vauvan päiväunet yhtä kiukkua ja kitinää
Vauvani (4kk) on aina nukkunut päiväunensa ulkona hyvin, n. 2-4 h (välillä saanut vähän hyssytellä).
Nyt viimeiset 3 viikkoa mennyt niin, että nuo päivän ainoat pitkät päikkärit ovat yhtä kitinää vaunuissa. Käy siis nukkumaan helposti, sen kun iskee vaunuihin ja ulos partsille, mutta 30 min jälkeén alkaa se kitinä... Koko ajan saa olla heiluttelemassa vaunuja ja laittamassa tuttia takaisin suuhun. Jos en heiluttelisi, huutaisi täyttä häkää. KUn näyttää aivan nukahtaneelta ja muutaman minuutin odottelun jälkeen hiivin pois, alkaa jälleen vikinä ja koko rumba alusta.. Tuntuu että tätä voisi välillä tehdä koko päivän. Kaveri ei kuitenkaan ole valmis heräämään, vaan on aivan unissaan. Joskus olen erehtynyt ja joskus väsynyt tuohon heilutteluun, ja ottanut vauvan sisälle, niin huutaa kuin palosireeni, eli selkeästi ei ole valmis heräämään..
Onko muilla tätä? Mikä tähän auttaa? Kyse ei ole siitä että olisi liian kuuma tms..
Kommentit (4)
joka kerta kun herää (yleensä kahden tunnin jälkeen) alkaa huutamaan ja rauhoittuu vasta rinnalle. Tuntuu olevan myös jonkin aikaa aika pihalla, "mikä maa, mikä valuutta" tyyliin...
muilta päikkäreiltä (2-3 kpl 30-40 min) herä aina todella hyväntuulisena.
:)
Noh, vauva nukkuu sen ajan siellä mitä nukkuu, ei voi mitään :)
etten ole tässä ihan yksin :)
Eikä tuo loppujen lopuksi niin paha juttu ole, kun näin miettii. Mutta silloin kun juoksee koko ajan partsille ja hytisee vaunuja heiluttelemassa, niin tuntuu tosi turhauttavalta..
miten teillä sujuu yö-unille käyminen ja itse yö?
Vauva nyt 5 kk, nukkunut aina kans hyvin ulkona, sen 3 tuntia putkeen, mutta nyt kokoajan aina vaunut heiluu ja pitää käydä vähän aikaa heiluttelemassa :D yritäppä siinä siivota ku kokoajan pitää kurkkia ikkunasta. Välillä pipo menee silmille niin siitäkin unissaan hermostuu
En kyllä tiedä mikä avuksi, harmi :) Onko lapsi sitten kun on nukkunut ulkona sen ajan mitä nyt nukkuu, niin onko kumminki virkeä herätessäään?