Valmistumisen jälkeinen ahdistus

Samassa tilanteessa olen. Vaikka yliopistossa tuli roikuttua aivan liian kauan, eikä venähtänyt opiskeluaika anna minusta kovin ahkeraa kuvaa, niin silti tekisi mieli vain roikkua kirjoilla. Valmistumisen jälkeen, jos töitä ei löydy, niin olen virallisesti työtön. Nyt olen vielä opiskelija. Puhumattakaan menetetyistä opiskelijaeduista yms. Pelottavaa.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 00:18"]

Samassa tilanteessa olen. Vaikka yliopistossa tuli roikuttua aivan liian kauan, eikä venähtänyt opiskeluaika anna minusta kovin ahkeraa kuvaa, niin silti tekisi mieli vain roikkua kirjoilla. Valmistumisen jälkeen, jos töitä ei löydy, niin olen virallisesti työtön. Nyt olen vielä opiskelija. Puhumattakaan menetetyistä opiskelijaeduista yms. Pelottavaa.

[/quote]

Sama täällä, gradu valmis kesäkuussa jolloin myös kaikki opintotukikuukaudet käytetty. Ja sitten...?

Miten aiotte selvitä? Vinkkejä?

Tuo kirjoilla roikkumisesta haaveilu on niin tuttua :) Tuntuu että, elämä olisi niin paljon turvallisempaa, kun on joku "pysyvä paikka, jonne voi aina mennä" olkoonkin sitten vaikka koulu...

ap

En odota valmistumista, koska joudun heti kokopäivätöihin. Opiskellessa on ollut aamujakin joskus vapaina ja saanut nukkua kotona. Työkkäri nauraa minut pihalle, jos sieltä menen töitä hakemaan. Töitä on vaikka muille jakaa, mutta kun ei huvittaisi mennä töihin :( En ole kyllä nytkään vain tuilla elänyt, mutta opiskeluaika on ollut ihanaa.

Jotenkin hämmentävää, että valmistumisen pitäisi olla iloinen asia ja olon helpottunut, mutta se on kaikkea muuta. Kun ajattelee niitä aikoja, kun vielä murehti puuttuvista opintosuorituksista ja toivoi niiden olevan jo ohi, niin se tuntuu niin kaukaiselta. Nyt on vaan sellainen olo, että tässäkö se oli? Vuosien puurtaminen ja käteen saa paprun, joka ei takaa yhtään mitään, ei varsinkaan ammattitaitoa. Hämmentynyt olo. Ei tee mieli edes juhlia.

t. 2

Aivan samoja ajatuksia minulla! lisäksi pelottaa hieman se, saanko töitä heti valmistuttuani.

Valmistuminen oli ihan kamalaa. Kaikilla muilla opiskelukavereilla oli jo vakityö tai vähintään monen vuoden määräaikaisuus odottamassa ja itse jäin tyhjän päälle. Mahdollisimman pitkään yritin venyttää, ettei hirveää työttömyysjaksoa jäisi, mutta lopulta oli pakko valmistua.

Ehkä pahempaa on kuitenkin se, että enää ei saa opiskella. Opiskelin niin mielenkiintoista alaa, että harmittaa, että siitä joutuu luopumaan. Nyt vielä asiat ovat tuoreessa muistissa, mutta hiipuvathan ne pikku hiljaa. Ja kun ei ole enää pääsyä tutkimustietokantoihin, niin jossain vaiheessa sitä putoaa alan kehityksestä ehkä kokonaan.