Lue keskustelun säännöt.
Avioehto = Luottamuksen ja uskon puute?
03.09.2013 |
Mitä mieltä olette avioehdosta? Sellaisen solmiminen kertoo mielestäni vain siitä, ettei uskota ja luoteta oikeasti siihen, että tämän henkilön kanssa halutaan olla loppuelämä, jätetään se "pakenemisvara". Miksi mennä naimisiin jos ei ole valmis siihen sitoutumiseen? Miksi mennä naimisiin jos ei tunne toista niin hyvin, että voi hyvillä mielin luottaa ja uskoa pysyvyyteen, siihen että kaikki ongelmat saadaan yhdessä ratkaistua?
Se on vähän niinkuin "Noh, yritetään nyt tätä avioliittoa, mutta jos ei toimikaan niin ei sit". Mielestäni pitää asenntoitua niin, ettei yritetä vaan tehdään. Jos tekee avioehdon, asennoituu jo valmiiksi niin, että ei tämä välttämättä toimikaan. Silloin se juuri ei luultavasti toimi. Usko ja luottamus ovat tärkeimmät tekijät parisuhteessa. Avioehto ei ole merkki noista kahdesta.
Muita mielipiteitä?
Kommentit (97)
"Naimisiin ei tule mennä kenenkään kanssa, jos rakkaus osapuolten välillä ei ole ehdotonta. Ja jos rakkaus on ehdotonta, ei ole mitään syytä eroon. Rakkaus on pysyvä tunne, ei se kulu ja haalistu pois tai lopu yhtäkkiä."
Ja aloittajako kuvittelee, että kaikki ne n. 13 000 avioparia, jotka vuosittain eroavat, ovat menneet naimisiin rakastamatta toisiaan? Varmasti joukossa on vielä nykyäänkin niitä, jotka menevät naimisiin taloudellista syistä, siksi että on kumi puhjennut jne, mutta väitän että valtaosa ihmisistä menee naimisiin Sen Oikean kanssa, olettaen ja kuvitellen että eivät koskaan eroa ja silti toinen voi löytää uuden, muuttua niin että ei enää haluakaan jatkaa suhteessa/perhe-elämässä tai mitä tahansa.
Jokainen on varmaan tuttavapiirissään tavannut ihmisiä, jotka mouhoavat että tämä on ainoa kerta kun menen naimisiin, tämä on ikuista ja me ei koskaan erota ja niin sitä vaan ollaan toisissa häissä kuuntelemassa uudelleen samat lopotukset. Edelleen parisuhteessa on myös se pari, jonka puolesta toinen ei voi tietää ja määrätä yhtään mitään. Vaikka kuinka luulisi tuntevansa ja tietävänsä, toinen on silti oma erillinen itsenäinen yksilönsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"niin syvä on rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne välillämme."
"mieheni on pettänyt suhteen alkuaikoina"
"sovimme myös avoimesta suhteesta, eli saamme myös panna muita jos siltä tuntuu"
"Rakkaus ei ole ehdotonta, jos sen voimin rajoittaa toisen elämään (esim. kieltää tapaamasta muita naisia)"
Ehdotonta on ainakin aloittajan rakkaus......
Me olisimme tehneet avioehdon jos toinen olisi ollut varakkaampi tai olisi tulossa jotain isoja perintöjä.
Mutta silloin yli 20 vuotta sitten olimme "köyhiä" vastavalmistuneita nuoria joten emme sellaista tarvinneet ja sovimme että kaikki avioliiton aikana kertynyt omaisuus on yhteistä niin jos ero tulisi niin kaikki puoliksi vaan.
No ainakin vielä olemme onnellisesti naimisissa ja 2 lastakin on.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 14:11"]
Avioehdolla on helppo selvittää rakastaako enemmän puolisoa vai hänen rahojaan. Mahdollisen eron tullessa, ei tarvi ainakaan omaisuudesta riidellä.
[/quote]
Täsmälleen noin, eikä myöskään varakkaamman puolison kuollessa osa omaisuudesta valu pois vainajan rintaperillisiltä (muuten omaisuus pantaisiin ensin puoliksi).
Avioehdossa on myös mahdollista tehdä rajauksia, esim. koskemaan vain perintönä tulevaa omaisuutta. Tosin myös vanhemmat voivat tehdä sellaisen testamentin, missä perintöoikeus rajataan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se riippuu tilanteesta. Jos mennään nuorina ja suunnilleen yhtä varakkaina (varattomina) yhteen niin avioehto on minusta turha tai siis ei oikein sovi tilanteeseen. Jos yhdessä ryhdytään perhettä perustamaan niin molemmat kantavat tavalla tai toiselle kortensa kekoon, jos toinen sattuu menestymään taloudellisesti niin todennäköisesti toinen on tukenut tätä menestystä esim. hoitamalla lapsia enemmän jne. Siispä eron sattuessa molemmille kuuluu osansa omaisuudesta.
Sen sijaan jos mennään ns. aikuisina yhteen kun lapsia ja omaisuutta jo on, niin avioehto on järkevä ja normaali asia. On ymmärrettävää, että molemmat haluavat säilyttää siihen saakka hankkimansa omaisuuden itsellään ja varmistaa, että se jää omille lapsille. Varsinkin kun tokat, saati kolmannet liitot päättyvät useammin eroon kuin ekat.
Sitten on vielä eri asia, jos toisen suvussa on "jakamatonta" omaisuutta kuten maatila tai oma yritys. Tässä tilanteessa ymmärrän täysin, jos tämä omaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle avioehdolla. Miksi puolison vanhemmat ja sisarukset joutuisivat kärsimään mahdollisesta erosta?
Meillä avioehto tehtiin kolmen aviovuoden jälkeen. Ostettiin omistusasunto, tai siis minä ostin kun mies on työttömänä ja käytin niin ison summan säästöjä/perintöä, kun taas miehelläni ei ollut laittaa kauppasummaan euroakaan.
Pankki vaati lainani ehdoksi avioehdon. Ja tämän tekemällä ei tarvittu takaajia tms, kun taas jos olisimme ottaneet yhteisen lainan.
Samalla Pankki halusi suojella minua, jos tulee ero tai kuoleman tapaus jne. Toki miehelläni oikeus asua tässä asunnossa vaikka minä kuolisinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 16:53"]
Ikävää, että hyökkäätte ja mollaatte tuolla tavalla. Ehkäpä olen mielestänne lapsellinen ja naiivi. Tai ehkäpä monien liitot ja suhteet ovat sitten vaan ihan eri tasolla kuin meidän. Minä en todellakaan näe eroa minkäänlaisena mahdollisuutena, niin monista asioista olemme selvinneet ja niin syvä on rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne välillämme.
Näin äkkiseltään en oikeasti keksi yhtäkään syytä, minkä takia eroaisimme, paitsi jos toinen meistä lakkaisi rakastamasta ja haluaisi sen takia erota. Tätä ei ole kuitenkaan vielä 12 vuoteen tapahtunut enkä näe, että tulee tapahtumaankaan, koska ylläpidämme ja hoidamme suhdettamme koko ajan ja koen, että välisemme rakkaus on rajatonta/ehdotonta. Olokin on kuin alkuhuumassakin, mikään ei sen suhteen ole muuttunut.
Ja kyllä, minun mieheni on pettänyt suhteen alkuaikoina, asia on silloin keskusteltu ja puhuttu, eikä minulla käynyt silloin(kaan) mielessäni, että eroaisimme. Ensimmäinen ajatukseni oli, että meidän täytyy puhua ja selvittää asia, kuten sitten teimmekin. Olin tottakai loukkaantunut ja pettynyt, mutta ei se poistanut rakkautta, mitä tunsin ja tunnen edelleen.
Neljä vuotta sitten sovimme myös avoimesta suhteesta, eli saamme myös panna muita jos siltä tuntuu, kunhan asiasta puhutaan etukäteen ja sovitaan pelisäännöt. Tätä tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa, muuten ei tälle "oikeudelle" ole ollut tarvetta. Se, että on kiva joskus harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, ei poista tuntemaani ja kokemaani rakkautta, välittämistä, kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta minun ja mieheni väliltä. On aina ihana tulla oman kullan kainaloon, vaikka olisi ollut miten kivoilla seksitreffeillä jonkun kanssa. Se tunne on ihan erilainen kuin kenenkään muun kanssa.
Mielestämme aito, puhdas rakkaus on ehdotonta eikä rajoita. Rakkaus ei ole ehdotonta, jos se loppuu siihen, kun toinen tekee jonkun typerän teon. Rakkaus ei ole ehdotonta, jos sen voimin rajoittaa toisen elämään (esim. kieltää tapaamasta muita naisia). Silloin se on riippuvuutta ja omistushalua, pelkoa menettämisestä. Omistaminen ei kuulu rakkauteen. Pelko ei kuulu rakkauteen.
Te voitte olla eri mieltä, mutta tämä on minun mielipiteeni rakkaudesta ja sen pysyvyydestä. Tämän vuoksi en ymmärrä myöskään avioeroa ja sitä kautta avioehtoa. Naimisiin ei tule mennä kenenkään kanssa, jos rakkaus osapuolten välillä ei ole ehdotonta. Ja jos rakkaus on ehdotonta, ei ole mitään syytä eroon. Rakkaus on pysyvä tunne, ei se kulu ja haalistu pois tai lopu yhtäkkiä. Omalla pelollaan ja siitä johtuvilla tunteilla (omistushalulla, mustasukkaisuudella, alistamisella, alistumisella jne) sen voi kyllä piilottaa. Silloin homma voi päätyä eroon. Mutta tuollaiset tunteet eivät kuulu ehdottomaan rakkauteen.
Peace and love, älkää olko niin vihamielisiä aina.
t. ap
[/quote]
Ei tuo ole rakkautta. Jos miehesi rakastaisi sinua niin hän ei olisi koskaan pettänyt. Avoin suhde ei toimi teidän tilanteessa. Koska siihen on menty sillä periaatteella että kun petetään kuitenkin. Ei toimi. Luottamus ja rehellisyys ovat tärkeimmät asiat liitossa. Niitä teillä ei ole.
"Jos mennään nuorina ja suunnilleen yhtä varakkaina (varattomina) yhteen niin avioehto on minusta turha tai siis ei oikein sovi tilanteeseen. Jos yhdessä ryhdytään perhettä perustamaan niin molemmat kantavat tavalla tai toiselle kortensa kekoon, jos toinen sattuu menestymään taloudellisesti niin todennäköisesti toinen on tukenut tätä menestystä esim. hoitamalla lapsia enemmän jne. Siispä eron sattuessa molemmille kuuluu osansa omaisuudesta."
Tuota noin, ihmiset voi saada perintöä kuten on jo monesti mainittu. Sen eteen ei toinen ole ainakaan tehnyt yhtään mitään eikä ole oikeutettu senttiinkään.
Toisekseen, jos ajatellaan tilannetta jossa on menty naimisiin nuorena ja nainen tehnyt lapset ennenkuin on hankkinut kunnon koulutuksen ja tehnyt sanottavasti edes töitä ja mies on siis elättänyt kaikki ja kustantanut asumiset ja muut menot, naisen vain ollessa kotona vuodesta toiseen, pääsemättä töihin, menemättä koulutukseen ja lapsetkin on jo kouluiässä, en katso naisen tehneet oikeastaan mitään sellaista, joka oikeuttaisi vaatimaan lasten elatusta enempää erotilanteessa.
Tilanne on sama kuin naisilla, jotka kupuksen ylioppilasjuhlissa eivät ota toista kermakakkupalaa, koska heillä on "vauvakiloja". Koko ikäänsä ei voi vältellä omaa vastuutaan ja syytellä muita sen enempää painostaan kuin työttömyydestään tai koulutuksen puutteestaan. Saati vaatia muita, edes puolisoaan, rahoittamaan oma saamattomuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:09"]
Meillä avioehto tehtiin kolmen aviovuoden jälkeen. Ostettiin omistusasunto, tai siis minä ostin kun mies on työttömänä ja käytin niin ison summan säästöjä/perintöä, kun taas miehelläni ei ollut laittaa kauppasummaan euroakaan.
Pankki vaati lainani ehdoksi avioehdon. Ja tämän tekemällä ei tarvittu takaajia tms, kun taas jos olisimme ottaneet yhteisen lainan.
Samalla Pankki halusi suojella minua, jos tulee ero tai kuoleman tapaus jne. Toki miehelläni oikeus asua tässä asunnossa vaikka minä kuolisinkin.
[/quote]
Pankki ei halua suojella ketään. Pankki ei todellakaan vaadi mitään avioehtoa. Se on heille yksi ja lysti onko teillä avioehto.
Omaisuuden suojelua ja kai se on ihan järkevääkin jos omaisuutta on paljon tai jos parin lähtökohdat on varallisuuden suhteen kovin erilaisia.
Itse kun tuli mentyä yhteen henkilön kanssa joka oli tavatessa samanlainen persaukinen opiskelija ja vanhemmatkin on sosioekonomisesti samassa lokerossa, niin eipä ole ollu mitään syytä edes koskaan miettiä mitään avioehtoja. Kumpikaan ei ole erotessa hyötymässä toisesta, eikä ole mitään omaisuutta mitä pitäisi suojella toiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:14"]
Tuota noin, ihmiset voi saada perintöä kuten on jo monesti mainittu. Sen eteen ei toinen ole ainakaan tehnyt yhtään mitään eikä ole oikeutettu senttiinkään
Lue viestini viimeinen kappale. Olen samaa mieltä perinnöstä.
Toisekseen, jos ajatellaan tilannetta jossa on menty naimisiin nuorena ja nainen tehnyt lapset ennenkuin on hankkinut kunnon koulutuksen ja tehnyt sanottavasti edes töitä ja mies on siis elättänyt kaikki ja kustantanut asumiset ja muut menot, naisen vain ollessa kotona vuodesta toiseen, pääsemättä töihin, menemättä koulutukseen ja lapsetkin on jo kouluiässä, en katso naisen tehneet oikeastaan mitään sellaista, joka oikeuttaisi vaatimaan lasten elatusta enempää erotilanteessa.
Tästä olen edelleen täysin eri mieltä, mutta ei se mitään.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:09"]
Meillä avioehto tehtiin kolmen aviovuoden jälkeen. Ostettiin omistusasunto, tai siis minä ostin kun mies on työttömänä ja käytin niin ison summan säästöjä/perintöä, kun taas miehelläni ei ollut laittaa kauppasummaan euroakaan.
Pankki vaati lainani ehdoksi avioehdon. Ja tämän tekemällä ei tarvittu takaajia tms, kun taas jos olisimme ottaneet yhteisen lainan.
Samalla Pankki halusi suojella minua, jos tulee ero tai kuoleman tapaus jne. Toki miehelläni oikeus asua tässä asunnossa vaikka minä kuolisinkin.
[/quote]
Pankki ei halua suojella ketään. Pankki ei todellakaan vaadi mitään avioehtoa. Se on heille yksi ja lysti onko teillä avioehto.
[/quote]
Kumma juttu, olen ollut kyseisen pankin asiakas ensimmäisestä äidilleni maksetusta lapsilisästä lähtien, joten eiköhän he siellä tiedä miten asiat menevät... Ja kun ajattelet järjen kanssa, jos mahdollista niin eiköhän se pankki ajatellut minun parastani kun sijoitin rahani/säästöni asuntoon ja kirjoitettin avioehto. Ei voi tulla tilannetta jossa joutuisin maksamaa puolisoni ulos tästä asunnosta ja maksamaan näin ollen kahteen kertaan jo sijoittamani omaisuuden...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:02"]Tosin myös vanhemmat voivat tehdä sellaisen testamentin, missä perintöoikeus rajataan pois.
[/quote]Tuo on oikeastaan yhdentekevä urbaanigenda. Kukaan ei voi hallita omaisuuttaan kuolemansa jälkeen. Voit määrätä testamentissa että jättämäsi perintö on lapsesi puolison avio-oikeuden ulkopulella, mutta sehän totetuu vain siinä tapauksessa että lapsella on erossa muuta omaisuutta, jolla "maksaa" puolison ulos peritystä omaisuudesta. Jos ainoa omaisuus on perinnöksi saatu talo, niin kyllä se menee erossa puoliksi, jos mitää avioehtoa ei ole.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 18:00"]
Ap: Kaikki avioliitot eivät pääty eroon - aika moni päättyy myös kuolemaan. Mieti vähän näitäkin kuvioita (jos kykenet).
[/quote]Mutta kaikki liitot päättyy. Joko kuolemaan tai eroon. Tämä tiedoksi niille jotka ei muka ymmärrä miksi kannattaisi mennä naimisiin.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 15:36"]
Meillä on avioehto ihan minun vaatimuksestani vaikka miehelle tulee perintöä, minulle ei. Minulle avioehto on ihan samanlainen asia kuin koti- ja matkavakuutus. Vaikka itse olisin kuinka tunnollinen, niin mistäs sen tietää, miten elämä heittelee.
Me rupesimme seurustelemaan alle kaksikymppisinä ja nyt olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta eikä eroa ole edes mietitty. Kumpikaan meistä ei ole samanlainen kuin seurustelun alussa, kyllä ihmiset muuttuvat vuosien myötä. Mikäli mies haluaa vaihtaa minut toiseen, niin sillehän en minä mitään voi. Loukattuna olen niin pikkumainen, että varmasti haluaisin hänen omaisuudestaan kaiken, mitä irti saisin. Avioehdon ansiosta tuollaista tilannetta ei pääse tulemaan edes teoriassa.
[/quote]
Sinähän nyt aika masokisti olet.
Tässä nykyisessä, kuolemaan asti tarkoitetussa, avioliitossa en nähnyt mitään syytä tehdä avioehtoa, mutta jos eroaisin tai puolisoni kuolisi, niin mahdolliseen seuraavaan liittoon melko varmasti tekisin avioehdon, jotta tähän asti hankkimani omaisuus jäisi kokonaisuudessaan lapsilleni.
-42-
"Mutta kaikki liitot päättyy. Joko kuolemaan tai eroon. Tämä tiedoksi niille jotka ei muka ymmärrä miksi kannattaisi mennä naimisiin."
Entä sitten? Minä en ymmärä, miksi mennä naimisiin tai miksi se edes kannattaisi. En ole ainakaan yhteen mennessä (ja siitä on jo kauan) ollut kiinnostunut ryhtymään kenenkään elätiksi sen enempää yhdessä ollessa kuin mahdollisesti erotessa, en ole mieheni kanssa hänen omaisuutensa takia enkä todellakaan katso olevani oikeutettu sellaiseen minkä eteen en ole mitään tehnytkään ja olen aivan normaali työssäkäyvä ihminen, aloittanut työelämässä jo nuorena ja tehnyt töitä myös koko opiskeluajan.
En myöskään koe tarvetta millekään naurettaville prinsessapäiville tai pääharsoille,näytän aivan samalta vaikka olisi millainen höräke päällä joten kauneuteni ei vaadi hääpukuja, juhlia voidaan muutenkin eikä tarvitse vaivautua avioehtoihin. Tasa-arvoisessa suhteessa kukaan ei kyttää toisen rahoja ja omaisuuksia, se mikä hankitaan yhteiseksi myös paperilla laitetaan yhteiseksi ja omat on omia.
Että en oikein ymmärrä avioliittoa. Monelle sen tarkoitus tuntuu olevan elatus, eron jälkeen saadut rahat ja rumakolttu-päivä.
"Avoin suhde ei toimi teidän tilanteessa. Koska siihen on menty sillä periaatteella että kun petetään kuitenkin."
Ei avointa suhdettamme tehty tuolla periaatteella. Avoin suhde tehtiin siksi, että luottamus oli rakennettu uudelleen kuntoon alun pettämisen jälkeen eikä kummallakaan ollut enää menettämisen pelkoa vaan luottamus ja usko siihen, että toinen pysyy kyllä siinä. Eihän avoin suhde voi toimia, jos mukana on mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa ja sellaista meillä oli alkuvuosina, esimerkiksi tuon pettämisjutun vuoksi. Enää tätä pelkoa ei ole, olemme onnellisia emmekä pelkää menettävämme toisiamme, vaikka muita käytäisiinkin panemassa :).
Jos luit viestini, näet, että olemme olleet yhdessä 12 vuotta. 8 vuoden kohdalla sovimme avoimesta suhteesta ja pettäminen on tapahtunut suhteen alkuaikoina (tarkemmin sanottuna kun olimme seurustelleet 2,5 viikkoa, meni kännissä sänkyyn puolitutun naisen kanssa, tämä tapahtui yhden kerran ja mies aamulla itkien soitti minulle ja kertoi mitä on tapahtunut).
Hauskaa, että täällä tuntemattomat ihmiset tulevat kertomaan minulle minun ja mieheni välisestä rakkaudesta ja siitä, että suhteemme ei tule toimimaan. Hyvin on toiminut vuodesta 2011 asti ja tuntuu toimivan edelleen. Se, että suhteemme on erilainen kuin monilla muilla ja olemme antaneet toisillemme anteeksi paljon asioita, joita monet muut eivät antaisi, ei tarkoita etteikö suhteemme olisi toimiva. Sinun kohdallasi tämä ei ehkä toimisi, meidän kohdallamme toimii :)
Ja kuten numero 34 tuolla toisti asian, jonka olen itsekin monesti tässä maininnut, niin kyllä, rakkauteni on ehdotonta. Minä rakastan miestäni hänen virheistään huolimatta ja hän rakastaa minua. Rakkaus, rehellisyys, anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat avainsanat toimivaan suhteeseen.
Miksi ihmisissä herättää niin paljon negatiivisia tunteita se, että jollain muulla menee hyvin?
Näin sanoi minullekin juristi kun menin avioerossani häneltä neuvoa kysymään.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 14:13"]
Avioehdon pitäisi olla pakollinen.
[/quote]