Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, jooko :( En tiedä mitä tehdä.
04.08.2013 |
Olen nyt reilun puoli vuotta tapaillut itseäni kymmenen vuotta vanhempaa miestä, jolla on jo vuoden ikäinen lapsi. Lapsi tuli vahingossa, mutta mies on hänen elämässään mukana.
Olen itse vasta reilu parikymppinen, en halua vielä omia lapsia. Ahdistaa aina, kun ajattelen, että mies on näkemässä entistä seurustelukumppaniaan, viettää aikaa hänen kotonaan. Ahdistaa, että jos joskus saisin omia lapsia hänen kanssaan, olisi heillä jo velipuoli, ja mieheni elämä olisi osiltaan sidottua tuohon lapseen.
Olen aina haaveillut siitä, että saisin seurustella pitkään, rauhassa kaksin, nauttia elämästä miehen kanssa, kunnes hankimme myöhemmin yhteisen oman ydinperheen.
Olenko lapsellinen, jos jätän tuon miehen, joka sinänsä on ihan hyvä muuten (pari huonoa puolta kyllä, mutta eikö kaikissa ole), ja lähden tavoittelemaan unelmaani miehestä, joka olisi edes vähän enemmän omanikäiseni ja lapseton?
Vai tottuuko tuohon tilanteeseen? Olenko vain nuori ja asiat mustavalkoisina näkevä?
On niin paha mieli, kun en todellakaan tiedä. Mutta sen päätin, että päätöksiä pitää tapahtua nyt. Joko jätän hänet ja alan katsomaan uusia tuttavuuksia, tai yritän täysillä.
Äidipuolen rooli ei vain ole minua varten, ei tässä iässä, ei nyt :(
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sen lapsen isäsuhteessa ei ole kyse sinusta. Lapsella on oikeus isään. Jos et kestä, etsi joku omanikäisesi poju ja elä kaikki tarpeelliset vaiheet hänen kanssaan. 10 vuotta on iso ikäero muutenkin.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 21:38"]
Et mielestäni ole lapsellinen, jos jätät miehen tuosta syystä. Tai tavallaan ajattelen, että se on kypsymättömyyttä, mutta sinun iässäsi ihan ok!
Minusta on hyvä, että nuorena saa elää vapaasti ja olla itsekäs. Toki jotkut valitsevat ihan toisenkinlaisen elämän, esim. ystävästäni tuli äitipuoli 20-vuotiaana, enkä usko, että hän on katunut (vaikka heillä on vaikeaa ollutkin). Jos sinusta nyt tuntuu, että tuo elämä ei ole sinua varten, niin se ei ole. Jos epäilet vahvasti, turha uhrata nuoruutta.
Mutta jos mies tuntuu oikealta, uskon kyllä, että totut tilanteeseen. Ja koska lapsi on pieni, hänkin todennäköisesti tottuu ja kiintyy sinuun.
Niin että mitään yksiselitteistä vastausta ei ole :) Kuuntele itseäsi.
[/quote]
En nyt kovin montaa miestä ole kokeillut, mutta kaikista tapaamistani, tuntuu että ikäerosta huolimatta, hänen kanssaan on niin helppoa olla. Olla oma itseni, on hauskaa yhdessä, pystymme keskustelemaan asioista, seksi on parempaa kuin ikinä, koska saan sitä ihmisen kanssa, johon tunnen voivani aidosti luottaa.
Sitten taas riitelyä on suht. paljon, osittain sen takia, että hänen lapsi-äiti-kuvio ahdistaa minua ja se heijastuu muihin asioihin. Toki muitakin riidansyitä on.
Kiitos kaikille vastauksista :)
Ei sun missään nimessä ole miksikään äitipuoleksi ryhdyttävä, tietenkään. Olet isän tyttöystävä, mahdollisesti tuleva avo/aviovaimo. Toimeen sinun on tultava lapsen kanssa, mutta miksikään vara-äidiksi ei, lapsellahan on nähtävästi ihan hyvä äiti. Ja mun mielestä on ihan normaalia ja kypsää toimintaa, ettei alussa paljon kumppanin lapsia tapaakaan, vasta kun suhde on jo vakaalla pohjalla.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 21:38"]
Et mielestäni ole lapsellinen, jos jätät miehen tuosta syystä. Tai tavallaan ajattelen, että se on kypsymättömyyttä, mutta sinun iässäsi ihan ok!
Minusta on hyvä, että nuorena saa elää vapaasti ja olla itsekäs. Toki jotkut valitsevat ihan toisenkinlaisen elämän, esim. ystävästäni tuli äitipuoli 20-vuotiaana, enkä usko, että hän on katunut (vaikka heillä on vaikeaa ollutkin). Jos sinusta nyt tuntuu, että tuo elämä ei ole sinua varten, niin se ei ole. Jos epäilet vahvasti, turha uhrata nuoruutta.
Mutta jos mies tuntuu oikealta, uskon kyllä, että totut tilanteeseen. Ja koska lapsi on pieni, hänkin todennäköisesti tottuu ja kiintyy sinuun.
Niin että mitään yksiselitteistä vastausta ei ole :) Kuuntele itseäsi.
[/quote]
En nyt kovin montaa miestä ole kokeillut, mutta kaikista tapaamistani, tuntuu että ikäerosta huolimatta, hänen kanssaan on niin helppoa olla. Olla oma itseni, on hauskaa yhdessä, pystymme keskustelemaan asioista, seksi on parempaa kuin ikinä, koska saan sitä ihmisen kanssa, johon tunnen voivani aidosti luottaa.
Sitten taas riitelyä on suht. paljon, osittain sen takia, että hänen lapsi-äiti-kuvio ahdistaa minua ja se heijastuu muihin asioihin. Toki muitakin riidansyitä on.
Kiitos kaikille vastauksista :)
[/quote]Tuo lainaamasi kirjoittaja pohtii vielä...
JOS päätät nyt jäädä yhteen miehen kanssa ja JOS hankitte yhteisiä lapsia, tästä miehesi lapsesta tulee sinun lastesi sisarpuoli - halusit tai et. Siksi ajattelen, että jos jäät miehen kanssa yhteen, kannattaa luoda suhde lapseen, vaikket nyt äitipuoleksi ryhtyisikään. Näin minä ajattelen äitinä.
Nämä ovat hirveän vaikeita kysymyksiä. Kun ei elämästä voi tietää etukäteen! Tsemppiä sulle kuitenkin, minkä valinnan nyt teetkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se mies! Kuulostaa parhaimmalta vaihtoehdolta tilanteessasi. Itse tein ratkaisuni myös hyvin nuorena ja en ole hetkeäkään katunut sen miehen jättämistä. Elä nuoruutesi rauhassa ja odottele kärsivällisesti sitä oikeaa miestä! Kyllä se sinulle annetaan ihan varmasti. Olet vielä nuori, älä sido itseäsi liian varhain! Tee rohkea päätös. Ystävyydellä...
Kaikkein tärkein asia maailmassa on se, että pienet lapset saavat rakkautta ja turvaa. Sinulla itselläsi on ehkä näissä asioissa vaurioita? Lapsi ei voi valita syntymäänsä, on kohtuutonta että hän joutuu kärsimään aikuisten mustasukkaisuuksista. Jos millään tavalla häiritset lapsen ja isän suhdetta, teet tosi pahoja asioita. Sulle löytyy varmasti sellainenkin mies jolla ei lasta ole. Siis sen lapsen turva ja rakkaus ON tärkeämpi kuin tämä teidän seurustelunne, koska tehän voitte koko ajan tehdä valitoja, lapsi on vanhempiensa armoilla. Oli miten oli, sun kannattaisi hakjea hieman tukea omaan kasvuusi, ei ole hyvä juttu että olet menneisyydestä tai pienestä lapsesta noin mustasukkainen. Ei teidän suhteestanne voi mitään myöskään pidemmän päälle noilla eväillä tulla, koskeintaan jonkinlainen riippuvuussuhde. Jossa heikoin, eli se lapsi kärsii. Ongelman ratkaisu on siis se että sinä itse teet jotakin omalle itsetunnollesi. Tai lopetat suhteen jossa aiheutat käsimystä pienelle lapselle. Hänellä on 100% oikeus isäänsä. Jos jatkossa haluat omia lapsia, hekin tulevat kärsimään noista itsetunto-ongelmistasi, ja jonakin päivänä kärsiviä lapsia on siis vielä enemmän. Aikuisten kuuluu pitää lapsista huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, olet vielä lapsi. ehdit vielä seurustella, ei kannata jatkaa tämän miehen perässä juoksemista.
Eiko sinulla ole lainkaan omaa elamaa? Istut siis kotona angstaamassa silla aikaa kun mies on tapaamassa lasta. Etko voisi hankkia vaikka harrastuksia tai muuta sisaltoa elamaasi niin tuon asian pitaisi lakata vaivaamasta sinua. Jos minulla olisi vastaavanlainen tilanne, olisin iloinen kun saisin "omaa aikaa" miehen poissaolojen johdosta. Onnistunut suhde ei muuten ole sellaista etta oma elama lakkaa olemasta ja ollaan kumppanin kanssa 100% ajasta yhdessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo jätä mies vaan. Jos epäröit se on sen merkki, että et oikeasti halua olla miehen kanssa. Olet vielä nuori. Löydät jonkun muun.
Parempi niin kuin, että 30 vuotiaana harmittelet, että kun pitikin valita se mies eikä katella vähän mitä muuta maailmalla olisi ollut tarjottavanaan.
Ap:n sijassa olisin varautunut siihen etta suhde saattaa jaada lyhytaikaiseksi. On hyvinkin mahdollista etta mies palaa lapsen aidin luokse, joten en ripustaisi koko elamaani tuohon suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni harkitset asiaa kypsän tuntuisesti ikäiseksesi.
Miehelläni on nuorena tehty lapsi jonka äidistä hän oli eronnut jo vuosia ennenkuin tapasimme. Tavatessamme olin nuori ja minulla oli samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, olisin toivonut että mies kokisi kaiken ensimmäistä kertaa kanssani yms. Kun ikää on tullut lisää ja kun olen tutustunut lapseen on tällaiset ajatukset hälvenneet... Kun lapseen tutustuu niin häneen myös kiintyy, on hänen kanssaan oleminen mukavaa ja helppoa. Äidin roolia ei tarvitse ottaa.
Ei sinun tarvitse heti päättää. Kuitenkin on oikein että miehesi haluaa olla lapsensa elämässä, jos haluat miehen, sinun täytyy hyväksyä myös lapsi.
En ymmärrä näitä ennakoivia eroja. Tee selväksi, mitkä omat tarpeesi ovat, elä niitä kunnioittaen ja anna miehelle mahdollisuus tehdä samoin. Miksi murehtia nyt asioita, jotka ovat ajankohtaisia vuosien kuluttua, jos silloinkaan? Takaan, että mies tekee juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhde ahdistaa tuon takia, etkä halua olla osa lapsen elämää, on mielestäni paras ratkaisu erota. Lapsi kuitenkin on aina miehen elämässä mukana, samoin lapsen äiti ja jos olet suhteessa miehen kanssa, tulee nuo em olemaan osa sinunkin elämääsi. Itsekin tapailin miestä jolla lapsi, itselläni siis ei ole ja olen päälle parinkympin, mies vähän vanhempi mutta samaa ikäluokkaa. Siinä vaiheessa kun mies halusi lapsen esitellä minulle ja alkoi haluta vakavempaa suhdetta, jouduin miettiä asiat uusiksi. Kun piti miettiä tilanne myös lapsen kannalta ja piti ottaa huomioon se, että miehen exä tulee olemaan kuvioissa aina, eikä tuo exä ollut "helpoimmasta päästä". Parin keskustelun jälkeen päädymme eroon. Kun kerroin ajatukseni rehellisesti miehelle, hänenkään mielestä ei ollut järkevää jatkaa, ihan lapsen kannalta. Nyt minulla on sellainen suhde kun haluan ja aikaa vain toisillemme eikä ole lasta aikatauluttamassa elämäämme, eikä kuvioissa exää sanomassa oman sanansa asioihin.
Kerro miehellesi mitä tunnet nyt, rehellisesti. Puhukaa ja käykää läpi mahdolliset "mitä jos" ja "mutta entäs sit" - skenaariot, kaikki mikä askarruttaa ja mietityttää. Itse olen myös alle 25, vaimoni on yli kolmenkymmenen ja kun aloimme seurustella oli hänellä entuudestaan lapsia. Älä jätä mitään kaivelemaan mieleen sillä et saa niitä helposti uudelleen keskustelunaiheeksi. Aika hyvin pystyy sopeutumaan elämään kuin elämään loppujenlopuksi, toisaalta itse olen enemmän sellainen että laitan kaiken muun itseni edelle niin ei ole oikeastaan ongelmia ollut.
Jos sä tuollaisia mietit, niin et varmasti ole edes rakastunut mieheen. Oletpa puolessa vuodessa löytänyt hänestä huonojakin puolia. Sä olet nyt vain menossa yhteen "kunhan on joku edes kohtalainen"-miehen kanssa, jonka elämäntilanne ei sovi sulle.
Jatka matkaa, hukkaat vain aikaasi tuossa suhteessa.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 21:38"]
Olet itse reilu parikymppinen, ja olet seurustellut miehen kanssa siitä asti, kun miehen lapsi oli vasta sylivauva? Miksi mies on eronnut tuossa vaiheessa? Eikö ole jaksanut arkea pienen vauvan kanssa? Jos et itse ole valmis sitoutumaan pienen lapsen äitipuoleksi - eroa ihmeessä. Tuskin silti yksin jäät vaikka hetken itseksesi kulkisitkin.
[/quote]
He olivat jo eronneet ennen lapsen "siittämistä", harrastivat seksiä tosin vielä sen jälkeen. Mies ei olisi halunnut pitää lasta, mutta sopeutui ajatukseen ja nyt tapaa tätä säännöllisin väliajoin.
Eikö se ole mahdollista, että näkisin tuota lasta hyvin harvakseltaan, ja sitten kun on 3-4v, olisin ehkä valmiimpi tapaan häntä? Tai onko sitä äitipuolen roolia pakko ottaa ollenkaan?
Voinko olla vain isän tyttöystävä, joka viettää välillä, harvemmin kuin isä, aikaa hänen kanssaan?
Mies sanoo, että on valmis odottamaan, että omat opintoni ovat valmiina ja vasta sitten tehtäisiin omia lapsia....mikä on hyvä. Mutta kun haluaisin niin kovasti, että olisi vain niitä meidän lapsia, ei hänen ja muiden.
Siitä, että avioliitot päätyvät eroon niin lisään sen, että haluaisin kerran kokea sen, kuinka rakastumme ja perustamme perheen. Kun minulla olisi omia lapsia jo, myös varmasti miehen omat lapset olisi helpompi hyväksyä.
Nyt kun olen näin nuori, haluton hankkimaan omia lapsia vielä, enkä todellakaan mikään "aina tiennyt haluavani äidiksi, rakastan lapsia" -luonne, niin en avosylinkään äitipuolen roolia ole tarjoamassa.
Mietin vain siis, olisiko tuota roolia edes välttämätöntä ottaa (ikinä tai ainakaan lähivuosina) tai pääsenkö oikeasti asian yli, kunhan tästä vähän kypsyn.