Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, jooko :( En tiedä mitä tehdä.
04.08.2013 |
Olen nyt reilun puoli vuotta tapaillut itseäni kymmenen vuotta vanhempaa miestä, jolla on jo vuoden ikäinen lapsi. Lapsi tuli vahingossa, mutta mies on hänen elämässään mukana.
Olen itse vasta reilu parikymppinen, en halua vielä omia lapsia. Ahdistaa aina, kun ajattelen, että mies on näkemässä entistä seurustelukumppaniaan, viettää aikaa hänen kotonaan. Ahdistaa, että jos joskus saisin omia lapsia hänen kanssaan, olisi heillä jo velipuoli, ja mieheni elämä olisi osiltaan sidottua tuohon lapseen.
Olen aina haaveillut siitä, että saisin seurustella pitkään, rauhassa kaksin, nauttia elämästä miehen kanssa, kunnes hankimme myöhemmin yhteisen oman ydinperheen.
Olenko lapsellinen, jos jätän tuon miehen, joka sinänsä on ihan hyvä muuten (pari huonoa puolta kyllä, mutta eikö kaikissa ole), ja lähden tavoittelemaan unelmaani miehestä, joka olisi edes vähän enemmän omanikäiseni ja lapseton?
Vai tottuuko tuohon tilanteeseen? Olenko vain nuori ja asiat mustavalkoisina näkevä?
On niin paha mieli, kun en todellakaan tiedä. Mutta sen päätin, että päätöksiä pitää tapahtua nyt. Joko jätän hänet ja alan katsomaan uusia tuttavuuksia, tai yritän täysillä.
Äidipuolen rooli ei vain ole minua varten, ei tässä iässä, ei nyt :(
Kommentit (37)
En ole koskaan ymmärtänyt miehiä, jotka seurustelee naisen kanssa, joka ei hyväksy miehen lasta. Joten eroa ihmeessä. Tollasesta miehestä ei olis sulle "unelma ydinperheen" isäksi. Kannattaa uskoa.
Ajattele toisin päin. Millainen on mielestäsi mies, jota ottais päähän jos sulla olisi lapsi ja kokisi sen suhteenne ongelmaksi? Huolisitko itse sellaisen? Sua kyllä ymmärrän, olet nuori ja lapseton etkä pysty järjellä asiaa käsittelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellistä. On varmasti raastavaa ajatella tätä asiaa kokonaisuutena, mutta olen ollut nuori, olen nähnyt sun ja mun lapsia -elämää läheltä, sanon, että hyvin harvoin onnistuu. Se kaikki vaatii hirveesti työtä ja sä olet nuori, panosta nyt itseesi, jos miehen lapsi ei tunnu omalta, en ihmettele, ja sä taatusti tapaat miehen, jonka kanssa joskus vielä perustat perheen. Mikä kiire sulle nyt on? Olet parikymppinen...
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 00:51"]
Komppaan edellistä. On varmasti raastavaa ajatella tätä asiaa kokonaisuutena, mutta olen ollut nuori, olen nähnyt sun ja mun lapsia -elämää läheltä, sanon, että hyvin harvoin onnistuu. Se kaikki vaatii hirveesti työtä ja sä olet nuori, panosta nyt itseesi, jos miehen lapsi ei tunnu omalta, en ihmettele, ja sä taatusti tapaat miehen, jonka kanssa joskus vielä perustat perheen. Mikä kiire sulle nyt on? Olet parikymppinen...
[/quote]
Lähes kaikki ystäväni jo seurustelevat vakavasti, asuvat yhdessä miehen kanssa. Kyllä ajattelen niin, että tästä kun vuodet vierivät, niin hyvät miehet alkavat kaikki olla hävitellen jo vietyjä.
Enkö ajan kanssa voisi oppia elämään asian kanssa? :(
Miten tämän pahan olon saa pois...
Jos edes mietit tuollaista, niin mun mielestä mies ei ole sulle "se oikea".
Itse en ole ikinä halunnut lapsia enkä lapsiperhe-elämää, saati aikonut pettää tai ottaa ukkomiestä, mutta kun rakkaus menee kaikkien periaatteiden edelle... Kolmekymppisenä rakastuin kymmenen vuotta vanhempaan yli 10v lapsien isää ja nyt 10v myöhemmin olemme saaneet lapset lentämään pesästä ja elämä alkaa olla sitä, mistä haaveilin kun tavattiin. En silti vaihtaisi päiväkään menneistäkään vuosista pois, ihanaa meillä on ollut noista lapsista (ja suhteen "laittomasta" alusta ja ex-vaimosta) huolimatta.
Jos edes mietit tuollaista, niin mun mielestä mies ei ole sulle "se oikea".
Itse en ole ikinä halunnut lapsia enkä lapsiperhe-elämää, saati aikonut pettää tai ottaa ukkomiestä, mutta kun rakkaus menee kaikkien periaatteiden edelle... Kolmekymppisenä rakastuin kymmenen vuotta vanhempaan yli 10v lapsien isää ja nyt 10v myöhemmin olemme saaneet lapset lentämään pesästä ja elämä alkaa olla sitä, mistä haaveilin kun tavattiin. En silti vaihtaisi päiväkään menneistäkään vuosista pois, ihanaa meillä on ollut noista lapsista (ja suhteen "laittomasta" alusta ja ex-vaimosta) huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolmikymppinen, ja tiedän varmaksi etten kestäisi äitipuolen roolia. Joten ymmärrän erittäin hyvin ettei sinun ikäisesi koe olevansa siihen valmis. Onneksi odotan vasta ensimmäistäni, enkä biologisista syistä varmaankaan ehdi kehitellä elämäni aikana enää mitään sunlapset-munlapset-kuviota.
Uusperheessä kuvioissa kun on aina tiiviisti kuitenkin se oman puolison eksä, lapsen kyllä hyväksyisin, mutta tosiasiahan on että lapset iästä ja erosta kuluneesta ajasta riippuen saattavat olla ymmärrettävistä syistä muutosta ja isän uutta heilaa vastaan, ja toisinaan ne entiset puolisotkin heittäytyvät hankalaksi.
Vaikka tuossa ei olisi uusperhekuviota, niin parikymppisenä ei muutenkaan välttämättä ole varma siitä että jonkun kanssa haluaa elää myötä- ja vastoinkäymisissä elämänsä loppuun saakka.
Vitun paskalta voi tuntua siksikin että olet kokenut elämässäsi hylkäämisiä, olet läheisriippuvainen tms. Ja nyt tämä ero vain toistaa noita hylätyksi tulemisen tunteita- Ikävä kyllä usein on niin että se mitä ihminen luulee rakkaudeksi onkin jotain riippuvuutta. Se että on täysi-ikäinen tai vaikka keski-ikäinen ei luonnostaan tarkita sitä että olisi omat ongelmansa käsitellyt, elämässään vastuullinen aikuinen. Oikea rakkaus on mahdollista vasta kun tämä kasvu on tapahtunut. Ja silloin menneisyys tai jo olemassaolevat lapset eivät todellakaan ole mikään ongelma. Monesti ihmiset tuntevat yhteekuuluvuutta ja turvaa, koska toisella on samanlaisia riippuvuudentarpeita kuin itsellä. Se ei vain ole sama asia kuin osata rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan vielä sanoa että minusta tärkeintä mitä voit tehdä on tutustua itseesi ja ottaa vastuu itsestäsi, vasta sitten on parisuhteen aika. kertoo kovin heikosta itsetunnosta se että koska kaikki kaverit tekevät jotakin- sinäkin haluat samaa ja kärsit kun elämäsi on jotain muuta. Eli ihan tosi, anna itsellesi aikaa kasvaa, hae tukea jos tunnet tarvitsevasi. Ensin pitää ottaa vastuu itsestä, sitten vasta ruveta rakentamaan jotakin yhdessä- muuten jokainen suhteesi tuottaa vain tuskaa ja päättyy eroon. Ehkä olet vailla turvaa elämässäsi? Tai jotain muuta...?
t. 33
Kaksikymppisen ei tarvitse olla valmis äidiksi tai äitipuoleksi. On ihan ok että ahdistaa. Tuskin on montaakaan naista, jonka haaveena on ryhtyä äitipuoleksi?? Vanhempanakaan.. Muuten rakastat miesystävääsi, kuvio on vaikea, eikä kukaan pysty sanomaan sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä. Ehkä olisi hyvä odottaa ja katsoa, mihin tilanne kääntyy ajan kanssa? Mikä on roolisi kuviossa ja mikä on eksän rooli? Miehesi on eron jälkeen sekstaillut eksän kanssa niin, että tämä on tullut raskaaksi. Onko suhde nyt varmasti ohi? Hipsiikö miehesi eksän petiin jos teillä tulee kuivempi jakso? Tai ihan muuten vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten todennäköisyys että itsekin vielä olet äitipuoli tai isäpuolen kanssa uusnaimisissa on aika iso...
Lapsi tuli vahingossa? Ja ton sä tiedät varmuudella koska...?
Älä ikinä usko kun mies sanoo et lapsi/lapset on tullut vahingossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole sinusta äitipuoleksi, niin ei ole.
Miehellä on lapsi, ja jos et sitä voi hyväksyä ja kaikkea sitä mitä se lapsi tarkoittaa, niin kannattaa lopettaa suhde mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ymmärrä, että se lapsi on kuitenkin miehesi elämän tärkein asia ja miehesi elämä aina sidottuna tuohon lapseen. Miehesi myös joutuu aina olemaan lapsensa äidin kanssa tekemisissä. Senkin jälkeen kun lapsi on aikuinen, tulee häitä, hautajaisia, rippijuhlia, ristiäisiä jne. jossa se paha paha eksäkin on aina paikalla. Haaveet kaksin olosta ja omasta pikkuisesta ydinperheestä saat kyllä heittää.
Jos et näiden kanssa pysty elämään, niin unohda koko juttu. Ei kannata alkaa kamppailemaan ykköspaikasta, kun sitä et voi koskaan voittaa. Ja itse en kyllä olisi sellaisen miehen kanssa, jonka uus tyttöystävä kepittää lapsen tärkeysjärjestyksessä. Mutta miksi lapsi ei voisi rikastuttaa myös omaa elämääsi?
Sinulla on kuitenkin mahdollisuus tehdä valintoja, tosin tiedät vasta vuosien päästä, oliko ne hyviä vai huonoja.
Et mielestäni ole lapsellinen, jos jätät miehen tuosta syystä. Tai tavallaan ajattelen, että se on kypsymättömyyttä, mutta sinun iässäsi ihan ok!
Minusta on hyvä, että nuorena saa elää vapaasti ja olla itsekäs. Toki jotkut valitsevat ihan toisenkinlaisen elämän, esim. ystävästäni tuli äitipuoli 20-vuotiaana, enkä usko, että hän on katunut (vaikka heillä on vaikeaa ollutkin). Jos sinusta nyt tuntuu, että tuo elämä ei ole sinua varten, niin se ei ole. Jos epäilet vahvasti, turha uhrata nuoruutta.
Mutta jos mies tuntuu oikealta, uskon kyllä, että totut tilanteeseen. Ja koska lapsi on pieni, hänkin todennäköisesti tottuu ja kiintyy sinuun.
Niin että mitään yksiselitteistä vastausta ei ole :) Kuuntele itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet itse reilu parikymppinen, ja olet seurustellut miehen kanssa siitä asti, kun miehen lapsi oli vasta sylivauva? Miksi mies on eronnut tuossa vaiheessa? Eikö ole jaksanut arkea pienen vauvan kanssa? Jos et itse ole valmis sitoutumaan pienen lapsen äitipuoleksi - eroa ihmeessä. Tuskin silti yksin jäät vaikka hetken itseksesi kulkisitkin.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 21:36"]
Lapsi tuli vahingossa? Ja ton sä tiedät varmuudella koska...?
Älä ikinä usko kun mies sanoo et lapsi/lapset on tullut vahingossa.
[/quote]
Kyllä niitä lapsia kuule tulee vahingossa. Se on sellainen osa-alue, että mikä tahansa on mahdollista.
onko tää taas ikiksen uus aloitus? aika ovela.
Lyhyesti: etsi ikäisesi lapseton mies. Tuo ei ole hyvä lähtökohta suhteelle, jos sinua ahdistaa. ETenkin jos olet vasta parikymppinen. En olisi tod. halunnut 20 vuotta sitten äitipuoleksi. Lähdin 40-vuotiaana karkuun muuten ok-miestä, jolla oli kolme lasta kahdesta liitosta. Nuorin 2-vuotias. Päässäni kilisivät heti kellot. Mutta ne olivat varoituskellot - eivät hääkellot.
Kuuntele kokenutta naista: lähden suhteesta. Löydät ikäisesi tai ainakin samassa elämäntilanteessa olevan miehen, seurustelette, menette naimisiin ja saatte lapsia - sitten kun on sen aika.
Et ole lapsellinen tai itsekäsi. TÄMÄ ON SINUN ELÄMÄSI, sinä päätät sen suunnan.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 14:17"]
Kaksikymppisen ei tarvitse olla valmis äidiksi tai äitipuoleksi. On ihan ok että ahdistaa. Tuskin on montaakaan naista, jonka haaveena on ryhtyä äitipuoleksi?? Vanhempanakaan.. Muuten rakastat miesystävääsi, kuvio on vaikea, eikä kukaan pysty sanomaan sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä. Ehkä olisi hyvä odottaa ja katsoa, mihin tilanne kääntyy ajan kanssa? Mikä on roolisi kuviossa ja mikä on eksän rooli? Miehesi on eron jälkeen sekstaillut eksän kanssa niin, että tämä on tullut raskaaksi. Onko suhde nyt varmasti ohi? Hipsiikö miehesi eksän petiin jos teillä tulee kuivempi jakso? Tai ihan muuten vaan?
[/quote]
en kyllä ymmärrä mitä järkeä on tällaisilla kysymyksillä päätään sekoittaa? Sen paremmin kuin pysyä suhteessa jossa niin hirveästi ahdistaa? Kumppani ei ole äiti eikä isä, ensin pitäisi olla selvillä vesillä ITSENSÄ kanssa. Toki moni unohtaa oman osuutensa ja mieluummin vatvoo loppuikänsä toisten asioita.
Jos nyt eläisin elämääni uudelleen, kun olin 22 nykyisen mieheni tavatessa, hänellä oli silloin 2v.lapsi, niin todellakin miettisin uudelleen. Vieläkin välillä uusperhekuviot tuntuu tuskaisilta ja ns.äitipuolen rooliin en ole kunnolla asettunut, vaikka olen nyt jo 30. Kaikista ei vain luonnostaan ole siihen. Nyt tosin odotan viimeisilläni ensimmäistä yhteistä lastamme.
Jos epäröit ja mietit jo nyt noita juttuja paljon, suosittelen sinua kuuntelemaan enemmänkin tunnettasi, kuin palstan vastauksia. Jos tunne on se, ettei sinusta ole uusperheessä eläjäksi, se on sun päätöksesi ja kyllä sä löydät sen onnen muualtakin ihan varmasti. :)
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 00:24"]
Jos sä tuollaisia mietit, niin et varmasti ole edes rakastunut mieheen. Oletpa puolessa vuodessa löytänyt hänestä huonojakin puolia. Sä olet nyt vain menossa yhteen "kunhan on joku edes kohtalainen"-miehen kanssa, jonka elämäntilanne ei sovi sulle.
Jatka matkaa, hukkaat vain aikaasi tuossa suhteessa.
[/quote]
Tällä hetkellä kamalat riitelyt suhteen jatkosta, ilmeisesti ero tiedossa.
Jos en rakastaisi, miksi tuntuisi näin vitun paskalta :(
ap