Ehdottakaa huomiseksi ruokaa näillä kriteereillä ja näistä aineista
Liha vaihtoehdot ovat: jauheliha, possunsuikale, kanankoivet, lampaanpaisti, makkara.
Näitä löytyy siis pakkasesta. Perunaa, riisiä, pastaa, kasviksia yms on aika reilu varasto.
mielellään jotain "perjantairuuan" tyylistä ja sellaista mistä ei jäisi hirveästi ylitse. 3 syöjää eli minä, mies ja 1v lapsi. Pizzaa oli viime perjantaina joten ei mielellään sitä:)
Kommentit (6)
Itse tekisin laiskana ihmisenä kanankoipia ja riisiä uunissa. Eli uunivuokaa riisiä ja vettä, niin että riisit peittyy reilusti ja riippuen kanojen marinadista kanaliemikuutiota tai muita mausteita. Sitten kanankoivet riisien päälle ja koko komeus uuniin. Vajaan tunnin päästä on ruoka valmis. Lisukkeeksi sitten jotain raastetta/kasvista.
- varsiselleriä, porkknaa, sipulia, ja valkosipulia pieninä paloina, rosmariinia - kuullotetaan voissa tai öljyssä
- lihakuutiot sekaan ruskistumaan (jos on iso määrä niin 2-3 erässä ettei kiehu vaan ruskistuu kunnolla.
- mausta lihat suolalla, mustapippurilla (tomaattipyreellä)
- puoli lasillista punaviiniä - kiehauta
- kiehauta myös joka pannullisesta paistoliemi pataan.
- lisää kuumaa vettä sen verran että lihapalat juuri ja juuri peittyy, anna hautua n 2-3h ja kun lihat kyptiä keitä lientä kokoon kunnon porinalla. Ei tarvitse edes suurustaa (porkkana hoitaa sen)
10-15 min valmisteluja - 3h hellalla - valmis herkku:) Tarjoa vaikka riisin kanssa.
ps alkoholi kiehuu pois joten voi antaa lapsellekin
pakastaa - ei mene miksikään kun lämmittää joku päivä uudelleen.
Jos haluaa hieman marokkolaista svingiä ruokaan voi laittaa vaikka kanelitangon mukaan, intialaistyyliseen taas jeeraa, chiliä ja curryä. Lapsetkin tykkää - meillä erityisesti kasviskuskusin kanssa
Em tarjoillessa voi laittaa joko maustamatonta jugurttia tai smetanaa annokseen pehmentämään makua
possunsuikaleita, riisiä (tai nuudelia) ja kasviksia. Helppo tehdä ja kaikki voi syödä.
ja siihen lisäksi joko kanankoipia tai makkaraa. Se olisi tällä hetkellä herkkua, kun itsekin mietin huomista ruokaa. :P