Avioehto = Luottamuksen ja uskon puute?

Eikö se juuri ole luottamuksen ja uskon vahvistus. En mene kanssasi naimisiin omaisuuden takia vaan rakkauden.

Avioehdon pitäisi olla pakollinen.

Ajattelin samoin kun ap, kun olin nuori. Nyt olen keski-ikäinen, ja solmisin avioehdon. Jotta omaisuuteni jäisi lapsilleni.

No avioehto on vähän kuin vakuutus. Ethän esimerkiksi tapaturmavakuutusta ottaessasi toivo, että sille koskaan tulisi tarvetta, mutta silti se on ihan fiksua ottaa sillä JOS jotain tapahtuu - kuten elämässä aina tapahtuu - niin se antaa turvaa sitten tulevaisuudella ja tarjoaa tietyn ennaltasovitun toimintamallin ikävän tapauksen sattuessa. 

Mä ymmärrän avioehdon, jos naimisiin mennessä toisella on esim. suvussa kulkenutta kiinteistöä, maata jne. Sen moni haluaa säilyttää omassa suvussaan eikä luovuttaa sitä muille. Sitä mä en ymmärrä, että kaksi tavista solmii avioehdon tai että oltuaan 20 vuotta yhdessä sellainen pitää tehdä. Se kertoo mun mielestä toisen epäluottamusesta. Jos mun mies alkaisi nyt puhumaan avioehdosta, niin olisin aivan varma, että on jättämässä mua.

Esim. yrittäjän kannattanee tehdä avioehto ihan yrittäjän puolison omaisuuden suojaksi. Itse en kaivannu, enkä oo kokenu tarpeelliseksi. Kaikki tulot ja menot on yhteisiä. Mutta jos tulis joskus se tilanne, että olisin menossa uudelleen naimisiin, ni haluaisin avioehdolla turvata omien lasteni oikeudet. En siis näe tätä noin mustavalkoisena. Tosin sanoin ku menin naimisiin, että ei tehdä avioehtoa, kun se tuntus siltä, että luvataan, mutta ei kuitekaan luvata. Mutta aikojen saatossa olen saanut selville, että avioehtoa ei välttämättä tehdä oman omaisuuden suojelemiseksi, vaan puolison turvaksi (tuo yrittäjäesim.). Itse oltiin kumpikin pennittömiä ja aikalailla myös velattomia, ei isosti omaisuutta kummallakaan (miehellä moottoripyörä ja auto) eli lähdettiin aikalailla samasta tilanteesta kumpikin rakentamaan yhteistä tulevaisuutta ja elämää.

Kiitos mielipiteistä ja kommenteista, avarsi vähän omaakin näkökulmaa! t. ap

Minusta myös testamentti on epäluottamuksenosoitus! Ja se, että haluaa omistaa yhdessä puolison kanssa jotain. Minusta miehen tulee omistaa kaikki, nainen voi sitten maksaa niitäö pikkusummia, joita tulee vakuutuksista, ruokalaskusta, päivähoidosta, matkustamisesta jne.

No me tehtiin avioehto. Siellä sovittiin myös, että jos mieheni joutuu jostakin syystä sairaalaan niin minulla on oikeudet hoitaa hänen asioitaan sillä välin.

Hänellä oli omaisuus jo ennen meidän yhteenmenoa, en ole millään tavalla laittanut rahaa siihen. Oli ihan normaalia tehdä avioehto. :)

Mutta tosiaan, kannatti tehdä :) Vaikka olenkin se köyhempi osapuoli :D

Meillä miehellä oli jonkun verran omaisuutta ja osakkeita kun tapasimme, joten avioehto oli minun mielestäni ihan ok. Eihän se romanttinen ele ole, ehdottaa moista, mutta toisaalta, faktahan on se, että puolet avioliitoosta päätyy eroon. En voi olla varma että kuulumme siihen yhdessä pysyvään puoliskoon.

Hmm, nyt olemme olleet 8v naimisissa ja edelleen onnellisia yhdessä. Ei avioehto ole ainakaan negatiivisesti parisuhteeseemme vaikuttanut. Eka vuosi oli todella romanttinen, suorastaan linnoittuimme kahden kotiin, muutimme yhteen, menimme kihloihin, mies kirjoitteli mulle runoja jne... Rakkaus on ihan yhtä todellinen kuin niillä jotka eivät avioehtoja ole edes miettineet.

"ettei uskota ja luoteta oikeasti siihen, että tämän henkilön kanssa halutaan olla loppuelämä, jätetään se "pakenemisvara". Miksi mennä naimisiin jos ei ole valmis siihen sitoutumiseen?"

Lienet joku parikymppinen kun on niin lapsellista paatosta.

Vaikka MINÄ (tai mies) kuinka päättäisin, että MINÄ uskon tähän liittoon ja sitoudun, en ole liitossa ja parisuhteessa yksin itseni kanssa vaan siinä on se kumppanikin, jonka puolesta MINÄ en voi päättää sitoutumista ja uskollisuutta. Jos kumppani ottaa, lähtee ja eroaa, on aivan sama kuinka MINÄ olen sitoutunut ja uskonut liittoon.

Koska en ole halukas maksamaan sentin latia eron tullessa tulevalle entiselle kumppanilleni, teen avioehdon.

En ole myöskään niitä naisia, jotka kuvittelevat avioliiton oikeuttavan miehen omaisuuteen ja ovat käsi pitkänä vaatimassa itselleen puolta (sitäpaitsi tyhmille tiedoksi, tasinkoa ei lasketa periaatteella toisen omaisuudesta puolet paitsi persaukisen vaatijan tapauksessa - normaaleilla ihmisillä on molemmilla omaisuutta), koska en ole kenekään elätiksi ollut ryhtymässäkään ja maannut himassa sohvalla katsellen päiväsaippiksia käsi sipsipussissa.

Itse asiassa, aikanaan kun naimisiinmenoa suunniteltiin, minä olin se joka ehdotin, vaadin ja edellytin avioehtoa, ilman sitä naimisiin ei olisi menty. Ja jos joku nyt aloittaa sen iankaikkisen lässytyksen siitä, että miksi me kaksi tavallista köyhää tehtäisiin evioehto kun ei ole omaisuuttaakaan, mistä sitä tietää vaikka toinen voittaisi lotossa tai perisi amerikantädin jos työntekoa onnistuukin niin hyvin välttelemään ettei sitä kautta saa varallisuutta hankittua edes asunnon, kesämökin ja auton verran.

Avioehto konkretisoituu vasta avioliiton päättyessä, avioliiton aikana kummankin omaisuus on hänen omaansa, ei yhteistä ellei sitä ole yhteisiin nimiin hankittukin. Joten mitä ihmeen luottamuksen ja uskon puutetta avioehdossa on? Siinä vaiheessa kun toinen löytää uuden kumppanin ja jättää, harvemmalla on enää mitään halua olla toiselle myötämielinen (sen enempää jättäjällä kuin jätetyllääkään). Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että osituksessa (joka siis tehdään omaisuuksista ellei ole avioehtoa) ei tunneta mitään jätetyn säälipisteitä vaan hyvällä tuurilla peeaa lemppaa varakkaamman nuoremman ja kauniimman takia ja varakas joutuu vielä maksamaan tasinkona peeaalle hyvät rahat, joilla on hauska mällätä uudessa suhteessa uuden kumppanin kanssa.

Älkää olko niin typeriä - 60% liitoista päättyy eroon ja suurimmat riidat eron yhteydessä aiheutuvat rahasta. Tämäkin voitaisiin välttää tekemällä avioehto, mutta sehän ei monelle naiselle sovi koska he haluavat hyötyä miehestä niin avioliiton aikana kuin sen jälkeenkin. Ilmanko avioehto onkin suositumpi ylemmissä sosiaaliluokissa ja koulutetumpien keskuudessa, joissa ryhmissä naisetkin ovat taloudellisesti hyvin toimeentulevia eivätkä siipeileviä rahahaukkoja.

Ap olet mielestäni jonkun verran naiivi ja lapsellinen, ihan kuin minä ennen...rakkaus on hieno juttu, mutta sen päättyminen katkeraa. Kaikki ei vaan kestä ikuisesti hyvistä aikomuksista ja elämää suuremmista tunteista huolimatta.

Me emme ex:n kanssa aikanaan ehtoa tehneet, koska olimme ns. vastavalmistuneita persaukisia ja kuvittelimme, että emme sitä toki tarvitse. Liitto kesti 15  vuotta, kunnes ex jäi kiinni maksullisista naisista.

Hiukan aikaisemmin isäni oli kuollut. Isäni oli viisas ja paljon elämää nähnyt mies, ja teki testamentin, jossa laittoi ehdoksi, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta tähän perintöön.

Ilman isäni viisautta olisi multa mennyt kunnon potti petturi-ex:n taskuun. Kiitos isäni minä ja lapset voidaan taloudellisesti hyvin. En nyt olekaan ns. persaukinen yh, mutta jos erossa olisi pitänyt ruveta perintöpottia jakamaan, tilanne olisikin huonompi.  Kivat taskurahat olisin antanut noin niinkuin huorille kannettavaksi ilman isäni testamenttia. .

Tehkää hyvät ihmiset avioehto. Elämä muuttaa ihmistä ja yllättää muutenkin. Toinen alkaakin tienata, ostaa sijoitusasunnon, tekee pörssivoiton, saa perintöä yllättävältäkin taholta. Siitä rehellisimmästäkin prinssistä /prinsessasta voi tulla se rupisammakko, joka juhlii sinun kustannuksellasi.

terv. kolmen yh

Meillä on avioehto ihan minun vaatimuksestani vaikka miehelle tulee perintöä, minulle ei. Minulle avioehto on ihan samanlainen asia kuin koti- ja matkavakuutus. Vaikka itse olisin kuinka tunnollinen, niin mistäs sen tietää, miten elämä heittelee.

Me rupesimme seurustelemaan alle kaksikymppisinä ja nyt olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta eikä eroa ole edes mietitty. Kumpikaan meistä ei ole samanlainen kuin seurustelun alussa, kyllä ihmiset muuttuvat vuosien myötä. Mikäli mies haluaa vaihtaa minut toiseen, niin sillehän en minä mitään voi. Loukattuna olen niin pikkumainen, että varmasti haluaisin hänen omaisuudestaan kaiken, mitä irti saisin. Avioehdon ansiosta tuollaista tilannetta ei pääse tulemaan edes teoriassa.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 14:47"]

Minusta myös testamentti on epäluottamuksenosoitus! Ja se, että haluaa omistaa yhdessä puolison kanssa jotain. Minusta miehen tulee omistaa kaikki, nainen voi sitten maksaa niitäö pikkusummia, joita tulee vakuutuksista, ruokalaskusta, päivähoidosta, matkustamisesta jne.

[/quote]

Juuri näin! Akat keittiöön! Ei vaan, on se ihan kohtuullista että kun mies painaa vuosikausia hiki hatussa hommia työpaikalla, mutta nainen samaan aikaan nukkuu kotonaan ja trollailee vauvapalstalla, niin eron sattuessa miehelle jää työllään ansaitsemansa varallisuus. Lapsethan äiti saa pääsääntöisesti pitää.

Meillä on avioehto ja keskinäinen testamentti. Lasten puolisto on myös suljettu pois kun perimisen aika tulee.

Minä olen se, jolla on enemmän omaisuutta. Mieheni on opiskellut kauemmin ja tienannut siis vähemmän yhteiseen pottiimme.

Mä edustan avomiekkosen kanssa ns. aikuisena tavanneita pareja. Ollaan siis tavattu noin 45-vuotiaina, molemmilla elettyä elämää takana. Vapaita oltiin molemmat, eli liittoja ei rikkoontunut meidän seurustelun alkaessa. Miehellä on kolme lasta, mulla ei lapsia ole. Molemmille on jotain perintöjä joskus tulossa, miehelle paljon enemmän. Mä pidän ilman muuta ainoana oikeana vaihtoehtona avioehtoa, jos tässä joskus naimisiin mentäisiin. En koe olevani oikeutettu miehen rahoihin ja perintöihin (ja luulisin että ne on avio-oikeuden ulkopuolelle testamentilla määrätty, en tiedä). Omat säästöni, perintöni ja tavarani haluan periyttää veljeni lapsille. Mulla on myös aika paljon suvussa kulkeneita esineitä, joilla suurimmalla osalla on lähinnä tunnearvoa. Haluan, että omat sukulaiseni päättävät niiden kohtalosta, ei miehen lapset (vaikka mukavia ovatkin). Samoin miehen suvun vanhat huonekalut sun muut tavarat kuuluvat ilman muuta miehen lapsille. Meidän keskinäisen suhteen kanssa ei omaisuudella ole mitään tekemistä, me olemme yhdessä, koska tykkäämme olla yhdessä.

Ilmanmuuta avioehto pitää tehdä! Elämä on yllätyksiä täynnä ja kakan iskiessä tuulettimeen ei tarvitse ainakaan raha-asioista alkaa tappelemaan.

Kuten joku jo sanoikin, kaikki avioliitot päättyvät: joko eroon tai toisen kuolemaan. En halua että sukumme mökillä on edes teoreettista mahdollisuutta päätyä miehen tulevan puolison lapsille (jos minä vaikka huomenna jäisin auton alle).

Samoin olen samaa mieltä, että avioehto on mitä romanttisin ele. Ollaan yhdessä aidosta rakkaudesta, eikä kärkkymässä toisen omaisuutta.

Jos tuleva puoliso on ehdottomasti avioehtoa vastaan, ainakin minä pohtisin vakavasti hänen motiivejaan avioitua. Jos ei ole toisen rahoista kiinnostunut niin silloin on sama, mitä ehtoja tekee. Avioehdon vastustajat lienevät useimmiten tyhjätaskuja, joilla ei ole kuin voitettavaa mahdollisen eron tullessa. Hyvähän se on vastustaa kun itsellä ei ole muuta omaisuutta kuin omat vaatteet muovikassissa ja nekin henkkamaukasta.

Rakkaus voi hyvinkin kestää, mutta elämä voi päättyä milloin vain.

Siskoni sairastui vakavasti ja heillä oli tuolloin 2 ja 5-vuotiaat lapset. Suvullamme on ihana kesäpaikka ja me kaksi sisarta nykyään omistajina.

Siskoni ja hänen miehensä halusivat, että ainakin kesäpaikka pysyy suvussa ja he tekivät avioehdon.  Sisareni jopa halusi, että miehensä etsisi uuden vaimon, kun hänestä aika jättää. Jos tulevassa avioliitossa olisi tullut ero, niin sitten osa paikasta olisi aivan ulkopuolisen hallinnassa.

Meillä kävi onneksi hyvin, sillä sisareni tervehtyi ja kesä vietetty taas saaressa.

Joskus avioehto on ihan rakkautta.

Mieheni taas on osakkaana yhtiössä, jossa jokainen osakas velvoitettiin tekemään avioehto kyseisten osakkeiden osalta. Haluavat, ettei osakkeet ja päätäntävalta valu jonkun eron takia muualle. Avioehto on nykyään hyvin harvoin kahta ihmistä koskeva sopimus.