Avioehto = Luottamuksen ja uskon puute?

Aika tyhmä ja lapsellinen on oltava aikuisen naisen, jos kuvittelee ettei minun liittoni koskaan pääty, minun mieheni koskaan jätä tai petä. Aina se on jonkun liitto joka päättyy, mies jättää ja pettää ja kun tosiaan avioerotilastoista voi jokainen todeta että yli puolet liitoista päättyy eroon, voidaan sellaista ihmistä pitää todellisuudesta vieraantuneena, joka kuvittelee ettei se juuri minun kohdalleni voi osua. Ei kukaan mies tai nainen ole niin erikoinen, kaunis tai täydellinen etteikö maailmasta löytyisi laumoittain parempia. Niille paremmille on sitten kiva maksella ex-puolison kautta :D

Perintöjen osalta perinnönjättäjä voi tietenkin määrätä testamentilla omaisuuden hallinnasta, mutta itse hankittua omaisuutta ei suojaa muu kuin avioehto.

Se on semmonen asia kun persaukisen kanssa menee naimisiin ja itsellä on niin ehdottomasti avioehto.

Sinunhan ei olisi kannattanut tehdä mutta mies tietenkin halusi. Ihan oikein.

Juurikin, ja jos persaukiselle ei sovi, voidaan helposti päätellä persaukisen "rakkauden" peruste.

Ikävää, että hyökkäätte ja mollaatte tuolla tavalla. Ehkäpä olen mielestänne lapsellinen ja naiivi. Tai ehkäpä monien liitot ja suhteet ovat sitten vaan ihan eri tasolla kuin meidän. Minä en todellakaan näe eroa minkäänlaisena mahdollisuutena, niin monista asioista olemme selvinneet ja niin syvä on rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne välillämme.

Näin äkkiseltään en oikeasti keksi yhtäkään syytä, minkä takia eroaisimme, paitsi jos toinen meistä lakkaisi rakastamasta ja haluaisi sen takia erota. Tätä ei ole kuitenkaan vielä 12 vuoteen tapahtunut enkä näe, että tulee tapahtumaankaan, koska ylläpidämme ja hoidamme suhdettamme koko ajan ja koen, että välisemme rakkaus on rajatonta/ehdotonta. Olokin on kuin alkuhuumassakin, mikään ei sen suhteen ole muuttunut.

Ja kyllä, minun mieheni on pettänyt suhteen alkuaikoina, asia on silloin keskusteltu ja puhuttu, eikä minulla käynyt silloin(kaan) mielessäni, että eroaisimme. Ensimmäinen ajatukseni oli, että meidän täytyy puhua ja selvittää asia, kuten sitten teimmekin. Olin tottakai loukkaantunut ja pettynyt, mutta ei se poistanut rakkautta, mitä tunsin ja tunnen edelleen.

Neljä vuotta sitten sovimme myös avoimesta suhteesta, eli saamme myös panna muita jos siltä tuntuu, kunhan asiasta puhutaan etukäteen ja sovitaan pelisäännöt. Tätä tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa, muuten ei tälle "oikeudelle" ole ollut tarvetta. Se, että on kiva joskus harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, ei poista tuntemaani ja kokemaani rakkautta, välittämistä, kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta minun ja mieheni väliltä. On aina ihana tulla oman kullan kainaloon, vaikka olisi ollut miten kivoilla seksitreffeillä jonkun kanssa. Se tunne on ihan erilainen kuin kenenkään muun kanssa.

Mielestämme aito, puhdas rakkaus on ehdotonta eikä rajoita. Rakkaus ei ole ehdotonta, jos se loppuu siihen, kun toinen tekee jonkun typerän teon. Rakkaus ei ole ehdotonta, jos sen voimin rajoittaa toisen elämään (esim. kieltää tapaamasta muita naisia). Silloin se on riippuvuutta ja omistushalua, pelkoa menettämisestä. Omistaminen ei kuulu rakkauteen. Pelko ei kuulu rakkauteen.

Te voitte olla eri mieltä, mutta tämä on minun mielipiteeni rakkaudesta ja sen pysyvyydestä. Tämän vuoksi en ymmärrä myöskään avioeroa ja sitä kautta avioehtoa. Naimisiin ei tule mennä kenenkään kanssa, jos rakkaus osapuolten välillä ei ole ehdotonta. Ja jos rakkaus on ehdotonta, ei ole mitään syytä eroon. Rakkaus on pysyvä tunne, ei se kulu ja haalistu pois tai lopu yhtäkkiä. Omalla pelollaan ja siitä johtuvilla tunteilla (omistushalulla, mustasukkaisuudella, alistamisella, alistumisella jne) sen voi kyllä piilottaa. Silloin homma voi päätyä eroon. Mutta tuollaiset tunteet eivät kuulu ehdottomaan rakkauteen.

Peace and love, älkää olko niin vihamielisiä aina.

t. ap

Tuli vähän mieleen tämä: http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Rakkauden+ei+ole+tarkoitus+rajoittaa+toista/1135248565339

Avioehto on hyvin järkevä ratkaisu, varsinkin jos haluaa, että joku tietty omaisuus pysyy suvussa, oli se sitten maata tai vaikkapa menestyvä yritys.

Yhdestä paperista varoittaisin. Jos allekirjoitatte paperin, että luovutte perinnöstä, niin se paperi seuraa teitä seuraaviinkin perinnönjakoihin. Kerronpa oman kokemuksen. Velipuoleni kuoli kymmenisen vuotta sitten. Minut oli vähän aikaisemmin "ostettu ulos" äitini kuoleman jälkeen jakamattomaksi jätetystä pesästä ja annettiin ymmärtää (isäpuolen sukulainen, varatuomari), että minulla ei ole enää mitään saamisia. No, sitten velipuoli kuoli ja minähän olin isäpuolen kanssa hänen perillisensä. Perunkirjoitustilanteessa, jossa olimme kaikki vielä surusta sekaisin, minut painostettiin allekirjoittamaan luopumispaperi. Ja valehdeltiin, että minä saan osani isäpuolen testamentissa. En saanut senttiäkään. 

Vuosia myöhemmin kuoli enoni. Olin kuolinpesän osakas, yksi kolmesta (äidin toisen veljen ja sisaren kanssa). Äitini ja velipuoleni olivat siis kuolleet. No kaikki paperit tehtiin asiaankuuluvasti asiantuntijan kanssa. Oli mennyt ehkä pari kuukautta, kun ko. henkilö otti yhteyttä, että edesmenneen isäpuoleni perillinen (sama tuomari, joka oli painostanut luopumaan perinnöstä) olisi velipuoleni asemesta enoni perillinen ja että hänelle kuuluisi puolet minun osuudestani. Onneksi osuus taisi olla hänen mielestään niin vähäinen, että hän ymmärsi vetäytyä, mutta minun piti kirjoittaa paperi, että vastaan kaiksta mahdollisista veroseuraamuksista. Tavallaan oli onni, että tämä asia tuli esiin, sillä luopumispaperilla on vieläkin vaikutusta. Minulla ei ole rintaperillisiä, joten hän olisi vielä minunkin perilliseni mahdollisesti silloin vielä elävän iäkkään enoni ohella (tätini on jo edesmennyt). On itsestään selvä, että laadin testamentin. Se mies ei saa minulta latin latia, on saanut jo suunnilleen yhden pienen asunnon verran.

Olkaa hyvät ihmiset tarkkoja, mihin nimenne tuuppaatte. Surutyötä tekevä on todella helppo uhri, sillä harva siinä tilanteessa jaksaa ryhtyä taistelemaan. En ole rahanahne, mutta oikeudenmukaisuus on tärkeimpiä asioita mielestäni. ja painostus ei ole oikeudenmukaista.

Ap: Kaikki avioliitot eivät pääty eroon - aika moni päättyy myös kuolemaan. Mieti vähän näitäkin kuvioita (jos kykenet).

Haluamme, että ainokaisemme mahdolliset tulevat ja menevät kumppanit eivät peri meitä, joten teimme testamentin, jossa suljemme lapsen kumppanin pois.  Kun ihmissuhteista ei koskaan tiedä.

Eukot ei tietty halua avioehtoa. Kouluttautukaa ja tehkää työtä ja tienatkaa. Ja miehet hoitamaan yhteisiä lapsia. Ei tartte kärkkyä toisen omaisuutta.

Minulle avioehto on sitä että jos jompi kumpi sekoaa ja rupeaa vaatimaan kummallisuuksia, niin selvitään siitä ehdon ansiosta.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 14:06"]

Mitä mieltä olette avioehdosta? Sellaisen solmiminen kertoo mielestäni vain siitä, ettei uskota ja luoteta oikeasti siihen, että tämän henkilön kanssa halutaan olla loppuelämä, jätetään se "pakenemisvara". Miksi mennä naimisiin jos ei ole valmis siihen sitoutumiseen? Miksi mennä naimisiin jos ei tunne toista niin hyvin, että voi hyvillä mielin luottaa ja uskoa pysyvyyteen, siihen että kaikki ongelmat saadaan yhdessä ratkaistua?

Se on vähän niinkuin "Noh, yritetään nyt tätä avioliittoa, mutta jos ei toimikaan niin ei sit". Mielestäni pitää asenntoitua niin, ettei yritetä vaan tehdään. Jos tekee avioehdon, asennoituu jo valmiiksi niin, että ei tämä välttämättä toimikaan. Silloin se juuri ei luultavasti toimi. Usko ja luottamus ovat tärkeimmät tekijät parisuhteessa. Avioehto ei ole merkki noista kahdesta.

Muita mielipiteitä?

[/quote]Persaukisen kanssa kun menee kimppaan niin kannattaa tehdä se avioehto. Rakkaus on iäti kestävä, kohde vaan vaihtuu.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:00"]

Me olisimme tehneet avioehdon jos toinen olisi ollut varakkaampi tai olisi tulossa jotain isoja perintöjä.

Mutta silloin yli 20 vuotta sitten olimme "köyhiä" vastavalmistuneita nuoria joten emme sellaista tarvinneet ja sovimme että kaikki avioliiton aikana kertynyt omaisuus on yhteistä niin jos ero tulisi niin kaikki puoliksi vaan.

No ainakin vielä olemme onnellisesti naimisissa ja 2 lastakin on.

[/quote]

Kannattaa huomioida se että avioliiton aikana kertynyt omaisuus ei ole yhteistä, vaan sen jonka nimissä se on. Eli omaisuuden omistaja voi tehdä sille mitä haluaa, paitsi yhteistä kotia ei voi myydä ilman toisen lupaa. Avio-oikeus ja omaisuuden tasaaminen astuu kuvaan vasta eron tai kuoleman tullessa.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 15:14"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 14:46"]

Miksi kaikki vastaaa ettei avioehtoa kannata tehdä nuorena ja "persaukisena"? Oletteko te nuoria ja persaukisia loppuelämänne? Työtuloista ei jää mitään sukanvarteen? Mitä sitten kun toinen tienaa huomattavasti isommat säästöt ja tuleekin ero eikä nuorena persaukisena tullut tehtyä avioehtoa?

elämä muuttuu, varallisuus muuttuu jne... Toinen voikin voittaa 12 miljoonaa lotossa tms.

Minä vaadin avioehdon kun 27 vuotiaina menimme naimisiin syvästä rakkaudesta, 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Olimme vastavalmistuneita ja varattomia. Halusin ettei kukaan pääse koskaan sanomaan, että nain rahaa (mieheni valmistui huomattavasti paremmin palkattuun ammattiin kuin itse). Jos tässä joskus käy huonosti ja ero tulee, niin otan vain ja ainoastaan omani, mies pitäköön mitä on tienannutkin.

[/quote]Se mikä on avioliiton aikana hankittu on yhteistä, myös avioehdon voimassa ollessa. Avioehto koskee ennen avioliittoa hankittu omaisuutta ja esimerkiksi perintöä.

Jos perheessä esimerkiksi toinen luo uraa ja toinen hoitaa lapset, niin eihän se ole kohtuullista että erossa uran luoja pitää omaisuutensä ja lapset hoitanut lähtee tyhjinkäsin. Toinenhan on mahdollistanut uraihmiselle uran luomisen ja perheen, mutten hänen olisi pitänyt valita.

Joten jos ei ole omaisuutta tai eroa omaisuuden määrässä ennen liittoa, ei ole oikein syytä tehdä myöskään avioehtoa.

[/quote]

Avioliiton aikana hankittu omaisuus ei ole yhteistä, vaan sen joka sen on hankkinut. 

Jos kysytään,että mitä haittaa siitä avioehdosta olisi, niin kovin vaikea on keksiä niitä haittoja. Kyllä avioehto on tätä päivää ja omassa kaveripiirissä kaikilla on.

Ap, juu haluanpa kuulla ajatuksesi muutaman vuoden kuluttua kun parin tunnin tantrasessioita ei pidetäkään kun vauva ja taapero täyttävät päivän ja mies ( edelleen työtön) tulee posket hehkuen kertoen kuinka on tavannut todellisen sielunkumppaninsa, että sori beibi mutta ei muistella pahalla...

uskon kyllä rakkauteen ja avioliittoon mutta olen niin paljon elämää nähnyt että ilman avioehtoa en liittoa solmisi. Varsinkin kun minä olen se jolla on omaisuutta niin minusta on ihanaa että "kelpaan" itsenäni eikä rahojeni takia.

Onneksi exäni ajatteli kuten ap. Minulla ei ollut mitään omaisuutta, hänellä oli jo tuolloin ainakin puolen miljoonan omaisuus.Halusi naimisiin vaikka minä en ollut niin innostunut ja sanoi että avioehto on epäromanttista eikä halua sellaista.

Vuosi sittten jätti minut ja lapset täysin yllättäen uuden nuoremman naisen takia. Tämä uusi suhde on kuulemma jotain täysin ainutlaatuista.

Voitte uskoa että olen iloinen siitä että halusi aikoinaan välttämättä mennä naimisiin ilman avioehtoa.

Nyt toimeen tuloni on turvattu, sain ostettua uuden kodin lapsille ja itselleni käteisellä tutulta alueelta ja voin jopa tehdä osa-aika töitä vielä jonkin aikaa kun lapset ovat pieniä.

Jos itse joskus menen vielä naimisiin on ihan 110 % varmaa että teen avioehdon nyt kun minulla on omaisuutta joka on lasten taloudellinen turva.

Mielenkiinnolla odotan että meneekö ex ä naimisiin uuden ainutlaatuisen ja ikuisen rakkautensa kanssa ja onko usko niin vahva että avioehto jää vielä tekemättä.