Syövätkö lapsenne kasvisruokaa?
Mikäli syövät, niin mikä ruoka on lastenne mieleen?
Itse olen nyt pari kertaa kokeillut laittaa kasvisruokaa ja se ei tunnu kelpaavan. Lieneeköhän syynä sitten tottumattomuus.
Kommentit (37)
Olen huomannut kaveripiirissäni käyvän aina niin, että kun sille lapselle saa ruveta syöttämään aluksi jotain kasviksia, niin sitten niitä syötetään, mutta heti kun saa alkaa antamaan perunaa ja lihaa, niin ne kaikki muut kasvikset jää pois, tai sitten korkeintaan annetaan jotain porkkanaa ja kurkkua lisäksi. Eipä ole kumma kun ei sitten oikein kasvikset myöhemmin maistu. Heti pitäisi alkaa syöttää kaikkia kasviksia mitä kaupasta löytyy kun vain saa antaa, niin ei ongelmia tule.
Joo, käymme monesti vegaaniravintolassa syömässä, vaikka kotona ollaankin ihan sekasyöjiä. Lapset tykkää tuosta kasvisravintolasta tosi paljon.
Kotona myös ollaan joskus tehty mausteista tofu-kasviskastiketta ja riisiä. Kyllä maistuu, kun tekee herkullisen makuista! ;) Mausteet ja niiden luullottaminen on tärkeää!
mieluisimpia tommattiset pastakastikkeet, tomaattikeitto ja kasvissosekeitot sekä salaatit.
Syömme myös liharuokaa, mutta kasviksilla mennään n. 5 päivää viikossa.
Eli elämme sekaruualla, emme pelkällä kasvisruokavaliolla. Kokeilepa ap vaikkapa korvata makaronilaatikosta jauheliha tummalla soijarouheella. Ihan varmasti uppoaa, sitä on vaikea edes erottaa soijaksi - kunhan maustat hiukan tavallista reippaammin.
joten tiedä sitten kannattaako korvata, ellei sitten ole pakko säästösyistä. Soijarouhe on pitkälle käsitelty tuote jonka valmistuksessa käytetään esim. myrkyllistä heksaania. Parempi syödä soija tofu-muodossa jos sitä haluaa syödä.
Esimerkiksi täällä pannaan tuo heksaani-asia aika puihin:
"Netissä on paljon heksaanipohjaisia varoittelukirjoituksia, mutta selkeää informaatiota niistä ei oikein löydy. Onneksi kemiantekniikan DI Anja Nystén tietää tarkemmin:
"Heksaani haihtuu helposti, toisin kuin öljy, joten liuotin on helppo
erottaa seoksesta. Kuluttajalle myyntivalmiissa, rasvattomassa soijatuotteessa saa heksaanijäämiä olla enintään 30 mg/kg. Eli jos pistelee poskeensa kilon soijarouhetta, saattaa syödä enintään 30 mg eli 0,03 g heksaania. Sadan gramman annoksella maksimimäärä on 0,003 g, joka on todella vähän. Heksaani on siis sangen epäolennainen asia."
http://all-nuts-in-a-case.blogspot.fi/2011/12/kelpaako-soijarouhe-ihmis…
Emme käytä soijarouhetta alvariinsa, lähinnä vain tuohon makaronilaatikkoon muutaman kerran vuodessa. Jos lapset eivät suostu syömään kasvisruokaa, tuolla soijarouheella voi huijata muksut syömään - valmiita soijarouhe-makaronilaatikkoa ja liha-makaronilaatikkoa kun ei helpolla erota nirsoinkaan syöjä ;-)
salaatteja, raasteita, uunijuureksia, gratiineja, vihreitä papuja, herneitä, parsaa, kukkakaalta, brysselin kaalta, kaikkia vihanneksia. Munakoisoa, kesäkurpitsaa, kurpitsaa...
Sipulia menee myös lähes kaikkiin ruokiin, vaaleaa, valko tai punasipulia.
Eilen esim. tein texmex henkisen salaatin:
paistoin broilerin fileitä
nachot tarjoiluastian pohjalle, päälle lämpimät texmex maustetut brouskun palat, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia, fetaa, salsaa, salaattia (usean laista) ja sekoitetaan. Päälle kermaviilipohjainen salaattikastike (tulinen tai mieto, maun mukaan). Lisäksi voi mukaan laittaa avokadoa, pähkinöitä, tuoreita yrttejä.
Meillä lapset tykkäävät tästä ruokaisasta salaatista kovasti. On myös hyvää seuraavana päivänä. (nachot voi pehmetä hieman, mutta kyllä voi syödä...)
salaatteja, raasteita, uunijuureksia, gratiineja, vihreitä papuja, herneitä, parsaa, kukkakaalta, brysselin kaalta, kaikkia vihanneksia. Munakoisoa, kesäkurpitsaa, kurpitsaa... Sipulia menee myös lähes kaikkiin ruokiin, vaaleaa, valko tai punasipulia. Eilen esim. tein texmex henkisen salaatin: paistoin broilerin fileitä nachot tarjoiluastian pohjalle, päälle lämpimät texmex maustetut brouskun palat, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia, fetaa, salsaa, salaattia (usean laista) ja sekoitetaan. Päälle kermaviilipohjainen salaattikastike (tulinen tai mieto, maun mukaan). Lisäksi voi mukaan laittaa avokadoa, pähkinöitä, tuoreita yrttejä. Meillä lapset tykkäävät tästä ruokaisasta salaatista kovasti. On myös hyvää seuraavana päivänä. (nachot voi pehmetä hieman, mutta kyllä voi syödä...)
sentään jotain pinaattilettuja, hernekeittoa tms, mutta eipä uppoa enää.
Sinällään kyllä syövät salaatteja, kasviksia ihan hyvin, mutta ruuaksi ei nappaa pelkkä kasvisruoka.
Erilaiset gratiinit on suosiossa, kun on juustoa ja paistettu pinta. Kasvispihvit, pinaatti- ja porkkanalätyt maistuu kans. Uunijuurekset, varsinkin jos laittaa hunajaa ja yrttejä.
-sekä valmis että itsetehtyjä porkkana- ja pinaattilettuja
-gratiineja
-salaatteja
-pinaattikeitto
nämä nyt tuli ekana mieleen, ollaan siis ihan tavallista sekaruokaa syövä perhe
2 nuorinta olenkin sitten opettanut kasvissyöjiksi
chili-sin-carne tortillat on suosikki. Hyvät kasvispihvit ja sosekeitot uppoavat myös.
Kyllä meilläkin jotain eineksiä (keittoja, lettuja) ovat syöneet, mutta omatekoiset ja vaivalla tehdyt ei tunnu kelpaavan.
t. ap
kasvissosekeitto on onneksi suosikkilistalla.
valmisruuista uppoaa pinaatti- ja porkkanaletut sekä kasvisnugetit.
Itsetehdyistä linssikeitto on suosikki.
Itsetehtyä ricottaa, pastaa, oliiviöljyä ja basilikaa. Lapset rakastaa sitä niin, että kohta me aikuiset ei kestetä enää... JOskus myös pestoa tai pinaattia.
Kasvispastat menee, eli tomaattipasta, pasta primavera ym. Kasvispihvit ja gratiinit uppoo kans. Kikhernepata ei maistunut, mutta se saattoi johtua erikoisista mausteista.
Kasvissosekeitto (itsetehtynä tai valmiina) on esikoisen herkkua, pinaattikeittoa maistellaan. Kasviskiusaus maistuu, soijarouheesta tehdyt kastikkeet ja makaroonilaatikko maistuu. Kasvispyörykät maistuu pienemmälle, muttei isommalle. Pinaattiletut uppoaa kummallekin.
Syövät ja niin syö mieskin kun eivät viitsi itse kokata ja minä en kasvissyöjänä muita ruokia tee. Mies syö töissä varmaan aina lihaa lounaalla ja lapsetkin on kaikkiruokaisia hoidossa ja koulussa.
Minä olen aina tehnyt ruokaa jossa on lihaa ja kasviksia. Aluksi aloitin yhdellä kasviksella ja siitä sitten lisäsin pikkuhiljaa useampia ja joka päivä erilaisia. Kaupassa aina valikoin niin että syötäisiin kaikkia tarjolla olevia kasviksia vuoronperään. Näin jatkui 7 vuotta, kunnes tyttö ilmoitti ettei halua enää lihaa ollenkaan, no kyllähän se käy. Itselleni ja miehelle sitten laitan välillä myös lihaa. Kasvikset on tottumis kysymys.