyttämään nauhoituksista.
[/quote]
Anneliin käytettiin lainvastaista kuulustelutekniikkaa joka synnyttää valemuistoja. Tämä kaikki näkyy Annelin tunnustuksessa hyvin epäröivinä sanavalintoina. Anneli keskusteli psykologinsa ja lapsensa kanssa ja ymmärsi, ettei hänen aitoja ja alkuperäisiä muistikuviaan voi tällä lailla selittää pois. Myöskään oikeus ei katsonut tunnustuksen kelpaavan todisteeksi.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 10:26"]
No onhan hänellä oikeus kai niin tehdä? Yhtälailla kuin jollakin toisella on syytellä.
[/quote]
niin tosiaan... en huomannut.
Joo mut kyseessä on poliisi jonka luulis olevan puolueeton.
[/quote]
Kun siellä on se puolustuskin paikalla ja Auer itse kommentoimassa niin käytäpä sinä järkeä että olisiko koko jupakkaa jos Auerin liikkeitä ei saa sopimaan nauhan kanssa. Ilmeisesti eivät lue minfoa kun eivät ole huomanneet ettei kahdessa paikassa voi olla samaan aikaan.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 11:56"]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 11:53"]
"Täällä on hirveä määrä ihan fiksua porukkaa, mutta tämä peruspointti ei vaan ihmisiin tunnu uppoavan, vaikka kyseessä on ihan fakta. Ei meidän tarvitse kuulla, mitä huppis siellä noituu, kun me kuulemme sen, ettei Auer ole samassa huoneessa Jukan kanssa silloin kun Jukkaa pahoinpidellään."
Kas kun mitään pahoinpitelyn ääntä ei kuulu. Ei nauhalla ja lisäksi Auer itsekin jo hyvissä ajoin kysyy, että lähtikse jo eli ei itsekään kuule vaikka on kulman takana. Silloin taas kun Auer ei puhelimessa kuuluu älä-älä-älä kops kops ja uole. Hmmm...
[/quote]
Mutta kun ei niitä ääniä pysty silti rimmamaan Auerin liikkeisiin. Jos Anneli lähtee puhelimesta jonnekin ja sekunnin päästä kuuluu uole, niin Anneli ei ole vielä sekunnin päästä saavuttanut sitä pistettä että voi laittaa Jukan kylmäksi. Juuri näin se ei varmasti mennyt, mutta esimerkkinä. Oikeasti, sitä on yritetty eikä onnistuttu. Vai mitä luulet miksi syyttäjä yrittää tätä nauhoitusideaa myydä? Käytä järkeäsi.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 12:17"]
Kun siellä on se puolustuskin paikalla ja Auer itse kommentoimassa niin käytäpä sinä järkeä että olisiko koko jupakkaa jos Auerin liikkeitä ei saa sopimaan nauhan kanssa. Ilmeisesti eivät lue minfoa kun eivät ole huomanneet ettei kahdessa paikassa voi olla samaan aikaan.
[/quote]
Mikä Auer :D? Ihanko oikeasti te kuvittelette että Auer on täällä kommentoimassa? Koko jupakkaa ei tosiaan olisi jos syyttäjä ei olisi jotenkin suoraan sanottuna päästään vialla, samoinkuin joku päähänpinttymän saanut takapiru. Auer vapautettiin jo hovissa. Sitten alkoi tämä Valkaman aloittama saatananpalvonta- ja nauhoituspaska, jolla tämä koko shitti saatiin vielä kerran oikeuteen, ilman että tälläkään kertaa on MITÄÄN todisteita. FBI:n lausunnossa lukee ettei ne osaa sanoa montako ihmistä asunnossa on.
Oikeudessa, darling, oikeudessa. Not here. Luulisi että olisi tullut esiin, ettei mitenkään sovi.
Hovin jälkeen on tullut Auerin kannalta raskauttavaa näyttöä paljonkin ja itsellekin oli vaikea kuvitella että AA todetaan syylliseksi kun halosta löytyy ulkopuolisen DNA. Siksi korkein oikeus päätti kuin päätti.
Ihan pohdittaviakin näkemyksiä. Miten äänittää moinen episodi kun ei tiedä mitä kysellään ja missä partio on. Vaikka olisi ollut valmiiksi lähellä paikkaa. Kuka itse lyö itseään rintakehään?
Miksi te luulette että Hovioikeus vapautti Annelin jos häkenauha kiistatta osoittaa että Annelin liikkeet sopivat Jukan tappamiseen? Ja ennenkaikkea, miksi ihmeessä syyttäjä nyt sekoilee nauhoittamisidean kanssa? Oikeasti, miksi? Onko teillä siihen jokin selitys?
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 12:28"]
Hovin jälkeen on tullut Auerin kannalta raskauttavaa näyttöä paljonkin
[/quote]
Niinkuin mitä?
Sulla on jäänyt levy päälle ja jankutat samaa asiaa etkä näe kun sohellat kuin sokea pimeässä.
Paskapuhetta ap.
JJ myös sanoo, että voi olla väärässäkin. Ei ole vaan löytänyt sitovaa näyttöä Aueria vastaan.
No onhan hänellä oikeus kai niin tehdä? Yhtälailla kuin jollakin toisella on syytellä.