Peruskamaa, eli parisuhteesta:)

Ja kyllä tuo alkaa kuulostaa siltä että te vaan tahdotte eri asioita.

Mies voi olla tyytyväinen vain olemaan ja sinä kaipaat muuta.



Alkaa näyttämään melko kurjalta tilanteesi, sun varmaan tarttee miettiä eroa ja sitä että kertoo miehelle ettet tahdo elää noin.



14

Muuten tuo läheisyyden puute johtaa eroon. Ja kokemusta on.



Mutta ilmeisesti se tapa, miten olet yrittänyt on väärä. Tai siis se ei auta. Parisuhdeterapeutti (mieluiten ihan yksityinen, ne ovat parempia) voisi osata sanoa raadolliset tosiasiat. Asiat jotka saisi miehenkin tajuamaan, että hän rakentaa nyt eroa eikä avioliittoa. Ehkä sinäkin teet tietämättäsi niin.



Todella moni (varsinkin nuorena seurustelun aloittanut) kuvittelee, että suhde on häntä ja hänen onneaan varten ja ei oikeasti osaa/ymmärrä tehdä mitään rakentavaa. Odotetaan vain, että mitä elämä antaa. Ja miltä tuntuu. Sitten myöhemmin sen ehkä tajuaa, kun kaikki on romuttunut, että olisi pitänyt jo ajoissa ymmärtää mitä tietä kulki.



Vanhempana osaa ehkä kulkea jo tietoisemmin valinnoistaan, tai sitten ei. Ei se silti ole helppoa.

Tiedän myös, että jos tuo kuvaamasi tilanne jatkuu riittävän pitkään (meillä muutama vuosi) se terve osapuoli alkaa lopulta oirehtia lähes varmasti fyysisestikin tuosta etäisyydestä lähinnä siksi, että suhde on epätyydyttävä eikä sille näytä olevan mitään järjellistä tehtävissä tilanteen helpottamiseksi koska toinen osapuoli ei reagoi. Se joka luuli ettei koskaan murtuisi mistään menee palasiksi siinä missä muutkin. Kerta on ensimmäinenkin.

Siksi sinun on alettava etsiä syitä vimmatusti, vaikka kaiken muun kustannuksella, ennen kuin suhde kaatuu omaan toivottomuuteensa.

Täällä meillä syy luultavimmin löytynyt, mutta osa problematiikkaa on siinä voinko luottaa itse rakastavani jatkossa puolisoani, jos hän tarvitsee pysyvän lääkityksen voidakseen kokea esimerkiksi tunteita ja rakastaa minua sekä lastamme. Jos se edelleen syö minua pala palalta, mitä lopulta jää jäljelle?

Pystytkö yhtään kertomaan, millaisia syitä teillä löytyi ja kauanko kesti ennen kuin asia alkoi ratketa? Mies ei vaikuta masentuneelta tai muutenkaan oireilevan mitään lääkitystä tarvitakseen, mutta koskaanhan ei tiedä. Ja minä todella yritän saada miestä puhumaan ja löytää ratkaisua tähän tilanteeseen. Tosin nyt olen miehen antanut olla enempi rauhassa ja päättänyt katsoa, muuttaako se mitään. Ja kyllähän sitä toinenkin kyllästyy, jos joka päivä samaa asiaa vatvoo:)

Mutta luovuttanut en ole enkä aio, niin kauan kuin toivoa riittää.

Jos mies ei halua jutella kanssasi eikä harrastaa seksiä, sllä on toinen. Ei kai siinä muuta.

Tai sitten sen toisen täytyy olla netissä:) Ja ei, en ole sinisilmäinen, mutta tällä hetkellä elämämme on sellainen, että tiedämme molemmat liiankin hyvin, missä toinen milloinkin on. Muutoin varmaan itsekin epäilisin toista naista.

Palaa valittamaan uudestaan sitten, kun ette keskustele edes lapsen asioista tai mistään yhteisistä jutuista muuten kuin silloin, kun on valittamista.

Se on vielä ikävämpää, kun ei saa vastaukseksi esim. tiukassa rahatilanteessa kuin murahduksen, kun sitä yrittää jotenkin selvittää. Ei ollenkaan tule kyseeseen eri vaihtoehdoista keskustelu.

Näin meillä on menty jo pitkään.

Ainoa tilanne, joka saa avaamaan epäröimättä suunsa on sellainen, jossa on jotain moittimista, esim "missä minun hansikkaat", jotka tietenkin ovat omilla jäljillään.

eroan ennen kuin jatkan tuohon saakka. Elämä on valintoja ja jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Näin olen miehellekin sanonut jo seurustelumme alkuaikoina sekä myöhemminkin.

-ap

Jos teillä on kaksi lasta ja nuorempi noin puolivuotias, niin neuvoni on OTTAKAA RAUHASSA.



Pääpointti on lapsissa, niistä huolehtimisessa ja kasvattamisessa. Omat asiat voi jättää hetkeksi taka-alalle. Kukaan ei esim. kuole seksin puutteeseen (ainakaan jos sen kesto mitataan kuukausissa/vuosissa eikä vuosikymmenissä).



Pikkulapsivuodet on tosi haastavat ja kiireiset ja väsyttävät, ja ne kannattaa vetää talkoohengessä. Se vaihe menee ohi. Se talkoohenki auttaa siinä, että ei tartte ruveta säätämään sitä parisuhdetta kaiken lisäksi. On aivan tavallista, että on pitkiäkin jaksoja, jolloin ei ole esim. seksiä tai että toisen naaman näkeminen suoraan sanottuna vituttaa ja oma elämä tuntuu ihan kadonneelta - sen hallinta ainakin. Silloin astuu kuvaan sitoutuminen ja luottamus siihen, että kun konkreettinen kaaos elämässä lasten kasvaessa helpottuu (lupaan ja vannon että helpottuu!), niin se toinen on vielä siinä.



Anna aikaa. Päivä kerrallaan.

Eli hanki ystäviä joiden kanssa keskustelet syvällisiä. Eihän miehesikään vaadi että istut hänen vieressään sohvalla keskittymässä jalismatsiin?

Mun näkökulmani on, että varsinkin lasten ollessa pieniä, tärkeintä on että arki toimii. Että pystytte sopimaan kumpi käy missäkin päiväkodin juhlassa jne. Miehen kanssa lisäläheisyyttä voisi tuoda yhteinen harrastus, esim. kerran kuukaudessa lätkämatsissa käynti.

Pyydä miestä: tule mun viereen istumaan? Jos se pelaa tietokoneella. Jos sitä nukuttaa niin se saa nukkua. Ei silloin voi kiukutella ettei olla yhdessä jos toista oikeasti nukuttaa. Silloin olet kohtuuton.

Minä kysyisin että onko hän huomannut seksin määrässä vähyyttä? Että onko hän ollut tyytyväinen?

Mikä sinua estää menemästä sen miehen luo ja jutella siinä päivän kuulumisia?

Ehdota vaikka tietokoneen sijoittamista niin että voitte jutella. Miksi tehdä tästä toisen syytä? Ihan yhteinen se teidän arki on ja sinussakin on vikaa.

Siis ongelma on juuri siinä, että toinen istuu koneella tai puhuu puhelimessa tai seuraa urheilua. Ja tällöin ei koskaan nukuta. Olen useasti ehdottonut, että pidetään kone kiinni, koska elämä ei ole virtuaali todellisuudessa. Miehelleni ei sovi, että edes yhtenä iltana ei avata mitään vempelettä (enkä tarkoita tv:tä), jotta voisimme olla perheenä kaikki läsnä. Ja kyllä, istun itsekin koneella, mutta mitäpä tässä yksin enää oleilemaan, kun lapset sain jo nukkumaan.

Seksin vähyyttä olen myös mieheltä kysynyt, että eikö sitä oikeastikaan paneta vai hoitaako se asian itse vai mikä on. Mutta ei osaa antaa vastausta. Että kai on tyytyväinen, en muuta keksi.

Ja en tosiaan väitä, että mies yksin "syyllinen" tilanteeseen, koska suhteeseen tarvitaan aina kaksi. Ja olen koittanut keskustella miehelle myös siitä, että tahdommeko liiaksi eri asioita ja olen puhunut myös, että löydämmekö yhteistä tietä vai menemmekö koko ajan enempi erilleen. Näissä kohden mies ainoastaan avaa suunsa ja toteaa haluavansa olla yhdessä ja rakastavansa. Muuta en ulos saa. Kerran pyysin sähköpostissa kertomaan itse omissa ajatuksistaan, kun ei kasvotusten saa mitään sanottua, mutta ei vastannut sähköpostiin. Ja uskokaa pois, ei ollut riitaa haastava viesti vaan totesin siinä vielä rakastavani miestäni ja perhettäni ja siksi haluavani kuulla, missä vika, jotta voisimme yrittää korjata asiaa yhdessä.

Eli todellakin len jutellut niin nukkumaan mennessä, miehen ollessa tietokoneella tai syömässä tai missä vain, milloin lapset jo nukkuneet, mutta nyt jo tympii jutella yksin.

Kai silti taas yritän avata keskustelua, kun ekaksi kerään pienen paussin aikana voimia siihen.

Jos teillä on kaksi lasta ja nuorempi noin puolivuotias, niin neuvoni on OTTAKAA RAUHASSA.

Pääpointti on lapsissa, niistä huolehtimisessa ja kasvattamisessa. Omat asiat voi jättää hetkeksi taka-alalle. Kukaan ei esim. kuole seksin puutteeseen (ainakaan jos sen kesto mitataan kuukausissa/vuosissa eikä vuosikymmenissä).

Pikkulapsivuodet on tosi haastavat ja kiireiset ja väsyttävät, ja ne kannattaa vetää talkoohengessä. Se vaihe menee ohi. Se talkoohenki auttaa siinä, että ei tartte ruveta säätämään sitä parisuhdetta kaiken lisäksi. On aivan tavallista, että on pitkiäkin jaksoja, jolloin ei ole esim. seksiä tai että toisen naaman näkeminen suoraan sanottuna vituttaa ja oma elämä tuntuu ihan kadonneelta - sen hallinta ainakin. Silloin astuu kuvaan sitoutuminen ja luottamus siihen, että kun konkreettinen kaaos elämässä lasten kasvaessa helpottuu (lupaan ja vannon että helpottuu!), niin se toinen on vielä siinä.

Anna aikaa. Päivä kerrallaan.

Ja olen myös pohtinut tätä. Mietityttää vain, kun liian monet ympärillä eroavat...ja usein syyksi riittää, että kun olimme vain lasten vanhempia, parisuhdetta ei enää ollut. Ja pari sellaistakin ystävä pariskuntaa, joilla ei enää alle kouluikäisiä lapsia ja ei ne oikein enää osaa olla yhdessä, kun menneinä vuosina eivät tehneet yhdessä mitään, koska pienet lapset vaati niin paljon. Ei ole kuitenkaan helppo löytää toista uudelleenkaan, se vaatii aikamoista tahtoa molemmilta.

Ehkä olen idealisti:) Hyväksyn hetkellisen "väsymyksen" parisuhteeseen, mutta vuosi pian täynnä ja se on minulle paljon...

-ap

Eli hanki ystäviä joiden kanssa keskustelet syvällisiä. Eihän miehesikään vaadi että istut hänen vieressään sohvalla keskittymässä jalismatsiin?

Mun näkökulmani on, että varsinkin lasten ollessa pieniä, tärkeintä on että arki toimii. Että pystytte sopimaan kumpi käy missäkin päiväkodin juhlassa jne. Miehen kanssa lisäläheisyyttä voisi tuoda yhteinen harrastus, esim. kerran kuukaudessa lätkämatsissa käynti.

Haluaisin myös miehen kanssa tehdä jotain kaksin, mutta ei riitä, että vain toinen haluaa. Viime talvena yritin, että olisi tehty vk-loppuloma kaksin (isovanhemmat olisi ottaneet lapsen hoitoon), mutta en minä väkisten ketään raahaa minnekään.

Plääh..en enää tiedä itsekään, mitä ajatella. Hyvä isä mieheni kuitenkin on ja osallistuu ainakin jonkin verran kotihommiin.

Pystytkö yhtään kertomaan, millaisia syitä teillä löytyi ja kauanko kesti ennen kuin asia alkoi ratketa? Mies ei vaikuta masentuneelta tai muutenkaan oireilevan mitään lääkitystä tarvitakseen, mutta koskaanhan ei tiedä. Ja minä todella yritän saada miestä puhumaan ja löytää ratkaisua tähän tilanteeseen. Tosin nyt olen miehen antanut olla enempi rauhassa ja päättänyt katsoa, muuttaako se mitään. Ja kyllähän sitä toinenkin kyllästyy, jos joka päivä samaa asiaa vatvoo:)

Mutta luovuttanut en ole enkä aio, niin kauan kuin toivoa riittää.

Ei se meillä ollut siitä ajasta kiinni, vaikka vuosia siihen meni. Asia alkoi ratketa nopeasti kun valitin tänne kesällä vaimon käytöstä. Sain tunneissa vastaukseksi vinkin katsoa olisiko ADD/ADHD. Epäröin kun kuvittelin suunnilleen tietäväni mistä ADD/ADHD:ssa kyse, mutta tutkin asiaa kuitenkin vähän pidemmälle ja osumia tuli heti. Se kun ei näykään usein päälle ja on aika paljon monisyisempi juttu kuin mediassa asiasta kerrottu suppea jorina.

Sitten metsästin parhaat kirjat tuon "diagnosoimiseksi", jotta asia jotenkin selviäisi. Lääkärissähän asia siis ei ole selvinnyt. Pinollinen niitä kirjoja kertyi, mutta nyt tilanne on se että vaimo itsekin tietää missä suunnilleen on vika ja mistä se johtuu ja että miten sitä saadaan hoidettua. Eli asia etenee ja kaikista asioista puhuminen on paljon helpompaa.

Samantyyppinen käyttäytyminen kuin mitä kuvaat voi olla stressiperäistäkin, tällainen kirja voisi auttaa ratkomaan jos sellaisesta kyse 978-1890572150. Sopii luultavasti jumittavalle tai vastustelevalle henkilölle myös, koska kirja antaa tehtävän listata esimerkkien jälkeen erityyppisiä kuormittavia asioita, laittaa ne järjestykseen ja siten paikallistaa mistä kiikastaa. Tuo "adrenal fatigue" ei ole varsinaisesti sairaus vaan elimistön sinällään fyysinen tila johon epätyydyttävä elämäntilanne tai kriisit/stressi/fyysinen stressi/jne. voivat ajaa. Siitä toipuminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa ja tuo kirja voi olla paljonkin avuksi.

Joku suhtautuu asiaan niin, että kirjoja lukiessa menee vain aikaa hukkaan. Itse näen asian niin, että 3-4 oikeaa kirjaa soveltuvin osin luettuaan voi aika lyhyessä ajassa saada selville jotakin mikä ei muuten olisi selvinnyt ikinä. 2-3 tuntia per kirja alkuun ja sen jälkeen tietää mitä pitää lukea se 3-5 tuntia lisää jotta asia selviää. Toki voi kannattaa googlailla libidon oireita aiheuttavia muitakin sairauksia, niitä löytyy varmasti ainakin tusinan verran melko yleisiä.

Toki pitää olla kyky pitätyä objektiivisena ja kyseenalaistaa kaikki muutamana kertaan ennen kuin palaset alkavat olemaan kasassa. Eli ensimmäiseen lupaavan tuntuiseen ei kannata jämähtää, maallikko kun nimittäin lukee kuvauksia sairauksista tulee virheellisiä positiivisia aika helpolla.

Jos mies ei halua jutella kanssasi eikä harrastaa seksiä, sllä on toinen. Ei kai siinä muuta.

Palaa valittamaan uudestaan sitten, kun ette keskustele edes lapsen asioista tai mistään yhteisistä jutuista muuten kuin silloin, kun on valittamista.



Se on vielä ikävämpää, kun ei saa vastaukseksi esim. tiukassa rahatilanteessa kuin murahduksen, kun sitä yrittää jotenkin selvittää. Ei ollenkaan tule kyseeseen eri vaihtoehdoista keskustelu.

Näin meillä on menty jo pitkään.

Ainoa tilanne, joka saa avaamaan epäröimättä suunsa on sellainen, jossa on jotain moittimista, esim "missä minun hansikkaat", jotka tietenkin ovat omilla jäljillään.

Pyydä miestä: tule mun viereen istumaan? Jos se pelaa tietokoneella. Jos sitä nukuttaa niin se saa nukkua. Ei silloin voi kiukutella ettei olla yhdessä jos toista oikeasti nukuttaa. Silloin olet kohtuuton.



Minä kysyisin että onko hän huomannut seksin määrässä vähyyttä? Että onko hän ollut tyytyväinen?



Mikä sinua estää menemästä sen miehen luo ja jutella siinä päivän kuulumisia?



Ehdota vaikka tietokoneen sijoittamista niin että voitte jutella. Miksi tehdä tästä toisen syytä? Ihan yhteinen se teidän arki on ja sinussakin on vikaa.

ap

vai onko tilanne muuttunut viime aikoina?

vaan ennen on harrastettu yhdessä ja on juteltu paljonkin. Oikeastaan nyt toisen lapsen synnyttyä tilanne muuttui, eli noin puoli vuotta sitten. Seksi suhteen tosin jo raskausaikana, eli mies ei ole pian vuoteen tehnyt montaakaan aloitetta seksiin.



-ap

vaan ennen on harrastettu yhdessä ja on juteltu paljonkin. Oikeastaan nyt toisen lapsen synnyttyä tilanne muuttui, eli noin puoli vuotta sitten. Seksi suhteen tosin jo raskausaikana, eli mies ei ole pian vuoteen tehnyt montaakaan aloitetta seksiin.

-ap

Meillä mulle riitti ettei raskausaikana käynyt kertaakaan ja sen jälkeen puoleen vuoteen ei huvittanut tai tehnyt mieli kun oli väsyttävää tai muuten vaan. Kun on 1,5 vuotta takana ja torjuttu jokunen kymmen kertaa, sitä ei vaan viitsi enää, ei tarvitse sitten yrittää purra hammasta ettei tilanne ala itkettämään.

Tee ihmeessä itse aloite jos haluttaa, ja sano että haluttaa ettei se ole mitään lohtuseksiä jotta mies piristyisi vaan että itse haluat. Mies menee aika rikki pidemmän päälle jos ei ole seksielämää, eikä se sitä edes välttämättä itse tajua.

Minä naisenakaan, saatikka KUKAAN tuntemistani tai toisen tuntemista miehistä eivät tykkää tilanteesta, että heidät asetellaan pöydän ääreen tai sohvalle keskustelemaan asioista syvällisesti..Naurattaa ajatuskin.



Ne "syvälliset keskustelut" käydään ihan keskellä sitä kaaosarkea, juurikin siinä eteisessä kun toinen pukee yhtä lasta ja toinen toista.



Nyt vaan paljon hymyä peliin keskelle sitä arkea. Hymyä ja kosketuksia, suukkoja, huumoria, ja hirveän paljon nättejä sanoja. Näillä pääsee sen arjen yli..=)

vaan ennen on harrastettu yhdessä ja on juteltu paljonkin. Oikeastaan nyt toisen lapsen synnyttyä tilanne muuttui, eli noin puoli vuotta sitten. Seksi suhteen tosin jo raskausaikana, eli mies ei ole pian vuoteen tehnyt montaakaan aloitetta seksiin.

-ap

Meillä mulle riitti ettei raskausaikana käynyt kertaakaan ja sen jälkeen puoleen vuoteen ei huvittanut tai tehnyt mieli kun oli väsyttävää tai muuten vaan. Kun on 1,5 vuotta takana ja torjuttu jokunen kymmen kertaa, sitä ei vaan viitsi enää, ei tarvitse sitten yrittää purra hammasta ettei tilanne ala itkettämään.

Tee ihmeessä itse aloite jos haluttaa, ja sano että haluttaa ettei se ole mitään lohtuseksiä jotta mies piristyisi vaan että itse haluat. Mies menee aika rikki pidemmän päälle jos ei ole seksielämää, eikä se sitä edes välttämättä itse tajua.

Aloitteesta selviää, että en ole antanut pakkeja. Ehkä koko suhteemme (12v) aikana sormilla laskettavan määrän verran. Kahdenkeskiset keskustelut hävisi tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja miehen aloitteet seksiin kuluvana vuonna. Ja en edes tiedä, kuinka monesti olen sekä sängyssä että päivällä kasvotusten kertonut haluavani enempi seksiä ja että mieskin tekisi aloitteen. Olen kirjoittanut perinteisen kirjeen sekä sahköpostinkin hänelle asiasta, että ei voisi selvemmin asiaa kertoa. Itse asiassa keväällä, kun olin raskaana, mies torjui minut useastikin ja lopulta teimme sopimuksen ettei seksiä vauvan syntymään saakka (miehen tahdosta). Ehkä 3vkoa vauvan syntymästä aloitin lämmittelyn ja harrastimme satunnaisesti seksiä aina minun aloitteestani, mutta syksyllä sitten tein kuukauden verran innokkaammin aloitteita, mutta mikään ei auta. No, siltä osin on muuttunut, että vauvan synnyttyä mies ei enää anna pakkeja.

Kumma, kun aina seksittömyys käännetään naisen syyksi, vaikka kuinka yritän kertoa, että meillä seksin vähyys johtuu miehestä:(

-ap