Jäätkö yksin pitämään kirkkoa pystyssä?
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake
"Tiedote03.12.2013
Kirkosta eronnut tänä vuonna 40000 jäsentä
Valtionkirkosta on tänä vuonna eronnut jo 40 000 jäsentä. Näillä näkymin evankelis-luterilainen kirkko on menettämässä jopa 8000 jäsentä enemmän kuin viime vuonna. Mikään ei näytä vähentävän kirkosta eroamista.
Eilen uutisoitiin kirkollisveron nostamisesta useissa seurakunnissa, mikä välittömästi kaksinkertaisti kirkosta eroamisen. Normaalisti tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa noin 160 jäsentä päivässä. Eilen kirkosta erosi 330 jäsentä. Osalle kirkkoon kuuluvista jäsenyyden merkitys on käynyt niin vähäiseksi, että pienikin muistutus kirkollisverosta saa eroamaan kirkosta. Kirkollisveron nosto on mainittu eropalautteissa syyksi kirkosta eroamiseen.
Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin."
Kommentit (96)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 11:56"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 10:37"]
Aion jäädä kirkkoon, mutta en pitämään sitä pystyssä. Sen sijaan edellytän, että kirkko ryhtyy laskuttamaan tilojen käytöstä niitä, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Lisäksi vaadin, että kaikissa kirkon tiloissa ja alueella olevissa tilaisuuksissa osana on sananjulistus eli toimitaan lähetyskäskyn mukaisesti valaisemalla pakanoille kristinopin ilosanomaa. Näin silloin, kun kirkkomaahan piilotetaan ateistin arkkua tai kun halutaan seurakunnan leirikeskus synttäreidenpitopaikaksi.
Päiväkerhossa lisätään uskonnollisuutta etenkin silloin, kun lasten vanhemmat eivät kuulu kirkkoon.
Lähimmäisen rakastaminen ei ole sitä, että annetaan toiselle ilmaiseksi jotain vaan sitä, että opetetaan se toinen itse löytämään kristillisyyden hyvät puolet.
[/quote]
kirkko on suvaitsevainen sekä uskovaiset myös niinkuin nähdään. En tiedä olenko aivan väärässä mutta minun mielestäni ev.lutherilaisista on tullut nykyään todella jyrkkää porukkaa. Ei sitä ei tätä, jatkuvasti kieltämässä. Räsänen on hyvä esimerkki siitä. Eikö uskovaisten pitäisi suvaita ja rakastaa kaikkia?
[/quote]
Kyllä, suvaitaan ja rakastetaan, mutta ei suostuta olemaan hyväksikäytettyjä eli jos joku eroaa kirkosta, ei hänelle tarvitse tarjota sitä maallista hyvää, minkä kirkko voi suoda. Sen tilalle tarjotaan henkistä apua, rukoillaan yhdessä jne. eikä suinkaan tehdä niin, että annetaan kirkkosali ilmaiseksi käyttöön, kun "siellä on kivat puitteet mun kolmansille häille".
Aidossa kristillisyydessä autetaan hädänalaista. Joku 60 000 e/v tienannut vainaja ei ole niin hädänalainen, etteikö perikunnalla olisi varaa maksaa maahanpanosta täysi hinta.
[/quote]
Edellinen viesti oli aika jyrkkä ja provosoiva joten ihmettelen vaan kuinka uskova voi olla niin jyrkkä? Mitenkä toi räsänen, miksi hän on niin jyrkkä? Kaikki ateistit ovat hylkiöitä etc. Onko se aina ollut niin tossa luth.uskossa? Tuntuu kun toi lähimmäisen rakkaus on täyttä bluffausta. Puhutaan kauniisti että sellaista on olemassa mutta toisaalta vihataan, inhotaan ja tuomitaan ateisteja ja muuhun uskontoon uskovia. Mutta itse asiaan, sisäänpääsymaksut kirkkoihin ja rannekkeet uskovaisille ettei vaan kukaan livahda maksamatta... Kyllä te konstit löydätte
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 13:22"]
Olen kirkossa niin kauan kuin voin. Sitten jos homma lähtee menemään täysin Raamatun vastaisesti eroan.
[/quote]
sehän on täysin Raamatunvastainen.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 12:12"]
En jää yksin pitämään kirkkoa pystyssä.
[/quote]
Kyllä vain jäät. Eiköhän tänäänkin eroa kirkosta yli 300 henkeä. 2011 vuoden eroluvut ohitetaan parin päivän päästä ja 2008 luvut ennen vuoden vaihdetta. yli 50000 eroaa kirkosta tänä vuonna.
Omat uskomukseni eivät oikein mene yksiin ev-lut kirkon kanssa, mutta en silti halua erota. Minua ei kiinnosta paskan vertaa mitä muut ajattelee ja olisi jopa hauska näpäyttää noita "hurskaita" ihmisiä, mutta se ei riitä syyksi minulle. Koen, että kirkon toiminta on monin osin hyödyllistä ja sitä tulee tukea.
Hyviä toimintoja ovat mm.
- Vanhusten hoito/seuran pitäminen
- Lasten päiväkerhot
- Nuorisopalvelut
- Kriisiapu
- Hautausmaat ja palvelut
- Ulkomaanapu
- Perinteet jne...
Ei tarvitse jaella rahojaan mihinkään keräyksiin kun rahoittaa hyväntekeväisyyttä kirkon kautta.
En eroa kirkosta. Ikinä. Meillä on lapsetkin kastettu kirkossa siksi, että se tuntui oikealta, ja toisaalta seurakunnan palveluja kannattaa käyttää kun niitä on saatavilla.
Täällä mammat huutelee kirkosta eroamista, ja seuraavassa ketjussa kun itketään, ettei ole kahteen viikkoon tulossa rahaa, kehotetaan kuorossa ottamaan yhteyttä kirkon diakoniapalveluihin...
Minusta kirkon tarjoamat kerhot ja ylipäätään lapsi- ja nuorisotyö on erinomaista. Seurakuntanuorissa on paljon ihan tavallisia nuoria, jotka tekevät mieluummin jotain muuta kun juovat pussikaljaa puistossa. Lapsille ja perheille on hyviä kerhoja, ja olemme käyttäneet myös perheasiainneuvottelukeskusta parisuhdeongelmiin aikoinaan. Todella lämpimästi suosittelen kelle vain, jolla suhde takkuaa.
Ja kyllä avioliiton solmiminen ja lapsen kastaminenkin on aika tärkeää minulle ainakin. Enkä haluaisi, että hautaaminen tapahtuu niin, että joku käy tyrkkäämässä uurnan kuoppaan, ja se on siinä, moro.
Kirkkoon kuuluminen on laskenut 10 vuodessa n 10% samoin on laskenut kastettujen osuus, eikä maahanmuuttajistajistakan ole kirkon pelastajaksi sillä 80% ei kuulu ev.lut.kirkkoon.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 21:01"]
Miksi ihmeessä joillekin on niin tärkeä asia ja suuri ilo kun ihmisiä eroaa kirkosta? Siis mitä väliä sillä on teidän elämässä? Jotenkin säälittävää.. Mulle on aivan sama kuuluuko joku kirkkoon vai ei.
[/quote] Jokainen eroaja tuo lähemmäksi sen päivän kun koulusta poistuu uskonnon opetus, seurakunnan aamunavaukset, joulukirkot yms. uskonnon varjolla tehtävä lasten ryhmittely.
Jo on teillä kirkkovihaajilla aika mitättömän tuntuinen elämä. Ei taida paljoa muuta sisältöä olla, kun elämän intohimot pitää repiä asiasta, joka ei koske teidän elämäänne suorasti yhtään mitenkään :)
Kirkkoon kuuluu vielä miljoonia suomalaisia, joten aika kauan tälläkin menolla menee ennenkuin ollaan vähemmistöä...
Tässä uskovaisille mietittävää: pelastunko minä, koska minut on kastettu, mutta vanhempani erosivat kirkosta ollessani teini-ikäinen ja minä tietenkin siinä samalla, ja olen ateisti? ;) Eli olen kastettu pakana...
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 10:24"]
En aio erota kirkosta. Minusta kirkko on ihan hyvä ihmisläheisten arvojen vastavoima tässä maailmassa, jossa muuten vain raha ja markkinat jyllää.
[/quote]
Noin ajattelemalla asetat inhimillisyyden kirkkoon kuuluvaksi piirteeksi. Pidät ikään kuin selviönä sitä, että kirkon kulloinenkin tila on jonkinlainen yhteisön inhimillisyyden mittari.
Mikäli olet itse suhteellisen inhimillinen yksilö, niin oletko hoksannut voivasi kanavoida inhimillisyyttäsi myös jonnekin muualle? Vaikutat omalla oikein haluavan, että raha todellakin jyllää kirkon ulkopuolella.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 22:29"]
Jo on teillä kirkkovihaajilla aika mitättömän tuntuinen elämä. Ei taida paljoa muuta sisältöä olla, kun elämän intohimot pitää repiä asiasta, joka ei koske teidän elämäänne suorasti yhtään mitenkään :)
[/quote]
Hyvin harva asia tässä maailmassa tai edes tässä maassa koskee yksittäisen suomalaisen elämää suorasti mitenkään. Monien asioiden epäsuorat vaikutukset sen sijaan ovat massiiviset.
Aiempana jotkut ketjuissa kysyivät, että miksi tämä kirkkoasia niin kiinnostaa kirkkoon kuulumattomia. Se kiinnostaa siksi, koska sosiaalisten palvelujen siirtyminen kirkon piiriin ja kirkon hallinnoitavaksi on jo ammoisista ajoista ollut ns. jyrkkien eli varakkaimpien oikeistolaisten intresseissä.
Tällaista järjestelyä puuhaamalla valtion merkittävyyttä saadaan kavennettua ja ns. kovan rahan jylläävyydestä tulee itseään toteuttava ennuste.
"Ylimääräiset" ravatkoon häntä koipien välissä kirkossa Herraa rakastamassa ja kuolemanjälkeistä elämää odottamassa. Vaikka he eivät itse pelkäisikään, niin he onnistuvat esimerkillään lietsomaan ehdottoman alistumisen ja nöyrtymisen ilmapiiriä. Maailma on kieltämättä vaarallinen paikka, jos siitä sellaisen tekee.
Ennen kuin joku älähtää, että "no mutta jenkitkin", niin suosittelen miettimään, että kenenköhän etua ne jenkit yrittävätkään loppujen lopuksi oikein ajaa. Kehottaisin muistamaan, että kyseessä on globaali suurvalta, jolla on mm. ollut vankkumaton monopoli roskaviihteessä viimeisimmästä maailmansodasta lähtien.
50000 eroajan raja ylittynee viimeistään huomenna.
Jaan kirkkoon, mutta en yksin.
Pidän nykyistä kehitystä hyvänä; kirkosta eroavat maallistuneet tavan vuoksi sinne kuluneet ja jäljelle jäävät joko kirkon uskonnollista tai suomalaisene perinteeseen kuuluvaa sisältöä arvostavat. Eli ennen pitkää kirkkoon kuuluu vain sinne omasta harkinnastaan kuuluvia ja laatu paranee.
Tänäänkin yli 300 eroaa kirkosta... :D
33, minä erosin juuri tuosta syystä kirkosta. Eihän minulta parikuukautiselta mitään kysytty. Kun tulin täysi-ikäiseksi, erosin kirkosta. Nyt on vuosia 56, enkä ole kokenut menettäneeni mitään.