Olisiko parisuhteesi kestänyt 17-21 vuotiaita ollessanne

Ikis, tähän aikaan aamusta ei vielä jaksa pohtia tällaisia.

ei kaiken tarvi olla ikis jossa mainitaan alle 25v ihminen. :D

Mä en rehellisesti sanottuna tiedä ketään, minkään ikäistä, jonka parisuhde kestäisi kaiken tuon neljän vuoden sisällä ja koska ainakin muutama noista kohdista on vapaaehtoisia, en myöskään näe, että ryhtyisin tuohon kaikkeen samaan aikaan.

Mulla on syöpää lukuunottamatta ollut nuo ja aika kasa muutakin itsellänikin, mutta ei onneksi yhtä aikaa. Peräkkäin parisuhde - tuon ikäisenä aloitettu, nyt jo aika paljon vanhempi - on ne kestänyt.

ja päälle vielä miehen puolen vuoden armeija. Osakseen vauvan odotusajan kanssa päällekkäin. ap

en tiedä, mutta oma suhteeni on kestänyt toisen osapuolen alkoholismin, toisen masennuksen + erilaisten lapsuuden traumojen käsittelyn ja uusperheongelmat. Mutta tapasimme vasta vajaa kolmekymppisinä ja muutaman kerran erosimmekin, kerran melkein vuodeksi (tällöin meillä oli jo yhteinenkin lapsi), mutta yhdessä on oltu melkein 20 vuotta, ja viimeiset yli 10 v. ovat olleet lähes ongelmattomia (verrattuna entisiin ongelmiin, toki kaikenlaista pientä kränää aina välillä on)

Hienoa 4 ja 6, että suhteenne on kestänyt vaikeuksien keskellä. Se ei ole mikään itsestään selvyys tässä elämässä. ap

No huoh pitääkö tässä nyt ruveta vertailemaan kenen suhde on kestänyt pahimmat jutut... Tyhmää.

Ei mun mielestäni ainakaan tarvi alkaa vertailemaan. Vaan voi keskustella silti, mitä vaikutta elämässä on ollut ja mitä on kestänyt. Enkä minä ainakaan kunniaa ota siitä itselleni, että me on tuo kaikki kestetty ja vieläkin ollaan yhdessä. Päinvastoin, jos se olisi omissa käsissä ollut, niin ei me oltaisi oltu päivääkään yhdessä.

En oikein tiedä edes miksi tein alotuksen, ehkä se on osakseen sitä, että haluaa jotenkin sen itselle iskoistaa päähän, että minua saa se surettaa, että meillä on ollut vaikeaa ja ensimmäiset yhteiset vuodet on mennyt vaikeuksien kanssa taistellessa. Jotenkin tuntuu, että itseni pitäisi se hyväksyä, että meillä on ollut vaikeaa ja elämä ei ole ollut helppoa ja että se saa tuntua kurjalle ja että se on normaalia, että tuossa tilanteessa parisuhde ei mitenkään kovin kukoista eikä sitä rakkautta aina niin löydy, että sekin on normaalia vaikeuksien keskellä. Että oli paljon riitoja ja kahnauksia.

Joo tuo on kyllä totta, että olisi voinut talon rakentaa joskus myöhemmin, mutta me tyhmät alettiin rakentaa kun kuviteltiin muiden rakentaneiden tuttujen perusteella, että se olisi helpompaa aikaa. Kaikki kannusti, että alkakaa rakentaa, se oli mukavaa aikaa. Ja itsellämme oli kiire päästä pois pienestä rivitalo kaksiosta, kumpikaan ei viihdy yhtään kaupungilla asumassa ja pieni asunto ahdisti. Mutta kun alettiin rakentaa niin se totuus tuli vastaan, kyllä monet illat itkettiin, että miksi me tähän alettiin, miksi tämä meillä on niin raskasta. (toki kukaan muu ei rakentanut täysin yksin eikä niin alusta kuin me) Ja sitten kun tuntu, että nyt on seinä vastassa lopullisesti, oli pakko jo siskolle purkautua, ja kappas kummaa, sitten sieltä tuli, että joo, raksa aika oli kyllä välillä ihan kamalaa, eikä ihan heti alkais uudestaan, oli se niin rankkaa. Ja ennen kuin alettiin rakentaa niin sanovat, että oli se niin ihanaa aikaa.

Ja vauva oli "yllätys" vauva, joo ei niitä yllätys vauva ole, siksi noin kirjoitettu. Mutta ihana yllätys oli. Mutta se ei ollut ihana yllätys, että raskaus ajasta olin 2/3 osaa sairaalassa ja että ensimmäiset 1,5v oli raskasta ja vaikeaa aikaa vauvan kanssa hänen sairastellessa.

Tulipa romaani, sorry. Tuskinpa kukaan jaksaa edes lukea. :D

Mikä syöpä sinulla oli?

-utelias-

EN tiedä. Oman mieheni kanssa menin naimisiin 30 vuotta sitten (ollessani 17) ja liitto on ketsänyt hyvin vaikka elämä ei siloista ole ollutkaan (lasten ja lastenlasten kuolemat, konkurssi, vaikeat sairaudet jne). Jokaisella on kuitenkin oma tarinansa

"helppo" syöpä, kilpirauhas syöpä. Joskin oli ehtinyt alkaa levitä.

Olisi ja ei olisi. Emme olisi ikinä tehneet lasta tuohon tilanteeseen, ja vaikka vahinko olisi käynyt, niin vielä vähemmän alettu talonrakennuspuuhiin pienen lapsen ja muutenkin hankalan elämän tilanteen kanssa. Toki kysymys on sinänsä absurdi, enkä oikeastaan edes voi spekuloida asiaa miten olisi käynyt tuolla välillä tuossa iässä, kun tapasin nykyisen mieheni (joka on minua vanhempi) 21-vuotiaana. Enkä kyllä ymmärrä tämän kysymyksen pointtia aluunkaan. Jotku voi olla yhdessä vaikka olisi parempi erotakin. Onko se sitten kestämistä vai ei. Kyllähän monet parisuhteet kestää toisen puolison jatkuvan perheväkivallan ja alkoholismin, mutta onko se kunnioitettavaa vai säälittävää. Ei nyt todellakaan sama asia, mutta pointtini on siis, että onko se aina joku saavutus kun parisuhde vaan kestää kaiken.

olisi kestänyt. helposti.

Olisi kestänyt, ihan mennen tullen. Eikä ole vieläkään tullut vastaan mitään mitä se ei olisi kestänyt, kohta kolmekymppisiä. (Mä oisin kyllä ton rakentamisen siirtänyt)

Olisi kestänyt mennen tullen meilläkin! Meillä on ollut vaikeuksia suhteessa, joista osan on aiheuttanut toisen suku. Yhdessä olemme vieläkin, koska asioista keskustellaan.